Kirje aviomiehelleni – matkalle lähtö alkaa suunnittelusta
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
”Matkalle lähtö alkaa suunnittelusta. Minä olen siitä enimmäkseen vastuussa. Joskus saan sinut tekemään varauksen, mutta muuten minä hoidan kaiken.
Suunnittelen meille tekemistä, näkemistä, kokemista ja ateriat. Tarvitaan kauppalista ja kaupassa käynti. Tarvitseeko matkaa varten pyykätä jotain? Minä suunnittelen, mitä edellisenä päivänä on tehtävä, jotta pääsisimme sujuvasti lähtemään. Pakkaan kolmen lapsen sisä- ja ulkovaatteet sekä kengät vuodenajan mukaan, vaipat ja muut vauvanhoitotarvikkeet, pienen ensiapupakkauksen sairastumisia varten, kameravarusteet, laturit, hygieniatarvikkeet, retkivarusteet. Huolehdin, että lapsilla on tekemistä lomalla. Patistan heitä pakkaamaan tarvikkeet.
Siinä samalla palvelen isompia lapsia kaikenlaisissa päähänpistoissaan. Olet kotona, mutta et kuitenkaan. Taapero kaipaa huomiota ja roikkuu minussa kiinni. Pyydän sinua hoitamaan. Laitat televisiosta ohjelman taaperolle. Miksi sinun on niin vaikea seurustella viittä minuuttia pidempään taaperon kanssa? Tekemiseni keskeytetään jatkuvasti, enkä ole varma mitä tuli pakattua ja mitä pitikään pakata. Illalla en jaksa enää ajatella.
Lähtöaamu alkaa aina aamupalasta ja lopputavaroiden pakkaamisesta. Jotain evästä tarvitsee pakata automatkalle tai matkaa varten ja jääkaappitavarat on pakattava kylmälaukkuun. Tässä vaiheessa alat yleensä pakata autoa. Huomioon on otettava kodin tehtävät ennen matkalle lähtöä: kasvien kastelu, roskien ja kompostin tyhjentäminen, tiskaus, takan pellin kiinnilaitto. Nyt lapset on ruokittava mahdollisesti uudestaan ja siivottava keittiö. Pienin alkaa kiukustua, koska on taas jäänyt vähälle huomiolle. Alkaahan tuo päiväuniaikakin jo olla.
Yritän roikottaa taaperoa toisessa kainalossa ja siivota välipalan jälkiä tai varmistaa, että kaikki tarvittava on mukana ja isommilla lapsilla tarpeen mukaiset vaatteet päällä. Vessassa en ole ehtinyt käymään. Puen kirkuvan taaperon, joka pistää kaikilla voimillaan vastaan. Missä oikein olet? Pakko se on vessassa käydä ennen lähtöä ja jättää taapero raivoamaan lattialle. Isommat lapset onneksi osaavat jo siirtyä itsekseen ulos ja autoon. Lähtiessä huomaan, että tankilla pitää vielä käydä. Kuinka paljon helpompaa olisi ollut jäädä kotiin. Kuinka paljon helpompaa olisi, jos osallistuisit meidän elämään oikeasti.
P.s. mahdollisille lukijoille tiedoksi, että otan kyllä asian yhä uudelleen puheeksi mieheni kanssa. On hänen luonteessaan vain niin lujasti olla henkisesti omissa oloissaan. Kyllä helpottaa, kun lapset kasvaa.”
