”Huomaan olevani hieman kateellinen niille, joiden sisarukset ovat innoissaan tädin tai sedän tittelistään, ja viettävät aikaa sukulaislapsensa kanssa. Omalla lapsellanikin on täti, pikkusiskoni, ja setä, mieheni veli. Molemmat ovat lapsettomia, työssäkäyviä, pian kolmekymppisiä ihmisiä. Kumpikaan ei käy tervehtimässä lasta, soita hänelle, kysele kuulumisia edes meiltä vanhemmilta, mutta lähettävät silti joululahjan ja synttärilahjan.

Kipeäksi tilanteen tekee se, että kumpikaan ei edes suoran avunpyynnön edessä halua tulla pitämään seuraa nyt jo 4-vuotiaalle pojalle, kun me vanhemmat olemme helisemässä lapsen voimakkaan uhman, töiden ja opiskelun, ja tukiverkkojen puutteen edessä. Kun tulin raskaaksi, minulla ei ollut ennakko-odotuksia siskoni reaktiosta vauvauutiseen, tai hänen roolistaan lapsen tätinä. Vauva-aika ajoi kuitenkin minut melko sekaviin ja synkkiin vesiin, ja tuolloin olisin kaivannut siskoni läsnäoloa, kuulumisten kysymistä – mitä vain! Hän kieltäytyi kuitenkin joka kerran tulemasta meille, eikä kysellyt perään, vaan ilmeisesti koki oman avuntarpeeni ja toistuvan pyytelyni kuormittavana. Tämä teki pysyvän särön väleihimme, sillä pidin tällaista selän kääntämistä omassa lohduttomuudessani epäoikeudenmukaisena.

Kuva Julien-Pier Belanger. Ylin kuva Katie Emslie.

Mieheni veli puolestaan oli iloinen vauvauutisesta, ja iloitsi, kun valitsimme hänet kummiksi lapselle. Tämän jälkeen häntä ei juuri olekaan näkynyt, eikä myöskään hän avunpyynnöistä huolimatta ole valmis tulemaan kummipoikansa seuraksi edes kerran vuodessa. Koska sisaruksillamme ei ole omia lapsia, ymmärrän, että lapsen kanssa oleminen ei tunnu maailman luontevimmalta ajatukselta, ja luultavasti he eivät ole kartalla siitä, mitä lapsi missäkin ikävaiheessa osaa tai tarvitsee. Olemme kyllä koittaneet näitä asioita tuoda ilmi, mutta en moiti, jos lapsen hoitaminen ensi kädessä ei tunnu maailman hauskimmalta ajatukselta.

En silti koe, että pyytäisimme mahdottomia, kun kaipaisimme silloin tällöin toista aikuista lapsemme seuraksi – onhan hän jo ihan omatoiminen ja itseään sujuvasti ilmaiseva nelivuotias. Jos pääsisin esimerkiksi edes ehdottamaan siskolleni, mitä lapseni kanssa voi tehdä (katsoa piirrettyjä, käydä leikkikentällä, pelata lautapelejä…), ehkä hän hahmottaisi, että vaipanvaihdon ja soseen syöttämisen vaaraa ei enää ole. Hän kuitenkin jättää vastaamatta lapsenhoitoapua koskeviin viesteihin, enkä tietenkään halua painostaa.

Aikuinen ja lapsi rakentamassa legoja

Kuva Dan Burton.

Arjen kuormittavuus ja oma uupumiseni vaihtelee hyvin paljon sen mukaan, millainen uhman taso lapsella on meneillään. Kun kaikki käsien pesusta pissalla käyntiin vaatii puolen tunnin fyysisen kamppailun, toivoisin jonkun perheen ulkopuolisen aikuisen apua ja rauhoittavaa vaikutusta. Siis jo pari-kolme kertaa vuodessa tekisi ihmeitä. Lapsi itse ei kaipaa tätiä ja setää, kun on hädin tuskin heitä nähnytkään. Näin vanhempana sitä kuitenkin tietää, kuinka arvokasta myös muiden aikuisten seura lapselle olisi – toki sellaisten aikuisten, jotka itsekin välittävät lapsesta.

