”Lapselleni määrättiin kepeästi hyvin vahva ADHD-lääkitys”
ADHD:ta potevan lapsen äiti lähetti meille tarinansa siitä, että heille on tyrkytetty lääkkeitä jo ennen kuin lapsella edes oli diagnoosia.
Äidistä tuntuu hurjalta se, miten kepeästi lääkkeitä suositellaan:
”Oma tarinani alkaa siitä kun lapseni aloitti ensimmäisen luokkansa koulussa, joka kärsi jo silloin tilan puutteesta.
Lapseni ADHD-tutkimukset oltiin aloitettu ja pienessä ryhmässä opiskelu sujui akateemisesti hyvin, mutta oli kovin levotonta. Tällöin alkoi lääkkeiden ehdottelu ensimmäisen kerran.
Koulun oma lääkäri suositteli metyylifenidaatin aloittamista. Lääke siis on amfetamiinijohdannainen heroiinin kaltaisiakin vaikutuksia aikaansaava lääke. Lapseni oli todella hoikka ja pieni ekaluokkalainen, jolla ei ollut vielä edes oikeaa diagnoosia!!
Kun vuoden päästä tästä saimme lievän ADHD-diagnoosin, niin alkoi rauhoittavan lääkkeen tarjoaminen hyvänä parina metyylifenidaatille. Siitä asti olen taistellut/väitellyt opettajia ja lastenpsykiatrian puolta vastaan.
Suostuin kerran lääkekokeiluun, mutta nykyään menemme lääkkeettömyys edellä.
Kuva Matheus Ferrero, ylin kuva Pawel Czerwinski.
Tiedän, mitä nämä lääkkeet aiheuttavat ja tiedän myös, että monet vanhemmat liputtavat näiden lääkkeiden puolesta. Mutta toivoisin pikaisesti keskustelua näiden lääkkeiden negatiivisista vaikutuksista pienten lasten vasta kehittyviin aivoihin.
Nykyään on tapana, että lääkärit ja opettajat suosivat näitä lääkkeitä jopa ilman minkäänlaisia diagnooseja ja vanhemmat suostuvat kokeiluihin. Mitä ihmettä täällä tapahtuu ja jos vanhusten Käypähoito-suosituksessa jo sanotaan, että lääkkeettömät vaihtoehdot ensin niin miksi ei näille pienille lapsillekin!!??”
Valvira ohjeistaa ADHD:n hoidosta näin:
– ADHD-potilaan hoidon on oltava pitkäjänteistä ja sen on perustuttava potilaan yksilölliseen ja kokonaisvaltaiseen hoitosuunnitelmaan sekä eri hoitomuotojen vaikutusten asianmukaiseen seurantaan.
– Lapsilla ja nuorilla ensisijaisia ADHD-potilaan hoitomuotoja ovat ei-lääkkeelliset psykososiaaliset hoitomuodot ja tukitoimet, mutta myös aikuispotilailla ei-lääkkeellisten hoitomuotojen käyttöä on monipuolisesti arvioitava ennen lääkehoidon aloittamista.
– Jokaiselle potilaalle on lääkehoidon rinnalle järjestettävä tarpeenmukaiset psykososiaaliset hoito- ja tukitoimet.
ADHD:n Käypä hoito -suosituksessa ohjeistetaan näin:
– ADHD:n oireet vähenevät sekä psykososiaalisilla hoitomuodoilla että lääkehoidolla.
– ADHD-diagnoosin saaneet eivät tarvitse rutiinimaisesti kaikkia hoitoja, vaan eri hoitomuotojen tarve ja järjestys tulee arvioida yksilöllisesti.
– Lääkehoito on tärkeä osa hoidon kokonaisuutta, ja sen tarve pitää arvioida, kun ADHD-diagnoosi on varmistunut.
– Lääkehoidon voi aloittaa lapsilla ja nuorilla esimerkiksi lasten- tai nuorisopsykiatri, lastenlääkäri tai -neurologi tai muu lasten tai nuorten psyykkiseen ja fyysiseen kehitykseen ja ADHD:n hoitoon perehtynyt lääkäri.
Kysymys sinulle: mikä teillä toimii? Kerro kommentissa. Nimeä ei tarvitse julkaista, voit kirjoittaa toki nimimerkillä.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 34 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Metyylifenidaatti( C14H19NO2 ) on stimulantti joka vaikuttaa keskushermoston toimintaa kiihdyttävästi. Lääkeaine parantaa vireystilaa, tarkkaavaisuutta, rauhattomuutta ja keskittymistä. Lääke-ainetta määrätään yli 6-vuotiaille.
