En ole masentunut, vaan tosi poikki – ja yksin
”Tiedättekö mikä on surullista. Kun kaikkien vuosien jälkeen huomaat että ne rakkaimmat ja tärkeimmät ystävät, ne sieltä lapsuudesta tai se joku muu tärkeä, eivät vaan välitä..
Kun olet väsynyt, masentunut ja aivan loppu vauva-arkeen, taapero-arkeen, koululaisarkeen, harrastusrumbaan, jatkuvaan imettämiseen, huutoon, yksinoloon ja siihen kaikkeen… Kyllä te tiedätte, tai ainakin te jotkut tiedätte, millaista on kun joka päivä meinaa hajota palasiksi. Podet huonoa omaatuntoa koska et TÄNÄÄNKÄÄN jaksanut pelata koululaisten kanssa tai lähteä taaperon kanssa puistoon.
Omassa tapauksessani uskon että loppupeleissä ei ole ollut kyse masennuksesta vaan sana UUPUNUT on kuvaavampi termi. Pyysin muutamia kertoja lasten kummeja hoitamaan lapsia, mutta ei heillä ollut halua eikä aikaa. Kovasti puhuivat kuinka tulevat ja auttavat mutta…
Kyllä joku pyyteli kanssaan konserttiin, baariin, syömään jne. Mutta en minä jaksanut… minä olin uupunut. Ei siihen auta se että lähden illaksi pois bilettämään. En jaksanut olla sosiaalinen.
Olisin kaivannut sitä mitä pyysin, sinua lasten kanssa olemaan. Edes hetkeksi. Että edes joskus olisin saanut siivota rauhassa, katsoa leffan tai nukkua. Sanoin monesti muille olevani aivan loppu ja uupunut, mutta kukaan ei tullut auttamaan. Ei vanhemmat, eivät sisarukset eikä ystävät, vaikka heitä meillä molemmilla mieheni kanssa on.
Kuva Andrik Langfield, ylin kuva Rex Pickar.
Monesti kerroin kuinka huonosti meillä miehen kanssa menee, kiitos kuormittavan arjen. Monestiko tarjottiin apua että pääsemme vaikka syömään kahdestaan? Minä kerron, NOLLA. Toivottiin kuitenkin ettei me erottaisi koska olemme luodut toisillemme. No ei me olla eroamassa, mutta olisihan se mukava joskus nähdä ja kuulla se toinen ihan rauhassa.
Joten sanonpa vaan. Kun ystäväsi sanoo olevansa aivan loppu ja väsynyt.. auta häntä! Älä odota että hän PYYTÄÄ apua, koska sitähän ei kaikki todellakaan tee.
JOS hän pyytää apua, etkä juuri sillä hetkellä pysty häntä auttamaan, pidä huoli että autat häntä ensi viikolla, ensi kuussa, pian! Sen ei tarvitse olla mitään suurta, sen ei tarvitse kestää tunteja. Sen ei tarvitse olla viikoittaista. Meillä jokaisella on omat kiireemme mutta kyllä jostain joku hetki aina löytyy.
Jos ystäväsi ei soittele tai viestitä, soita sinä! Vaikka se olisi yksipuolista! Koska kun toinen on väsynyt, ei jaksa huolehtia edes ihmissuhteista. Tällä hetkellä olen omasta puolestani jäädyttänyt ystävyyssuhteeni. Olen edelleen liian Väsynyt – ja samalla todella pettynyt kaikkiin läheisiin ympärilläni.
Mutta no, itsepä nämä lapset tein, eikö niin?”
Nimim. Vaativa ystävä
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 38 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Voi mä niin ymmärrän sua, tuttu tunne… mä oon vaan yksin kahden lapsen kanssa
Itse olen varmaankin tällainen huono ystävä. Lapsettomana sinkkuna ei vain ole mun juttu touhuta lasten kanssa. Olen juurikin se kaveri joka pyytää ulos syömään tai leffaan käymään. Pikkuhiljaa erään äidiksi tulleen kaverin kanssa on ystävyys etääntynyt. En vain jaksa kuunnella loputonta puhetta lapsesta eikä hän pysty oikeastaan vuosienkaan jälkeen muusta puhumaan. Minun asiani eivät ole kiinnostavia koska hän sentään kasvattaa pientä ihmistä.
