Esiteini pilaa koko kodin ilmapiirin
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Kotona pitäisi olla hyvä fiilis, eikö niin? Kireässä ilmapiirissä, kitinää kuunnellessa ja jatkuvassa tappelemisessa ei voi rentoutua, vaan väsyy ja muuttuu itsekin kiukkuiseksi.
Jos ilmapiiri on huono parisuhteen takia, ehdotetaan terapiaa tai eroa. Ja kyllähän se, että puoliso raivoaa ja myrkyttää ilmapiiriä, saa harkitsemaan eroa ihan tosissaan. Mutta mitä jos ilmapiirin pilaa lapsi?
Aikuisten pitäisi osata olla aikuisia, ottaa oma vastuunsa tilanteesta ja tukea lasta…tiedetään, tiedetään. Mutta tietoisuus ei aina auta, kun konstit ovat loppu ja voimat samoin.
Mitä voi tehdä, kun esiteini pilaa koko kodin ilmapiirin, miettii tämä kirjoittaja:
”Taas raivosin lapsille. Normaalisti olen lasten kanssa pitkäpinnainen, mutta lähiaikoina on napsahtanut pinna poikki usein, siis todella usein. Talossa on esiteini ja tokaluokkalainen. Ja tämän esiteinin elämässä ei ole ikinä mikään hyvin.
Ihan niinkuin koko tuttu ja kiva lapsi olisi kadonnut jonnekin, ja tilalle olisi tullut hirviö. Sellainen hirviö, joka levittää mustia pilviä ympäriinsä. Käyttää perhettään pahan olon oksennusämpärinään.
Mikään ei ole hyvin, eikä mikään ole riittävästi. Jos jotain saa tai kokee, pitäisi saada ja kokea enemmän. Ja se jos jokin saa minut raivopäiseksi. Pienempi on tyytyväinen oloonsa ja ilahtuu silminnähden jos saa jotakin extraa. On sellainen leppoinen lapsi.
Joo ja tiedän, ollaan kaikki erilaisia temperamentilta ja luonteiltaan. Mutta jotain rajaa kuitenkin! Ei tätäkään loputtomiin jaksa. Vaikka ”itsehän mä oon lapset tehnyt”, tiedän. Mutta olisinkohan jos olisin tietänyt mitä tuleman pitää. Tällä hetkellä olen niin väsynyt ja loppu, että vastaus on, että todennäköisesti en…
Joo ja tiedän, että pitäisi olla kiitollinen, että on kiva, että on terveet lapset tai lapsia ylipäätänsä. Mutta kun ei vaan jaksa sitä raivoa ja kiukuttelua.
Joo ja tiedän, että kyllä se ohi menee. Mutta mitä jos ei menekään tai en ole enää maisemissa kun on mennyt ohi.
Koko ajan puhutaan lasten oikeuksista ja lasten oikeuksista omiin tunteisiin. Mutta missä on vanhempien oikeus rauhalliseen ja iloiseen kotiin? Ei ole paljoa sekään pyydetty.”