Omaa kokemusta:lääkitykseni aloitettiin aikoinaan 9-luokan alussa, eli aika myöhään silloin koulunkäyntini oli aikapahasti kärsinyt. 6-8 luokilla keskiarvoni oli aikalailla 6. mutta 9-luokalla 7.5 silloin oli paha enään koittaa nostaa enempää koska 7-8 luokat ovat merkittävä osa yläkoulua. Motivaatiosta ei koskaan ollut kiinni arvosanojen alhaisuus, vain yksinkertaisesti keskittymisestä.
Ei adhd-lääkitys ole mikään lasta tuhoava mörkö. Varmasti syystä suositeltu, lääkityksen saaminen kuitenkin haastavaa.
Ennemmin lääkitys lapsesta asti kuin mielenterveysongelmat ja ennenkaikkea ns itsehoito päihteillä nuoruusiässä. Tää on se polku, miltä lääkitys voi suojata kunhan se on käytössä jo ennen teini-ikää sekä teini-iässä.
Suosittelisin uudestaan lukemaan concertasta… teksti kertoo kuinka kyseinen lääke on amfetamiini johdannainen. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa… ihan voi käyttää vaikka googlea apuna jos jää epäselväksi
Kiitos kirjoituksesta Tiistaina 9.11 itse olin juuri eskari ikäisen lapseni keskustelussa, jossa aijemmin kesällä oli palveerattu ja mietitty toimintaterapian tarvetta, nyt oli päätetty ettei sellaiselle ole tarvetta, ok. Keskusteltiin eskarista ja kaikki normaalit asiat, kuten opiskelu sujui tosi hyvin ja lapsi on innokkaasti mukana kaikessa. Ainut missä oli nyt syysloman jälkeen ollut ongelmaa, oli että lapsi oli saanut itkuporku raivareita tai kaveri leikit ollu sujunu yhtä hyvin ku kesällä.
Sitte tässä kohtaa sanottiin että kun menette 6-vuotis neuvolaan voisi sielä pyytää ADHD- lääkettä kokeiluun.
Itse olin suu ja silmät pyöreänä ja mietin vaan että wtf?! Miksi!?
Siksikö että lapseni näyttää tunteensa eskarissa.
Asiasta en sen enempää sielä keskustellut, mutta aijon kyllä pistää hanttiin tässä kokeilussa.
Ongelma on siinä miten suosituksista poiketaan, meillä ADHD on todella periytyvää sorttia, koska se on molemmilla vanhemmilla, lapselle ei siitä huolimatta vieläkään ole myönnetty lääkekoilua, vaikka pyydetty on jo ennen koulun alkua, nyt lapsi on toisella luokalla ja osaa kirjoittaa vaan oman nimensä, siltikään kukaan ei pidä asian kanssa mitään kiirettä, vaikka sitä jatkuvasti esiin tuon.
Mun 5v tyttärellä on tutkittu ADHD:ta monelta taholta. Ensikerran lääke kokeilua suositteli neuvolalääkäri josta kieltäydyin ja lupasin kuitenkin harkita. Olin kuitenkin sitä mieltä, että ei. Nyt tällä viikolla kävimme ihan neurologilla, joka sanoi, että ei halua kellekkään lääkettä tuputtaa ja että ei ensimmäisenä lääkitystä suosi, mutta meidän tilanteessa suosittelee kokeilemaan(päiväkoti, neuvolantäti, toimintaterapeutti, neuvolalääkäri, psykologit ja nyt tosiaan neurologi huomannut vahvat ADHD:n viittaukset). Siinä on kuitenkin seurannat ja ne auttaa lopulliseen ADHD diagnoosiin. Onhan se tiedettävä, auttaako ne lääkkeet vai johtuuko käytös jostain muusta(mm. rauta arvoista). Ei ne huvikseen lääkitse. Mulla itsellä ADD, mutta lääkitystä ei ole ollut. Sen huomaa, koska en puhu enkä ymmärrä edes ala-asteen englantia. Just ja just oon päässy peruskoulun läpi ja aineet oli helpotettuina.
Pojallamme todettiin ADD 10-vuotiaana. Lääkitys on sama kuin ADHD:ssa, ADD kun on yksi versio ADHD:sta. Diagnoosia ennen häntä sanottiin ”periaatteen mieheksi”, koska jos jokin ei kiinnostanut, mitään ei tapahtunut. 5-vuotisneuvolassa odotin puoli tuntia käytävällä kun täti yritti saada pojan ottamaan sakset käteensä. Eskarissa ei tehty kouluvalmiustestejä, koska poika ei vain tehnyt niitä. Silloin meille sanottiin ensimmäisen kerran että kaikki ei ole kunnossa. Pienluokkaa ei kuitenkaan suositeltu koska poika oli oppinut itsekseen lukemaan ja oli muutenkin nopea hoksaamaan asioita ja oppimaan, mutta kun ei vaan kiinnostanut…
Koulua on käynyt suhteellisen pienessä yksikössä jossa on kuitenkin iso luokkakoko. Ekalta luokalta alkoi wilmaviestittely joista parhaimmillaan neljän tunnin päivästä tuli seitsemän negatiivista merkintää.