Muiden lapsellisten kavereiden kanssa on ystävyys pysynyt samana ja olen kiinnostunut heidän lapsiensa elämästä koska ystäväni on vastavuoroisesti kiinnostunut minun elämästäni. Ei se lapsen saaminen muuta ympärillä olevia ihmisiä vaikka se oman elämän mullistaakin. Kannattaa muistaa se vastavuoroisuus ystävyyden sisällössä vaikka ruuhkavuosina kokisikin, että on etuoikeutettu siihen, että ystävien pitäisi joustaa omissa elämäntilanteissaan sen ruuhkavuotisen vuoksi. Siinä tosiaan saattaa jäädä aika yksin. Tsemppiä kuitenkin kaikille haastavassa elämäntilanteessa oleville!
Naiset hei! Raskaus vie äidin rautavarastot ja lopputuloksena on juurikin valtaisa uupumus, joka myös masennusta muistuttaa mutta ei ole sitä. Menkää lukemaan raudanpuute.fi ja sitten asiaa korjaamaan.
Tuohan on kuin suoraan mun suusta. I so feel you❤️
Ei kaikki tajua auttaa, eikä ole sellaista otetta ryhtyä toimeen, vetää hihat ylös ja sanoa että anna minä hoidan. Mulla on välillä sisko ja anoppi auttamassa, ja kun tarkemmin miettii niin yksi ystäväkin joka auttaa ja jota autan jos pyydetään. Mutta ehkä pitäisi tarjota omaa apua hanakammin Nyt kun kuopus on kolmevuotias ja aloitti päiväkodin, niin tilanne helpottui. Töihin ja aikuisten maailmaan oli ihana päästä taas!
Väsyttävä arki on niin totta. Kolmen lapsen työssäkäyvänä yksinhuoltajana on ollut pakko opetella rajaamaan omaa ajankäyttöä. En enää juuri auta kavereita, joilta en saa koskaan vastapalveluksia. Olen myötodennut, etten tarvitse ”kavereita”, joilla ei ollut enää eroni jälkeen aikaa minulle. Yksi kummallisimmista oli kahden lapsen kotirouvaäiti, joka halusi nähdä vain ja ainoastaan kahvilassa, arkisin ja ilman lapsia. Minun olisi pitänyt järjestää lapsenvahti omille lapsilleni tai jättää heidät keskenään. Kun kaikki lapseni olivat jo kouluiässä hän totesi, että nyt voimme nähdä lastenkin kanssa. Omaan napaan tuijottajia riittää.
Hei,
Olen valmis auttamaan pienen taaperon hoidossa jotta äiti saa omaa aikaa.
Tiedän 3 lasta kasvattaneena ettei arkinen aherrus ja touhu aina ole ruusuilla tanssimista. Pienikin breikki arkeen antaa kummasti voimia!!
Äiti, ota rohkeasti yhteyttä.
Hei, kolmen timantin äiti, missä päin Suomea asut? Voisinko kirjoittaa sulle yksityisesti? Yst. Yhden timantin äiti
Minä olen tarjonnut apua. Olen tarjoutunut ottamaan lapsia yökylään, olen tarjoutunut viemään leikkipuistoon tai tulla kotiin heitä katsomaan. Olen tarjonnut apua, jos on ollut vaikea elämäntilanne, jos haluaa jutella ja antanut numeroni. Näitä avuntarjouksia ovat saaneet työkaverit, ystävät ja jotkut asiakkaat.
