Kun isä ei kaipaa lapsiaan
”En tiedä, miten sanoittaisin tunteen, kuinka pettynyt olen lasten isään. Erosimme muutama vuosi sitten hyvin surullisin merkein. Lasten isä ilmoitti ettei jaksa tällaista elämää, että hän ei halua ydinperhe elämää vaan haluaa elää yksin. Ero oli siis hänen päätös. Itse olisin ollut valmis tekemään asian eteen paljonkin, mutta mikään ei auttanut.
Muutin 2 pienen lapsen kanssa omaan asuntoon ja rakensin uuden elämän. Meni vuosia kunnes löysin vierelleni miehen, joka hyväksyi minut sekä lapseni. Kaiken tämän katkeran eron, uuden elämän rakentamisen sekä uuden rakkaan löytymisen aikana pidin lasteni oikeuksista, annoin siis lasten isän tavata lapsia mielin määrin koska isä on aina isä.
Isä tapasi lapsia joka toinen viikonloppu sekä kerran viikossa tuli heidän kanssa viettämään aikaa, että pystyin hetkeksi irtaantumaan arjesta käymällä tapaamassa ystäviäni ilman lapsia.
Asiat kuitenkin muuttui, kun kuvioihin astui uusi nainen.
Lasten isä muuttui todella etäiseksi ja lasten asioissa ei voinut enää sopia mitään samalla tavalla kuin ennen. Lasten isä enää etukäteen ilmoittanut, koska aikoo tavata lapsia viikolla tai ottaako hän viikonloppuna lapsia. Tapaamissopimusta ei siis enää noudateta joka aiheuttaa lapsille mielipahaa. Elatusmaksut on muutaman päivän myöhässä, vaikka kyseinen ihminen on ollut todella säntillinen raha-asioissa.
Kaiken kukkuraksi, lasten isän uusi puoliso inhoaa vanhempaa lasta. Hän käyttäytyy tätä kohtaa todella kylmästi ja epäoikeuden mukaisesti.
Joten asiaan. Olen miettinyt totaali yh:n elämää. Tekisi mieli ottaa lapset ja muuttaa mahdollisimman kauas kyseisistä ihmisistä. En jaksa enää katsoa, kuinka lapset kaipaa isäänsä ja kuinka itse kärsin tästä tilanteesta. Olen aina ajatellut lasteni parasta sekä ajanut isän oikeuksia, mutta onko enää pakko jos ei vaan jaksa tapella joka asiasta..?
Nimimerkki: Kahden lapsen ikuinen yh?
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 15 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Kovin tuttua. Lasteni isä erosi lapsistaan samalla kun minustakin ja uusi oli jo valmiiksi kuvioissa. Häntä ei koskaan esitelty lapsille eikä lapsia valmisteltu mitenkään koko tilanteeseen. Isä vain lakkasi olemasta isä. Ammattiapuakin yritettiin käyttää, mutta isä kieltäytyi yhteistyöstä. Huoltajuudesta hän luopui vapaaehtoisesti vuosi eromme jälkeen. Erosta on jo monta vuotta eikä isä ole mieltään muuttanut. Hän ei halua olla isä. Tapaamisia on eromme jälkeen ollut tasan nolla, vaikka ensimmäiset vuodet niitä usein hänelle tarjosin. Hän elää kahden aikuisen lapsettomassa liitossa, minä olen yh:na kasvattanut yhteiset lapsemme täysi-ikäisiksi.
Ikävintä on se, että lasteni isä ei kuitenkaan pysty myöntämään tekemäänsä valintaa muille ja selittää lasten katoamisen elämästään nyyhkytarinalla vieraannuttajaexästä, jota uusi puoliso auliisti somessakin levittää lasten suureksi mielipahaksi. Tähän ei kirjoittajan ex onneksi ole vielä ruvennut. Yksinhuoltajuutta kirjoittaja ei tule noilla spekseillä saamaan, jos ei lasten isä ole siihen suostuvainen. Kannattanee siis oman ja lasten mielenterveyden vuoksi alkaa elää ajatellen, että ei laske mitään lasten isän varaan. Hän ehkä joskus huomaa menetyksensä tai sitten ei.
