Lapsi suuttuu kotitöistä – mitä tehdä?
Kotityöt, kukapa niitä rakastaisi? Toiset työt ovat mukavampia kuin toiset, ja toiset ihmiset tykkäävät kotihommista enemmän kuin toiset. Mutta mitä tehdä, jos yksi lapsista on askareiden suhteen ihan mahdoton? Äiti kertoo:
”Kotityöt ovat aina olleet meidän perheessä kiistoja aiheuttava aihe. Miestä ei huvita tehdä eikä hän huomaa tarvetta. Kaksi kertaa vuodessa olisi sopiva imurointiväli hänen mielestään…
Koska hän ei ole kotitöitä tehnyt, hän ei myöskään osaa. Perusasiat on pitänyt opettaa, että samalla rätillä ei pyyhitä ensin lattiaa ja sitten ruokapöytää. Näistä kun sanoo, mies suuttuu että ”en tee sitten ollenkaan kun mikään ei kelpaa”.
Kun lapset kasvoivat miehen asenne tarttui yhteen heistä. Tai ehkä se on persoonakysymys. Meillä kaikki lapset tekevät jotain kotitöitä, mutta yhdelle se on tosi vaikeaa. Hän kun suuttuu joka asiasta. Kyseessä ei ole teini vaan alakouluikäinen, enkä varmasti rasita häntä antamalla liikaa tai liian vaikeita töitä. Kyseessä on ihan tavalliset omien jälkien korjaamiset ja muutamia minuutteja vievät jutut. Roskien vieminen ulos, yhden huoneen imurointi, tyynyliinojen laittaminen sänkyä pedatessa…
Kerää omat likaiset vaatteesi ja vie pyykkiin, tästä käskystä seuraa ovien paiskontaa ja vaatteiden heitto olohuoneen lattialle. Vie astiasi ruokapöydältä keittiöön, tästä alkaa mökötys omassa huoneessa. Imuroisitko olohuoneen tänään, tästä tulee EN! -huuto ja kun en anna periksi, lapsi seisoo keskellä huonetta imuri kädessä ja itkee.
Hänen asenteensa on sellainen kuin hän olisi jatkuvasti kotitöihin pakotettu Tuhkimo ja minä äitipuoli joka laittaa hänet raatamaan. Toiset lapsemme eivät myöskään ole kotitöistä riemuissaan mutta tekevät ne melkein mukisematta. Ehkä vähän vastustellen, mutta ilman tällaista suurta draamaa.
Tälle yhdelle on nätisti sanottu että kaikki tekevät osansa. Kiukuttelun jälkeen en anna hänen luistaa, mutta joskus en edes pyydä tai käske tekemään kun en jaksa kiukunpurkausta. Pääsen helpommalla jos kerään likapyykit tai astiat itse.
Kavereiden kanssa kun juttelee, heillä on normaalisti vähän vastustelevat lapset joilla on valikoiva kuulo kun käsky kotitöihin käy, mutta ei lasta joka vetää raivarit siitä, että häntä pyytää viemään roskat ulos. Mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä? En voi opettaa lasta siihen että jos raivoaa saa jättää oman osuutensa tekemättä, mutta en millään jaksa sitä kiukuttelua joka alkaa aivan tavallisista pyynnöistä.”
Nimim. Kiukkupussin äiti
P.S. Pitäiskö lapsille maksaa kotitöistä?
P.P.S. Entäs kun aikuinen ei osaa olla aikuinen?
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 13 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Minä olin juuri tuollainen itkuraivareita saava lapsi. Ja kummallisenahan minua pidettiin, kun suutuin ja loukkaannuin mistä milloinkin. Yleensä ymmärsin tilanteita ja ihmisiä väärin ja tulkitsin niitä itseeni kohdistuvaksi pahantahtoisuudeksi.
Minua harmitti ennen kaikkea se, että jouduin keskeyttämään omat juttuni (yleensä luin kirjaa tai ajattelin tai mitä nyt esimurrosikäinen tyttö tuleekaan keksineeksi itsensä viihdyttämiseksi), kun minua käskettiin tekemään kotitöitä. Myös käskeminen harmitti melkoisesti.
Aikuisena sain Asperger- ja add-diagnoosit. Yhäkin minun on vaikea irtautua omista jutuistani, kun olen saavuttanut flow-tilan ja harmistun, jos minut keskeytetään. En myöskään pidä käskemisestä sen enempää kuin kotitöistäkään, en varsinkaan, jos minua käsketään tekemään kotitöitä. Nykyään kuitenkin pystyn hallitsemaan omaa käytöstäni enkä pura harmistustani perheenjäseniini samalla tavalla kuin lapsena.
Lapset koettelevat rajoja, pyrkivät manipuloimaan tilannetta.. Pitää vaan pysyä rauhallisena, ottaa vastaan nurina ja sanoa ”jokaisen kuuluu osallistua kotitöihin”. Lapselta ei kannata kysyä ”imuroisitko tänään huoneesi ?” koska silloin annat hänelle valinnan mahdollisuuden kieltäytyä. Itse olen huomannut, että antamalla kaksi vaihtoehtoa, joista lapsi valitsee jomman kumman ja se kuuluu näin : imuroitko nyt vai viiden minuutin päästä?
