Sotkuisessa kodissa asuu hysteerinen akka
”Tasaisin väliajoin joku rohkea nainen avautuu blogissa tai tv-ohjelmassa. Näin hirveän sotkuista meillä on! Kuvissa on tuolinselkämykselle jäänyt paita ja yksi ajelehtiva kahvikuppi. Siis vitsailetko nyt?
Kun meillä on sotkuista, meillä on sotkuista. Tarkoitan ihan oikeaa sotkua. Puolta vaatekaapin sisällöstä lattialla, tiskien, roskien ja sälän peittämää tiskipöytää, segmentoitunutta kasaa papereita ja pikkusilkettä sohvapöydällä. En nauti liasta tai kaaoksesta, enkä ole siitä ylpeä. Mutta en myöskään suostu häpeämään sitä.
Kun katson jonkun ”rohkeita” ja ”paljastavia” muka-sotkuisia kuvia, huolestun. En omasta siisteystasostani tai elämänhallintakyvyistäni, vaan siitä, pitääkö joku normaaleja elämänmerkkejä kotona todellakin kaaoksena? Minkälaiset siisteysodotukset meillä oikein on?
Sisustuslehtien täydellisen siistit ja rojuttomat kodit näyttävät ihanilta. Olisi rentouttavaa ja miellyttävää asua yhtä siistissä ympäristössä. Mutta edes silloin, jos on asunnon ainoa sotkija, ei aina ehdi tai jaksa järjestää ja siivota. Saati silloin, kun kodin muista asukkaista tuntuu tippuvan paperisilppua, karvoja, tyhjiä jugurttipurkkeja, kuitteja, pieniä muovileluja, johtoja, likaisia vaatteita, leivänmuruja ja hiekkaa joka ikiselle pinnalle.
Siisti koti vaatii työtä, ja varsinkin silloin, jos muut pääasiassa sotkevat, se vaatii todella paljon työtä. Osa meistä nauttii kuuraamisesta ja järjestämisestä, ja se on ihan ok. Yhtä lailla pitäisi olla ok sekin, että niistä hommista ei nauti, eikä niitä tee kuin pakolliset. Tai joskus ei sitäkään.
Mutta eihän se ole ok. Sotkuista naista arvostellaan ja hänen henkinen hyvinvointinsa kyseenalaistetaan. Siis naista. Koska olette kuulleet sanottavan, että onkohan sen perheen isä ihan kunnossa, kun niiden kotona on aina niin järkyttävä kaaos? Tuskin koskaan, sillä jostain syystä sotku on naisen häpeä.
Oikeastaan toivoisin, että stereotypiat pitäisivät paikkansa. Voi kunpa naiseus tai äitiys olisikin antanut minulle erinomaiset siivous- ja organisointikyvyt! Mutta koska niin ei ole käynyt, olen opetellut siivoamaan yhden asian kunnolla: nimittäin syyllisyyden pois mielestäni. Siistiä meillä on joskus, sotkuista vähän useammin, mutta häpeää siitä, että olen huono äiti ja nainen koska en tahdo tai jaksa siivota – ei koskaan!”
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 35 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Niinpä niin. Kun olin nuori ja asuin yksin ,oli koti kuin sisustuslehden sivuilta,mutta sellainen tavallinen kuitenkin. Kaikki oli tip top,kaapit ojennuksessa ja pyyheliinat sun muut siisteissä riveissä. Ei haitannut ,vaikka joku olisi avannut oven ja katsonut onko hyllyt järjestyksessä ,ne oli. Kun menin naimisiin ja sain kehitysvammaisen lapsen,kaikki vaan muuttui. Nyt on sukka siellä toinen täällä,kaapit vähän niin ja näin. Suku muistuttaa varsin usein ,että miten sinulla voi olla näin sekaista ,kun ennen olit niin siisti. Se oli silloin ,kun oli yksin. Nyt ,kun pyyhin nihkeällä laminaattilattian niin viiden minuutin sisällä on tyttö huitassut jo mehut tai maidot lattialle,kun järjestän kaapit tip top niin puolen tunnin päästä ne tursuaa ovesta ulos tai repsottaa miten sattuu. Olen siis antanut periksi oman mielenterveyden takia ja perheonnen vuoksi. Jos jatkaisin itselle sopivalla tyylillä saisin jäkättää koko ajan ja ihan kaikesta.Mieluummin puhdas koti joskin sievästi kaaoksessa kuin jatkuva kähinä ja riita.
Bravo!! Seisovat ablodit. This is how is DONE.
”Jossain asiossa minäkin nipotan: kirjoitan huonojien ”toimittajien” tekstejä mielessäni uudelleen, en voi sietää yhdys sana virheitä…”
Nokkelaa 😂😂😂
Ihan kuin olisin itse kirjoittanut tämän !
