Äiti lopeta se pyykkien värikoodaus ja hellitä
Huono Äiti sai avautumisen:
”Olen sattumalta katsonut useita videoita siitä, miten kuormittavaa on olla äiti. Siis verrattuna siihen, että olisi isä.
Kun lapseni syntyi, minä halusin olla se, joka lasta eniten hoitaa. Halusin sanoa miten lasta hoidetaan. Minä en todellakaan koskaan ole ollut lainkaan neuroottinen äiti (jos nyt unohdetaan lapsen ensimmäiset kuukaudet). Kun lapsi kasvoi, ajattelin aina, että kyllä se lapsi oppii virheidensä kautta. En huolehtinut juuri lainkaan juuri mistään. Toki lapsen ollessa taapero, minä huolehdin, että mukana oli vaippoja, vaihtovaatteita ja kaikkea muuta tarpeellista. Mutta en koskaan kokenut sitä vaivaksi.
Kun useita vuosia myöhemmin erosin lapsen isästä, minä halusin pitää lasta itselläni niin paljon, kuin mahdollista. Halusin olla lapseni kanssa ja huolehtia hänestä. Ei se ollut minulle mikään velvollisuus, jota olisin joutunut suorittamaan. Ja no, sittemmin lapsi vieraantui isästään. Pakko myöntää, että minulla saattoi olla jotain tekemistä asian kanssa, mutta en koskaan silti puhunut isästä pahaa lapselle tai estänyt heidän tapaamisiaan. Isä muutti kauas ja sen takia yhteydenpito jäi vähemmälle.
Sittemmin vanhempana lapsi on sanonut minulle, että minä olen ainoa ihminen, jonka hän kokee perheekseen. Se on harmittanut minua sittemmin ja olenkin miettinyt, mitä olisin voinut tehdä toisin. Olisin voinut laittaa lasta useammin isälleen, vaikka olisin itsekin halunnut viettää aikaa lapsen kanssa. Olisin voinut laittaa itse isälle viestiä useammin ja kysyä, koska lapsi voisi tulla hänen luokseen. Ja älkää ymmärtäkö väärin, minä kyllä laitoin niitä viestejä. Mutta olisin voinut tehdä sen vielä useammin. Tämä ei kuitenkaan ole tämän jutun pointti.
En koskaan ole saanut mitään virallista diagnoosia (koska en ole saanut aikaiseksi hakeutua tutkimuksiin), mutta minulla on todennäköisesti joitain ADHD piirteitä. En jaksa keskittyä asioihin ja arjen suoritan aivan omissa maailmoissani.
En tiedä mitä teen tai mitä tein 5 minuuttia sitten. Osaan ulkoa kaiken sen, mitä kotona pitää tehdä. Toimin aivan automaatiolla arjessa. En minä viikkaa vaatteita ja tee samalla metatyötä siitä, mitä vaatteita pitää seuraavaksi lapselle hankkia. Ruokakaupassa ostan tasan samat asiat aina, koska niillä ollaan ennenkin selvitty. Kaikki tavallisuudesta poikkeavat hankinnat jää meillä yleensä joko välistä (ja sitten vain tullaan toimeen niillä, mitä sattuu olemaan) tai sitten ne vaativat minulta todella paljon aikaa ja monta yritystä.
Käyn kaupassa kerran viikossa, joten jos jotain uutta pitää hankkia, saatan käydä kuusi viikkoa kaupassa ennen, kuin muistan hankkia sen uuden asian. Eikä tämä koskaan ole aiheuttanut mitään suurempia ongelmia. Lapseni on joutunut kasvamaan tähän. Ja vaikka se ehkä kuulostaa pahalta, niin hänestä on kasvanut (ehkä sen takia, tai siitä huolimatta) nuori aikuinen, joka osaa tulla toimeen sillä, mitä on tarjolla. Hän ei sure sitä, että hänellä ei olisi jotain. Hän ei juuri toivo mitään materialistista. Toki hän toivoo uusia kenkiä, jos vanhat ovat aivan rikki. Mutta ei hän kaipaa uusia kenkiä sen takia, että muillakin on. Koitan siis tässä sanoa, että ei se lapsi mene rikki siitä, että asiat eivät ole aina järjestyksessä.
