Mitä tehdä, kun ihanasta anopista tulee kamala lapsen synnyttyä?
”Vielä muutama vuosi sitten tulin hyvin juttuun anoppini kanssa ja viihdyin hänen seurassaan. Opin jopa hänen ansiostaan ymmärtämään miestäni paremmin, sillä anoppi saattoi kertoa minulle asioita mieheni lapsuudesta, joita tämä itsekään ei enää muistanut. Tullessani raskaaksi hänen kontrolloivat luonteenpiirteensä alkoivat kuitenkin nousemaan esiin. Vaikka kyseessä onkin mieheni äiti ja lapseni mummo, pystyn nykyään hädin tuskin sietämään koko ihmistä.
Hän rupesi vauvahuumassaan lähettämään minulle kaiken maailman linkkejä vauvanhoito-oppaista raskausajan ruokavalioon. Alkuun näitä viestejä oli mukava lueskella ja koin osasta saavani hyötyä tulevaan, mutta loppuvaiheessa jaksoin avata linkeistä vain murto-osan. Sitä paitsi kuka edes antaa kovin paljon painoarvoa jollekin epämääräiselle netistä löytyneelle listaukselle raskausaikana kielletyistä ruuista, kun neuvola antaa vastaavia neuvoja perustuen THL:n virallisiin suosituksiin? En minä ainakaan.
Anoppini tiesi myös itse listata, mitä kaikkea alle 1-vuotias ei saisi syödä – onhan hänellä itselläänkin ollut alle 1-vuotias lapsi joskus 30 vuotta sitten. Vältettäviä ruokia olivat muun muassa vesimeloni, mansikka, ananas ja jogurtti. Sainpa ihan jopa pienen läksytyksen jäätyäni kiinni siitä, että olin vasten hänen kieltoaan antanut lapselleni vesimelonia. Selitykseksi ei kelvannut se, ettei neuvolan mukaan vesimelonissa ole mitään pahaa ja että sitä voi huoletta antaa lapselle. Sain vain kehotuksen kysyä asiaa esimerkiksi hänen siskoltaan, joka voi minulle sitten kertoa, että vesimeloni on liian kylmää ruokaa vauvalle.
Myös imetykseen anopillani on vahvasti oma mielipiteensä, vaikkei hän ole koskaan imettänyt. Imettäessä tulisi olla iloinen, sillä vihaisena tai surullisena imettäminen on vaarallista ja lapsi saattaa jopa kuolla siihen! Myös hygienasta on pidettävä huolta ja ennen imetystä tulisi aina pestä sekä kädet että rinnat. Niin ja yöllä vauvaa ei saisi missään nimessä imettää sängyssä maaten, sillä vauva saattaa tukehtua rintaan ja kuolla.
Neuvot yhteen koottuna minun olisi siis pitänyt – herättyäni vauvan nälkäitkuun – nousta keskellä yötä pesemään käsiä ja rintoja, siirtyä vaikkapa sohvalle imettämään ja koittaa siinä samalla pysyä iloisena. Iloiset ajatukset ovat onneksi kaikilla äideillä päälimmäisenä mielessä, kun vauva huutaa kurkku suorana ja samalla oma pää on räjähtämäisillään väsymyksestä… Varmaan juuri tämän mielikuvan takia anoppini ei ole koskaan eläessään imettänyt.
Anoppini tietää myös, että paracetamolia voi antaa vauvalle lähes vaivaan kuin vaivaan. Paracetamol on siitä kiva lääke, että sitä voi antaa terveellekin vauvalle illalla, jotta tämä saisi paremmin unta. Vauvan ei tarvitse olla mitenkään erityisen itkuinen tai kipeän oloinen, sillä paracetamol nukuttaa ja siksi se on hyvä unilääke milloin vain!!!
Paracetamolilla on myös kipua ennalta ehkäiseviä vaikutuksia ja sitä kannattaisikin anoppini mielestä antaa kävelemään opettelevalle lapselle niinä päivinä, kun tämä on liikkunut paljon, jottei raukan lihakset tule kipeiksi. Monikäyttöisyytensä ansiosta paracetamol on niin tärkeä lääke, että sitä pitäisi pitää mukana käsilaukussa oikeastaan aina. Kerran lapseni sitten sairastui ollessamme anopin luona kylässä ja tällöin kipulääke olisi ollut tarpeen. Kun selvisi, ettei meillä ollut lääkettä mukana sain murhaavia katseita ja silmien pyörittelyä.
Mutta tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun lapseni on saa kärsiä huonon äitinsä takia. Olen laiminlyönnilläni lastenhoitoa kohtaan sairastuttanut lapseni flunssaan, kun annoin iltapesun jälkeen lapseni olla alasti ilmakylvyssä. Seuraavana päivänä lapsellani oli flunssa ja fiksuna naisena anoppini laski yhteen 1+1 ja tuli siihen tulokseen, että ilmakylvyn takia lapsi sairastui. Seurauksena oli taas läksytystä ja nuhtelua.