Tokaluokkalaisena poika alkoi toivomaan kuolemaansa, koska hän vaan ei saanut kavereita eikä pärjännyt luokassa. Läksyt tehtiin tehtävä kerrallaan, niin että yhden tehtävän teosta sai treenata harrastamaansa lajia hetken. Sanomattakin selvää että läksyjen teko vei parikin tuntia. Koulusta ohjattiin kuraattorille ja perheneuvolan psykologille. Kuraattorikin ymmärsi että poika kävi siellä vain koska pääsi tunnilta pois, psykologikäynneistä ei ollut apua.
Neljännellä luokalla psykologi vaihtui ja tämä uusi kysyi onko keskittymiskykytestejä tehty. En edes tiennyt että sellaisia voi tehdä joten suostuimme heti testeihin.
Testit kestivät useita kertoja ja sisälsivät myös meidän vanhempien haastatteluja.
Lopputulema selkeä ADD ja miehelle kommentti ”jos sinua olisi tutkittu lapsena olisit saanut diagnoosin heti”.
Lääkkeitä ehdotettiin vasta diagnoosin saamisen jälkeen, niistä kerrottiin sekä hyvät että mahdolliset huonot puolet eikä meitä painostettu mitenkään niiden käyttämiseen. Ei psykologin eikä koulun puolelta. Keskustelimme pojan kanssa asiasta ja yhdessä päätimme kokeilla. Lääkkeistä on saatu iso apu, luokassa pystyy keskittymään paremmin, poika osallistuu tunnilla ja tekee kokeet.
Poika ottaa lääkkeen kouluaamuina ja lisäksi jos harrastuksissa on tiedossa jotain joka vaatii erityistä keskittymistä. Hänellä on myös harrastus joka on intohimo ja johon hän ei ota lainkaan lääkettä.
Välillä lääke unohtuu ja silloin kotona on vastassa itkuinen lapsi jonka ”päivä meni ihan p***asti”.
Suurin murhe lääkkeistä on ollut se, että poika on nyt suhteellisen toimintakykyinen joten hän ei ole riittävän ongelmallinen päästäkseen enää kuraattorille tai terapiaan. Me vanhemmat kuitenkin uskomme että ehkä hän pärjää ilman tukitoimintoja. Ajattelimme aiemmin että pojalla nyt vain on vanhempiensa geenit ja vaikka meillä kesti kauan löytää omat vahvuutemme, ihan hyvin meillekin lopulta kävi. Toivomme että osaamme tukea tarpeeksi murrosiän myrskyissä ja valaa uskoa poikaan; hän on hyvä omalla tavallansa, löytää paikkansa maailmassa ja hänkin on tarpeellinen.
Toi lääkkeiden unohtaminen on ihan perseestä! Jos valitsee lääkityksen, siihen sitoudutaan oikeasti. Outoa myös tuo, että lääkettä otetaan vain kouluaamuisin jos satutaan muistamaan ja välitetään huolehtia, että lapsi ottaa sen.
Koulussa ammattilaiset näkee jo kaukaa, että jaahas, taas on lääke jäänyt ottamatta. Lapsiparka maksaaa siitä hinnan.
Oma kantani on, että lääkkeitä määrätään turhan heppoisin perustein. Mutta jos lääkitykseen suostutaan, sen purkaminen on pitkä prosessi. Ei niitä silloin tällöin popsita, kuten buranaa.
Juu ei kannata lääkitä adhd:ta. Samoin kuin esim. diabetesta tai migreeniä. Ihan turhaan määräävät lääkkeitä näihin. Oikeasti, sääliksi käy tätä lasta. Itselle adhd dg 40-vuotiaana ja täytyy myöntää että katkeroiduin vanhemmilleni, etteivät ole huomanneet (?) tilaani lapsena. Nyt 43-vuotiaana pysyvästi pois työelämästä, 3 kariutunutta avioliittoa eikä lapsia, sillä hoitamaton adhd teki liian paljon tuhoa jotta olisin pystynyt elämään edes lähellekään normaalia ja tasapainoista elämää. Joten mietipä nyt äityliini vielä kerran tuon lääkityksen aloittamista ja ota vaikka ensin ihan selvää millaisia ne adhd lääkkeet oikeasti on ja miten ne toimivat. Parempaa tulevaisuutta sinun lapsellesi toivoen!!