Meillä ero vuosi sitten. Lapset on olleet isällään yötä ehkä noin 5krt. Tai nuorin lapsi. Vanhempi 1 kerran. Eipä tunnu lapset kiinnostavan. Olen sanonut ett koska vaan saa lapset hakea, mutta ei. Jos minä ehdotan jotain viikonloppua niin joskus sillon ottaa nuoremman lapsen. Myös isän puolen isovahemmat ovat hyljänneet lapset. Nähneet kerran eron jälkeen. Surullista. 🙁
Usein sitä lähtenyttä osapuolta syytellään ja sanotaan, että lapset ei kiinnosta, mutta ei se ihan niin yksinkertaista ole. Itse olen naimisissa miehen kanssa, jonka ex-puoliso ei päästä lasta tapaamaan isäänsä, koska on katkera ja mustasukkainen siitä, että ex-puoliso on löytänyt uuden kumppanin. Ex sanoo, että lapsi ei muka halua tavata (lapsi ei itse ole niin sanonut) ja manipuloi lasta ja puhuu pahaa meistä. Ymmärrän hyvin sen, että lapsi ei halua pahoittaa äitinsä mieltä, eikä näin ollen kerro äidilleen, että haluaisi tavata isäänsä. Isälleen hän kyllä sanoo niin. Minun lapseni viihtyvät hyvin puolisoni kanssa ja siitäkin puolisoni ex on vihainen, koska väittää, että puolisoni viettää mieluummin aikaa minun lasteni kanssa, mutta ei omansa. Hän tosin unohtaa sen, että ei itse suostu päästämään lasta meidän luoksemme. Sekä minä että puolisoni olemme molemmat sanoneet, että lapsi on enemmän kuin tervetullut luoksemme koska tahansa, mutta tämä ex keksii aina jonkun syyn, miksi se ei onnistu. Mieheni ei halua riidellä eikä pakottaa lastaan tapaamisiin ja alistuu siihen, että ei saa tavata lastaan, koska hänen ex-puolisonsa on todella hankala. Ex ei pidä kiinni siitä, mitä on sovittu, muuttaa mieltään aina viime hetkellä tai kertoo, että lapsi on sairas, eikä voi siksi tulla luoksemme. Lapsi on jo niin iso, että osaisi itse kertoa, mitä haluaa, mutta hänen äitinsä vahtii puheluita ja laittaa aina sanat lapsensa suuhun, eikä anna lapsen koskaan kertoa omaa mielipidettään. Tämä tilanne on todella raastava, emmekä keksi ulospääsyä. Tuntuu väärälle ilmoittaa lastensuojeluun ja sitä kautta ”pakottaa” äiti suostumaan tapaamisiin, koska hän kääntäisi sen lapselle kuitenkin niin, että me olemme pahoja ja ainoastaan hän ajattelee lapsen parasta. Ehkäpä ainoa vaihtoehto on vain kestää ja odottaa muutama vuosi, jolloin lapsi on niin iso, että voi itse päättää, missä haluaa asua ja ketä hän haluaa tavata.
Kuulostaa tutulle se kuinka isä unohtaa lapsensa. Toki meillä lapset on jo isompia. Mutta se ei muuta sitä kuinka heihin sattuu kun isää ei kiinnosta. Eron jälkeen isä ei maksanut elatusta pojastani, ja aina uuden naisen ilmaannuttua unohti lapset. Nyt kun molemmat on täysi-ikäisiä. Isä ei pidä yhteyttä, lapset ovat yrittäneet. Mutta hän laittaa uuden naisystävän ja tämän lapset kaikessa omiensa edelle. Itseen sattuu seurata sivusta ja yritin kyllä asiasta sanoa, mutta se koettiin syyllistämisenä. Molemmilla lapsilla mielenterveysongelmia, tytär aloitti psykoterapian jossa joutuu käsitellä nyt hylkäämisen tunteita. Poika myös käy terapiassa. Itse olisin toivonut että olisi voitu olla äiti ja isä erosta huolimatta, mutta ei se onnistu jos toinen ei enää halua olla edes isä.