Ylin kuva Drew Hays.
En tahdo enää edes muistaa, mitä kaikkea muuta olen anoppini mielestä tehnyt väärin, sillä sanomista tulee milloin mistäkin. Anoppi on ojentanut minua mm. kylvetykseen, pukemiseen, kynsien leikkaamiseen ja nukuttamiseen liittyvissä asioissa. Viimeisimpänä ovat tulleet anopin huomauttelut omasta painostani ja hän on taas aloittanut linkkien lähettämisen. Tällä kertaa linkit käsittelevät laihduttamista.
En tahdo uskoa, että hän puuttuu kaikkeen silkkaa ilkeyttään, mutta tämä joka asiasta huomauttaminen on selkeästi raastanut välejämme. Viimeisen vuoden ajan olen joutunut tsemppaamaan itseäni ennen kuin näen anoppia, sillä haluan lapsellani olevan hyvät välit mummoonsa. Jos kaikesta tapahtuneesta haluaa repiä jotain positiivista, niin anoppini käytös on ainakin saanut itseni kiinnittämään enemmän huomiota siihen, milloin viljelen mielipiteitäni ja neuvojani toiselle äidille. On hyvä pitää mielessä, että tapoja on yhtä monia kuin perheitäkin, eikä erilaisissa tavoissa toimia ole mitään väärää. Toivottavasti muistan tämän opetuksen itse, jos joskus minusta tulee anoppi…
Nimim. Huono miniä
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin keskustelunavaus tai tarinasi alla olevalla lomakkeella. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset ja palkitsemme niistä Huono Äiti -kirjalla.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 19 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Mun anoppi oli etäinen kunnes mies kertoi vauvauutiset. Sen jälkeen olikin helvetti irti. Mulle käytännössä tuntematon ihminen alkoi sanella, miten mun pitää elää ja olla, puuttui ihan kaikkeen. Suunnitteli jopa muuttavansa meille auttamaan vauvan kanssa, kun on sopivasti tyhjä makuuhuone yläkerrassa. Suuttui kovasti, kun ei tähän ehdotukseen suostuttu.
Mitään en osannut oikein. Lapselle annettiin tyhmä nimi, ihan piti turvaistuin ostaa autoon, ostin vääränlaisia vaippoja ja vaatteita, rattaiksi olisi pitänyt valita 30 vuotta kylmässä varastossa majaillert rattaat joista mureni renkaat, nostalgiasyistä. Eipä niistä rattaista saanut nostalgiaviboja kuin anoppi.
Ihan joka asiasta tuli elämän ja kuoleman kysymys, anopilla oli kauhea tarve osoittaa, että olen väärässä. Kyllä hän tiesi paremmin mitä pesuainetta mun pitää käyttää, minkälaiset lakanat meillä tulee olla ja klassikko, keittiön verhotkin olivat vääränlaiset.
Pahin oli se, kun miltei naapurissa asuva painajainen kävi meillä ihan koska huvitti. Ihan joka arkipäivä, ja tietysti niin, että mieheni ei ollut paikalla. Sitten sainkin kuulla kuinka tyhmä, epäkelpo ja rumakin olen. Ja samoin mun suku. Kuinka ero olisi meille hyvä ratkaisu.
En enää käsitä, miten tuota jaksoin melkein kolme vuotta. Välit on poikki lopullisesti, ikävä ei ole ollut. Päin vastoin, elämä on nyt paljon parempaa, kun on osannut määrittää rajansa ja pitää niistä kiinni.
Ihan mitä tahansa ei tarvitse sietää, edes anopilta.
Alkuun oli itselläni ihana anoppi.
Syntyi esikoinen, tyttö, jota anoppini ei saanut..En osannut tehdä enää mitään!
Halusimme toisen lapsen, kamala syyllistäminen alkoi.. Mieheni ei ollut koskaan halunnutkaan kuin yhden lapsen jne…
Viimeinen niitti oli kun mummu ei huomioinut toista lasta ollenkaan.
Pidimme vuosien tauon tapaamisissa.
Kun perheemme kasvoi ajattelin anopin muuttuneen, oi kuinka väärässä olinkaan. Mikään ei kelvannut, mikään ei riittänyt… Lasten juhlat, joulun ym anoppi pilasi mökötyksellään ja lasten haukkumisella.
Ilmoitin miehelleni että hän valitkoot perheen tai äidin. Mies kun ei osannut kieltää äitiään mistään, vaan purki vihan perheeseen.
Lapset eivät ole mummuaan nähnyt viimeksi reiluun 10 vuoteen emmekä ole katunut.
Lasten kanssa olemme puhuneet syistä miksi ei olla tekemisissä ja jokainen ymmärtää miksi…
Mikä kirjoittajaa ja kommentoijia vaivaa?!
