Vinkkejä nirson lapsen ruokkimiseen
Moni meistä kasvoi ympäristössä jossa lautanen piti aina syödä tyhjäksi, vaikka kyseinen ruoka olisikin tullut saman tien ylös, ja monelle on tästä jäänyt myös kammoja tiettyjä ruokalaleja kohtaan. Esimerkiksi allekirjoittanut kammoaa ajatustakin kesäkeitosta tai puolukkapuurosta. Siksi voikin olla vaikea niellä ajatusta että on ok, vaikka lapsen lautanen jäisi yleensä melkein, tai täysin, koskemattomaksi ruokailun aikana.
On tärkeää kuitenkin vanhempana muistaa että ruoan kanssa nirsoilu on luonnollinen kehitysvaihe, jossa lapsi harjoittelee itsenäisyyttään kontrolloimalla syömisiään. On myös luonnollista suhtautua varautuneesti uusiin ruoka-aineisiin, aikuisillakin. Kunhan vanhempi jatkaa johdonmukaisesti terveellisten valintojen tarjoamista, homma on hoidossa. Vanhempien tehtävä on hankkia, valmistaa ja tarjota ruokaa lapselle, mutta loppujen lopuksi on lapsen oma päätös mitä suuhunsa laittaa.
Eikä lapsi kuole nälkään jos ruokaa on tarjolla. Tulee aikoja jolloin taapero syö hyvin vähän toisena päivänä, ja kompensoi energiansaanniin toisena. Kunhan lapsen kasvu sujuu normaalisti, omien käyrien mukaan, ja neuvolasta tai kouluterveydenhuollosta ei tuoda esiin huolta, ei vanhemmankaan tarvitse stressata.
Ruoka on elintärkeää mutta se pitäisi pitää myös positiivisena, ja pakottaminen ja uhkailu eivät toimi pitkässä juoksussa terveen ruokasuhteen luomisessa. Mitä sitten voisi tehdä jos lapsi ei vaan halua edes maistella vaikka kasviksia, vihanneksia, tai täysjyväpastoja, vaan eläisi mieluiten nakeilla ja ranskiksilla? Alla muutamia kokeilun arvoisia keinoja:
Ruualla saa leikkiä
Ei haittaa, vaikka bataatti pyörisi lautasella suuhun menemisen sijaan, tai parsakaali toimisi keijupuuna ruokapuutarhassa. Tärkeintä on että lapsi tutustuu uusiin ruoka-aineisiin, katsomalla, koskemalla, haistelemalla. Ensi kerralla sitä uskaltaa jopa maistaa!
Osallista lapsi ruoanlaittoon
Suunnitelkaa yhdessä ruokalistaa, käykää läpi mitä ruoka sisältää ja mitä sen valmistamiseen tarvitsee, käykää kaupassa yhdessä ja ennen kaikkea ota lapsi mukaan ruoan valmistukseen.
Tietenkään taaperolle ei voi antaa toiseen käteen porkkanaa ja toiseen kokkiveistä, mutta esimerkiksi perunoiden pesemisessä voi pienikin käsipari olla apuna. Tietysti sotkua tulee ja aikaa menee, joten ei kannata kokeilla kun on kaikista kiirein arki-ilta, mutta ainakin silloin kun on aikaa (ja kärsivällisyyttä). Sitäpaitsi kun vanhempi pilkkoo niin lapsi voi maistella, ja oppia vaikka napostelemaan raakoja perunoita ja sipuleita tällä tavoin.
Vaihtelu virkistää
Jos mahdollista, älä tarjoa samoja vaihtoehtoja peräjälkeen. Jos lounaalla vaikka olisi keitettyjä porkkanoita, voi päivällisellä tarjota kukkakaalia tai herneitä. Porkkanat voivat olla listalla taas seuraavalla ruoalla sitten.
Kuva Mikołaj Idziak. Ylin kuva Providence Doucet.
Aloita pienestä. Hyvin pienestä.
Tietenkään kukaan ei kauho aikuisen annoksia pienen lapsen lautaselle, mutta kokeiluvaiheessa vähin voi riittää. Kokeile vaikka yhtä hernettä kerrallaan. Kannustukseksi voi sitten sanoa että tähän maisteluun ei mene kuin silmänräpäys, ja sitten ollaan valmiita. Maistamisen jälkeen tarjotaan ruokaa josta lapsi pitää, ja tulevilla ruokailuilla voi sitten lisätä annoskokoa, pikkuhiljaa, ja samalla vähentää sitä “paremmin uppoavan ruoan” määrää.
Jaksa jatkaa
Usein sanotaan että menee ainakin se kymmenen tai viisitoista maistamiskertaa ennen kuin lapsi tottuu tietyn ruoan makuun tai oppii pitämään siitä. Allekirjoittanut muistaa kuulleensä että luku on jopa 25 tai suurempi, ja tätä on käytetty vielä kouluikäisenkin kanssa, kun tulee tilanne että “en tykkää”. Joka tapauksessa, aikaa siihen menee, mutta älä luovuta, kyllä se helpottaa.
Eräs amerikkalainen asiantuntija kertoo että kunhan maistelun saa käyntiin, lapsi voi hyväksyä uuden ruoan keskimäärin jopa vain kuuden maistelukerran jälkeen. Eikä muuten tarvitse aina maistattaa lounaan tai päivällisen ohessa, monia ruoka-aineita voi tarjota myös välipalalla eri muodoissaan.
Tsemppiä ruokailuihin!
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että lasta vaaditaan syömään lautanen tyhjäksi. Lapsella itsellään ei ole kovin hyvää käsitystä siitä, kuinka paljon hän jaksaa tai haluaa syödä. Jos taas toinen (aikuinen) laittaa ruoan lautaselle, niin miksi aikuisella on oikeus päättää miten paljon lapsi haluaa syödä? Toki aikuisella on parempi näkemys siitä, miten paljon ruokaa lapsi tarvitsee kasvamiseen. Mutta kuten tässä mainittiin, jos lapsi kasvaa normaalisti, syytä huoleen ei pitäisi olla.
Minä olen koko elämäni ollut erittäin hoikka, ja yksi syy tähän on varmasti suhtautuminen ruokaan. Syön nälkääni. Syön sen verran, kuin tuntuu hyvältä. Jos saan ravintolassa valmiin annoksen eteeni, en useinkaan syö sitä kokonaan. Miksi siis vaatisin lapseltani muuta? Maailmassa on nälkää kärsiviä ihmisiä, mutta näin länsimaissa suurempi ongelma on ylipaino. Itse siis olen kasvattanut lastani suhtautumaan ruokaan kuten minä itse. Syödään, kun on nälkä, ja syödään sen verran, kunnes on kylläinen olo. Oma lapseni ei ole koskaan ollut nirso ruoan kanssa, joten monipuolinen ruokavalio ei ole ollut ongelma. En muista, että olisin kovin montaa kertaa lapsen elämässä koittanut saada häntä syömään enemmän, kuin hän on halunnut. Jos hän on jostain syystä syönyt huomattavan vähän, niin olen sitten antanut välipalaa hetken päästä. Ei ole kummoinen ongelma jos siitä ei tee ongelmaa 🙂