Minä, 5-kymppinen, neljä lasta kasvattanut äiti, asun sen kuuluisan iltatähden kanssa , joka on ehtinyt jo teini-ikään ja joka tekee jo itsenäisiä havaintoja elämästä. Todellisuudessa olen jo kolmekymmentä vuotta elänyt sitä kiireistä lapsiperhearkea ja nyt, kun se viimeinenkin lapsi on pikkuhiljaa lähtemässä omilleen, niin tämä äiti ei enää vaan jaksa ottaa paineita niinkin tylsästä asiasta kuin siivous !
Teen vuorotyötä ja todellakaan se kodin siivous ei ole se ykkösprioriteetti työpäivän jälkeen ja tässä vaiheessa elämää. Kodissa saa näkyä se ”elämisenjälki”.
Teini on alkanut huomauttelemaan minulle, että ”kun sä et koskaan siivoa ja hän on nykyään se ainut, joka siivoaa,,,” !
Todellisuudessa minä imuroin talon kerran viikossa , pesen pyykin, päivittäin hoidan kissat sekä koiran, vien roskat ja käyn kaupassa.
Ruuanlaitossa ja astioiden laitossa koneeseen teini auttaa, kun pyydän.
Jännää tässä kombossa on se, että vaikka kuinka siivoan ja järjestän, niin pöydät, tasot ja tuolienselkänojat notkuvat kaikenmaailman tavaroista ja vaatteista ! Kamat vaan levittäytyvät kuin itsestään hetkessä ympäri taloa !
,,,ja teinin mielestä se olen minä, joka sotkee , vaikka valtaosa niistä levällään olevista kamoista on juuri sen valittavan teinin !
Viimeksi tänään sanoin teinille, että kunhan tulet tähän ikään ja olet saanut lapset aikuisiksi, niin ehkä siinä elämässä se kodin siivottomuus on vähäisin ongelma.
Kiitos! Aivan loistava näkökulma. Ja varsinkin tuo miten aina oletetaan, että naisen vastuulla on se kodin siisteys. Nykyaikana luulisi tulleen jo jotain järkeä näihin sukupuolirooleihin. Noh, itse koitan opettaa miestä siivoamaan. Onneksi on vastaanottavainen ja haluaa hoitaa osuutensa. Itse uuvun, jos pitää koko perheen sotkut yksin hoitaa. Ja sitten sitä sotkua vasta onkin ja on meillä muutenkin paikoitellen, mut pyrin ja pyritään toki järjestykseen niin löytyy kaikki helpommin ja kivempi kotona olla. Mua häiritsee ja stressitasot nousee jos on ihan kaaos kotona.
Sanoin Tupperi konsulentille että 100m2 talossamme on n 500m2 tavara määrä 🤣 hän sanoi että on se kiva käydä välillä paikassa jossa kaikki ei ole ”viimeisen päälle” vaan elämä näkyy😊👍
Jokaisen oma asia. Ei tarvitse kyläillä, tai tulla huomauttelemaan asiasta.
Itse ottaisin ennemmin pientä apua vastaan, kuin arvostelua😅
Jos ei se sotku puolisoa(kaan) häiritse, niin sehän ei sitten ole mikään ongelma :). Pikkulapset myös tottuvat mihin tahansa. Mutta. Kasvaessaan ja teini-iässä lapset kyllä alkavat huomautella. Eivät kehtaa tuoda kavereitaan läävään yms. Ja ei, ei ole oikein laittaa esim. 11-vuotias vastuuseen huushollin siivoamisesta. Kyllä se on äidin hommaa se. Ehkä myös isän, jos sellainen perheessä on ja jos ei hänen kaikki aikansa mene perheen elättävään työhön. Mikäli myös äiti on aina töissä, on syytä palkata siivooja, siihen on kahden tienaajan perheessä kyllä varaa.
Entä jos on vain yh-äiti, joka tekee useampaa työtä, että selviää taloudellisesti edes perusasioista?
Minusta teininä ja lapsena oli aivan sama oliko kaverin koti tiptop. Oma kotimmekin oli sillon aina hurlumhei mutta se ei niin nolottanut vaan se, että kotimme oli tosi ahdas. Teinellä nolotus onkin luultavasti vakio, kohde vaan vaihtelee. 🙂
Yhden kaverin kodissa muistan, että vanhemmilta tuli valitusta ihan kaikesta naurettavan pienestäkin sotkemisesta: leivänmuruista leikkuulaudalla, hiekanmuruista tuulikaapissa, aukijääneestä vessanovesta… tsemppasin heillä aina ihan läkähtymiseen asti mutta aina epäonnistuin jossain. Siellä ei sitten tullutkaan kovin montaa kertaa käytyä kylässä.
Omassa kodissani nykyään on melko puhdasta ja siistiä mutta vain jos töiltä ja harrastuksilta jää aikaa siivota. Pystyn helposti ohittamaan lattioilla lojuvat vaatteet ja lelut mutta likaisuus alkaa aika nopeasti nolottaa (luultavasti turhaan), esim jos lasten kaverit joutuu käymään likaisessa vessassa.