Miksi äidit siis haluavat niin kovasti, että kaikki olisi aina etukäteen suunniteltu ja järjestyksessä? Toki, se saattaa helpottaa äidin omaa stressiä. Ja kyllä, puolison tehtävä on tietenkin olla tukena niissä asioissa, jotka sille omalle puolisolle on todella tärkeitä asioita. Mutta asettavatko äidit liian suuria paineita itselleen äitiydessä? Voisiko ihan yhtä hyvin pärjätä vähemmällä? Taaperoa pitää tietenkin aktiivisesti vahtia kaikissa vähänkin henkeä uhkaavissa tilanteissa. Mutta lapset satuttavat itseään leikkiessään, eikä se yleensä johda mihinkään oikeasti pahaan. Kuten sanoin, tarvittaessa lapsia pitää todella vahtia koko ajan, mutta jos ei ole sellainen tilanne, niin voisiko lasten vain antaa tehdä omat virheensä?
Ovatko (tilastollisesti) isät huonompia vanhempia, jos he eivät yhtä paljon välitä siitä, jos lapsi vaikka satuttaa itsensä? Ja nyt siis tietenkin puhun pikkuhaavereista. Ei mistään oikeasti vakavasta. Tai jos lapsi menee liian vähissä vaatteissa ulos ja sitten lapselle tulee kylmä? Se ei ole kovin vakavaa. Minä en ole ollut ollenkaan sellainen äiti, mitä nämä näkemäni videot ovat antaneet ymmärtää äitiydestä. Minä olen ennemminkin ollut se isä, joka näissä videoissa on se huono vanhempi.
Loppuun haluan vielä kertoa, että lapseni on pienestä asti harrastanut ratsastusta. Hevoset ja eläimet ylipäätään on olleet aina hänen suuri rakkautensa. Hän on monesti lentänyt hevosen selästä todella pahan näköisesti. Hän on kaatunut hevosen kanssa yhdessä (se onneksi näytti paljon pahemmalta, kuin oikeasti oli). Hän on esteitä hypätessä lentänyt puomien päälle niin, että hänellä oli aika hurjat mustelmat pitkään. Tiivistettynä, ratsastus on vaarallista. Mutta kieltävätkö äidit lapselta rakkaan harrastuksen sen takia, että se on vaarallista? Jotkut tietenkin, mutta suurin osa ei. Voisko siis myös isille antaa enemmän omaa vastuuta lapsesta? Ja hyväksyä sen, että lapsen vaatteet saattaa likaantua tai mennä rikki. Lapselle saattaa tulla ruhjeita polviin tai lapsi saattaa hetken olla kylmissään tai jopa nälissään. Ei tällaiset asiat lasta oikeasti vahingoita, jos lapsi vain saa rakkautta ja empatiaa isältä. Ja sitten aikanaan myös puhtaat, lämpimät vaatteet ja ruokaa.
Tämä kirjoitukseni perustuu nyt nimenomaan niihin videoihin, joita olen sattunut näkemään. En siis todellakaan sano, että kaikki äidit tai kaikki isät olisivat samanlaisia. Tarkoitukseni on vain herätellä ihmisiä miettimään, että mikä on oikeasti tärkeää vanhemmuudessa ja mitkä asiat ovat niitä, joissa ei tarvitse olla niin kovin tarkka.”
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 6 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Otsikko ei sopinut aiheeseen yhtään, klikkiotsikko…
Lapsen oikeus on saada ruokaa ja sopivat vaatteet ylleen. Kylmyys ja nälkä ei ole ok. Perustarpeet pitää olla aina kunnossa, oli äiti tai isä vastuussa.
Ratsastus on vaarallinen laji ja itse en ainakaan haluaisi juuri noita kaatumisia ym. Itsellenikään.
Meni kyllä tunteisiin tuo otsikko. En värikoodaa ja lajittele pyykkiä, koska ylisuoritan vaan koska vaatteet ovat iso kuluerä vaikka ostaisi halvinta tai kirppikseltä. Varsinkin halvat t-paidat on rikki heti, jos ne pesee esimerkiksi farkkujen tai vetoketjullisten vaatteiden kanssa. Lisäksi värit pysyvät vaatteissa parempina eli vaate ei näytä heti vanhalta vaikka olisikin jo oikeasti ollu jo useammalla lapsella.
Kun olin pieni, minua hoisi mummoni. Hän luki minulle runoja ja maalasimme vesiväreillä (hän harrasti akvarellimaalausta).
Askartelimme, leivoimme ja kävimme mustikassa. Välillä nukuimme päiväunet, talvella hän istutti minut potkukelkan kyytiin.
Mummolla ei ollut paljonkaan sääntöjä tai aikatauluja, kaikki tuntui vapaalta.
Välillä oli puserossa mustikkapiirakkaa tai jauhelihakastiketta, mutta illallahan se kuitenkin riisuttaisiin.
