Lapseni sijoitettiin vanhemmilleni ja tunnen olevani se huonoin äiti
Huono Äiti sai avautumisen nimimerkiltä huonoin äiti:
”Olen yhden lapsen äiti.
Olin joskus onnellinen äiti. Sain paljon kehuja siitä miten ”reipas” olen yh-äitinä ja miten hyvin lapseni kasvaa ja kehittyy. Koin olevani hyvä äiti. Ehkä jopa joitain muita ”parempi”. Tiesin sen olevan hölmöä ajatella niin ja yritin pitää sen salassa. Elimme hyvää arkea lapseni kanssa kunnes.. Lapseni ollessa 4-vuotias, sairastuin vaikeaan masennukseen ja jouduin osastohoitoon. Lapseni sijoitettiin kriisiperheeseen. Silloin hän lakkasi puhuttelemasta minua äidiksi. En kunnolla muista miltä tuntui kun lapseni vielä sanoi minua äidiksi. En ehkä osannut arvostaa sitä tarpeeksi.
Kului puoli vuotta. Voin jo paremmin ja yritin pitää lapsestani taas yksin huolta (toki lastensuojelun tukitoimien avulla). En kuitenkaan voinut edelleenkään kovin hyvin ja vointini alkoi taas huonontua. Silloin alettiin puhua pysyvästä sijoituksesta. Olin niin huonovointinen, etten ehkä tajunnut kuinka se tulisi muuttamaan elämäni. Ja lapseni elämän. Ehkä hyväkin etten tajunnut kaikkea heti.
Lapseni sijoitettiin vanhemmilleni. Heille olen äärimmäisen kiitollinen, että halusivat ottaa vastuun lapsestani. Tiedostan, että asiat voisivat olla huonomminkin. Lapseni voisi olla vieraassa perheessä enkä saisi näin vapaasti häntä tavata. Näen häntä vähintään kerran viikossa ja soitan päivittäin. Ajatuksissani hän on niin paljon kuin voi olla.
Eräs ihminen sanoi minulle kerran ihmettelevänsä miten voin käydä töissä, mutta en voi pitää huolta lapsestani. Se sattui vaikka tiedän ettei hän sitä pahalla sanonut. Minäkin usein möläyttelen typeriä kommentteja vaikken tarkoittaisikaan mitään pahaa. Niin, olisin taatusti paljon ennemmin lähivanhempi ja pitäisin huolta lapsestani. Työ on nyt ainut asia joka pitää minut jotenkin järjissäni. Minua tarvitaan edes johonkin vaikka en tietenkään ole korvaamaton töissäkään.
Eräs läheiseni on sanonut, että olen enemmän kaveri kuin äiti lapselleni. Se sattui pahasti, mutta osui ja upposi samalla. Niin se on vaikken niin haluaisi olevan. Se ”hyvä” äiti joka alussa olin, on haihtunut minusta ja jäljellä on vain biologinen äitiys. Olen huonoin äiti maan päällä, koska olen vain kaveri lapselleni. En kykene enempään. Lapseni ei sano minua äidiksi eikä saa minusta sellaista turvaa jota äidiltä kuuluisi saada. Siitä, että olin ylpeä äitiydestäni tulikin kiroukseni. Se on ehkä oikein minulle. Sen kanssa pitää vain elää.
Eniten haluaisin muistaa sen kun vielä asuimme lapseni kanssa yhdessä; sen tunteen kun olin hänen lähivanhempi, hänen tärkein tuki ja turva. Ne aamupalat, nukkumaanmenot, pukemiset, hammaspesut. Niistä minulla on hyvin hatarat muistot johtuen sähköhoidosta, jota sain vaikean masennuksen hoitoon. Toivon, että lapseni muistaisi ainakin jotain niistä arjen hetkistä ja kokisi olleensa silloin turvassa minun kanssa.
Kiitos jos jaksoit lukea. Toivottavasti tästä olisi jollekin apua. Vaikka koenkin olevani epäonnistunut äitiydessäni ja se huonoin äiti, kukaan ei voi kuitenkaan viedä pois sitä äidinrakkautta jota koen lastani kohtaan.”
Nimimerkki Huonoin Äiti
xx
Kuulehan hyvä kirjoittaja, kirjoituksesi on todella surullinen ja olet ottanut ihan hirmuisen syyllisyyden itseesi siitä, että sairastuit. Älä syyllistä itseäsi, koska sinä et valinnut sitä, että sairastut. Toinen asia: älä kuuntele muiden ajatuksia siitä, millainen äiti sinä olet. Muut pitäkööt mölyt mahassaan.
