Lastensuojelun työntekijän puheenvuoro
Tämän työviikon aikana olen pelännyt henkeni edestä. Soittanut lukuisia kertoja hätäkeskukseen, pyytänyt apua niin ensihoidosta kuin poliisista. Toisinaan saanut, toisinaan en. Yrittänyt valaa uskoa lapseen, joka yrittää tukehduttaa itsensä muovipussilla, tai kertonut minulle, että häntä ei enää huomenna ole. Istunut putkan lattialla, ollut yksi nuoren kiinnipidossa olevista aikuisista, ja ottanut vastaan lyöntejä, huorittelua ja raivon vallassa heitettyjä tavaroita. Tehnyt ylitöitä, ja tullut kotiin niin, että jo oman perheen äänetkin ovat sietokyvylleni siinä kohtaa liikaa. En ihmettele, että kukaan ei halua hakea avoimia paikkoja, joita työpaikallani lastensuojelussa olisi tarjolla.
Tämän kaiken ohella, olen miettinyt, että mistä saadaan voimia meille jo kentällä tätä työtä tekeville, voimia seuraaviin työvuoroihin? Kun illalla tuntuu, että jokaikinen voimanripe on jo jaettu, ja seuraavana päivänä edessä on ehkä jopa haastavampi työvuoro. Ehkä vuoro, jossa poliisi ei pääsekään avuksi, nuori ehtiikin yrittää itsemurhaa nielemällä pattereita, ja itse tai kollega joutuu pahoinpitelyn uhriksi?
Toivoisin, että Sinä ja Te, jotka olette päättämässä laista ja lastensuojelusta, näkisitte myös sen, mitä ihmiset niiden nuorten takana joutuvat kestämään ja kokemaan. Jatkuvasti puhutaan siitä, mitkä ovat lasten oikeudet. Kyllä nyt on aika puhua myös siitä, mitä tarvitsee työntekijä näissä olosuhteissa, päästäkseen työvuoron päätteeksi kotiin vahingoittumana, omiensa luo? Miten paljon täytyy sietää sylkemistä, potkimista, puremista ja jatkuvaa henkistä kuormaa, ennenkuin tulevat päättäjät, ja kysyvät, miten henkilöstö tätä jaksaa, ja tulisi joku, joka kannattelisi myös lastensuojelun työntekijää?
Nimimerkki: Kuka kannattelisi henkilökuntaa?
Artikkelikuva, Alexandr Bormotin
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 21 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Miten on. Jospa se lapsi haluaisi elää vanhempien kannssa. Jospa se lapsi haluaisi olla läheisten lähellä.
Minulta vietiin mielivaltaisesti lapset. Sijoitettiin paikkaan, missä kohdeltiin huonosti.
Toinen teki itsemurhan
Miten on. Jospa se lapsi haluaisi elää vanhempien kannssa. Jospa se lapsi haluaisi olla läheisten lähellä.
Minun mielestäni miesten pitäisi hakea noihin ammatteihin. Kun on koulutusta he selviytyisivät haasteista paremmin.
Komppaan aiempaa vastaajaa, tällainen työasia kuuluu työpaikalle tai liittoon.
Kyllä kaikki tietävät, että lastensuojelu maassa ei toimi, mutta myötätunto on lasten puolella. Heidän hätänsä kiinnostaa, ei palkkaneuvottelut. Jos jossain ammatissa ei jaksa, on syytä vaihtaa alaa.
Lapset ja nuoret voivat huonosti vieraassa ympäristössä, jonne heidät on sijoitettu ahneille lapsibisnesyrittäjille. Lapsibisnes tahkoo voittoa minimihenkilöstöllä.
Lapset eivät ole tyhmiä, kyllä he viimeistään siellä lastensuojelun vankilassa tajuavat olevansa hyväksikäytettyjä lapsibisneksen uhreja.
Komppaan tätä. Se kun on hamuttu täysin järjetön valta tälle taholle niin eikös se vastuu tule ihan samassa suhteessa mukana? Valta kelpaa mutta vastuu ”unohdetaan” paketista. Korjatkaa toki jos olen väärässä, mutta eipä ole näyttäytynyt kummoinenkaan vastuunkanto tällä sakilla edes näissä surullisimmissa julkisesti käsitellyissä kohtaloissa. Valta ilman vastuuta luo aika kestämättömän rakennuspohjan kasvulle minusta.