Samat sanat täältä. Olen 35-vuotias ja nyt diagnosoitu adhd. Koko elämäni olen saanut tukitoimia ja terapiaa jne masennukseen ja ahdistukseen. Adhd on aivojen rakenteessa. Se että lapsella sujuu asiat ei tarkoita etteikö asioiden tekeminen aiheuttaisi jäätävää määrää stressiä ja ahdistusta jonka kanssa on vaan pärjättävä. Toivon että olisin saanut diagnoosin ja lääkkeet aiemmin. Minäkin todnäk jään lapsettomaksi ja mitään pysyvää ei ole elämässä ikinä ollut.
Eikös se ole hyvä että olette jääneet lapsettomiksi? Adhd on periytyvää.
Kuinka noin voi toiselle sanoa! Sydämetöntä! On niin paljon muitakin perinnöllisiä sairauksia!
No näin jo lisääntyneenä ADHD immeisenä, voin vain ehkäpä hieman kyynistyneenä todeta et; kaikkia geenejä ei todellakaan kannata jatkaa. Tai tietysti jos nautit siitä että käyt kaikki oman lapsuutesi paskat kokemukset vielä uudestaan läpi oman lapsesi kanssa.
Kyllä! Lukekaa vanhempina enemmän niistä adhd-lääkkeistä ja niiden vaikutuksista. Ja joo valitettavasti on vain yksi lääkevalmiste joka ei ole amfetamiini pohjanen. Että jos nuo pelottavalta kuullostavat amfetamiini pohjaset stimuloivat lääkkeet, kuullostaa liian rajulta, on toinen vaihtoehto, strattera.
Itse olen 17v tyttö. Minulla diagnosoitiin ADD 5-vuotiaana, silloin en saanut lääkitystä, mutta kävin toimintaterapeutilla. Kävin startti luokan ennen peruskouluun menoa. Kun olin 10v aloin kokea masennuksen oireita ja hankin apua koulusta, josta Sossu kontakti avattiin. Aloin käydä psykiatreilla puhumassa ja oireitani tutkittiin. Näihin aikoihin äitini ehdotti ADHD lääkkeen käyttöön ottoa, mutta lääkäri ei suostunut masennus oireideni takia kokeilemaan sitä.
Sain masennusdiaknoosin suljetun jakson aikana 12v. Sen jälkeen alkoi mennä ns ”lujaa” aloin tehdä tyhmiä juttuja kavereiden kanssa ja kokeilemaan alkoholia päihtymys mielessä. Noin puolen vuoden jälkeen jouduin laitos jaksolle itsemurha yrityksen takia. Olin siellä n.3kk ennen kuin täytin 13v ja pääsin pois. Sain silloin itsemääräämisoikeuden hoitokontaktin jatkoon ja päätin lopettaa sen. Ei kauaa jakson jälkeen niin alkoi mennä taas ns ”lujaa” mutta tällä kertaa kukaan ei puuttunut siihen. Päihteiden käyttö alkoi taas. Olin kokenut näitä ylä- ja alamäkiä ja kaiken laista käyttäytymistä niitten seurauksena. Äitini oli huolissaan ja olisi halunnut apua minulle.
Hain itse apua 15v jolloin huumeet olivat jo tulleet kuvioihin.
Olin vihdoin itse halukas syömään lääkkeitä. Minulle määrättiin masennuslääke. Sain siitä jonkin aikaa apua, olen kokeillut myös muita lääkkeitä masennukseen tämän jälkeen. Minulla ei ole voitu kokeilla ADHD lääkkeitä päihteiden käytön takia. Amfetamiini ja amfetamiini pohjaset lääkeaineet vaikuttavat minulla ja niillä joilla ADHD tai ADD erilailla kuin niillä joilla ei ole. Olen käyttänyt amfetamiinia itselääkityksenä.
Olen vihdoin ollut päihteettömällä jaksolla ja päässyt kokeilemaan medikinettiä. Se on auttanut tosi paljon. Koulu taas maittaa ja pystyn keskittymään olennaiseen.
Oikean lääkityksen avulla koen että pääsisin eroon amfetamiinin käytöstä.
Halusin vain kertoa tarinani, jotta te pienten lasten äidit ja isät ottaisitte diagnoosin vakavasti ja toimisitte heti. Eivätkä kaikki lapset tietenkään tarvitse lääkettä mutta sitä on hyvä edes kokeilla.
