”Tuntuu pahalta etten saa nähdä ihmisiä ja hyödyntää tukiverkostoa”
”Epäreilua! Huomaan näin korona-aikaan tämän tunteen voimistuvat päivä päivältä. Epäreilua. Esikoinen syntyi 5,5v sitten. Kiireellisellä sektiolla. Keuhkot täynnä vihreää mönjää (lapsivettä). Herätessäni heräämöstä kukaan ei kertonut mitään. Itkin vain. Mitä vauvalleni on käynyt. Kätilö tuli hakemaan ja vei minut surullisen mieheni luo. Yhdessä meitdät vietiin teholle katsomaan hengityskoneessa olevaa vauvaani. Pelkäsin, itkin. Mietin haluanko edes olla vauvan lähellä. En halunnut kiintyä koska pelkäsin niin kovin menettämistä.
Happisaturaatio ei pysynyt tarpeeksi ylhäällä. Kolmantena päivänä meidät herätettiin ja kerrottiin tilan huonontuneen. Nyt hätäkastetaan ja sitten lähetetään Ruotsiin Ecmo hoitoon jos aivot ovat kunnossa. Itkin ja olin varma että nyt hänet otetaan meiltä, tämä oli tässä. Kuitenkin aivot olivat kunnossa ja vauvamme lähetettiin Ruotsiin. Olin ihan ihmeissäni, tehdäänkö minun vauvani vuoksi tällaisia asioita? Nyt meillä on terve 5,5v vanha ylpeä isosisko. Saimme hänet kotiin reilun kuukauden ikäisenä, joten alkutaival jäi tietyllä tapaa kokematta.
Kuva Sharon McCutcheon. Ylin kuva Kristina Tripkovic.
Nyt toisen lapsen synnyttyä tuntuu pahalta, etten saa nähdä ihmisiä ja hyödyntää tukiverkostoa kun väsyttää. Esikoinen on turhautunut, kun äiti on väsynyt ja vauvakin itkee koko ajan, ja hänellä ei ole leikkikaveria. Ei tämän näin pitänyt mennä. Monen vuoden jälkeen kun vihdoin uskalsimme vielä yrittää lasta. Raskausajan henkinen taakka ja pelko. Sen selättäminen. Viimein saimme hänet. Hän on meidän viimeinen vauva. Tämä on minun viimeinen äitiysloma. Viimeistä kertaa tässä.
Olen ihan romuna. Sosiaalisesti ja henkisesti lytätty. Paha olla. Äitiys ei pue minua. En jaksa. Esikoiseni ajautuu kauemmas minusta. Imetys ei onnistu. Neuvolaan meno ahdistaa. En jaksa selitellä miksi se ei suju. En voi mennä minnekään ettei perheeni saa tai levitä tautia. Yritän olla positiivinen. Onneksi lapseni ei tarvitse mennä päiväkotiin. Onneksi en ole töissä nyt. Mutta silti tämä tuntuu epäreilulta. Onneksi tämä tilanne ei ole pysyvä. Nyt pitäisi olla kiitollinen kaikesta kuitenkin. Eiköhän tämä tunne väisty vielä. Jaksamista kaikille sinne koteihin. Onhan tämä tilanne yhteinen meille kaikille.”
Nimim. Mävaan
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 13 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Monessa kaupungissa on varhainen tuki lapsiperheille, josta saa kotipalvelua EM. tapauksessa. Myös näin korona-aikana. Rohkeasti yhteyttä ottamaan
Voimia sinulle ja meille kaikille! Täällä sama epäreiluuden tunne. Esikoisen synnytys ja vauva-aika olivat hirveät vatsavaivojen ja 2-20 min pätkä unien vuoksi, vasta 1,5 vuotiaana löytyi syy ja hoito. Nyt kuopuksesta minulla hyperemeesi, olin useita kertoja tiputuksessa ja sairaalassa. Valitettavasti tälläkin vauvalla jälleen pahat vatsavaivat ja pätkäunet sylissä. Meille oli neuvolasta sovittu hyvät tukitoimet mm. Esikoinen jatkaisi tarhassa, perhetyöntekijä käy,
kaveritreffit esikoiselle, lähipiiri auttaisi myös – kaikki nämä tauolla koronariskin vuoksi.. yritän elää ja jaksaa hetki kerrallaan, päiväkin on tällä hetkellä liian iso tavoite. Onneksi oma toipuminen synnytyksestä lähtenyt hyvin käyntiin. Ja aurinko paistaa, ulkoilu piristää kaikesta työläydestään huolimatta.