Ekana koulupäivänä mummo oli saattamassa. Hän sanoi, että koulussa on koulun säännöt, mutta kotona saa jokainen olla vapaasti. Hyvin olen mummon ohjeilla pärjännyt.
Omasta kokemuksesta suosittelen sitä vanhempainvapaan jakamista edes jollakin tavalla.
Olin suorittava ja kontrolloiva äiti esikoiselle ekan vuoden. Menin töihin ja isä jäi lapsen kanssa kotiin 3kk ja piti opetella itse siihen, että hän hoitaa arjen, omalla tavallaan. Käytiin keskusteluja päivärytmistä yms mutta hän oli se, joka sen lapsen kanssa päivän vietti ja illat, jos lapsi ei nukahtanut kun menin nukkumaan että jaksan herätä aamulla. Toki sitten kun hän meni takaisin töihin, arki muovaantui omanlaiseksi uudelleen.
Kuopuksen kohdalla oli sama juttu, mutta sillä erolla että osasin itse jo ottaa rennommin ja nauroin ääneen, kun puoliso selitti innoissaan minulle, miten säännöllinen päivärytmi on tärkeää ja helpottaa lastenhoitoa. Hänen piti vain tajuta se itse. Samoin kuin minun se, että leveä hymy lapsen kasvoilla on tärkeämpää kuin se, onko hänellä oikean kokoiset vai pari kokoa isommat vaatteet päällä.
Nuo ajanjaksot auttoi ymmärtämään toinen toistemme paremmin ja avasi omat silmät ymmärtämään että kaikki ei ole niin vakavaa.
Olen silti edelleen se äiti, joka haluaa suunnitella asioita, koska minulle on luontaisempaa olla järjestelmällinen ja tehokas. Lisäksi se saa arjen myös rullaamaan hyvin, kun suunnittelee ruokalistan viikonloppuna ja hankkii tarvikkeet, kirjaa perhekalenteriin menot, jotta muistaa hankkia eväät, järkätä kimppakyydit ja ostaa kaverisynttärilahjat, on tietyt siivousrutiinit ja koti ”konmaritettu” niin että tavaroille on omat paikat, johon ne voi korjata ja josta niitä lähtee hakemaan kun tarvitsee.
Oma työ vaatii niin paljon aikataulutusta ja aivokapasiteetin käyttöä, että en mielellään tuhlaa aikaa turhaan tavaroiden etsimiseen tai sen miettimiseen mitä mun pitikään tehdä.
Ja silti en koe kiirettä eikä meidän arki ei ole minuuttiaikataulutettua vaan on aikaa jutteluun ja hengailuun, yhdessätouhuamiselle ja ex tempore asioille. Se, että ne perusasiat arjessa rullaa ilman erillistä miettimistä, mahdollistaa sen, että jäljellä olevalla ajalla voi tehdä mitä huvittaa ja silti kaikki tulee hoidettua.
Tuohon kun pääsisi, ettei tarvitse koko ajan etsiä tavaroita.
Mulla on kyllä oma lapsuus ajanut tähän. Muistan vieläkin kuin ärsyttävää oli että yhden (toimivan) kuulakärkikynän etsimiseen, että äiti sai kirjoitettua kokeeseen allekirjoituksen, meni puoli tuntia, jos löytyi siltikään, vaikka kävi useamman ”miljoonalaatikon” läpi.
Omassa kodissa olen (ehkä) vienyt tämän vähän pitkälle, kun olen dymolla nimennyt paikkoja, mistä löytää mitäkin. Siis jos avaat laatikon tai kaapin, niin siinä hyllyn/laatikon reunassa on dymotarra mistä näkee heti mitä laatikosta/hyllyltä löytyy. Tuo oli alunperin lapsia (ja puolisoa) varten että hekin tietää mistä mikäkin löytyy, mutta meillä käy myös 3 sukulaista usein yökylässä, jolloin käyvät kaapeilla itsenäisesti ja he kiittelivät systeemiä.
Mulle tärkeintä on tietoisuus, että saan tarvittaessa vartissa kamat siivottua paikalleen, ja tunnissa viikko siivouksen tehtyä, kun olen elänyt myös omassa kodissa lasten ollessa tarhaikäisiä sen vaiheen, kun viikko siivous kestää 6h ja siivotaan huone kerrallaan siirtäen kamoja tieltä pois ”seuraavaan” huoneeseen ja lopputuloksena eteisessä on ärsyttävä romuläjä johon ei yhtään jaksaisi enää kajota.