Ihmisillä joilla on hoitamaton adhd on suurempi riski impulsiiviseen käyttäytymiseen. Tämä impulsiivinen käyttäytyminen saattaa johtaa huumeiden käyttöön tai muihin vaaratilanteisiin.
Täällä 38v ja juuri diagnoosin saanut. Kyllä todellakin tiedän että lääkkeistä olisi ollut paljon apua jo aiemmin. Tuota katkeruutta vanhempiasi kohtaan en kuitenkaan suostu ymmärtämään. Ei vanhemmillasi ole voinut olla tietoa, kun ei sitä ollut vielä ammattilaisillakaan. Vuosituhannen vaihde oli vasta murroksen aikaa ADHD tietoisuuden jakamisessa. Diagnoosi on vanha, mutta täällä junttilassa kun asenteet on aina niin negatiivisia. ”Ei sellasia ennenkään ollut.” Kansainvälisesti tautiluokiteltuja sairauksia jätetään tutkimatta vain asenteellisista syistä. Tämä sama asennevamma on olemassa läpi koko ketjun THL:stä aina yksittäiseen hoitajaan. Tuskin se on vanhempiesi syytä? Tietysti jos vanhempasi ovat olleet vaikuttavassa asemassa terveydenhoitoalalla ja suhtautuvat diagnoosiin noin negatiivisesti niin sitten katkeruuteen voi olla aihetta. Tuskin muuten. Ei tavan tallaajalla voi olla tietoa mitä ei mistään ole voinut saada.
Mutta joo, lasten ja aikuisten ADHD:n hoito poikkeaa toisistaan huomattavasti. Aikuisilla erilaisten terapioiden yms. teho on olematon. Lääkehoito on ainoa mikä toimii kunnolla. Lapsilla taas on kehitys kesken. Kehittyvän lapsen toimintamalleja on mahdollista ohjata oikeaan suuntaan ihan eri tavoin kuin aikuisen niin että lapsi voi oppia pärjäämään paremmin ilman lääkkeitä. Vaikka lääkkeistä olisikin apua moniin tilanteisiin. Sitäpaitsi koskaan ei lääkitystä saisi aloittaa ilman diagnoosia, kuten tässä on tehty. Jos itse olisin saanut asianmukaista terapiaa lapsena, saattaisin nyt pärjätä jopa ilman lääkkeitä. Saattaa olla jopa haitallista vetää mutkia suoraksi ja jättää tarpeelliset terapiat pois, kun lääkkeetkin auttaa. En siis todellakaan ole lääkevastainen, kun itsekin syön niitä. Mutta mutkien oikominen hoidossa on aina haitallista. Kustannussyistä sairaanhoitopiirit haluavat ajaa mutkat suoraksi, koska terapia on kallista ja sen maksaa joko kunta tai kela. Sen sijaan lääkkeet maksaa suurelta osin potilas itse, joten se tulee huomattavasti halvemmaksi. Valitettavasti raha ratkaisee ja oikeuksiaan asianmukaiseen hoitoon joutuu vaatimalla vaatimaan.
Meidän poikamme sai ADHD-diagnoosin ekaluokalla. Tuolloin isossa normaaliluokassa toimiminen oli vaikeaa ja opettajat painostivat siirtymään pienluokalle keskittymisvaikeuksien takia. Vastustimme mieheni kanssa aluksi lääkehoidon aloittamista todella kovasti, juuri lääkkeen amfetamiinijohdannaisuuden takia. Pienluokalla toiminut ertyisluokanopettaja suositteli kuitenkin lääkehoidon aloittamista aikaisempien kokemuksiensa perusteella. Täytyy sanoa, että lääkehoidon aloittaminen oli yksi parhaimpia päätöksiämme. Pojan käytös, jaksaminen ja keskittyminen muuttuivat paremmaksi välittömästi lääkehoidon aloittamisen jälkeen. Koulu alkoi sujua paremmin, kotielämä rauhoittui ja joukkueharrastuskin alkoi sujua paremmin, kun poika jaksoi keskittyä harjoitteluun eikä häröillä treeneissä. Poika siirtyi takaisin normaaliluokalle pian lääkehoidon aloittamisen jälkeen ja on pärjännyt normaaliluokalla hyvin.
Nyt teini-iässä poika huolehtii itse, että ottaa lääkkeensä. Hän myös huomaa itse käytöksestään, jos jostain syystä lääke on jäänyt ottamatta.
Olet täysin oikeassa! Ei todellakaan pitäisi määrätä lapselle lääkitystä tuossa vaiheess! Sinä oöet hyvä äiti kun valitsit lääkkeettömyyden.
