”En rakasta miestäni. En ole koskaan rakastanut.”
Parisuhde voi olla hyvä myös ilman rakkautta, kertoo nimimerkki Tyytyväinen:
”En rakasta miestäni. En ole koskaan rakastanut. Siinä se on sanottuna. Avioeroni jälkeen tämä suhde on minulle lottovoitto. Tietenkään en ole koskaan sanonut sitä miehelleni. Se on helppo välttää, koska emme muutenkaan jaa rakkaudentunnustuksia toisillemme.
Mieheni on hyvä lapsilleni. Hän ei ole heidän biologinen isänsä, mutta mieheni kohtelee heitä hyvin. Hän on kiltti ja ystävällinen. Lapset pitävät hänestä kovasti. Meillä menee taloudellisesti hyvin. Käymme säännöllisesti matkoilla ja meillä on yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Viihdymme kummatkin kotona ja puuhastelemme molemmat yhteisen kodin hyväksi.
Vaikka en rakasta, enkä tunne minkäänlaista intohimoa miestäni kohtaan, niin kuitenkin arvostan ja kunnioitan häntä. Hän on hyvä mies. Seksiä meillä on harvoin. Tilanne tuntuu sopivan molemmille. En usko hänen pettävän minua, koska hän on aina kotona. Miksi jaan tämän? Ehkä kertoakseni, että suhteita on monenlaisia. Eivät kaikki kaipaa seksiä/intohimoa ollakseen tyytyväisiä parisuhteissa. Parisuhteen koossa pitävinä asioina voi olla täysin muut tekijät. Ainakin meillä.”
Nimim. Tyytyväinen
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Artikkelikuva Cullan Smith.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 48 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Sika. Annat toisen ymmärtää että rakastat?
Ei tuo ole parisuhde, vaan kaverisuhde ja kämppissuhde, jossa on vähäinen intiimi aspekti, mutta se ei tee siitä silti parisuhdetta vaan friends with benefits.
Kyllä miehenkin pitäisi tietää minkälaisessa suhteessa on, eikä vaan luulla elävänsä rakastavassa parisuhteessa. Hänhän on sitoutunut vaikka ei tarvitsisi, koska luulee että nainenkin on sitoutunut sillä tavalla kuin parisuhteessa kuuluu olla.
Voi luoja tulin näistä kommenteista surulliseksi…. Mikä teitä naisia vaivaa? Miten kylmä täytyy olla, että pystyy tehdä näin itselleen tai toiselle joka sinua rakastaa.
Pian 50v, kahden lapsen isä ja aviomies
En usko pettävän – jos ei rakasta ei seksiäkään juuri ole, onko se ”pettämistä”, jos ei halua kuitenkaan elää lähes ilman seksiä.
Niin mitä se rakkaus sitten onkaan? Uskon että kiintymystä on koska yhteiselo toimii. Sopimusavioliittoja on ja vuosien yhdessäolon jälkeen kiintymystä syntyy jota voidaan kutsua rakkaudeksi ja halutaan jakaa arki yhdessä. Ei kai elämää kannata haaskata jonkun saduissa kerrotun rakkauden löytämiseksi kun maailma täynnä mielenkiintoisia asioita. Jopa ahdistavaa jos takertuu yhteen asiaan. Tiedän monia hyviä kumppanuuksia missä arki toimii hyvin jopa niin että puolisot nukkuu eri huoneissa.
Kyllä sen jokainen sitten tietää kun rakastaa, että mitä se rakkaus on. Kiintymys on eri asia kuin parisuhderakkaus. Voi rakastaa myös ystävää, sukulaista, perheenjäsentä jne. mutta ne eivät ole parisuhteita.
Minä olen viisikymppinen nainen, osaan rakastua, mutten pitää rakkautta yllä. Nuorempana erosin aina, kun rakastumisen tunne laimeni. Nyt olen ollut yli 10:n vuotta saman miehen kanssa, en rakasta häntä, mutten ole lähdössä suhteesta. Vika ei ole hänessä, minun psykopatiaan taipuva luonteeni on syy. Toimin oikein häntä kohtaan, koska tiedän miten pitää toimia, vaikka sisimmässäni olen kylmä, tunteeton ja laskelmoiva. Elämänkokemus on opettanut minut kopiomaan oikeat toimintamallit. Mieheni ei tiedä todellisia tunteitani, koska niitä tuskin edes on. Jos hän jonain päivänä näkee hyvin kiillotetun kuoreni alle, niin minä pärjään kyllä. En vain osaa enempää.
Miehelläni on jonkinasteinen autismin/ aspergerin? muoto, ei diagnoosia, mutta hänen lapsillaan on diagnoosit. Tässä liitossa ei rakkaudentunnustuksia viljellä, kun niitä ei kyetä ymmärtämään. En kerro tarkemmin, mutta monien ongelmien kautta yhdessä ollaan. Itsekään en miestäni rakasta, mutta en enää yli viiskymppisenä ehkä eroakaan. Ihmiset ja suhteet ovat jokaisen henkilökohtainen määritelmä, kunhan itse voi elää sen totuuden kanssa, johonkin asti.
Minä sitä minä tätä, luulen, että.. eli et yhtään tiedä. Sinä olet tyytyväinen, niin OLETAT toisenkin olevan. Mitä jos ei ole? Mitä sitten, jos hän tästä seksittömästä rakkaudettomasta liitosta johtuen tapaa jonkun naisen ja rakastuu. Mitä sitten? Oletko valmis laskemaan hänet menemään rehellisesti ja kunnioittavasti? Muistatko vielä silloinkin, että et rakasta, etkä ole koskaan rakastanut? Ainoa oikea rehellinen teko on laskea hänet menemään ja etsimään ihmistä, joka voisi häntä rakastaa. Tekosi on julma ja itsekäs. Eväät häneltä mahdollisuuden onneen. En voi muuta sanoa tässä, kun häpeä!! Miten vielä voit sanoa, että muka kunnioitat häntä. Jos niin olisi, et hänelle tekisi näin. Sanattomaksi vetää tämmöiset avautumiset.
Kommenttisi on järkyttävän julma. Tuolla ajattelulla yllättävän moni joutuisi eroamaan, jos joutuisivat kysymään sinun kaltaisilla ihmisiltä oikeutusta suhteelleen ja moni lapsi kärsisi. Luojan kiitos eivät joudu!
Kun biologinen kelloni tikitti ja sitä suurta rakkautta ei elämääni ilmaantunut olin valmis hyväksymään isäksi sopivan miehen. Kolme jo aikuista lastamme ovat antaneet minulle ihanan ja rikkaan elämän. Mies on kulkenut siinä sivussa mukana 35 vuotta. En ole osannut hakea eroakaan vaikka inhoan hänessä oikeastaan kaikkea. Luultavasti tämäkin on jonkinmoinen kulissiavioliitto.
Eihän tuossa ole mitään järkeä!
Sulla on enää vähän elinaikaa, varsinkaan fyysisesti hyvää elinaikaa jäljellä, ja aiot vielä senkin viettää vihaamasi ihmisen kanssa, kuten olet tehnyt, ja tuhlannut koko elämäsi?
Eikö missään vaiheessa ole käynyt mielessä, että yksin, tai jonkun toisen kanssa voisit olla ja elää onnellisena? Ei kai kukaan vapaaehtoisesti ole ihmisen kanssa joka päivä kymmeniä vuosia josta ei edes pidä?