Kyllähän tuota isää kiinnostaa edelleen omat lapsensa. Aikatauluihin vaikuttaa uuden puolison menot, mikä on surkeaa, muttei tavatonta. Meillä sen sijaan…
Mitä saavuttaisit yksinhuoltajuudella verrattuna yhteishuoltajuuteen? Asioitten hoito onnistuu, kun pyydät mieheltä valtakirjan esim. kouluasioiden hoitoon. Sitten vaan hoidat itse ja voit kertoa miehelle, jos hän kaipaa tietoa.
Tapaamisiin ei vaikuta eikä elatusmaksuun.
Uusi puoliso vie yleensä huomion ja entiset lapset muuttuu rasitteeksi.
Meillä lapset 12 ja 14, erottiin sovussa ja alku sujui suht hyvin. Naisia tuli ja meni. Yhtäkään isänpäivä kahvia, kerhon joulujuhlaa, synttäriä tms. Ei ole isä lastensa kanssa viettänyt. Joskus asuttiin jopa monta vuotta ihan lähekkäin. Isä kyllä tapaa lapsiaan suht säännöllisesti noin kerran kuussa mutta siinä kaikki. Ei soittoja tai edes viestejä välissä.
Tekee pahaa lasten puolesta, isä on kuitenkin isä ja olisi ihanaa jos heillä olisi jotakin yhteistä. Mutta pakottaa ketään ei voi.
Sain yksinhuoltajuuden vuonna 2016 jotta edes asiointen hoito onnistuu.
Yksinhuoltajuutta nyt ei noin saa jos isä ei halua sitä antaa.
Välimuotoja tilanteeseen varmasti löytyy. Itse jättäisin kaikki turhat tappelemiset ja vääntämiset pois. Ilmoittaisin isälle että jatkossa noudatetaan tapaamissopimusta eikä mitään yllättäviä tapaamisia. Jos isä ei sovitusti lapsia ota, on se hänen häviönsä. Kirjaisin ylös ne kerrat kun isä ei ota lasta ja niiden perusteella voisi tapaamissopimusta muuttaa vähentäen tapaamisia jotta lapsille ei tulisi niin usein paha mieli.
Voisin myös sanoa isälle että mua ei itseäni kiinnosta tapaako hän lapsia vai ei, perutut tapaamiset ei mua ja puolisoani haittaa mutta lapset kärsii niistä. Että sillä perusteella voisi jatkossa miettiä jos pystyisi ajoissa hoitamaan perumiset niin että olisi helpompi valmistella lapsia niihin.
Noilla perusteilla yksinhuoltajuutta tuskin saa.
On tietenkin ärsyttävää tuollainen mutta eikai se tilanne muutu miksikään vaikka olisit yh. Lapsilla on silti oikeus tavata isäänsä ja toisinpäin, vaikka olisit yh.
Odottelet hetken ja katselet mihin suuntaan asiat menevät. Loppupeleissä et voi vaikuttaa kuin omaan tekemiseesi ja sen asian ymmärtäminen ja hyväksyminen on sun tärkein juttu.
Itse tuossa tilanteessa vain totesin että ilmoittele kun haluat nähdä lapsia ja näin on menty. Joskus isä on ollut todella aktiivinen ja nähnyt lapsia joka toinen viikonloppu ja joskus (yleensä) näkee lapsia kerran kuussa tai harvemmin. Kesällä näki lapsia 4 pv putkeen ja muutaman viikonlopun.
