Ei on lapsuuden tärkein sana
Vaikka ”ei”-sanaa kehotetaan käyttämään harkiten, rajat ja kiellot ovat edelleen olennainen osa kasvatusta.
- Aikuinen määrää: Aikuinen on vastuussa rajoista, jotka suojelevat lasta ja edistävät hänen kehitystään (esim. unirytmi, turvallisuus, terveellinen ruokavalio, mediankäyttö). Rajat estävät liiallisen vastuun kasautumista lapselle.
Nykykasvatus pyrkii siirtymään jatkuvasta kieltämisestä kohti empaattista, perusteltua ohjausta, Tämä tarkoittaa: kieltävien ilmaisujen korvaamista myönteisillä kehotuksilla.
- Toimintaohje: Lapselle kerrotaan, mitä hänen toivotaan tekevän, sen sijaan, että kielletään vain tekemästä jotain. Esimerkiksi:
- Sen sijaan, että sanoisi ”Älä juokse!”, sano ”Kävele rauhallisemmin” tai ”Pysy pystyssä”.
- Sen sijaan, että sanoisi ”Älä huuda!”, sano ”Puhu hiljempaa”.
- Perusteleminen: Olipa kyseessä kielto tai ohje, on tärkeää perustella se lapselle ikä- ja kehitystasoon sopivalla tavalla. Lapsen on helpompi noudattaa sääntöä, kun hän ymmärtää sen syyn ja hyödyn (esim. ”Syö aamupala, jotta jaksat leikkiä päiväkodissa” vs. ”Et saa syödä karkkia eturuoaksi”).
”EI”-sana ja aikuisen asettamat rajat ovat edelleen välttämättömiä lapsen turvallisuuden ja tasapainoisen kehityksen kannalta.
Rajat luovat turvallisuutta
Ein sanominen lapselle on tosi ikävää. Siksi yhä useampi vanhempi jättää sen sanomatta ja luottaa siihen, että kyllä elämä opettaa sen einkin mun kullannupulle. Ja opettahan se:
Ei.
Ei, et vaihda nyt näitä päiväkotiin tarkoitettuja vaatteita, koska meillä on kiire ja minun, aikuisen sinulle valitsemat vaatteet ovat oikein hyvät.
Ei, et syö aamupalaksi mitä sattuu vaan sen, minkä minä aikuinen olin aamupalaksi ajatellut.
Ei, tänään kaveri ei pääse meille illaksi, koska meillä on muuta tekemistä.
Ei, minä aikuinen en osta sinulle myös lahjaa, kun olemme ostamassa ystävällesi syntymäpäivälahjaa.
Ei, sinä et saa kaupasta tavaraa X,Y ja Z, koska olet juuri saanut tavaran Ä,Ö ja W.
Ei, sinä et syö karkkia eturuoaksi.
Ei, sinä et nimittele minua typeräksi. ( Teiniversio: Ei, sinä et nimittele minua vitun huoraksi. Ja jos nimittelet, et pelaa koneillasi kuukauteen.)
Ei, sinä et ole aina kaunein, paras, nopein ja taitavin. Myös muut ovat vuorollaan parhaita.
Ei, elämä ei aina ole sileää. Joskus siinä on kuoppia, koska elämä on elämää.
Ein sanominen on todella rasittavaa. Parhaina päivinä saa sanoa ein 100 kertaa. Siksi niin moni luistelee siitä ja antaa lapselleen kaiken periksi.
Rajojen asettamisen vaikeus ovat hyvin yleisiä vanhemmuuden tunteita, eikä niitä pidä kokea häpeänä. Päinvastoin, ne kertovat usein siitä, että vanhempi välittää lapsen tunteista ja haluaa toimia oikein.
Turvalliset ja johdonmukaiset rajat ovat kuitenkin lapselle välttämättömiä, sillä ne luovat turvallisuutta, ennakoitavuutta ja auttavat lasta oppimaan itsehillintää ja sosiaalisia taitoja.
xxxx
Tule mukaan Huonon Äidin tulevaan podcastiin! 👇
Tässä on ohjeita, joiden avulla voi lähteä purkamaan tilannetta ja vahvistamaan omaa asemaa rajojen asettajana.
1. Ymmärrä tilanne ja asenteesi
Ensimmäinen askel on ymmärtää, miksi rajojen asettaminen tuntuu vaikealta. Kun vanhempi antaa periksi usein, lapsi oppii, ettei aikuinen tarkoita mitä sanoo, ja jatkaa sinnikkäästi saadakseen tahtonsa läpi. Tämä heikentää vanhemman uskottavuutta lapsen silmissä.