Luin tarinasi. Se kosketti. Olen kolmen lapsen äiti, josta viimeisen kohdalla sairastuin hänen kahden vuoden valvottamisen jälkeen masennukseen. Mieheni tekee matkatyötä, mutta tukijoukot auttoivat. Tunsin tuskasi ja turhautumisesi joka solussani kun tarinaasi luin. Nyt sinulla on todella oikeus tuntea noin. Sinä et voi kummankaan lapsen kohdalla tapahtuneiden asioille mitään. Tuntuu niin ahdistavalta kun ei pysty olemaan se äiti jonka mielessäsi kuvittelet että olisit ollut. Neuvon sinua nyt armollisuuteen itseäsi kohtaan. Kun ääni sisälläsi kuiskaa ettet pärjää tai ettet ole tarpeeksi hyvä äiti. Nujerra ääni puhumalla sille takaisin. Itse käytin paljon aikaa suhteuttamalla asioita parantaakseni oloani riittämättömyydestä. Mieti kuinka sinun lapsillasi on perusasiat kunnossa. Sinä hoidat heitä, sinä annat heille tunteen että he ovat rakastettuja. Se riittää. Nyt tässä tilanteessa ei kenenkään meistä, etenkään väsyneen pikkuvauvan äidin tarvitse ylisuorittaa yhtään mitään. Minäkin hoidin viisivuotiastani kuopukseni synnyttyä kotona. Osittain ahdistuin myös siitä. Tuntui etten jaksanutkaan tarjota hänelle mitä superäidit. Mutta tiedätkö mitä? Tarjosin kuitenkin kaiken tarvittavan. Tänä päivänä, kun tuosta ajasta on jo neljä vuotta hän on mitä tervein ja iloisin poika. Hän on itse sanonut kuinka nautti ajasta äidin kanssa, vaikken jaksanut misdään kerhoissakaan käydä. Mitä sitten ettei kaikki päivät olleet täydellisiä, mitä sitten jos joskus olet väsynyt ja lapsesi huomaa sen. Se on elämää. Kun lapsella on perusturva, on hyvä tilaisuus nyt oppia, että joskus on huonojakin päiviä ja aikoja. Sinulla on koko elämä aikaa olla äiti heille. He eivät pikkulapsuusajasta juuri muista. Suhteuta siis se siihen kuinka itseäsi soimaat tällä hetkellä siihen kuinka totta ajatus on. Pikkuvauva aika on kaikille sumuista, väsynyttä sekoilua. Kyllä sinä saat siitä sen mistä saat ne tärkeimmät muistot heidän vauva ajasta. Näin kolmen äitinä olen todennut, että lapsen paras ikä on juuri se jonka ikäinen.hän milloinkin on. Joka iässä tulee uusia ihania ulottuvuuksia, mahdollisuuksia luoda sidettä ja näyttää rakkautta. Kaikki järjestyy kyllä ja elä vain päivä kerrallaan. Viisivuotiaasi turhautuminen on tuttua tällä hetkellä joka perheessä, oli sitten minkäikäinen. Jokainen lapsi reagoi jotenkin joka vanhempia ahdistaa ja huolettaa. Voimia paljon ja muista että olet hyvä äiti. Riittävän hyvä❤
Neuvola psykologi ❤..
Hei! Kolme vuotta sitten meille syntyi myös esikoinen ja hänellä oli vaikea MAS. Sitä tuskaa ei unohda koskaan, kun vain pelkäsi pahinta. Hän toipui ja on terve 3- vuotias. Nyt meillä on perheessä myös 3kk vauva ja synnytys sujui hyvin, mutta tietyllä tavalla muistoja ja pelkoja pulpahtelee pintaan. Ja ymmärrän tuon tunteesi siitä, että nyt kun kaikki on hyvin vauvan kanssa, niin enkö voisi vain nauttia. Haluaisi saada sen menetetyn ajan ja tunteen takaisin. Olen käynyt juttelemassa neuvolapsykologin kanssa ja se on auttanut.
Kyllä on saatava nyt tavata edes jotain ihmistä että pystyt hengähtämään. Sairastuu johonki muuhun kuin koronaan.. Voimia kaikille selvitä tästä! ❤️
Kyllä. Epäreilua on. Itse en voisi olla poissa tyttäreni ja hänen vauvansa luota, koronaa tai ei ja riskiryhmää tai ei. Saisi olla melkoiset käsiraudat että pysyisin poissa… nyt kärsii lukuisa määrä terveitä vauvoja, lapsia, nuoria ja perheitä tietyn rajatun joukon suojelemisesta. Tällä on hintansa, onko se sitten hyvinvointivaltion ja/tai yhteiskuntarauhan kuolema, vanhusviha vai mikä, jää nähtäväksi.