Meillä on kokeiltu melkein kaikkia Suomessa sallittuja lääkkeitä. Opettajakin tästä jaksaa joka päivä muistuttaa kuinka lääke on tärkeä. Kyllähän lapsi on silloin muille helpompi eikä tyhmyyksiä tule tehtyä mutta lapsella ei ole hyvä olla lääkkeen kanssa vaan hän on väsynyt ja apea eikä ruokakaan maistu.
Lapsen etu pitää huomioida, ei helppo hoitoisuus ole syy lääkitä sivuvaikutuksista huolimatta, on olemassa erityiskouluja, jos lapsi ei muuten saa riittävästi tukea.
Ilman diagnoosia ja minulta (etä-äiti, yhteishuoltajuus) kysymättä aloitettiin 15vuotiaalla pojalla adhd lääkitys koululääkärin ”määräämänä”. Sain tietää asiasta vähän vahingossa kun poika tuli mun luo ja soitettiin perään että lääkkeet jäi. Kun selvisi mitkä lääkkeet kyseessä sai isä tulikivenkatkuisen viestin (olemme muuten hyvissä väleissä) aiheesta. Mitä, miksi, milloin ja kenen luvalla? Lääkitys ei ole luvallinen koska minun suostumus puuttuu. Ilmeisesti isä oli lääkärin kanssa aiheesta arjen saavuttua keskustellut, koska lääkitys lopetettiin. Luojan kiitos. Varmasti lääkkeistä apua jos oikeasti on adhd ja kaikki muut on jo koitettu. Mutta se että esim 15v pojalla murrosikä pelkästään vaikuttaa kaikkeen tekemiseen jaksamiseen jne. Ei silloin ensimmäisenä aloiteta adhd lääkitystä ja vielä koululääkärin kehoituksesta, ilman tutkimuksia tai edes lähetettä tutkimuksiin. Jotenkin herää epäilys että onko koululääkärienkin lomamatkojen sponsori jokin lääkefirma?
Siihen taitaa olla joku ihan pätevä syy, että olet vähän sivussa poikasi asioista?
Tervetuloa hoitamattoman adhd-aikuisen elämään: 48-vuotiaana 4 burn outtia, masennuslääkitys kolmanneksen elämästä, vaikeat talousongelmat, kalliisti maksetut, keskeytetyt yliopisto-opinnot, nyt toinen jalka työkyvyttömyyseläkkeellä, sosiaalitukiviidakko on tullut erittäin tutuksi. Koko elämä epäonnistumisia toisensa perään, luullen, että olen todella tyhmä, vaikka kuitenkin pää sanoo, että olen suht älykäs. Olo on kuin Franz Kafkan romaanissa. En ymmärrä miten olen selvinnyt tähän asti, suurin osa elämääni on ollut ihan sumua. Ja siis pitäähän tässä elämässä kuitenkin suorittaa asioita, eihän sitä muuten saa ruokaa suuhunsa ja sukkaa jalkaan. Minä suoritan päässäni kaikki asiat hankalimman kautta niin, että tähän ikään mennessä ihan jokainen pienikin asia on niin raskas aivotyö, että se sattuu, ihan fyysisesti. Tulee yhä enemmän niitä päiviä jolloin ei vaan enää jaksa. Onneksi useimmilla adhd-päisillä on muutama aivan loistava tähän maailmaan sopiva ominaisuus. Resilienssi ja lyhyt muisti. Itse olen aloittanut jälleen elämäni alusta, tällä kertaa diagnoosilla, valmennuksella ja lääkityksellä. Lääkityksen tarvitsen tähän nykyiseen arkeen, mutta todennäköisesti lopetan heti kun voin.
Nykymaailman vaatimukset on sen verran kovat, että tämän tyyppinen pää ei vaan kovin hyvin toimi. Hoitamattomat adhd-päiset helposti siirtyvät myös itselääkitsemään kun saavat siihen mahdollisuuden. Ja hehän eivät tee sitä sekoillakseen vaan pään selvittämiseksi. Kahvi ja energiajuomat ensin, sitten mennäänkin niihin oikeisiin tabuihin.
”…kepeästi suositellaan lääkkeitä”… Kannattaa tosiaan varjella sitä viatonta, puhdasta lapsen kehoa, kaikelta pahalta ja erityisesti epäilyttävien, isojen lääkefirmojen myrkyiltä. Jatkuvat epäonnistumiset, alisuoriutumiset, huonot itsetunnot ja masennukset, oireilevat hyvässä lykyssä vasta paljon myöhemmin. Ja vastuu niistä on jo siirtynyt lapselle itselleen.