Osuit asian ytimeen. Vastuu ja osaaminen hakusessa.
Muuta en osaa sanoa kuin, minusta ei olisi koskaan tuohon. En jaksaisi, en uskaltaisi, pelko persiissä työtä 😭
Samalla, kun mietit töissä miten selviät, mietit samaa myös kotona, kiitos alhaisen palkan. Yksinhän pärjäisi hyvin, mutta jos olet erehtynyt perhettä perustamaan niin eipä tarvitse miettiä mitä sitä vapaalla tekisi, kun mihinkään ei ole rahaa. Ainiin, mutta asia on ratkaistu sillä, että olet töissä aina kun muut ovat vapaalla. Itse olen myös kokeillut, ei enää ikinä kiitos!
Niin totta joka sana!
Valitettavasti minulta kirjoitus ei saa sympatiaa. Eiköhän se ole ihan joku muu taho, jolle tämän kaltainen teksti kuuluu. Ei tältä palstalta saa apua, ymmärrystä ehkä. Omaan työnantajaan ja työsuojeluun yhteys, jotta työolot muuttuu!
Täysin samaa mieltä.
Tuon pattereiden nielemisen poistaisin somessa jaettavasta tekstistä.. yhdellekään nuorelle ei tarvitse antaa vinkkejä.
Ymmärrän tunteesi. Olen kanssasi samaa mieltä! Enemmän ohjaajat ovat erityisyksiköissä vaarassa ja turvattomia kuin lapset.
Lisäksi se murhe, kun koet, ettet vallitsevan lain mukaan pysty turvaamaan lasta niin kuin turvaisit oman lapsesi kotona. Esimerkiksi epäilet lapsen tuovan huumausaineita yksikköön mutta et voi tarkastaa kuin lapsen taskut, lahkeet ja repun. Tai tiedät lapsen lähtevän käyttämään huumausaineita, mutta et voi fyysisesti tarttua ja estää lapsen lähtöä. Tai kun etsit hatkassa olevaa nuorta, ehkä saatkin häneen näköyhteyden, mutta et voi napata kiinni ja taluttaa autoon ja viedä turvaan. Asioita, jotka rakastavana vanhempana omalle lapselleni tekisin. Laki estää turvaamasta..
Jos ihmiset, jotka eivät tiedä mitä lastensuojelun arki on, oikeasti näkisivät, miten sidotut ohjaajan kädet ovat, he järkyttyisivät. Moni ammattilainen ei jaksa sitä kädettömyyttä ja jatkuvaa huolta, kun et pysty tekemään työtäsi hyvin.
Itse olen 10vuotta lastensuojelun erityisyksiköissä työskennellyt ja uupumuksen vuoksi lopettanut.
Todella surullista. Aina sosiaalityöntekijöiltä penätään, että missä olit ja mitä teit, kun jollekin tapahtuu jotain, mutta hyvänen aika ihmisiä hekin vain ovat. Ihmisiä, joilla on oma perhe ja omat murheetkin. Ja mitä kaikkea joutuvatkaan työssään näkemään ja tekemään. Ei sitä tavan ihminen ymmärrä, joka ei siellä kentällä ole ollut mukana. Tarvisivat niin paljon enemmän resursseja.
Kirjoittaja kuvaa lastensuojelun rivityöntekijän työtä, lähihoitajan, sairaanhoitajan, sosionomin, tai vaikka nuoriso-ohjaajan koulutuksilla tehtävää laitostyön arkea, aamuja, kouluunlähtöjä, ruokailuja, läksyjen tekoa, iltatoimia, nukkumaan ohjaamista, sitä sen pitäisi olla. Mutta lainsäädäntö ajaa lapsen itsemääräämisoikeuden ylimmäksi määräysvallaksi, johtuen vuosien varrella sattuneista aikansa kasvatuskulttuurien seurauksena tehdyistä ylilyönneistä. Lapsia ja nuoria suojellaan auttamiselta, ja mahdollistetaan itsensä ja muiden vahingoittaminen. Normiarjen sijasta nuori voi nukkua kellon ympäri, jättää menemättä kouluun, lähteä matkoihinsa, käyttää päihteitä, ja kuljettaa niitä laitokseen. Kieltäytyä tyhjentämästä reppua, tai antamasta seuloja.
