Oletko onnellinen?

Onnellisuus on taitolaji. Ja tahtolaji. 

 

”Vielä pari vuotta sitten halusin kaikenlaista: kauniin oman kodin, unelmatyön josta maksetaan hyvin, hoikemman kropan, nuoremmat kasvot, kiihkeän parisuhteen, lapsen, koiran, aikaa harrastaa ja tehdä töitä sekä vähän sitä, tätä ja tuota. Sain niistä yhden – lapsen. Ja hittolainen, sehän riitti!

Katselin eilen vaatimattoman vuokrakämppämme ikkunasta tihkuvaa kevään kovaa valoa, joka paljasti keittiön joka ikisen ruokatahran ja pölyhiukkasen. Vatsani oli täynnä hyvää ruokaa, lapsikin oli onnistunut saamaan jotain suustaan sisään ja jammaili radion tahtiin syöttötuolissaan. Tunsin olevani onnellinen. En sillä tavalla lottovoittajaonnellinen, että kaikki on nyt reilassa ja voin saada elämältä, mitä ikinä keksin haluta. Olin siinä hetkessä onnellinen, koska aurinko pilkisti pilven takaa, ruoka oli onnistunutta, lapsi leikki iloisena, nautin puolisoni seurasta ja saisin ehkä katsoa illalla rauhassa telkkaria tunnin.

En ollut tuntenut vastaavaa tyytyväisyyden tunnetta varmaan vuosiin. Mikään elämässäni ei ole ihanteellista; terveyteni reistailee, useimmiten olen aika väsynyt koska taapero toilailee vieläkin öisin, olen lihonut ja lössähtänyt, silmäkulmat repsottavat, olen köyhä kuin kirkonrotta, seksi on satunnaista, kotini ei todellakaan ole linnani eikä minulla tunnu olevan aikaa mihinkään. Mutta tajusin yhden asian, en tarvitse tämän enempää. Olin onnellinen, koska tämä riittää minulle. Olin onnellinen siitä ominaisuudestani etten enää halua omistaa koko maailmaa.

Valvoin vauvan kanssa todella paljon. Nyt poika on päässyt yli suurimmasta osasta allergioitaan ja vauva-ajan vaivojaan, ja olemme miehenkin kanssa kai selvinneet puhtain paperein vauvavuodesta. Saan nukkua vähän, mutta enemmän kuin ennen. Tiedän, että voin mahdollisesti, ehkä, potentiaalisesti saavuttaa ammatillisesti yhden virstanpylvään, jos teen kovasti töitä sen eteen. Koska vauva-aika oli niin haastavaa, nautin täysillä pienistä hetkistä kuten rauhallisesta kylvystä, ylimääräisistä unista, elokuvan katsomisesta ja siitä, kun kaikilla on hyvä mieli. Pojankin saisin varmaan nukkumaan paremmin, jos vain jaksaisin unikoulun. Tuli tunne, että pienen onneni avaimet ovat omissa käsissäni. Minun täytyy valita, priorisoida, mitä haluan eniten ja panna haisemaan. Tätä en millään nuorempana tajunnut. On taitolaji keskittyä siihen mikä on hyvin eikä jumittaa siinä missä mättää.

Jos puputan munkkia tai muuta makeaa monta kertaa viikossa ja käyn urheilemassa kerran kahdessa kuukaudessa, ehkä olen onnellisempi munkkini kanssa kuin lenkkiradalla. Tiedän että joudun käyttämään peittävämpiä pukimia kesällä rantsussa. Mutta kuinka monta hyvää rantsupäivää vuodessa on? Munkkeja mahtuu arkeen paljon enemmän. Minun kroppani, minun munkkini, minun valintani.

Tunnen ihmisen, jolla on päällisin puolin kaikki tarvittava, mutta hän valittaa elämästään enemmän kuin kukaan jonka tunnen. Hän on saanut täyteen hartaasti haluamansa lapsiluvun, päättänyt opiskelunsa, pystynyt ostamaan kauniin kodin, pariutunut itseään palvovan miehen kanssa ja pystyy hankkimaan kaiken tarvitsemansa materian. Hän valitti vuosikausia kotiäitinä, koska ei saanut vakituista työtä. Lopulta hän sai haluamansa hyväpalkkaisen työn. Nyt hän tuskailee, koska työ on haastavaa ja aikaa vievää eikä vapaa-aikaa juuri jää. Hän panikoi, kun ei heti halutessaan tullut kolmatta kertaa raskaaksi. Sitten hän valitti raskaana olemisen raskaudesta. Hänen vanhempansa tekivät hänelle aikoinaan karhunpalveluksen, he antoivat hänelle kaiken. Nyt mikään ei riitä ja hänen traaginen kohtalonsa on saada kaikki, mutta olla ikuisesti tyytymätön.

Olisi kamalaa kaivata aina jotain parempaa ja huomata jossain kohtaa, että eli jo elämänsä parhaan ajan eikä osannut arvostaa sitä. En missään nimessä vähättele kunnianhimoa ja parempaan pyrkimistä, mutta maailma ei ole kenellekään velkaa parempaa työsuhdeautoa, hauskaa mutta hyväpalkkaista työpaikkaa, kuumaa kroppaa tai kaukomatkoja.

Jos haluan tarpeeksi omaa kotia, joudun luopumaan jostain muusta ja alkaa säästämään. Jos en voi säästää vähistä rahoistani, täytyy minun tehdä enemmän töitä. En erityisemmin pidä näistä totuuksista, mutta hyväksyn ne nyt. Olen ollut työttömänä, sairaana, eronneena ja maani myyneenä, tiedän, että aina voi mennä huonommin. Jossain kohtaa on kerättävä onnenmuruset ja koottava niistä edes enimmäkseen onnellinen elämä. ”

Taaperon Äiti

— Huono Äiti

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.