Minun apuni ei vain kelpaa. Itselläni on myös lapsia, jotka syövät terveellisesti ja ovat nähdäkseni normaaleja, mutta ilmeisesti minun taitoihini ei luoteta. Sittemmin olen lopettanut avun tarjoamisen, kun ei se tunnu kelleen kelpaavan. Syytä en osaa sanoa, mutta enpä näiden kieltäytyjien marinoitakaan enää jaksa kuunnella siitä kun kukaan ei auta ja on niin rankkaa.
Hei, missäpäin asut? Kenties voisimme tutustua ja jakaa kokemuksia.
Kiehtovaa. Minulla samanlaista kokemusta, minkä lisäksi olen koko työurani tehnyt lasten kanssa töitä ja olen ensiapu- ja elvytystaitoinen ihan ammatinkin vuoksi. Kun tarjoan apua, kiitetään kovasti ja sanotaan, että otetaan myöhemmin vastaan. Seuraavan kerran nähdessä kerrotaan taas, kuinka raskasta ja vaikeaa on…
Tiedän niin miltä sinusta tuntuu. Minä olen se joka on pilannut ihmissuhteet sillä etten vain jaksa olla yhteydessä kehenkään. Olen masentunut ja uupunut kun olen yksin eikä ole ystäviä ketä nähdä, edes sen pienen hetken. Kaksi lasta (diabetes 1 ja Teini) ja mies (joka sairastaa masennusta) hoidettavana minulla, omien asioitteni päälle.. Jaksuja!
tämä on vaikea asia. itse toivon toisaalta ettei tule riippuvaissuhdetta auttamiselle.🤔 olen huono sanomaan ei ja ystäväni puhuu vain itsestään lähes aina. varmana on uupunut mutta toisaalta olen kuunnellut hänen asiaa nyt kohta vuoden joka ei hirveästi muutu. 🦁 musta pitäisi myös osata ajatella ettei kaikkea heti voi saada.
Mä olen myös huono sanomaan ”ei” ja onnistunut viemään asian niin pitkälle että murehdin ja autoin ystävääni siihen pisteeseen saakka, että omat voimat loppuivat täysin ja heräsin tähän faktaan vasta kun puolisoni otti asian esille. Oli jäänyt omat asiat ja muut ihmissuhteet sivuraiteille. Mietin nyt, miksi kirjoitan menneessä aikamuodossa koska tajusin, että lupauduinhan tänäänkin mennä ystäväni ja hänen vauvansa luokse jeesaamaan, vaikka on itsellä kouluhommat kesken, oma koti sekainen ja veljeni syntymäpäiväjuhlat…
Voimia sulle. Itse täysyksinhuoltajana tiedän tasan tarkkaan mitä on ääretön väsymys. Väsyneenä on myös vaikea nähdä niitä vaihtoehtoja, yleensä niitä on jokaisessa tilanteessa,ei ehkä aina heti koko tilanteen ratkaisevia, mutta pieniä askelia kohti parempaa oloa.
Itseä on auttaneet: vaihtarikuviot muiden äitien kanssa: leikkikyläilyt ja yökyläilyt vuorotellen. Ihmiset joilla on sama tarve ymmärtävät sinun tarpeesi. Jos ympärilläsi ei ole sellaisia, katso tarkemmin, ole aktiivinen ( vaikka joutuisit vähän ponnistelemaankin), mene ryhmiin, yhdistyksiin, hiekkalaatikoille jne.
Ei parisuhteessa aina ole helppoa,mutta kieltämättä monella kommentoineella on hyvä pointti: entäs se yhteistyö puolison kanssa? Voiko sitä kehittää? Tai onko jonkun sukulaisen/kummin kanssa mahdollista tehdä yhteistyötä? Jos minä hieron selkääsi, niin otatko nämä lapset leffaan kanssasi?
Tarvisiko lapsesi jotain erityistä tukea, jonka saaminen helpottaisi perhe-elämää?
Puhuminen: jo se, että saa purkaa sydäntään ja joku kuuntelee, voi helpottaa paljon.
Älä kadota toivoa: loppujen lopuksi aika viimeistään tulee ratkaisemaan ongelmasi….