Nimim. Väsynyt mutsi
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 19 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Ymmärrän ja samaistun ehkä liiankin kanssa vastaavaan sillä jatkuvat käytös häiriö raivarit ja uhittelu ,nimittely milloin mistäkin syystä on jo niin totaalisen rumaa ja aivan överiki menevää että myös itsellä on alkanut pinna palaa aika pahastikin .ostat sitä teetä tätä annat ymmärrystä jne ni paskan marjat ei riitä ..ei sittenkään ..lupaa kyllä ja vannottaa ettei pyydä koko kuukautena sitten enempää..hah..hah..hyvä josko on päivä mennyt niin taas on kaikki päin pe…tä.itsekkin tunnen jo olevani aivan loppu sillä tätä on jatkunut jo useamman vuoden ja läpsiä on 4 jokaisella omat raivokohtauksensa jatkuvaa riitaa ..kyttäystä mitä toi sain ,miks mä en saanut ,vaikka kas saihan hän eilen kun vaatimalla vaati raivoten ja kuvaten kun sanoin että selvä sinä et sitten huomenna kun muut saa ..ok.kuuluuvastaus vaan nyt huominen on tässä eikä eilin ok enään ole mitään ..kun en anna ja muistuta mitä sovittiin eilen alkaa raivokohtaus,paiskominen ,nimittely,jne ..siinä sitten tuohtuu muutkin sisarukset asiasta ja kas kolmas maailman sota jos nyt kauniisti sanon on valmis .Olen myös pitkämielinen ja yritän opettaa NS.oikeudenmukaisuutta ym.elämän taitoja ilman huutamista,uhkaamista ja jne mutta nyt alkaa tälläkin hirviö äidillä olla aika täky vähissä siten että eilen raahasin jo minua huorittelevan pojan jaloista ulos ovesta ja sainpa siinä muutaman Moskovan potkun omiin jalkoihin..tulin sisään ja otin lasillisen vettä miettien kuinka kauan tätä saakelin lasten NS.ohi menevää murros aihetta vai mikä tämä sitten onkaan KESTÄÄ… kyllä sitä vielä jaksoin 3v mutta kun ei mittään tapahdu paitsi pahenee vain…sanoin itsekkin kun siinä miettimisen keskellä havahduin seuraavan lapsen saunomiseen että nyt kyllä soitan poliisille että sä rääkkäät meitä ! Niin sanoin tai huusin kyllä että soita todellakin ..mutta nyt ulos sinäkin hitto soikoon .kun mikään ei riitä mistään ei muusta kun lapsella on oikeus. lasta pitää kuunnella lasta ei saa kurittaa vaikka kuinka tekis ties mitä lystää.kyllä sanon minäkin että EIKÖ ÄIDILLÄ /VANHEMMILLA OLE MITÄÄN OIKEUTTA ELÄÄ RAUHASSA JA ONKO TOSIAAN NIIN ETTÄ VAIKKA KUINKA LAPSSEN TEOT JA KÄYTÖS YM.MENEE AIVAN TOLKUTTOMAKSI NIIN PITÄÄ VAAN YMMÄRTÄÄ,JAKSAA JNE.mut ei vaan enään meinaa jaksaa ihan aikuisten oikeesti.
Lapsenlapsellani on ollut tapana marttyyrimäisesti valittaa, miten minä ”en ota hänen tunteitaan huomioon” kun olen joutunut sanomaan vaikka läksyjen teosta.
Olen nyt ottanut itse saman käyttöön. Selvästi kolahti.
Mulle tulee tästä tekstistä lähinnä mieleen, että sitä lasta kiusataan koulussa tai kaveriporukoissa. Ja vanhemmat tässä miettii miten ne saisi sen lapsen tappamaan itsensä, kun eivät ole kiinnostuneita kuuntelemaan lastaan.
Tällainen lapsi pitää saada oppimaan kiitollisuutta. Se alkaa sillä, että kaikki luksus kerätään pois niin kauaksi aikaa, kunnes käytös alkaa löytyä. Sitten palautellaan.
Muistan yhden kurileirejä käsitelleen amerikkalaisdokumentin, jossa yksi lapsista toteaa ”en olisi uskonut, että olen vielä joskus kateellinen ketsupista”.
Lapsetkin on yksilöitä. Joku on tasainen ja jollain tunteet näkyy ja kuuluu.
Tasaisesta tulee helposti vanhempien suosikki, koska hän on vaivaton. Äksyilijälle taas sataa moitteita.
Tämä voi johtaa negatiiviseen kierteeseen. Mitä enemmän äksyilijä saa moitetta, sitä enemmän hän äksyilee.
Hän voi myös olla lapsista se, joka on alusta lähtien saanut vähiten huomiota ja on oppinut ottamaan sen äksyilyllä. Yhden päiväkodin seinällä oli taulu: Mitä vähemmän lapsesi ansaitsee kiitostasi, sitä enemmän hän sitä tarvitsee.
Moitteet ja käskyt voisi kokeeksi viskata romukoppaan ja antaa äkäpussille kahdenkeskistä aikaa vaikka jonkun yhteisen kivan merkeissä, esim. metsäretki, keilailu. Tärkeintä olisi saada aito yhteys lapseen ja opetella tuntemaan hänet. Ehkä hyväksyä hänet sellaisena kuin hän on?