Hei! Valtavasti tsemppiä sinulle ❤ meillä tilanne ei ole ihan sama mutta jotenkin samastuin sanoihin. Esikoinen on meillä 4-vuotias ja synnytys oli hirveä, olin paljon yksin hänen kanssa ekana vuotena. Sairastuin synnytksen jälkeiseen masennukseen joten minulle vauvavuosi oli yhtä taistelua. En nauttinut. Toivuin ja elämä taas helpottui. Päätimme kuitenkin yrittää toista ja päätin myös että nyt yritän nauttia vauva-ajasta. Noh, meille olikin tulossa kaksoset, itkin viikon sen jälkeen kun saimme tietää. Alku on ollut rankkaa ja väsymys ihan kamalaa, kevään myötä sain energia ja iloitsin että pääsee ulos ja tapamaan ihmisiä, elämään taas. Sitten tuli korona ja sen myötä kaikki tukiverkot ja auttavat kädet, perhekahvilat katosivat yön yli. Myös minusta tämä on epäreilua! Lähetän tsemppiä kaikille, yhdessä kestämme ❤
Sinulla on vielä traumaa pohjalla ekasta kerrasta ja siksi sinua pelottaa ja ahdistaa enemmän. Minun esikoiseni kuoli synnyttyään ja se valitettavasti loi varjonsa kahden muun vauva-ajan päälle. Nyt minulla on kaksi täydellisen ihanaa nuorta aikuista ja kaikki on hyvin.
Sinulla on nyt kaksi ihanaa tervettä lasta! Älä stressaa imetyksestä, pulloruokinnalla kasvaa hyviä lapsia. Ota molemmat lapsesi, mene sängylle pötköttelemään heidän kanssaan. Katsele suloisia pieniä kasvoja, tunne heidän läheisyys ja nauti hetkestä. Voit lukea tai tarinoida isommallle ja pienelle riittää rento yhdessäolo. Kaikki mitä tarvitset on siinä hetkessä. Pysähdy nauttimaan heistä aina kun voit. Luovu kaikesta turhasta pakosta ja tekemisestä. Jos mahdollista, käykää luonnossa kävelemässä. Ja onhan lapsilla varmaan isä, mummot papat jne. Pyydä heiltä apua.
Kuulostaa ihan normaalilta. Aika harva äiti pääsee kokemaan mitään lattemammaelämää, äitiysvapaalla menee kaikki aika selviytymiseen. Vauvavuosi on aina sumussa elämistä, josta ei jää muistikuvia, vain ihmetys, että tämänkin vuoden missasin isompien lasten elämästä.
Tunnistan kirjoituksesi. Olin odottanut vauva-arjesta nauttimista pitkään varsinkin kun uusi synnytys johti itseni tehovalvontaan. Nyt yritämme selviytyä arjesta poikkeustilan keskellä. Hetkittäinen pelko perseessä mitä jos lapset tai minä itse sairastun, enkä ehkä ikinä enää edes näe heitä pahimmassa skenaariossa. Raskasta.
Hei, minä en ole kokenut mitään vastaavaa, oman ainoa lapseni kanssa kaikki on mennyt hyvin. Silti koen suurta empatiaa sinua kohtaan. Toivon, että jaksat. Toivon, että jaksat olla hyvä äiti myös esikoiselle, hän tarvitsee sitä nyt. Luulen, että neuvolasta voi saada apua jaksamiseen. Kannattaa ainakin yrittää? Usko minua, tämä tilanne ei tule kestämään ikuisesti. Koita jaksaa vielä hetki? Tai jos et jaksa, niin koita kerätä voimasi vielä ihan vähän, ja pyytää apua? En osaa sanoa viisaita sanoja, mutta oman kokemukseni perusteella yhteiskunnalta saa apua, jos vaan millään jaksaa kerätä voimansa ja pyytää sitä. Sen tiedän, että se ei ole helppoa. On yllättävän suuri kynnys pyytää apua. Ja se vaatii paljon voimia. Koita kuitenkin vielä?
Jos siellä kotona on lapsen isä olemassa, ei apua kovin helposti saa. Neuvolapsykologista en ole ikinä edes kuullut, 2 lapsen äitinä Espoossa. Eikä ole muutenkaan välitetty sen kummemmin meidän perheestä. Se vaatisi varmaan jonkun piipaa-auton tai sossun että niin kävisi. Hoitsut, sossut ym. ovat leipääntyneitä ja epäystävällisiä. Liian kuormittava työ ei ehkä ole heidän vikansa, mutta ei ainakaan asiakkaiden… sitä minä kyllä myös ihmettelen, että onko oikeasti kaikki pikkulasten isovanhemmat sairaita tai sitten yli 70-vuotiaita? Kun tyypillisesti ekan kerran tulee isovanhemmaksi noin 55- tai 60-vuotiaana. Silloin jaksaa vielä ihan hyvin keskimäärin…