Jos meillä on sovittua menoa kun kyselee lapsia niin sitten meillä on.
Onhan se ärsyttävää ja rankkaa lapsille ja tietenkin myös mulle mutta näillä on menty. Esim tällä hetkellä lapset on olleet isällä muistaakseni syyskuussa. 🤷🏻♀️
Meidän lapset on jo kylläkin nuoria ja erossa oltu 13 vuotta.
Vähän aiheen ohi mutta kysyisin että onko mun mahdollista hakea 100 % yksinhuoltajuus kun nyt on 50/50 mutta aina isän vuoroilla lapsi 4 v. on lapsen sukulaisilla eikä isällä kun häntä ei kiinnosta?
Peruste yksinhuoltajuudelle on se ettei vanhemmat pysty sopimaan lapsen asioista ja huollosta yhdessä.
Elä huolehi nyt liikaa.
Olethan itsekin tavannut hyväksyvän miehen, joka hyväksyy lapsesi. Ehkä exälläsi on nyt ”honeymoon” uuden puolisonsa kanssa ja ainahan uuden ihmisen tulo perhekuvioon muuttaa dynamiikkaa.
Kun eroaa, luopuu ydinperheestä, jossa ohjat ovat ikäänkuin omissa käsissä.
Uusperhe sun tilanteessa vaatii hyväksyntää moneen suuntaan, tosi paljon henkisiä voimia ja luottamusta, että muutaman kuukauden ”ajelehdinta”, jolloin tarkkailet tilannetta ei pilaa lastesi kasvua ja kehitystä.
Kaikesta huolimatta molemmat vanhemmat muovaavat lapsista uniikkeja ja ihania yksilöitä ❤
Samassa tilanteessa… lasten isä muutti yhteen uuden naisen ja sen lasten kanssa. Kaikkeni yritin, että lapset saisivat olla isänsä kanssa niin paljon kuin mahdollista. Menivät naimisiin, siihen oli jo tullut yhteinen lapsi. Sitten ei meidän lapset saaneetkaan enää mennä heille, tapaamissopimukset katkaistu vuosia sitten. Viimeisin käynti isän luona kolme vuotta sitten. Tähän hetkeen mennessä vain muutama tapaaminen. Tänä vuonna kerran ja joo ei ole osallistunut lasten elatukseen, onneksi on Kela. Se viha ja katkeruus joka syö lapsia, on äärettömän surullista katsottavaa. Antaisivat isän vaikka hakata, jos vain saisivat tavata. Ei olla vältytty psyykkisiltä vammoilta, jotka haittaavat nyt erittäin paljon arkea. Sanoivat, olisipa isä kuollut, niin ymmärtäisi miksi ei halua nähdä.
Meillä erosta tulee kohta 6 vuotta. Ensimmäiset 5 mennyt kohtuu hyvin, kuitenkin niin, että minä joustan aina menoissa ja isä nauttii omista harrasteista ja menoista. Talvisin lapset olleet isällä 3 viikonloppua kuukaudessa, kesäisin 1 viikonloppu kuukaudessa. Kuitenkin aina on sovussa asiat sovittu, erokin oli yhteinen päätös.
Nyt on kuvioon astunut uusi nainen ja kuvio sekaisin. Minä olen hankala ja vaadin kuulemma muutoksia. Isä halusi vähentää lasten luonaolosopimuksen 6-9pvää kuukaudessa 4 päivään. Eikä kuulemma ole yhtään joustovaraa. Isä myös muutti uuden puolison luo, joka pidensi välimatkan 10km:sta 60km:iin. Uusi puoliso on lapseton. Lasten puolesta harmittaa ja välillä tekisi mieli sanoa rumasti, mutta isä on kuitenkin isä. Onneksi lapset jo teini-iässä eli osaavat itsekin jo tehdä päätöksiä.
On. Tuskin onnistuu noin kepein perustein yksinhuoltajuuden saaminen