Miksi mummoa ja pappaa ei kiinnosta?
Sanon ihan alkuun, että ei, en ajattele että isovanhempien pitäisi olla ilmaisia lastenhoitoautomaatteja. Mutta en ymmärrä tätä nykyistä isovanhempisukupolvea, joka ei halua edes nähdä lapsenlapsiaan.
Tuttavapiirissä on lukuisia esimerkkejä. Mummot ja papat eivät halua hoitaa lastensa lapsia, eivätkä halua näitä edes kylään. Yhteiset lomamatkat ovat täysin poissuljettuja, samoin mökkeilyt.
Tätä se on meidänkin perheessä. Oma äitini oli sairas, eikä siksi jaksanut nähdä lapsenlapsiaan. Sitten sairaus vei hänet, ja lapsenlapset eivät enää edes muista koko ihmistä, tapaamisia kun oli niin harvoin. Tämä on ikävää tuuria mutta ymmärrettävää totta kai – ei voi odottaa että oikeasti sairas jaksaisi.
Entäs sitten terveet mummot ja papat? Puolison vanhempia ei vain kiinnosta. He eivät koskaan käy meillä kylässä. Eivät pääse, kun on heillä on koira. Kyllä, tämä on se syy: koiran luota ei voi lähteä lapsen perhettä tapaamaan! Meitä ei kutsuta kylään, eikä oikein tupatakaan viitsi.
Mökki on heidän, joten he saavat päättää käytöstä tietenkin. Mutta kesälomien aikaan kun he ovat siellä, he haluavat olla monta viikkoa keskenään. Lapsen perhe ei sovi tähän kuvioon, lapsenlapset häiritsevät ja heistä on vaivaa. Menee loma piloille, jos lapsia pyörii jaloissa pitkän viikonlopun. Mitä siitä että viikkoja ilman lapsia jää vaikka kuinka monta. Matkoille olemme kysyneet heitä lähtemään mukaamme, mutta eivät he halua. Ja on se koirakin, eivät he minnekään pääse.
Siinä siis vierailut. Lastenhoito ei tietenkään käy. Joskus hyvin harvoin mummo on katsonut hetken heitä, mutta tähän täytyy olla todella hyvä syy. Se, että vanhemmat haluaisivat keskenään kaksin ulos, se ei kelpaa. Ei siis bilettämään vaan ihan syömään ja vaikka elokuviin, mutta se ei käy. Turhuuksia!
Mummo sanoo että lasten hoitaminen on liian raskasta. Oma kokemus raskaus tietysti aina on, ei siihen voi toiset sanoa että eipäs. Mutta jos lapset nukkuvat läpi yön, syövät nirsoilematta kaikkea, käyvät itse vessassa ja viihtyvät omissa leikeissään, on vaikea ymmärtää miksi se on niin raskasta pari kertaa vuodessa pari tuntia kerrallaan?
Kyseessä on kuitenkin omat lapsenlapset! Luulisi että heitä olisi kiva nähdä ja viettää aikaa yhdessä! Lapsista olisi kiva tuntea isovanhemmat, ja lapsien luulisi ilahduttavan mummoa ja pappaa. Mutta ei.
Ehkä ymmärrän sitten jos itse saan lapsenlapsia ja olen niin väsynyt ja ehkä sairas, että muutama tapaaminen vuodessa on liikaa. Mutta vielä en. Nyt tämä surettaa, ihan kaikkien osapuolten kannalta.
Nimim. Ei väkisin
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 15 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Moikka! Voi se myös olla toisinpäin. Isovanhempia ei päästetä lähelle lapsenlspsia.☹️😭
Haha siis tämähän on se sama sukupolvi, jotka ovat itse tyytyväisenä kiikuttaneet meidät omille vanhemmilleen hoitoon lähes joka vkloppu. Eivät jaksaneet hoitaa omia lapsiaan silloin, eivätkä jaksa hoitaa lapsenlapsia nyt. Sama sukupolvi on saanut kuluttaa luonnonvarat loppuun, nauttineet turvatuista työuristaan, tuhonneet hyvinvointivaltion ja nyt nostavat kädet ylös kun heiltä pyydetään apua. Bravo!