- Pysähdy ja rauhoitu: Rajojen asettamisen vaikeus herättää usein tunteita, kuten epävarmuutta, riittämättömyyttä tai väsymystä. On tärkeää huomata omat tunteet ja tarpeet, sillä ne vaikuttavat siihen, miten asetat rajoja. Jos olet kuormittunut tai väsynyt, jaksaminen rajojen kanssa on vaikeampaa.
- Mieti rajan syy: Onko kielto tarpeellinen? Esimerkiksi juoksukielto sisällä voi johtua vanhemman pelosta tai kuormittuneisuudesta, ei lapsen turvallisuudesta.. Jos pystyt selittämään rajan perusteet (turvallisuus, muiden huomioiminen, arvo), se on lapsen helpompi ymmärtää.
- Älä pelkää lapsen tunteita: Rajan asettaminen aiheuttaa lapsessa lähes aina pettymyksen, suuttumuksen tai turhautumisen. Se on normaalia. Aikuisen on kestettävä ajoittain lapsen pettymys ja vastustaminen Lapsen on tärkeä saada purkaa pettymyksensä aikuisen tuella, ei yksin.
- Aseta rajat rakkaudella: Rajojen asettamisen tulee perustua rakkauteen, kunnioitukseen ja lapsen parhaaseen, ei pelkoon tai vihaan.
Rajoja voi asettaa lempeästi, mutta jämäkästi ja johdonmukaisesti.
Selkeä ja myönteinen ohjeistus
- Ole konkreettinen: Kerro, mitä toivot lapsen tekevän, äläkä vain sitä, mitä hän ei saa tehdä. Vältä ”älä” -sanaa. Sano mieluummin: ”Kävele” kuin ”Älä juokse” tai ”Istu paikoillasi” kuin ”Ole kunnolla”
- Varmista huomio: Laskeudu lapsen tasolle, ota katsekontakti ja kosketa, jotta saat hänen huomionsa ennen kuin annat ohjeen
- Anna yksi käsky kerrallaan: Ohjeet on helpompi ymmärtää ja noudattaa, kun niitä on vain yksi
- Älä kysy, vaan ohjaa: Pienen lapsen kanssa älä ehdota tai kysy lupaa (”Pukisitko nyt?”), vaan ohjaa suoraan (”Pue vaatteet päällesi.”)
- Sanoita toivottu toiminta: Kun kiellät sopimattoman teon, kerro heti perään, miten hän voi toimia myönteisesti Esimerkiksi: ”Lelut eivät ole heittelyä varten. Laita ne yhdessä laatikkoon.”
- Ennakoi: Kerro tulevista siirtymistä (nukkumaanmeno, uloslähtö) etukäteen, jotta leikin lopettaminen ei tule yllätyksenä
Toimi johdonmukaisesti
- Valitse riidat: Keskity muutamiin, tärkeimpiin sääntöihin, jotka liittyvät turvallisuuteen, terveyteen ja muiden kunnioittamiseen EI-sanan suheen . Muita pienempiä asioita voi sivuuttaa.
- Kestä pettymys: Johdonmukaisuus on ratkaisevaa. Jos annat usein periksi lapsen itkun tai vinkumisen edessä, hän oppii, että sinnikkyys palkitaan ja vanhemman sana ei pidä. Pidä kiinni rajoista, vaikka se tuntuisi epämukavalta.
- Kädestä pitäen: Jos lapsi ei toimi pyynnön mukaan, kokeile ”kädestä pitäen” -toimintaa: toista pyyntö kerran ja auta/ohjaa hänet tekemään asia (esim. siirtymään, pukemaan)
Hae apua ja tukea
Neuvottomuuden ja uupumuksen tunteet rajojen asettamisessa ovat normaaleja, mutta jos ne jatkuvat ja hankaloittavat arkea, on hyvä hakea apua. Saat tukea itsesi ja lapsesi tilanteen ymmärtämiseen.
Tukipalvelut vanhemmille:
- Oman kunnan neuvola/perheneuvola: Näissä on ammattilaisia, jotka ovat tottuneet kohtaamaan vanhempia erilaisissa tilanteissa.
- Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL): Vanhempainpuhelin tai chat tarjoavat tukea ja neuvoja
- Väestöliitto: Tarjoaa tukea vanhemmuuteen ja perhe-elämän kysymyksiin
- SOS-Lapsikylän VanhemmuudenApuu-chat: Keskustelutukea vanhemmuuteen liittyviin pohdintoihin
- Vertaistuki: Vertaistuki muiden vanhempien kanssa voi olla erittäin hyödyllistä. Kuten Huonon Äidin keskustelut.