Meillä on lyhytvaikutteinen 20mg lapsella käytössä,ei sivuvaikutuksia ja teho riittää koulupäivän ajaksi.Kahdeviikon ajan kokeiltiin pitkävaikutteista 30mg,ei sopinut vaan lapsi nukkui vaan ja oli apea.Laitettiin poikki ja otettiinmiedompi takaisin.Emme anna viikonloppuisin emmekä lomilla ja kaikki on mennyt hyvin.
Meillä myös käytössä 20 mg lyhytvaikutteinen. Pääsi poika siirtymään pienryhmästä normaali luokkaa ja pärjää siellä ikäistensä mukaan, ellei paremminkin. Viikonloppuisin ja lomilla lääkettä ei käytetä. Mutta meillekin suositeltiin lääkitystä jo ennen diagnoosia, siihen en lähtenyt. Lääkitys aloitettiin vasta diagnoosin saatuamme ja lähdettiin liikkeelle 10 mg ja pojan kasvaessa siirryttiin 20 mg. Poika on kaikin puolin iloinen ja itsetuntokin tykkää siitä, ettei koko ajan ole joku nalkuttamassa käytöksestä, vaan voi tuntea olevansa yhtä hyvä kuin ”normaalitkin” lapset.
Meillä adhd-lääkitys on ollut pelastus. Poika 12-vuotias ja oikeasti fiksu ja terävä jätkä, kunhan on muistanut ottaa lääkkeensä aamulla. Wilma paukkuu päivittäin; positiivisia merkintöjä. Tosin jos lääke on unohtunut ottaa niin wilma paukuttaa negatiivisia merkintöjä.
Millä perusteella ja mihin lääkäri olisi määrännyt lääkkeen jos lapsi ei täytä diagnostisia kriteereitä?
Meille tarjottiin lääkettä heti ensimmäisellä neuropsykiatritapaamisella. Teini-ikäinen lapsi halusi itse koittaa, koska tunsi tarvitsevansa apua keskittymiseen koulussa. Tottakai suostuin siihen, mitä en lapseni oppimisen hyväksi tekisi! Lääkehän otetaan vain koulupäivinä ja jos se ei toimi, sitä ei käytetä. Lapseni saa myös kuntoutusta. On itsensäerehdyttämistä väittää, että lääke otetaan opettajaa varten. Ihmettelen sellaisia lausuntoja. Itsekään en lääkehoitoa kannata, mutta jos sillä on mahdollisuus tukea lapsen oppimista ja vähentää häiriötekijöitä koulupäivän ajaksi, kannattaa sitä koittaa. Luokissa on usein useampi levottomampi tai häiriöherkkä lapsi, jotka vievät myös toisilta oppilailta työrauhaanitsensä lisäksi. Toinen vaihtoehto vanhemmille on herätä vaatimaan pienempiä ryhmiä ja enemmän koulunkäynnin ohjaajia. Jos vanhemmat eivät vaadi, pieniä luokkaryhmiä vain vähennetään koko ajan nykytrendien mukaisesti ja se ei ole lapsen paras.
Meillä kokemus melko samanlainen.. Eskari iässä jo pojalle tehtiin kouluvalmius testit ja todettiin että jotain haasteita saattaa olla, pääsee pienryhmään joillain tunneilla. Noo ekaa vuotta päästiin jouluun asti kun erityisopettaja tokaisi minulle kuulumisia tiedustellessani että kyllä pitäis varmaan lääkitys aloittaa.. Tämä järkytti koska mitään tietoa ei ollut tullut että koulussa olisi ongelmaa Tietysti oli huomattu että oppiminen oli hidasta ja keskittyminen haasteellista. Ei suostuttu ilman tutkimuksia mihinkään lääkkeeseen.. Kun psykologi ja muut asiantuntijat oli tutkimukset tehnyt ja saatiin giagnosi Add, suostuttiin lääke kokeiluun. Ja tämä oli silloin oikea ratkaisu pojan oppimisen ja keskittymisen kannalta. Mutta kun lääkkeen vaikutus lakkasi ei kotona ollutkaan kovin helppoa.. Oli päänsärkyjä ja tunnekuohuja. Lopetettiin lääke aina lomien ajaksi ja kolmannella luokalla lääke lopetettiin koska oli parempi olla ilman.. Olipahan se semmoinen testaus.. Hyvää ja huonoa..
Kannattaa tutkia myös mahdollisuuksia ottaa esim. kaksi miedommanvahvuista tablettia yhden vahvemman sijaan. Silloin laskut ovat matalammat ja juurikin noita tunnekuohuja sun muuta tulee yleensä vähemmän.