Miksi ihmeessä sisaruksemme lähettävät lahjoja, jos eivät halua olla missään konkreettisessa tekemisissä lapsen kanssa? Tiedän, että minun olisi syytä vain jättää sisaruksemme lopullisesti rauhaan, sillä itsepä olen lapsen hankkinut, eikä heillä ole mitään velvollisuutta auttaa, kysellä kuulumisia, tai mitään muutakaan. Onneksi solidaarisuutta on ilmennyt muiden vanhempien keskuudessa, ja vauva-aikojen lohduton tilanne on kääntynyt parempaan päin uusien tuttujen myötä. Kuitenkin, ärsyynnyn, kun harvoin rohkaistuessani kysymään esimerkiksi siskoltani apua, kysymys sivuutetaan. Tämä kuormittaa entisestään. Onko muilla huonoilla äideillä kokemuksia tällaisesta kipuilusta tätien ja setien suhteen? Miten työntää tämä kipuilu taka-alalle ja välttää katkeroituminen?”

Nimim. Uhmaikäisen uuvuttama

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 34 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

34 vastausta artikkeliin “”Halusin lapselle läsnä olevan tädin ja sedän, mutta sain vain lahja-automaatteja””

  • Sisko sanoo:

    Jos ei lapsi muutenkaan ole nähnyt kyseisiä henkilöitä, on erikoista pyytää heitä suoraan lapsenvahdeiksi eikä esimerkiksi ihan vaan kahville ja tapaamaan. Itselle vieras uhmaikäinen neljävuotias on kelle tahansa vähän hankala rasti. Kurjaa että kirjoittaja kaipaa siskostaan vaan apua ja palveluja.

  • Kipa sanoo:

    Itse oon sanonut hyvästit lasteni tädeille eli omille siskoilleni, juurikin tämänkin epäkohdan vuoksi.
    Olen kolmen lapsen yh-äiti, jäin lasten kanssa yksin, kun kaikki olivat alle kouluikäisiä, 1-, 3- ja 6- vuotta.
    Ensimmäisen lapseni sain, monien keskenmenojen ja hoitojen jälkeen, koeputkihedelmöityksen ansiosta, junnut saivat alkunsa ihan normisti.
    Olen aina pitänyt lapsista ja ennen omiani, järjestin siskojen lapsille pikkujouluja, teema-juhlia ym. ja hoisin heitä aina. He taas eivät koskaan hoitanut omiani, kun tarvein esim. töiden vuoksi.
    Lisäksi pikkusiskoni, joka on yhden tyttäreni kummi, lupasi tytölle hoitaa vanhojen päivän kampauksen.. Toteutuiko.. No EI😡
    Suku on pahin!

  • Sitä saa mitä tilaa sanoo:

    On niin monenlaisia setiä ja tätejä, kummeja ja mummoja. Itsekin aikoinaan odotin paljon ja sain pettyä kerta toisensa jälkeen, vuosien ajan. Voi olla niinkin, että mummo hoitaa toisen lapsensa lapsia mutta ei sen toisen. Jotenkin sitä herkästi toivoo, että läheiset haluaisivat auttaa. Lopulta oman vointini vuoksi sain otettua pesäeron näihin ihmisiin. En enää oikeasti odottanutkaan heiltä mitään. Toki se verotti halussa olla tekemisissäkään. Nyt on jo lapset isot ja avun tarve toisin päin. Nyt voi helpommin olla itsekin auttamatta ilman omantunnon tuskia. Helpottavaa seisoa vähän syrjemmässä, omassa elämässä.

  • Mummeli -66 sanoo:

    Varmaan aivan kamalaa kun ajattelen että vanhemmat hoitaa aina lapsensa ensisijaisesti. Sen varaan että sukulaiset lapsia hoitaa ei ainakaan pitäisi lapsia hankkia. Jos lapsella on kasvuun liittyviä haasteita, apua voi hakea neuvolasta.
    Itselläni on ollut 3 lasta (1 erityslapsi) joiden hoitoon olen aikanaan saanut apua MML hoitajalta maksamalla hoidosta, isovanhemmilta hyvissä ajoin etukäteen sovittuna ja kokenut kuitenkin että minun ja lasten isällä on 100% hoitovastuu lapsista aina. Nyt minulla on 3 lastenlasta jotka on tosi rakkaita, mutta hoidan heitä kun minulle sopii ja asia sovitaan ajoissa. En koe että isovanhemmuus tai sukulaisuus velvoittaa olemaan aina valmis kuin partiolainen. Ajattelen että kirjoittajan kannattaa verkostoitua lapsiperheinä ja vähän vuorotellen hoitaa toistensa lapsia. Lapset saa seuraa ja perheet vertaistukea arkeen.