Muista: Rajojen asettamisen taito on taito, jota voi harjoitella. Pienillä, johdonmukaisilla muutoksilla on suuri vaikutus. Lapset kaipaavat rajojen tuomaa turvaa ja ennakoitavuutta, vaikka vastustelisivatkin niitä!
— Huono Äiti
Artikkelissa on 9 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Ristiriitainen kirjoitus. Otsikossa huudetaan, että EI-sana on tärkein, mutta ohjeissa silti kehotetaan myönteiseen ohjaukseen. Joopa joo. Käsketään välttämään älä sanaa. Eikös sekin ole ei…
Vanhemmat eivät ole riittävästi läsnä lastensa kanssa, nykypäivänä kun ei ehdi, on kaikkea tärkeämpää, työ, some, harrastukset. Koko ajan kiire ja aikataulu ja elämä on pelkkää suorittamista.
Kun ei ole läsnä, aidosti, menettää auktoriteettinsa lapsiin nähden, koska oikea auktoriteetti lapsiin saadaan luottamuksella ja esimerkkinä olemisella.
Jos se vähä aika on pelkkää komentelua, niin onhan se selvä, että lapsi pistää vastaan, koska vanhempi ei ikinä tyydytä lapsen perustarvetta, eli läsnäolevan ja tasapainoisen aikuisen huomiota ja turvaa.
Olihan tämä sarkasmia, olihan??!!
Ei-sana kannattaa todellakin opettaa jo ihan pienestä pitäen. Kun murrosikä kolkuttelee ovia, sitä sanaa joutuu käyttämään yhä uudelleen ja uudelleen aina vaan haasteellisimmissa tilanteissa.
Jos lopettaisit ”ei” sanan käytön ja korvaisit sen asian esille tuomisen muulla tavoin, huomaisit lapsessasi positiivisen muutoksen. Se johtuu ihan meidän aivojen toiminnasta miksi ”ei” EI toimi. Eli miksi lasta täytyy jatkuvasti kieltää. Jos annan sinulle tehtävän: Älä ajattele vaaleanpunaista apinaa. (Sinun oli pakko ajatella ensin sitä ja sitten keksiä muuta ajateltavaa).. Jos sen sijaan sanon: ”Ajattele gorillaa” niin sinulle ei edes tule vaaleanpunainen apina mieleen. Eli jos haluat saada lapsen tekemään asiat aina niin kuin sinä haluat ja käsket niin kannattaa käyttää tätä psykologista kikkaa hyväksi. Toisaalta voit miettiä että onko se järkevää että lapsesi oppii kuulemaan ulkopuoleltaan sen mitä pitää tehdä ja mitä ei? Mitäpä luulet, keltä lapsesi ottaa neuvot ja käskyt vastaan kun ihailun kohteena ei enään olekaan vanhemmat vaan kaverit tai poika/tyttöysyävä. Olisiko suoran kielyämisen tai käskemisen tilalle mahdollista kehittää jotain toimintatapaa, millä lapsi oppisi itse myös ajattelemaan ja tekemään järkeviä ratkaisuja? Epäilen saamiesi kommenttien perusteella, että et julksise tätä viestiä. Toivottavasti sain tuotua esille toisenlaista näkökulmaa asioihin. Kaikki kuitenkin toimimme parhaalla katsomallamme tavalla. Joskus on kuitenkin hyvä pysähtyä miettimään, mitä ne pitkän tähtäimen tavoitteet omassa kasvatuksessa ovat ja miten päivittäinen tapamme puhua ja toimia lastemme kanssa näitä tavotteita tukee. -Kahden lapsen äiti ja tuleva opettaja
No meidän pesueen nuorin kehitti itselleen ”ei ja älä” -allergian, eli alkoi parkumaan vaikka olisi sanonut ”äiti ei nyt jaksa syödä enempää”. Eli sen ei tarvinnut liittyä mihinkään lapseen kohdistuvaan… Asiat piti oppia sanomaan niin että ei -sanaa ei käytetty. Mutta että asia kuitenkin tuli selväksi. Onneksi tuota yliherkkyyttä kesti vain puolisen vuotta ja nyt voi kieltää jo ihan oikeilla termeillä eikä kiertoilmauksin. Opetti muuten vanhemmille kielen monimuotoisuutta! Ja silti siis kiellettiin 🙂
Ja sitten opettaja on paha ja kaikki on koulun vikaa, kun sitä ei-sanaa ei ole kotona opetettu.
Sanoppa yksikin tilanne jossa opettajan on käytettävä ”ei” sanaa? 😉
Ei kiusata, ei saa kiivetä kalliolle, ei saa töniä, ei saa puhua luokassa. Nämä voivat myös olla älä-muotoisia henkilökohtaisia kieltoja.