Lääkärit, opettajat yms. menevät aina oma mukavuutensa edellä. Eli heille olisi tärkeintä saada lapsi helpommaksi käsitellä ja hiljaiseksi. Se on se suomalaisen perusstandardi, nöyrä, kiltti ja hiljainen kansalainen, joka tekee mitä ylhäältä käsketään. Lääkärit pyrkivät aina siihen, että pääsevät potilaasta tavalla tai toisella eroon, ja helpoiten se onnistuu lääkitsemällä tahdottomaksi.
Onko sinulla mitään käsitystä siitä, miten ADD- tai ADHD -ihmisen itsetunto kärsii kun hän ei pysty keskittymään? Jos ei, niin suosittelen miettimään mitä puhut.
Addilla asioita menee ohi, ei vaan tajua koska ei jaksa ajatella, puolet tunnista menee helposti sählätessä tai ulkona kiipeilevää oravaa katsellessa. Siinä missä neuronormaalit saavat asiat helpommin haltuun, addi joutuu tekemään usein moninkertaisesti enemmän töitä. Siltikään ei ole takuuta, että hän pärjää edes jotenkuten tai saa esim. tutkintonsa valmiiksi kun sen aika on.
Näin 40-vuotiaana entisenä ADHD-lapsena ja nykyään ADD-aikuisena olisin suonut että minua olisi tutkittu ja olisin saanut lääkettä syödäkseni. Ehkä olisin sitten jaksanut käydä loppuun niin lukion, amiksen kuin kauppiksenkin. Ehkä en olisi ollut täysin loppuunpalanut kasiluokalla tai hölmöillyt raha-asioiden kanssa. Ehkä olisin myös jotenkin jaksanut työelämässäkin paremmin, jos ylirasitus ei olisi ollut kumppanina ala-asteelta saakka.
Mä sain itse diagnoosin adhd:sta vasta neljävitosena. Ja sehän oli ihan selviö kun poikani touhuja katselin. Kesti vaan pitkään ennen kuin pääsin tutkimuksiin. Itselläni myös meni lukio ihan perseelleen ja ammatillisetkin opinnot. Nyt aikuisiällä olen onnistunut suorittamaan kaksi ammattitutkintoa; kiitos lääkityksen joka lopetti ne viissataa kanavaa päästäni ja jätti vain ne tarpeelliset lähetykset päälle. Jotain siis saa valmiiksikin asti. 😎
Mä olen ollut se ikkunasta oravia katseleva lapsi melkein koko peruskoulun. En ole adhd tai add potilas, luonne oli haaveileva ja oma kehitys laahasi ikäluokkaa jäljessä. Tätä diagnoosia en tunne yhtään mutta hurjalta tuntuu jos aivoihin vaikuttavaa lääkitystä määtään kuin Buranaa 🤔 Omalla kohdalla haaveilu ja se oravan katselu johtui yksinkertaisesti siitä että olin liian nuori kouluun. Olisi pitänyt lykätä vuodella mutta se ei ollut vaihtoehto. Lapseen voi vaikuttaa myös perhesuhteet ja kotiolot. Siihen aikaan kun kouluni aloitin, olin 6. Toki täytin samana vuonna myöhemmin 7 mutta ennen koulun aloitusta vanhemmat erosivat (hyvä niin). Ennen eroa asuimme yhdessä, väkivallan ja viinan pelossa. Se jätti jälkensä että olin arka omaan maailmaan (turvapaikka) eristäytyä lapsi. Ero, yh äiti jonka pakko tehdä pitkää päivää, paljon yksin kotona itkemässä ja siinä sitten pieni lapsi ottaa vastuuta omasta kouluun lähdöstä yms. Elämä vaikuttaa. Nykyään tunnen että menee hyvin, peruskoulun jälkeen opiskelut maittaneet. Eli ei ne koulussa tai oppimisessa olevat häiriöt ole aina sieltä omasta takaa. Syyt voi olla oman pään ulkopuolella.
Niinpä. Nykyään jokaisen lapsen tulee olla samanlainen: hiljainen, hyväntuulinen, aurinkoinen, sosiaalinen… Et siis saa olla oma itsesi tai olet jotenkin sairas. Tietty täytyy sairaudet hoitaa oli se mikä tahansa, mutta miksi ei enää saa olla oma persoona, miksi kaikkien on oltava samanlaisia. Vain elämää 2020 Klamydia esittää kappaleen Pyyntö. Sen kun kaikki kuuntelisivat useamman kun vain yhden kerran, oppisi ymmärtämään lapsia. Monesti olen kuunnellut ja aina tulee itku. Itsellä 6-vuotias kilihakka poika. Rakastan häntä yli kaiken💕