Hermot menee, mutta helpommalla pääsee kun pitää oman päänsä jäissä ja on johdonmukainen. Poikani on kolmen lapsen yksinhuoltaja ja olen joutunut tahtomattani kasvattajan rooliin kun isoäitinä olisi mukavampi olla.
Sama ongelma oli meillä murrosikäisen poikien kanssa. Sitä ennen olin hoitanut siivouksen miehen kanssa, mutta eron jälkeen pojat saivat osallistua hommaan. Nuorempina ottivat kyllä osaa siivoukseen esim viemällä matot ulos, kuitenkin vapaaehtoisesti. Sellaiset ’kunnon työt’ tuntuivat olevan mieluisampia, kuin tiskaaminen.
Sen olen joka tapauksessa oppinut, että on turha kysyä haluaako lapsi siivota/ imuroida/ viedä roskat tmv, harva lapsi tai aikuinen oikeasti haluaa sen tehdä. Selkeä ohje toimii paremmin. Jos ja kun keskustelut tulevat ajankohtaiseksi, kerro vaan että näin meillä tehdään ja nämä kuuluvat kotitöihin. Niihin osallistuvat kaikki jotka siellä asuvat.
Murkkuikäisille, tai miksei aiemminkin, annoin itse valita silloin siivouspäivänä, että Haluatko tiskata, pestä vessan, hoitaa pyykit, imuroida ja viedä matot ulos ( mikä oli ehdottomasti ykkönen meillä pojille), pestä lattiat jne. Saivat itse päättää mikä toimi meillä. Näin minä en komentanut, vaan annoin heille vallan päättää mikä murkuille oli tärkeää.
Ei tämä varmaan ratkaise sinun ongelmia, mutta toivottavasti on jotain apua?
Työn iloa teille perheeseen!
Voisiko asiasta keskustella eri tilanteessa neutraalisti lapsen kanssa. Mikä imuroinnissa harmittaa, mitä lapsi ajattelee ja tuntee, mitä mukavaa voitais tehdä siivouksen jälkeen… Entäs isän esimerkki, pitäisikö miehenkin kanssa puhua asiasta kahdestaan?
Onhan se kummallista jos siisti koti on merkityksellinen vain yhdelle perheessä.
Meidän uusperheessä oli aikanaan 7 eri ikäistä lasta ja ratkaisin taistelun sillä että pesin vain omat pyykkini ja ruokalautaseni,viikkasin omat vatteeni kaappeihin.En etsinyt lasten enkä miehen tavaroita.Muutama viikko meni kun heitä alkoi ärsyttää kun vaatteet olivat likasia ja ei ollut puhtaita astioita mistä syödä.Oli se itsellekin kauheaa mutta oli pakko,ei olisi muuten jaksanut.
PS.Saa haukkua mutta tein silloin ja teen edelleen katkeamatonta kolmivuoroa joten ei kertakaikkiaan ollut vaihtoehtoa ja mieskin on oppinut laittamaan ruokaa eikä jälkikasvu ole enää uusavutonta,omillaan ovat jo kaikki.
Minä kokeilisin holding-terapiaa raivokohtauksilla perhettä terrorisoivaan lapseen. Jos tunteiden hallinnassa on jo nyt suuria ongelmia, kannattaa aloittaa aika jämäkästi tukitoimet. Murkkua ei äiti pidä otteessa, mutta pikkulasta vielä vaivatta. Oletan, että isä ei ole kasvatusongelmassa avuksi. Kannattaisi ehkä avata keskustelua siihenkin suuntaan. Holdingista löytyy netistäkin tietoa ja neuvola auttaa toki myös.
Lapseni 10-v. on samanlainen. Viime syksynä vedin kävyn nenääni jatkuvasta riitelystä, olin jo monta kertaa selittänyt, että perhe on yhteinen projekti, johon kaikki osallistuvat kykyjensä mukaan, mutta mikään huuto tai järkiperustelu ei mennyt jakeluun. Tein listan viikon ajan, johon merkitsin A4:n yläreunaan minun ja lapseni nimet (olemme kaksin) ja sivureunaan päivämäärät. Joka päivä kirjoitin yksityiskohtaisesti kaikki ne kotityöt, jotka tein: aamupalat, vaatteiden etsimiset, kaupassakäynnit, pöydän pyyhkimiset, ihan kaiken. Siinä vaiheessa, kun jo kahden päivän jälkeen A4 oli täynnä ja hänen sarakkeeseensa ei ollut tullut ensimmäistäkään merkintää, hän sanoi, että hän ei halua nähdä sitä. Tein listaa edelleen koko viikon. Nyt kun alkaa tunteet kuumeta, heitän listan esiin ja kysyn, että aloitetaanko alusta. Ei ole vielä halunnut.