Nimim. Väsynyt vaimo
Artikkelikuva Brett Jordan.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 26 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Lusmu ukko, pihalle vaan ei kaikki ole tuollaisia
Kyllä matkailtiin, kun lapset (4) oli pieniä, niin pitkin-poikin Suomee, kuin ulukomailakii, eikä mittään hitonmoista siätämistä ollu. Muista senkin kerran, kun yhen matkalaukun kans oltiin Kanarialle mänössä ja lentoasemala virkailija sano,että kaikki laukut yhtä aikoo hihnale! Myö siihen, että ei oo, ku tää yks. Hän kahto meitä, 2 aikuista +neljä lasta, silimät ymmyrkäisinä ja sano:”Tämä on KUNNIOITETTAVAA!!” Jos mitä puuttuu, ni periltä suap ja takas tullessa suapi vaikka absilta evästä pahimpaan hättään. Asioista voip tehä vaikeita hyvinnii heleposti🙄
Tosin on sattunu kommelluksiakkii…kuten,kun lähettiin puolison kans kahestaan Lappiin ja hän autoo pakatessaan kysy, missä miun vaelluskengät on. Sanoin, että siinä etteisessä kenkätelineessä….noh,perilä tunturiin lähtiissä ihmettelin, missä miun kenkulit on🤔🤔 ihan totta, KOTONA! Siis hän kysyi vain tiiänkö mie,hän pakkas omat kamat,…Miehet…no, naurukshan se meni, kun miula oli pelekästään korkkarit mukana 😂 uoteltiin, että kaupat aukes ja sieltähän löyty vieläpä edullisesti uuvet😊
Alkuperäisestä kirjoituksesta ja erityisesti kommenteista tuli mieleen mieleen luonne-erot.
Jos itselle on tärkeää tietyt lähtövalmistelut ja puolisolle ei, niin sitten tekee ne itse. Se mitä pienten lasten kanssa voi odottaa puolison sillä välin tekevän, on ajan vietto lasten kanssa niin etteivät roiku omissa nilkoissa.
Jos haluat jakaa työmäärää, niin listalle asiat ja nimet perään kuka tekee mitäkin, mutta älä varmistele ja kritisoi toisen lopputulosta vaan se on sitten toisen tyylillä tehty suoritus, mutta tehty kuitenkin.
Ekoilla yhteisillä matkoilla mua ärsytti se, että puoliso viivytteli pakkaamisen kanssa ja pakkasin hänen puolestaan. Nyt en sitä enää tee vaikka hän alkaisi pakkamaan vasta 10min ennen lähtöä. Olen itsekin oppinut lunkimmaksi sen suhteen.
Toinen millä saa osallistumaan on se, että toteaa itse suoraan että en aio tehdä mitään lähtö valmisteluja, ne on kaikki susta kiinni, voin tehdä suoraan osoitetun tehtävän, mutta en mieti itse yhtään. Kun antaa sen kokonaisvastuun, niin oma puoliso osaa ottaa sen ja osallistaa lapset mukaan tehtäviin paljon enemmän kuin mitä minä tekisin. Se vain vaatii sen, että ei puutu vaan antaa aidosti vastuun ja jos joku jää tekemättä niin yhdestä kahdesta asiasta voi lopuksi kysyä että tuliko tehtä mutta muuten elää sen kanssa jos joku jäi tekemättä.
Sama meillä, hoidin lasten ollessa pieniä kaiken pakkaamisen ja kodin järjestelyn ennen lähtöä. Yleensä lomat vietettiin vuokratuissa mökeissä, joissa laitoin itse ruuan kun lapset olivat pieniä, joten jotain ruoka tarvikkeita piti mukaankin ottaa. Lähdön hetkellä olin väsynyt ja ärsyyntynyt, jota mies ihmetteli.