Onkohan tämän kirjoittajalla itsellään (ollut) äksyilevää esiteiniä. Siis kommentti oli kyllä ihan asiaa. Nauroin kuitenkin mielikuvalleni siitä, että koittaisin saada oman välillä äksyilevän teinini metsäretkelle. Ei tule tapahtumaan kuin korkeintaan ihan fyysisesti väkisin raahaamalla ja siihen en lähde.
Kiitos avautumisesta ap! Osasit niin hyvin sanoittaa sen, mitä meillä käydään läpi. Meidän 10-vuotias käyttäytyy juuri noin, pilaa koko perheen ja kodin ilmapiirin. Äskenkin tullessaan syömään oli jo aivan myrskyn merkkinä. Puhuin jo ennakoivasti kanssaan siitä, miten hänellä on nyt vielä mahdollisuus valita mukava ruokailuhetki ja tulla ystävällisessä hengessä ruokapöytään. Hetken käyttäytyi kohtalaisen asiallisesti, joskin naama oli pitkänä ja kuppi kolisi huomattavan kovaa pöydälle laskiessa. Vähän ajan päästä oli tilanne, jossa pikkusisarus tarvitsi häneltä pientä apua. Teki sen vasta toisesta kehotuksesta ja silloinkin niin rumilla otteilla, astioiden paiskomisella ja silmien pyörittelyillä, että sai komennuksen omaan huoneeseensa. Kyllähän minä kestäisin, mutta hän vaikuttaa todella negatiivisesti pikkusisarusten itsetuntoon sekä verbaalisella että non-verbaalisella viestinnällä, että sitä en voi sallia. Usein ainoa vaihtoehto on juuri tuo omaan huoneeseen komentaminen, muuten on kaikilta muilta tilanne pilalla ja pienillä uusia haavoja itsetunnossa.
Olemme ohjanneet hänet koulukuraattorin juttusille, mutta en ole varma, onko siitä hirveästi apua, koska kyllähän hän kodin ulkopuolella osaa käyttäytyä mitä hienoimmin. Sellainen jatkuva turhanpäiväinen rähjääminen ei tietenkään tule siellä esiin.
Meillä on myös ”oikea” teini talossa eikä hänen kanssaan ole eikä ole koskaan ollut tuollaista. Häneen on oikein mukavat välit, ja hän kärsii myös esiteinin jatkuvasta kiukkuisuudesta.
Ja niille, jotka täällä kommentoivat, että on JOTAIN tapahtunut, tuollaimen käytös ei synny tyhjästä jne. – kyllä vaikuttaa syntyvän. Taatusti yhtään mitään erityistä ei ole tapahtunut. Temperamenttinsa nyt vain on tuollainen, mutta pitäähän sitä oppia hillitsemään, jos aikoo tässä elämässä ylipäätään pärjätä.
Olen jo vuosia miettinyt, että pitäisikö hänelle yrittää saada tukiperhe, jossa voisi käydä säännöllisesti – hän saisi ekstrahuomiota ja muut sisarukset saisivat rauhaa. Aina kuitenkin päädyn siihen, että se olisi hänelle viimeinen niitti – kokisi tulevansa perheestä erotetuksi ja olevansa jotenkin viallinen. Toivottavasti tästä nyt kotikonstein ja kuraattorin avulla jotenkin hyvin selvittäisiin.
Mul on vähän sama… oltiin menossa lintsille ei oltu päästy edes perille niin tyttö jo kyseli mitä me tehdään tän jälkeen? Pamahtaa hermot samantien minulla!!
On pienempiä sisaruksia eikä jotenkaan ymmärrä sitä ettei itse ole enää 4 tai 2 vuotias. Kiukuttelee ja huokailee pyörittelee silmiään…lisäksi jos käsken muita lapsia hän tulee papukaijana toistelemaan mitä sanon. Siinä on sitten soppa valmis minä sanon isommalle että pärjään itsekin en tarvitse hänen apuaan. Ja muut lapset riehaantuu eikä käsky mene perille eikä mitään muutakaan..näännyttävä
Rankkaa aikaa, mutta välttämätöntä, että nuori itsenäistyy ja saavuttaa autonomian.
Nyt saattaa kiihtyä nollasta sataan sekunnissa. Ja kaikkein pahimpina aikoina, kun itse on väsynyt.