Tee sama lista koko perheelle, tekee varmaan hyvää kaikille nähdä, mitä kaikkea kotona oikeasti pitää tehdä, myös miehellesi. Ja mitä siihen asiaan tulee: kävin kerran veljeni kanssa keskustelun samasta asiasta. Hän oli sitä mieltä, että naiset käyttävät valtaa, kun määrittelevät, milloin on likaista. Tästä kehittyi tunnin keskustelu perheen sisäisestä vallankäytöstä ja siitä, että yhtä suuri kuin päätös siitä, että on likaista on se, että ei ole likaista, samanlaisesta vallankäytöstä on kyse.
Auttaisko tosi paljon aikaiseen varoittelu tulevasta hommasta? Minun ainakin pitää ihan itsenikin kohdalla suunnitella ajoissa ennalta milloin on siivouspäivä (toki aikataulujen, mutta myös oman motivoinnin kannalta) ja siihen sitten todellakin orientoidun. Samoin teen lasten kanssa. Varoittelen jo muutamaa päivää aiemmin, että päivänä x siivotaan ja silloin on ainakin lastenhuone-nakki heillä. Jos en näin toimis, meillä ei kukaan siivois ikinä 🙂
Hei,
voisiko ajatella,, että tietyt hommat tehdään, jotta tulee viikkoraha/karkkipäivä. Olisi siis tietyt viikottaiset velvoitteet, jotka tuo mukanaan nämä edut. Onko hän luonne, joka tarvitsee tietää asiat tosi hyvissä ajoin, ja jos tehtävä tulee ns.kun mielessä on jotain muuta, niin se oman ajatuksen muuttaminen toiseen tehtävään aiheuttaa draaman? Voisiko auttaa ennakointi ja tämä sovittu työlista? Esimerkiksi voisi olla listattuna tehtävät, jotka on tehtävä joka viikko ja sitten rastitaan itse, kun tehtävä on tehty. Näiden määrähän lisääntyy sitten iän myötä. Esim. viisi eri tehtävää viikossa pienelle lapselle (roskien vienti, oman huoneen imurointi, lelujen pois korjaaminen jne.). Jos kaikilla lapsilla on näkyvillä oleva työlista rastituksineen, niin se toisi näkyviin tasavertaisuutta ja sitä, ettei tässä kukaan joudu tekemään mitään ylivoimaista. Sitten Siperia opettaa – jos listalle ei kerry sovittua määrää rasteja, jää karkkipäivä/viikkoraha saamatta. Auttaisiko myös sinua, kun voisit todeta, että näin on, eikä tarvitsisi jäädä vääntämään joka kerran. Tsemppiä!
Meillä on ”porkkanana” pieni rahallinen määrä pienistä kotitöistä (roskat, apk:n tyhjennys, koiran ruuan vieminen jne. ei ylivoimaisia), sen lisäksi kun laittaa tavarat paikoilleen ja siivoaa omat sotkunsa yhteisissä tiloissa, niin saa aikaa näprätä puhelinta (pelaaminen, YouTube, sallittujen rajojen puitteissa). 3:een 4:stä tämä systeemi on osoittautunut toimivaksi. Tämän yhden kanssa saa repiä hiuksia, jotta millä sen saa tekemään. Ja kyseinen muksu jaksaa sitten valittaa, kun muut saa olla puhelimella ja hän ei, ja muut saa paljon enemmän rahaa kuin hän, 10 wee kyseessä, muut ovat 10, 8 ja 8.
Kuulostaa aivan meidän 9-vuotiaalta. Oman huoneen siivous, tiskikoneen tyhjennys, omien pyykkien kaappiin vieminen ja likaisten pyykkien koriin vienti aiheuttaa huutoa, itkua, jalan poljentaa, syyttelyä siitä kuinka AINA hänen pitää tehdä kaikkea! Pikkuveli 6v on alkanut omaksua samat piirteet… ja joku vielä kyselee koska meille tulee kolmas lapsi!!
Samanlainen meidän kolmas lapsi 9 v. Tämän lisäksi kaikki mm hampaiden pesut ovat kovin vaikeitA. Hirvittää että miten murrosikä kun nyt jo riidellään
Meillä mukula valitti kerran, että aina hänen vaan pitää tehdä kaikki. Kyseessä oli siis tilanne, että me aikuiset katsottiin telkkaria ja muksu lähdössä ulos, ja pyydettiin että veisi samalla reissulla roskat. Tähän valitukseen vastattiin, että nyt voi näyttää siltä, että me vain laiskottelemme ja sinun täytyy tehdä hommia, mutta me olemme tehneet tänään jo paljon. Jatkettiin luettelemaan kaikki kotityöt mitä ollaan sen päivän aikana tehty ja pyydettiin lasta luettelemaan mitä hän on tehnyt.
Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun hän on valittanut, että aina vaan hänen pitää tehdä kaikki.