Voi miten surullista…
Minä oon kahden pojan, 5 ja8 veen mummo ja se on ihan maailman parasta saada viettää aikaa heidän kanssaan…ihan päivittäin ei nähdä kun käyn töissä ja välimatkaakin yli sata kilsaa mutta aina kun meillä on lomaa, otan lapset, mökkeillään ja käydään vaikka kylpylässä, viikonloppuisin hoidan aina kun saan…
Mutta me olemme erilaisia, ja jokaisen tahtoa pitää kunnioittaa vaikken ymmärrä kuka ei haluis olla pienten murujen kanssa😂
Olen miettinyt tässä vuosien varrella, mikä omien vanhempieni sukupolvea vaivaa. Itse muistan lapsuudestani olleeni paljon isovanhempieni ja isoisovanhempieni seurassa. Eli omat vanhempani ovat saaneet runsaasti lastenhoitoapua ja minulla oli hyvin läheinen suhde isovanhempiini. Tunsin aina olevani todella tervetullut.
Omien vanhempieni asenne on ollut enemmänkin sellainen, että lapsista on vaivaa. Paras ratkaisu heidän kannaltaan on ollut, että minä olen huolehtinut lapsista, kun he ovat käyneet katsomassa heitä. Mitään yhteisiä matkoja ei koskaan ole edes ajateltu.
Nyt äitini on sairas ja hoivakodissa. Minä huolehdin hänenkin asioistaan. Omat lapseni eivät enää tarvitse hoitoa, mutta toinen on vielä alaikäinen.
Vanhimman lapseni 18-vuotis synttäreillä mainitsin isälleni, että olisi kiva lähteä pienelle yhden yön matkalle, jos vain saisimme kissalle hoitajan. Hän kieltäytyi suureen ääneen, ettei hän mitään kissaa tulee hoitamaan. Hän vielä mainitsi, että jos olisi pieniä lapsia, niin hän tulisi. Totesin hänelle, että onhan minulla tässä kaksikin ollut 18 vuoden aikana, mutta silloin ei kyllä apua ole tullut kun olen pyytänyt (niitäkään kertoja ei ole monta).
Tiedän ainakin itse millainen isovanhempi haluan olla tulevaisuudessa, jos saan lastenlapsia.
Täällä yksi mummu , joka haluaisi auttaa ja tehdä kaikkensa lapsen ja lapsenlapsen eteen. Ongelmana vaan on , että asumme eri maissa ja itse kun työelämässä(sairaanhoitaja) vuorotyö vie aikaa. En ymmärrä tätä nykyaikaa kun kaikki vaan ajattelee itseään. Lapsenlapsi on suurin lahja minkä elämä suo ja itse kyllä on nähty ja koettu kaikenlaista elämässä, niin mikä ihanampaa kuin nähdä se ilo lapsen silmissä, kun mummun kanssa saa tehdä uusia asioita. Ja valitettavasti nykyinen elämän meno vie isovanhempien ajan kun ei me olla eläkkeellä niinkuin meidän vanhemmat oli, kun lapset pieniä. Mutta päivääkään en vaihtaisi minkä saan viettää lapsenlapsensa kanssa.
Uskomatonta että tällainen tuntuisi monen mielestä olevan ihan hyväksyttävää. Ihan ok, jos ei kiinnosta. Miten yhteiskunta on mennyt tällaiseen suuntaan? Tämä on minusta tosi surullista. Missä on ajatus siitä, että sukupolvien kohtaaminen olisi merkittävää ja tärkeää. Ei ole normaalia, että omay jälkeläiset ei kiinnosta. Se on jotain omituista itsekkyyttä. Mitä sitten kun vanhemmat eivät enää pärjää keskenään. Koirako heitä auttaa? Kyllä se yksinäisyys joskus iskee vasten kasvoja.