Mies ei perille päästyä saanut lomafiilistä heti päälle, vaan oli vihainen ja huusi lapsille. Mutta kun ekana iltana pääsi ottamaan kaljaa ja tansseihin, jopa oli seuraavana päivänä yhtä hymyä. Taisi yhden loman aikaan käydä kolmena iltana yksin tanssimassa. Minä jäin lasten kanssa mökille hoitamaan iltatoimet, ja miettimään miksi jatkaa…
Ollaan juuri tekemässä lähtöä anoppilaan. Matkaa reilut 700 km, joten pakkasin omat kamani eilen. Teini ja koululainen nukkuvat, samoin mies, joka suunnitteli lähdön 2 tunnin päähän. Meillä myös pitää koko talo siivota ja säätää ennen lähtöä ja hänelle tulee aina joku tärkeä ja aikaavievä, matkaan kuulumaton homma plus autonpakkaus, jolloin kaikki pääsääntöisesti hänen määrittelemät lähtöön liittyvät asiat kaatuu mulle. Jos niitä ei tehdä, hän tekee ne marttyyrimäisesti paiskoen. Onneksi lapset jo isompia. Vauva-aikana päästiin harvoin lähtemään niin, että lapset nukahtivat autoon. Uniajat olivat monesti ohi ja minä viihdytin tuntikaupalla turhautuneita lapsia autossa..
Juuri tämän takia lopetin yhteiset perheretket lasten ollessa n. 11v. Sen jälkeen tein yksin lasten kanssa muutaman laivareissun. Sitten olivatkin jo niin isoja, ettei äidin matkaseura enää kelvannut. Nyt olenkin saanut tehdä jo monta mukavaa reissua harrastukseni parissa. Mieheni ei ole järjestänyt minulle vielä yhtään matkaa. Sitä odotellessa!
Olisi voinut olla suoraan meidän kotoa tämä…
Minulla vähän samantyyppinen kokemus. Meillä mies kyllä osallistuu, mutta minun mielestä keskittyy täysin vääriin asioihin ja häiritsee minun prosessia. Meillä onneksi vaan yksi lapsi. Jos on joku pienempi reissu, usein miehen ekstemporee järjestämä, niin pyrin järjestämään asiat niin että jompi kumpi kantaa vastuun, ja toinen liittyy seuraan kun kaikki on valmista omine kamoineen. Saatan esim tulla suoraan töistä, jolloin lapsella on mukana sattuman varaisia tavaroita, mutta ollaan ainakin säästytty ”yhteistyöltä”. Jos olisi 3 lasta niin ei varmaankaan pärjättäisi.
Kirjoita lista. Kyllä, kaikki pienet yksityiskohdatkin. Ja itselle oma ja miehelle oma.
Pääsee sitä matkoille vähemmälläkin säädöllä ja suunnittelulla. Aina on hoitunut ruoat ja tekemiset ja automaattisesti kun yhden listan mukaan pakkasi perusroinat, ei se vienyt aikaa tolkuttomasti. Vuosien mittaan se vain on muovautunut.
Sitä voi myös pohtia mitä reissuun lähdöt ja reissut vaativat oikeasti. Ruokaa, vaippoja jne saa hankittua, tekemisiä ei tarvitse suunnitella valmiiksi jne. Siten aikanaan omassa perheessäni matkattiin aikuiset ja 3 lasta. Sieltä kai sain mallin ja mukavia reissuja. Ainoastaan etelänmatka vaati tarkempaa suunnitelmaa ja minun muistiani passien, lippujen ja aikataulujen takia. Muuten mentiin rennosti.
Täytyyhän roskat ja biojätteet viedä, eikä jääkaappiin saa jäädä mitään pilaantuvaa. Vastaavasti jääkaapissa pitää olla jotain säilyvää, että kotiin tullessa on ruokaa.
Mun ratkaisu on listat. Pitää tehdä ennen lähtöä, mitä jokaiselle mukaan, mitä yhteisesti mukaan. Joka on yhteisen tarvikkeen pakannut, rastittaa listasta pois.
No roskat KANNATTAA viedä, mutta ei sitä jääkaappia tarvitse tutkia ennen lähtöä 😅 Jos jotain jää homehtumaan, niin saa sen nakattua roskiin myöhemminkin. Ja jos me tullaan kotiin reissusta sellaiseen aikaan, että kaupat tai pitseriat ei ole auki, niin sitten syödään joka tapauksessa matkalla ennen kotiin tuloa.