Sosiaalityöntekijä on se viranomainen, joka on virkavastuulla tehnyt ensin avohuollon palveluista ja tukitoimista päätöksiä, ja lopulta päätynyt sijoittamaan nuoren kodin ulkopuolelle laitokseen. Sosiaalityöntekijän pitäisi tavata lapsi tai nuori säännöllisesti, ja tehdä lapsen hyvän kasvun ja kehityksen turvaavia päätöksiä. Onko se mahdollista jos asiakasperheitä on 70, joissa kaikissa on hätä juuri nyt. Sosiaalityöntekijät kokevat varmasti aivan yhtälailla sanallista uhkailua, väkivallan uhkaa, väkivaltaakin. Mutta on olennaista erottaa se, ettei sosiaalityöntekijä elä lapsen tai nuoren rinnalla arkea laitoksessa, sen tekee muut ammattiryhmät, ja osa käsittämättömän surkealla korvauksella menetetystä vapaa-ajasta. Sosiaalityöntekijä tapaa lasta ehkä joitain kertoja vuodessa, realismia voi olla että kerran vuodessa.
Näitä ulostuloja pitäisi olla enemmän. Viime vuosina on tehty näkyväksi ylilyönnit ja niiden selvittäminen. Ei sitä arkea, jossa työntekijät kaikella ammattitaidollaan ja ihmisyydellä pyrkivät tekemään parhaansa. Ja kokevat lainsäädännön edessä itsensä keinottomiksi, ja kätensä sidotuiksi. Vanhemmat saattavat tehdä isoja juttuja nuoren kokemuksista, mutta tarinan toista puolta ei voida koskaan kuulla.
Minä väsyin. En nuoriin ja lapsiin vaan siihen yksinäisyyteen,toivottomuuteen,avun puutteeseen. Pitkiin työvuoroihin.
Tänä päivänä ajatus lasutyöstä saa minut kuormittumaan. Joten hetki vielä menee ennenkuin vastaan avoimien paikkojen työvoimapulaan.
Itse olen ollut sijoitettuna 15 vuotiaana kolmisen vuotta Suomen rankinmassa laitoksessa, jota enää ei ole. Itselle selkeä ”kova kuri” teki hyvää ja joillekkin se oli päätepysäkki laitoskierteessä.
Lastensuojelulakiin alkoi juuri tulla muutoksia, kun täytin 18. Kävin moikkaamassa muutaman kerran vuodessa laitoksen porukkaa(asuin jo omassa kämpässä omineen) ja meno omilta ajoilta oli täysin eri luokkaa. Kaikki rahat sai nuori itselleen kuun alussa ja sai rällätä taksilla minne haluttiin ja tilata pitsaa, jos ruoka oli pahaa. Työntekijät olivat aika kädettömiä. Uhattiin rikosilmoituksilla yms, jos yritettiin puuttua mihinkään.
Ymmärrän aloittajan tekstiä täysin. Toiset nuoret tarvii selkeät rajat elämään. Kovalla kurilla en tarkoita väkivaltaa, vaan sääntöjä ja rytmiä elämään. Tukea, apua ja eväitä hyvään elämään.
T. Laitosnuori vuosina 2005-2008
Lastensuojelulaki ja sen takaamat lasten oikeudet on myös osaltaan huumeiden käytön mahdollistaja, kun nuori on valinnut sen tien. Tuo laki pitäisi monelta kantilta päivittää vastaamaan nykytodellisuutta, kun tuntuu olevan kirjoitettu maailmaan, jossa sijoituksen takana on automaattisesti kykenemättömät vanhemmat ongelmineen. Laki ei tunnista lapsen itsensä ongelmia eikä tätä kautta takaa työntekijöiden turvaakaan.
Ei paljon kommentteja kerää tämä kirjoitus. Onko niin kaukana omasta arkitodellisuudesta, ettei monikaan osaa vastata tähän mitään.
Ei taida päättäjät tulla, ellei nuori kantele oloistaan
Työntekijästä pitäisi työnantajan huolehtia.
Työterveyshuolto, työsuojelu ym
Kuinhan moni päättäjä lukee sinun kirjoituksesi täältä? Hyvä kirjoitus mutta taitaa jäädä niiltä lukematta ketkä asioista päättää? Ihana kun on teitä jotka teette nuin arvokasta työtä! Voimia sinulle paljon. Nuorissa ja lapsissa on tulevaisuus.