Onko mahdollista sijoituksesta huolimatta, että näkisit lastasi enemmän, koska selvästi kaipaat häntä kovasti? Voitteko puhua vanhempiesi kanssa siitä, mitä tunnet? Se, että lapsi ei kutsu sinua nyt äidiksi, voi muuttua ajan myötä. Toivottavasti sinulla on ympärilläsi oikeita ystäviä, jotka pitävät sinua arvossa ehdoitta. Koska kukaan meistä ei ole täydellinen ihminen, usko se. – Huono Äiti
Kuva: Minna Autio
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 12 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Erittäin hienoa, että jaksat pitää huolta itsestäsi ja yhteyttä lapseesi. Toivotan sinulle edelleen voimia ja jaksamista. Unohda muiden kommentit ja arvosta itseäsi. Olet ihan varmasti tärkeä myös lapsellesi, vaikkei hän sinua äidiksi kutsukaan.
Et sinä ole huono äiti, kukaan ei voi sairastumiselleen mitään ❤️. Olet tehnyt parhaasi niillä voimavaroilla mitä sinulla on ollut. Ihan varmasti lapsesi ymmärtää sen myöhemmin, kun ikää tulee riittävästi ❤️. Sinulla ei ole mitään syytä soimata itseäsi. Ihmiset ovat välillä todella ajattelemattomia laukoessaa kommentteja. Lapsesi on hyvässä hoidossa ja se on pääasia ❤️
Et ole huono äiti. Sinä olet hyvä äiti . Oisit huono äiti jos suuttuisit jostain typerästä asiasta . Ja pitäisit mykkäkoulua . Olet siis hyvä äiti. Sairaudelle ei kukaan mahda mitään . Tsemppiä ❤️
Kiitos vastauksista! Koen nyt vähän syyllisyyttä siitä, että kirjoitin noin negatiivisesti. Iltaisin yleensä kaikki tuntuu paljon synkemmältä ja kirjoitin tuon avauksen illalla. Aamuisin asiat näyttäytyvät vähän positiivisemmassa valossa. On totta, että saan olla kiitollinen siitä että minulla ylipäätään on lapsi ja hän on terve. Ne ovat isoja asioita.
Olen käynyt muutaman kerran Perttu-järjestön tapaamisissa. Ne käynnit ovat olleet avuksi; vertaistukea. Toivon, että voisin itsekin joskus olla vertaistueksi jollekin samankaltaista kokeneelle. Siihen on kuitenkin vielä matkaa, minun täytyy ensin itse voida paremmin. Pikku hiljaa.
Kaikkea parasta sinulle. Kuten huomaat, saat valtavasti ymmärrystä ja tsemppiä ihan tuntemattomilta. Se on tosi hienoa.
Kiitos! Olen lukenut vastauksia moneen kertaan, usein kyyneleet silmissä. Niin lämpimiltä ne ovat tuntuneet. ❤️ Kiitos jokaiselle!
On ihmisiä, jotka ovat kaikonneet elämästäni sairastuttuani tai viimeistään kun lapseni sijoitettiin. Se on tuntunut epäreilulta. Nyt kun osoititte minulle noin lämpimiä ajatuksia, minussa heräsi toivon pilkahdus. Ehkä voin löytää heidän tilalle todellisia ystäviä, jotka eivät hylkää. Minulla on onneksi muutama hyvä ystävä ja läheinen, joista olen hyvin kiitollinen ja haluan pitää kiinni heistä. He eivät hylänneet minua vaan ovat olleet tukena. Kunpa osaisin olla yhtä hyvä ystävä/läheinen heille.
Yritän olla vastedes armollisempi itselleni. On totta, etten valinnut sairastumistani. Luin jostain tällaisen tekstin: ”Onnellinen on se, joka ei sure sitä mitä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä mitä hänellä on.” Yritän muistaa tuon.
Olet lapsen äiti vaikka hänet on sijoitettu. Hänen tulisi myös sanoa sinua äidiksi. Vielä ei ole myöhäistä opetella tuo. Olen itse ollut sijaisvanhempi. Se, että äiti uskoo lapsen toisen huolenpitoon kun itse ei pysty, on valtavan suuri ja rohkea teko. Silti se ei muuta sitä, että olet lapsen äiti. Äitejä voi olla myös useita, se ei ole keneltäkään pois. Voit olla kaveriäiti. Se on sinun tapasi olla äiti. Äitinä kuitenkin pidät kiinni lapsen rajoista, se erottaa äidin kaverista.