Meillä tämä menee toisin päin, mies hoitaa perheen lähtövalmistelut ja minä vain omani. Kyse ei ole siitä etteikö minua kiinnostaisi osallistua tai hoitaa vastavuoroisesti välillä kaikki lähtövalmistelut, vaan siitä, että lähtövalmistelut minun suorittamina eivät kelpaa miehelle. Teen ne hänen mielestä liian hitaasti ja väärin. Alussa yritin tyrkyttää apuani ja tehdä itsenäisesti, mutta nykyisin en enää jaksa, kun siitä seuraa vain turhaa riitelyä ja pahaa mieltä. Joskus hän puhisee marttyyrin viitta harteillaan tehdessämme lähtöä jonnekin, mutta siinähän puhisee kun apu ei kelpaa kuitenkaan.
Tuttua!
Nykyään pyydän pakkaamaan auton jo edellisenä iltana, niin pitkälle kuin mahdollista.
Tästäkin napisi, että ehtiihän sen aamulla, eihän siihen mene kuin 5 min (totuus ehkä lähempänä 20min). Onneksi ymmärsi, että se vähentää minun stressiä pakkaamisesta ja saan hänet paremmin avuksi aamulla.
Onneksi pakkaaminen helpottuu, kun lapset vähän kasvaa.
Alussa on ilmeisesti ihana passata puolisoa ja muutaman vuoden päästä tulos on tämä. Ei kait tämänkaltaiset tilanteet yllätyksenä tule??
Kuulostaa niiiiin tutulta.Meillä onneksi lapset jo hieman isompia. Parhaimmillaan meillä mies aloittaa vähän ennen lähtöä homman joka olis ehkä pitänyt tehdä jo aikaa sitten tai jonka olisi voinut jättää tekemättä.Yleensä tämä homma ei liity millään lailla lähtöalmisteluihin.Tai tietäessään kyllä lähtöajan minun ja lasten istuessa autossa menee suihkuun ja alkaa sitten etsimään päälle pantavaa.Tästä johtuen olemme aina myöhässä kaikista sovituista asioista.
Ihan juuri samanlaista meillä…
Juuri näin, meilläkin. Mies menee suihkuun juuri silloin, kun pitäisi vetää ulkotakki päälle. Ihanaa vertaistukea, samanlaisia ukkoja on siis muitakin.
Niin tuttua! Itse hoidan lapset ja itseni tavaroiden pakkaaamisesta lähtien hyvissä ajoin kuntoon. Kun tulee aika siirtyä autoon, havahtuu mies, että pitäisi pakata, käydä suihkussa, vaihtaa vaatteet – ja se yksi laskukin pitää nyt välttämättä maksaa tai kiristää jokin ruuvi jossakin.
Ensin valehtelin lähtöajan tuntia aikaisemmaksi, mutta lopulta hankin oman auton. Kun minä ja lapset olemme valmiita, lähdemme – mies tulkoon perässä. Ja kun toinen lapsista on isäänsä tullut vetkuttelija, saa hänkin useimmiten tulla häntä koipien välissä isänsä matkassa tunti, pari muiden jäljellä.
Ja ei, ei opi mies eikä näemmä lapsikaan. Ei siltikään, että ovat jääneet joskus vaille pääruokaa, kerran pääsivät teatteriin sisälle vasta väliajan jälkeen, siis puolivälissä näytöstä jne.
Mun puolisolla on ihan sama aikakäsite ja alussa se raastoi ihan hemmetisti, mutta nyt sen kanssa oppinut elämään, etenkin kun hän on tsempannut ajanvarauksellisten asioiden suhteen eli niihin pääsee ajoissa.