Ei muilla sen helpompaa ole, kukaan ei vaan näytä ulospäin. Joskus nämä vuodet ovat ohi ja niille voi naurella yhdessä.
Jos lapsi näyttää tunteitaan niin olet onnistunut äitinä luomaan turvaa hänelle ja mahdollisuudet että lapsellesi kehittyy turvallinen kiintymysuhdemalli. Koita vaan jaksaa. Kirjoituksesta näkee kuitenkin että olet rakastava ja turvallinen vanhempi lapsellesi.
Onnittele itseäsi. Olet kyennyt luomaan lapsille turvallisen kodin ja he luottavat, että olet niin vahva, että kestät kaikki myrskyt.
Siksi esiteini uskaltaa ladata täydeltä laidalta. Se kuuluu tietyssä iässä asiaan.
Jos koti on turvaton ja vanhemmat epävarmoja, lapset vaistoavat tämän ja nielevät kiukkunsa. Kiukku ei kuitenkaan katoa minnekään, se joko kääntyy sisäänpäin, jolloin nuori voi vaikka viillellä itseään tai alkaa käyttää päihteitä. Toinen vaihtoehto on, että se puretaan ulkopuolisiin vaikka väkivaltana.
Alkoholistithan tunnetusti tulee kodeista, joissa negatiivisten tunteiden ilmaisu on kielletty.
Itse joskus kiukustuin nuorelle ja huusin takaisin. Jälkeenpäin pyysin anteeksi ja kerroin, etten ollut tarkoittanut mitä olin sanonut.
Kummallekaan ei näistä jäänyt mitään hampaankoloon.
Juurikin näin! TEINI USKALTAA KOETELLA RAJOJAAN JA KODIN RAKKAUTTA!
Meillä tuo teiniaika yhdellä lapsella kesti liki 10v. Kotona aivan hirviö, koulussa kympin oppilas, naapurit kiittelivät kuinka hyvin kasvatettu nuori teillä on, kavereita oli jne. Käytiin psykologilla ja yritettiin kaikkemme. Aika oli ainoa joka lopulta auttoi. Jaksamista sinulle!
Ei kukaan ole ilman syytä pahalla mielellä. Kysy teiniltä, mitä hän haluaa. Asioita voi tehdä teinin hyväksi, eikä se tarkoita periksi antamista. Jos kiukut tulee kotiintuloajoista, pidä pääsi mutta ehdota joku toinen hetki kivaa yhteistä tekemistä. Kannusta kavereiden kutsumista teille, tutustu heihin ja juttele kuin aikuisille ihmisille. Nuoret on fiksuja ja heiltä voi oppia. Hyvä suhde lapsiin luodaan pienenä. Murrosikäiselle annetaan tilaa ja enemmän vastuuta. Olen huomannut työssäni, että liian vapailla säännöillä nuoret ajautuvat ongelmiin. Liian tiukat säännöt tai tiukka kuri aiheuttaa mielenterveysongelmia. Jos sen muistaisi, että kun puhut 10v päästä teinillesi, hän on aikuisena se sama ihminen kuin lapsenakin. Lapsia voi kohdella järkevinä olentoina, eikä kiusankappaleina.
Tiedän niiiiin tuon tunteen!
Meillä siis ”uusioperhe” johon kuuluu minun ja sinun lapsia. Omani ovat jo aikuisia, mutta puolisolla nuorimmainen täydessä teini-iässä ja voi luoja… Ei ole mitään niin pientä tai suurta päivää/ tapahtumaa/ keskustelunaihetta/ mitä vaan, ettei hän ärsyyntyisi jostain. Kaikki on huonosti ja kaikki ovat ärsyttäviä – On ihan täyttä työtä yrittää pysytellä itse aikuisena hänen rinnallaan.
On varmasti syitä ja elämäntuskan purkua, mutta se ei kyllä tee tilannetta yhtään sen vähemmän raskaaksi ja rasittavaksi. Puoliso on aivan nesteessä hänen kanssaan, koska kahta kotia asuva käyttää välittömästi sen ilkeimmän korttinsa ja ilmoittaa ettei halua enää tulla. Itse kaipaisin vaan raskaiden työviikkojen ja -päivien jälkeen pientä, leppoisaa hengähdystaukoa kaikesta, enkä jaksaisi vääntää tai yrittää sovitella.