Kyllä kukin isovanhempi saa ihan itse päättää, miten paljon/vähän haluaa olla läsnä lastenlasten elämässä. Ei sitä tarvitse perustella tai selitellä.
On lasten lapset kiinnostaneet ja pienempänä näitä viimeisiä hoidellutkin ihan ilmaiseksi kun vanhemmat töissä oli mutta nyt on sitten mummo ylimääräinen rasite vaikkei koskaan apuja ihmeemmin saanut mihinkään ja omillaan elää..
No omat vanhempani ovat viimeksi nähneet lapsiamme n 6kk sitten, silloinkin lähdettiin 30min päästä koska humalan hankkiminen oli hyvässä käynnissä vaikka tiesivät meidän tulevan (klo 15). Tällä välillä ei ole osoitettu mitään kiinnostusta jutella lasten kanssa edes puhelimitse tai kysytty kuulumisia. (Tosin ei lapsiakaan kiinnosta.)
Toisille taas pääsevät halutessaan päivittäin koulun jälkeen aina tervetulleina ja odotettuina (ilman painostusta tai pakkoa), eli onneksi edes 50% on täyspäisiä..
Omat vanhempani ovat niin kiireisiä, että aikaa ei ole. Meidän lasten harrastusaikatauluille pyöritellään silmiä ja otetaan henkilökohtaisesti kun emme kaikki pääse samaan aikaan kylään. Kyllä se matka on ihan sama tänne ajaa myös… helpompi se on 2 aikuisen liikkua kuin 2 aikuisen ja 3 lapsen.
Olisiko vaan niin että mummot ja papat ei halua änkeä nuorten elämään. Itse olen mummo ja meidän ikäluokka meni itse mummolaan ja pappalaan, harvemmin toisinpäin. Monesti me mummot ja papat olemme vielä työelämässä ja se on iän myötä ihan oikeasti todella kuluttavaa, ei palaudu enää samalla lailla.
Samaa ihmettelen minäkin miksi isovanhemmat ovat niin etäisiä ja eivät halua olla läsnä lastemme elämässä. Ehkä kyse on kuitenkin tunnevammaisuudesta, ei osata välittää ja näyttää sitä. Ja itsekkyys myös totta kai on tässä taustalla myös. Ja ehkä huonot välit lapseen ja sitä kautta ei lastenlapsetkaan kiinnosta.
Feel you ;(
Puolisoni vanhemmat eivät ole tavanneet tytärtämme (kohta 5v) kuin muutaman kerran. Anoppi kävi ristiäisissä, appiukko ei tullut niihinkään. 1v. synttäreillä kävivät, mutta sen koommin ei ole näkynyt. Puhelimitse silloin tällöin kysyvät kuulumisia, mutta 120km välimatka on ylitsepääsemätön autoileville/aktiivisille eläkeläisille. Aluksi harmitti ja uusioperheenä koin, että emme kelpaa sukuun. Nykyisin sapettaa niin, etten enää edes halua heitä osaksi elämäämme vaikka mieli muuttuisikin 🙁
Oma äitini käy lasten päivillä, ja piipahtaa kahvikupillisella kerran kuukaudessa. Hänkin jo eläkkeellä, ja niin kiireinen ettei aikaa lapsenlapsille enää liikene.
Joskus surin sitä, etteivät halua viettää aikaa kanssamme…enää ei sitä edes osaa kaivata!
Tiedänpähän ainakin millainen isovanhempi en itse koskaan halua olla omille lapsenlapsilleni!!!
Olemme 58 v isovanhemmat 9 ja 7 v lapsille. Lasten vanhemmat ovat eronneet ja ovat viikkovanhempia. Meillä on ollut ilo olla lastenlastemme kanssa yhdessä lomillamme ja pidempinä pyhinä tänä vuonna 6 viikkoa+muut vierailut päälle. Aika toimivaksi on suhteemme lapsiin muodostunut. Onhan tämä etuoikeus.
Suunnilleen samaa ikäluokkaa ja odotamme mieheni kanssa ensimmäistä lastenlasta syntyväksi nyt loppuvuonna. Niin mahtavaa!