Kun minä haluan lähteä tiettyyn kellonaikaan, häntä täytyy ohjailla tosi vahvasti valmistautumisen suhteen: otan itselleni puolen tunnin joustovaran ja lähden siitä laskemaan taaksepäin miten kauan mihinkin hänellä menee aikaa ja sitten kellokallena vieressä. Tuo ei ole edes välinpitämättömyyttä tai kiinnostuksen puutetta, vaan oikeasti se sisäänrakennettu kello on vain erilainen. Joten niissä tilanteissa kun se on mulle tärkeää olla ajoissa, niin ohjailen häntä.
Jos taas kyse on jostain hänen suunnittelemasta menosta, niin laitan kyllä itseni ajoissa valmiiksi, mutta istun itse sitten kaikessa rauhassa sohvalla tai touhuten jotain muuta, kunnes hän on takki päällä valmis lähtemään.
”Valitse taistelusi” -metodologi toimii tässäkin hyvin ja helpottaa omaa kuormitusta ja hermoja.
Mitäpä jos ottaisit mallia miehestäsi ja päästäisit itsesi vähän helpommalla. 🙂 Tekemisiä ja ruokailuita ei tarvitse suunnitella etukäteen jos ei jaksa, tekee sitten paikan päällä sitä, mikä tuntuu kivalta. Pakolliset tavarat pakkaa muutamassa minuutissa ja kyllä taapero voi sen aikaa katsoa telkkaria. Taaperolle voi syöttää vaikka Piltin ennen lähtöä ja jos muilla on nälkä niin silloin ajetaan drive innin kautta. Eikä kodin ole ihan pakko kiiltää puhtautta lähdön hetkellä. Armollisuutta itselle ja miehelle vaativassa elämänvaiheessa, ihan kaikkea mieleen tulevaa ei ole pakko jaksaa! 🙂
Meillä mies on se säätäjä, ja minä se, joka vaan lähtisi ja tekisi sen suuremmin suunnittelematta. Ja voin paljastaa, että se säätäminen käy minun hermoilleni varmasti yhtä paljon, kun sinun miehesi sinun hermoillesi. Mihinkään ei ikinä päästä lähtemään ilman kamalaa säätöä. Edes kauppaan ei päästä ennen kuin on käyty roskikset, vaatteet… En edes tiedä mitä se mies säätää aina niin pitkään. Olen lakannut seuraamasta, koska hermo ei kestä. Me asumme miehen kanssa erillään, hänellä ei ole lapsia, minulla on. Eli jos jommankumman pitäisi enemmän säätää, niin minun. Mutta ei. Minun kotonani mennään minun tavallani. Tietysti reissuun lähtiessä pakataan vaatteet mukaan, mutta ei niitä kukaan suunnittele. Kolmet housut, kolmet sukat, kolme paitaa… minulle, sitten toista sama lapsille. Pakkaan tyypillisesti noin 10 minuuttia. En suunnittele matkoille lähtiessä tekemistä, jollei siltä tunnu (joskus sitä voi siis tehdä ihan ilokseen). Yleensä meiltä löytyy kaapeista jotain sopivaa matkaevästä valmiina, ja jos ei löydy, niin sitten pysähdytään matkalla. Asioista ei minun maailmassani pidä tehdä numeroita. Kaikki kyllä järjestyy ilman säätöäkin🙂
Ai niin, ja voitteko kuvitella sen haloon, kun mieheni on suunnitellut ja säätänyt vaikka kuinka, ja silti asiat ei mene niin, kun hän oli ajatellut 🙄🙄🙄 Voi että miten rasittavaa. Näissä tilanteissa minä kohautan olkiani, ja teen jotain muuta sen sijaan, että saisin pahan mielen…
Mikä pakko sen miehen on mukaan lähteä, jos ei kiinnosta?
Ongelma näyttäisi olevan siinä, että mies kyllä lähtee mukaan, mutta ei osallistu niihin töihin, jota matkalle lähtemisen eteen tarvitaan, eli tulee ns. valmiiseen pöytään.
Jos ei osallistu, jää kotiin. Ja sain kyllä kirjoituksesta kuvan, että miestä ei kiinnosta lähteä perheen kanssa mihinkään.