Joten paljon tsemppiä täältä – Jos yhtään lohduttaa niin ymmärrän täysin mitä sanot!
Lapsi tarvitsee rakkautta, mutta myös rajoja. Hän etsii nyt sitä rajaa, missä kohtaa hänen käytöksensä pistetään loppumaan, sanotaan että nyt riittää.
Hän ei itse kykene hormonipäissään hillitsemään itseään, tietää jossain mielen perukoilla että tekee väärin, mutta aivot ovat suuremmassa myllerryksessä sitten uhmaiän, ehkä pahimmassa koskaan, elämän aikana.
Hänelle pitää asettaa rajat. Ja vaikka hän raivoaa, hän on kiitollinen myöhemmin ettei päässyt pidemmälle.
Lapselle saa näyttää, että vanhemmatkin ovat ihmisiä, tunteineen ja vikoineen, mutta vanhemmat kuitenkin ovat ne jotka kotona määrää kaapin paikan, lapsella ei ole rahkeita siihen.
Joku syy lapsella on tuohon. Se on selvä.
Onko koulussa kaikki ok? Kaverisuhteet? No, suhde äitiin on huono, sen tiedämme mutta entä suhde isään tai sisarukseen?
Älä päästä teinin kiukkua ihon alle. Tiedän, ei ole helppoa. Mutta jos taannut teinin tasolle, siellä on kaksi huutavaa teiniä.
Koita nähdä lapsesi kiukuttelun takana. Kuuntele. Pysähdy oikeasti kuuntelemaan ja kohtaa hänet. Uskalla kysyä ja kestä vastaus.
Aika raaka sanoa että suhde äitiin on huono. Ei se kiukku ja tyytymättömyys kyllä sitä suoraan tarkoita. Sanoisin jopa että rakkautta ja luottamusta löytyy kun uskaltaa tunteensa näyttää.
Väsyneelle mutsille sanon vain että voimia. <3 Tiedän mitä käyt läpi. Joskus tuntuu ettei sängystä haluta nousta katsomaan sitä kiukkua ja mikään ei ole koskaan hyvin ja tarpeeksi-fiilistä lapsilta. Tulee sieltä vielä se halaus ja mukavat päivät. Usko pois.
Tuttua tekstiä. Tuntui ikuisuudelta ne vuodet, jotka kuulin olevani tyhmä ja ärsyttävä. .ovat saaneet elää helppoa lapsuutta ja vieläkin kotitöitä ei ole vaadittu ja ruoka lämmitetty valmiiksi. Oli vielä 3 vuotta vanhempi sisko ja yhdessä osasivat sanoa niin ilkeästi molemmat. Nuorin on hyvä sanomaan asiat suoraan kaunistelematta. Isäänsä kunnioittivat, koska osaa suhtautua neutraalimmin. Ja ei häneen kohdistaneet iskuja. Välillä 3 vastaan yksi tilanne. Viime äitienpäivä oli viimeinen pisara, kun olivat tosi ärsyttäviä 17 v ja 20 v. Olin jo kiilaamassa itseäni pois kotoa, kun mitta NIIN täynnä. No Kuinkas sitten sen tapauksen jälkeen neiti on ollut ihan ok lapsi taas. Jotenkin niistä vuosista rämpi läpi ja osumia tuli paljon. Päiväkirjoja kun lukee olen kirjoittanut tarinoita selkkauksista. Tytöt on keskenään tekemisissä ja juttelevat syvemmin asioista. Läheistä äiti-lapsi suhdetta ei ole. 20 v tulee jouluksi kotiin, niin pelottaa mitä tapahtuu..
Ihan samaa mietin. Ei esiteinilläkään pitäisi olla syytä olla jatkuvasti ”pahansuopa”. Jotain on hänelle ikävää tapahtunut ja sinun äitinä pitää siitä nyt ottaa selville. Kun paha pääsee ulos, niin on esiteini taas oma itsensä tai sitten se paha on jotain sellaista, mitä kukaan ei toivo lapsellensa. Joka tapauksessa on saatava ulos, mikä pahaa mieltä aiheuttaa.