Elämässä sattuu odottamattomia asioita, eikä niistä tarvi syyttää itseään. Myös minun lapseni olivat muutaman kuukauden sijoitettuna lastenkotiin ja vanhemmuuttani arvioitiin. Onneksi pystyin osoittamaan kelvollisuuteni ja sain lapset takaisin. Pitkään tunsin olevani huono äiti ja johtavan sosiaalityöntekijän julmat sanat pysyvät muistissa. Nyt lapsillani on lapsia ja olen heitä kaikkia varten. Mummona ottaisin myös lapsenlapset meille, jos vaihtoehto olisi sijoitus muualle. Ottaisin heidät tietysti jo aikaisemminkin, jos vanhemmat eivät jostain syystä pystyisi heitä pitämään. En ajattelisi, että lapseni olisi epäonnistunut, vaan että voin olla avuksi.
Toivottavasti vanhempasi tukevat äitiyttäsi. Kaverivanhempia on paljon ja mitä muuta oikein voisit ollakaan kun et asu lapsen kanssa. Olet silti hänen elämässään ja hyvä niin. Yritä jättää menneet taakse ja keskity siihen mitä nyt on. Menneisyyteen ei pääse tekemään muutoksia, mutta menneen murehtiminen vie voimavaroja. Vertaistuki voisi auttaa. Juttele lapsesi kanssa ja kysy suoraan miten hän tilanteen kokee. Pyydä sanomaan äidiksi, jos niin toivot. Voit yllättyä miten positiivisesti lapsi näkee elämän.
Äitiyttä voi suorittaa myös kaikista vaikeimpina hetkinä elämässä. Toki kyllä, silloin sen on äitiyden suorittamista, eikä todellista äitiyttä. Mutta lapsen ei tarvitse antaa huomata sitä. Lapselle voi aina kaivaa sen lämpimän hymyn. Opetella ne oikeat sanat ulkoa. Kertoa rakastavansa. Pahoitella, että äiti on väsynyt, mutta silti rakastaa ja haluaa olla lapsen kanssa. Kuulla lapsen jutut, vaikka tuntuisi siltä, että maa katoaa jalkojen alta. Ei kuunnella, mutta kuulla. Ja osata vastata oikein. Olen todella onnellinen, että en hylännyt lastani vaikeimmilla hetkillä, koska se vaikein helpotti jossain kohtaa. Ja nykyään jo aikuinen lapseni on todella läheinen minulle ja minä hänelle. Hän jakaa minulle elämänsä ilot ja surut. Huolenaiheet ja murheet. Minä olen edelleen se aikuinen, joka ei koskaan kaada murheitaan lapsen päälle. Kuuntelen, jaan asioita omasta elämästäni, mutta en koskaan edelleenkään halua tai toivo minkäänlaista tukea lapseltani. Lapseni ei ole se henkilö, jonka kuuluisi auttaa minua kriisin hetkellä. Mitä yritän siis sanoa, on että koita kerätä itsesi sen verran, että saat lapsesi takaisin. Myöhemmin kiität itseäsi siitä päätöksestä. Vaikka se tarkoittaisikin sitä, että joudut väkisin suorittamaan sitä äitiyttä joitakin vuosia. Pidä vain huoli siitä, että käytät ihan kaiken energiasi siihen lapseen 🙂 Kaikki muu saa jäädä. Lapsi on se tärkein ♥️
Rakas ystävä. Sä et voi muuttaa sitä mikä on takanapäin. Mutta voit rakentaa suhteen lapseen tästä eteenpäin. Ei kukaan meistä saa aina kaikkea niin täydellisenä elämäänsä. Kaikki ei saa edes lapsia. Sulla on lapsi. Hän ymmärtää sun tilanteen eikä varmaan odota liikoja. Ikävää voi lohduttaa puhumalla ja tekemällä yhdessä asioita. Mieti niitä joilla on sairas lapsi. Teillä voi olla vielä paljon hyviä elämän päiviä. Oma poikani sijoitettiin 12- vuotiaana 300 km päähän. Näimme kerran kuukaudessa. Ikävä oli kova. Mutta olemme ottaneet vahingon takaisin nyt aikuisuudessa.
Ehkä olitkin riittävän hyvä äiti. Sinä uskalsit antaa hänet toisten hoitoon kun et enää itse jaksanut. Pystyit laittamaan lapsen tarpeet omien mielihalujesi edelle. Se on todellista rakkautta. Uskon, että myös lapsesi arvostaa sitä, viimeistään aikuisena.
Joskus lapsen antaminen sijoitukseen on suurin rakkaudenosoitus. Voit olla ylpeä itsestäsi, kun olet toiminut lapsesi parhaaksi, vaikka se taatusti sattuu. Voimia jatkoon, pidä edelleen yhteyttä lapseesi ja rakasta häntä, se on kaikki 💕