  • Sosionomi sanoo:

    Juttua lukiessa tulee mieleen pari asiaa;
    1. Voiko lapsellasi olla jotakin erityispiirteitä, jos arki hänen kanssaan on noin raskasta? Ei ole tavallista, että neljävuotiaan kanssa täytyy fyysisesti vääntää puoli tuntia pikku arkisten toimien kanssa.
    Oletteko kyselleet apuja / neuvoja neuvolasta. Suosittelen lämpimästi! 👍🏻

    2. En ihmettele, että sisaruksenne eivät ole innokkaita lapsen kanssa touhuaijia, jos arki lapsenne kanssa on noin raskasta.

    Lämmin suositus avun hakemiselle neuvolasta tai kasvatusneuvolasta. Paljon voimia teille! Toivottavasti saatte apua arkeenne ja etenkin selvyyttä miksi arki lapsenne kanssa on niin haastavaa.

    Ps. Minun ja mieheni sisarukset, joita on yhteensä 5 hoitivat ehkä kolme kertaa lastamme sen ollessa pieni. Emme kyllä tosin sitä heiltä odottaneetkaan, eikä kyselty kuin nuo muutamat kerrat. Oma-alotteisesti heistä ei kukaan koskaan ehdottanut touhuilua lapsemme kanssa, vaikka olimme hoitaneet kaikkien neljän lapsia (yhdellä ei ole lapsia). Että tälläistä tämä elämä välillä on…

  • Helponkin lapsen hoito sanoo:

    4-vuotias ei ole enää uhmaiässä. Kuvaat lapsesi hoitoa vaativaksi vanhemmillekin, mutta odotat että lapsettomat nuoret aikuiset tulisivat lastasi hoitamaan. En usko että kukaan tulisi vastaavassa tilanteessa.
    Kutsu siskoasi ja miehesi veljeä teille muuten vaan. Älä pyydä lapsenvahdiksi. Suhde lapseen kehittyy kyläilemällä ja yhdessä olemalla. Pyydä apua kuormittavaan tilanteeseen neuvolasta tai kunnan perhetyöstä.

  • Miuku sanoo:

    Oi mie olen tässä samassa veneessä, siskoni ja äitini tekevät samaa, sisko keksii tekosyitä ja äiti jättää pyyntöön vastaamatta. Miten se on niin vaikeaa auttaa, olla oman sukulaislapsen kanssa edes joskus?! Itse autan heitä muissa asioissa aina pystyessäni

  • Taina sanoo:

    Huomaan olevani osalle kummilapsistani tällainen lahjaautomaatti, kummilapsia on 3 ja kauimpana asuva on selkeästi jäänyt vähemmälle huomiolle.
    Oma elämä,sen kuormittavuus ja jatkuva kiire vievät niin paljon voimia että sitä karsii elämästä paljon asioita joihin kyllä haluaisi osallistuakin,mutta rahkeet eivät vain riitä enää tämän oman hektisen elämän lisäksi. Jopa soittaminen jää, koska sitä haluaa pieninä hiljaisina hetkinä vain käpertyä itsensä kanssa sohvalle kynttilän valoon ja kerätä voimia seuraavaan päivään.

  • Kummitustäti sanoo:

    Itsellä 4 kummilasta, 2 sisarusten kautta ja 2 muiden sukulaisten. Vauvana oltiin paljon tekemisissä, mutta elämänmuutosten ja omien lasten myötä yhteydenpito vähentynyt. Muutaman kohdalla olen itse kokenut olevani vain lahja/raha-automaatti, eikä se ole mukava tunne. Suurin osa nyt jo aikuisia ja välit ovat ystävälliset. Ketään ei voi painostaa mihinkään, mutta itse olisin toivonut enemmän huomioimista ja yhteydenpitoa lasten vanhemmilta.