Osaammeko nähdä hyvän lapsissa? (Ja toisissamme?)

Milloin olet viimeksi kehunut lastasi?

Entä oletko kehunut ja kiittänyt jotain toista lasta? Onko sinun lapsesi saanut hyvää palautetta päiväkodista, koulusta, harrastuksesta, tutuilta tai vierailta?

Jotenkin taitaa aika usein käydä niin, että huomautamme lasta huonosta käytöksestä, mutta emme kiitä ja kehu hyvästä.

Nimimerkki Ei niin innokaan koululaisen äiti lähetti meille Avaudu tästä -lomakkeen kautta keskustelunavauksen:

”Jotenki surettaa tuo Wilma. Onhan se tärkeää tuoda vanhemmille tiedoksi, että oppilaalla oli taas väärä vihko koulussa, kynät terottamatta, läksyt tekemättä ja vessaan piti taas lähteä kesken tunnin.

Tai se, että oppilas myöhästyi, ja unohti mitä liikuntaa on, ja ei palauttanut milloin mitäkin lappua ajoissa. Tai jos laput palautetaan ne on, ystäväni sanoja lainatakseni, ”käyneet vähintään kolmen traktorin alla”.

Peruskoulussa olisi niin suuri mahdollisuus vaikuttaa lapsen/nuoren itsetuntoon, sosiaalisiin taitoihin, tunneälyn ja empatian kehittämiseen. Ruokkia luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä ja innostusta elämään. Mutta kuitenkaan se sitä tee. Ehkä se ei ole kaikista tärkeää. Koulussa menestyminen tuntuu olevan tärkein mittari.

Luojalle kiitos niistä opettajista, jotka jaksavat kannustaa niitäkin, joilla on motivaatio hukassa. Niille, jotka löytävät aina sen hyvän.

Niinkuin poikani totesi eräästä opettajasta ’Se on salarage. Se on niinku muka vihainen, mutta ei siltikää oo, vaan se tajuaa meitä. Se jotenki osaa opettaa.'”

Jos sinä muistat kiittää ja kehua, hieno homma! Me, jotka emme muista, voisimme ehkä tsempata tämän asian suhteen.

Jokainen tietää omasta kokemuksesta sen, mitä tapahtuu vaikkapa omalle työmotivaatiolle, jos saa kehuja ja kiitoksia verrattuna siihen, että palautetta saa vain silloin kun se on negatiivista. Tästä huolimatta taitaa olla jokin suomalainen tapa ajatella, että kehumisesta ylpistyy ja että se on kaikin puolin turhaa.

Kuva Sydney Rae, ylin kuva Mi Pham.

On työpaikkoja, joissa ei saa koskaan kehuja. Sama kehumattomuus koskee valitettavasti myös monia parisuhteita ja ystävyyssuhteita. Sekä vanhemman ja lapsen suhteita.

”Kehu lasta hyvästä käytöksestä äläkä keskity mäkättämään huonosta käytöksestä” on varmaan ensimmäinen kasvatusneuvo, jonka ammattilaiset vanhemmille antavat. Moni varmaan osaakin toteuttaa sitä, mutta moni myös unohtaa sen. On niin helppoa ärsyyntyä lapsen toistuvasta sääntöjen rikkomisesta tai muusta huonosta käytöksestä, että hyvästä käytöksestä kiittäminen unohtuu.

Mitäpä jos kokeiltaisiin yhdessä muuttaa tätä toimintatapaa?

Mitä jos yritettäisiin huomata se hyvä, mitä muissa ihmisissä ihan sellaisenaan on? Sekä se hyvä, mitä he tekevät?

Tuskin siitä haittaakaan voi olla! Kehuja saanut todennäköisesti saa motivaatiota käyttäytyä paremmin ja toimia paremmin. Vähintään hänelle tulee hyvä mieli.

Kehuja antanut taas voi varmasti paremmin hänkin. Jo pelkästään se, että huomaa muiden toimivan oikein, kivasti ja pätevästi, ilahduttaa paljon enemmän kuin se, että kyttää virheitä ja valittaa asioista.

Ehkä voisit tietoisesti tämän alkaneen kuukauden ajan keskittyä huomaamaan hyvän ja kiittämään siitä? Ties miten kauaskantoiset ja positiiviset vaikutukset sillä on! Ehkä siitä seuraa niin parempi parisuhde kuin motivoituneempi koululainenkin, kenties jopa onnellisempi ja toimivampi perhe-elämä?

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.