Puhukaa suoraan. Avoimesti ja topakasti. Toistoa toistoa toistoa. Kyllä se siitä
Miten puhua ihmiselle, joka kuulee asiat täsmälleen kuten itse haluaa?
Yllättäen meilläkin alkoi mummo ”sekoilla” lasten syntymän jälkeen. Puheet ja ohjeet olivat kummallisia (mm. että rintamaito on vahingollista vauvalle), kun lapset olivat pieniä niin usein synttäreille kutsuttiin ensin isovanhemmat ja sitten kaverit (vanhempineen), mutta tämä mummo ei meinannut lähteä kulumallakaan eikä kehdannut muiden kuullen sanoa että kelki jo.. Seurauksena parin lasten kaverin vanhemmat sanoittivat myöhemmin että ymmärtävät täysin miksi ei olla paljon tekemisissä, jutut ja käytös ovat heidänkin mielestään todella omituisia. No käytös mummolla on vuosien varrella vain oikeastaan pahentunut ja nyt viime viikolla 10 ja 12 ilmoittivat etteivät toistaiseksi halua mummoaan tavata koska ”mummo käyttäytyy rumasti” ja ”mummon kanssa olon jälkeen on pitkään kurja mieli”.
Ei tarvitse mennä sinne arvosteltavaksi, oikeasti, ei tarvitse. Itsellä oli samanlainen tilanne, mutta kun en ajoissa tehnyt selväksi missä raja meni, niin johan oli sota pystyssä kun mulla lopulta meni hermot. Mummeli alkoi sekoilemaan täysin, esim puhui ihmisille miten lukitsen lapseni pimeään huoneeseen koko päiväksi, koska vauva siis nukkui päiväunia pimeässä huoneessa, enkä päästänyt häntä sinne ottamaan vauvaa pois, hän kun oli sitä mieltä että vauvat nukkuu paremmin yöllä jos ei niiden anneta nukkua päivällä. Vettä olisi myös pitänyt juottaa tuttipullosta vauvalle, mutta julma äiti ei antanut, imetti vaan, sitäkin hän yritti välillä ihan fyysisesti estää. Hän olisi halunnut, että vastasyntynyt vauvani nukkuisi hänen ja miehensä kanssa samassa sängyssä yöllä. Minulla oli hänen mukaansa epäterveellinen pakkomielle vauvaan sekä selkeä synnytyksenjälkeinen masennus kun en sitten antanut vauvaa hänelle yöksi. Hän itse piti vauvansa eri huoneessa syntymästä asti ja katui sitä, joten hän halusi kokeilla perhepetiä…paitsi tällä kertaa toisen naisen vauvalla. Sitten alkoi kutsumaan itseään äidiksi vauvalle…Ainoa keino saada tuo hormonihirviö lopettamaan oli jättää käynnit siellä mummolassa käymättä. Mummeli sai tulla meille kahvittelemaan tunniksi pariksi, tai sitten tapasimme kahvilassa tai ravintolassa, hän sai sylitellä vauvaa ja sitten lähteä kotiinsa, eipä ole mummeli hirveästi viitsinyt käydä.
Miksi, voi miksi, koetaan välttämättömäksi olla tekemisissä tällaisen ihmisen kanssa? Lapsen etu ei ole isovanhempi, joka lyttää vanhempaa.
Osa kirjoituksesta oli kuin omasta suustani!
Anopin käytös muuttui heti kun sai kuulla vauvan olevan tulossa.
Mies kielsi kertomasta vielä kenellekkään kun raskaus oli sen verran alussa. Tästä huolimatta anoppi kertoi kaikille.
Raskausaikana suuttui kun hänen nimiehdotus vauvalle ei kelvannut.
Vauvan synnyttyä me vanhemmat myrkytettiin lasta antamatta hänelle vitamiinia.
Ulkovaatteita pukiessa vauva monesti huusi, syytti minua että koitan tukehduttaa vauvan.
Lapsen kasvaessa ja toisen lapsen synnyttyä sivuutti minut täysin vanhempana sanellen säännöt mitä meidän lapsille esimerkiksi aamupalaksi pitäisi syödä.
Hän haukkui ja arvosteli ystäväni sekä sisarukseni. Kaikki mitä he tekivät oli väärin.
Hän kertoi lapsillemme ettei heidän tarvitse mennä minun vanhempieni luokse ollenkaan. Eiköhän sen päätä joku muu kuin anoppi.
Lista on loputon…
Siedin tätä käytöstä liki 10vuotta kunnes yhtenä kertana mittani tuli täyteen.
Anoppi haukkui minut lasteni kuulle mielenvikaiseksi kun uskalsin sanoa mielipiteeni.
Hän itse oli miestäni kohtaan väkivaltainen kun hän oli lapsi joten en todellakaan kuunnellut tuollaisia syytöksiä häneltä.
Tämän jälkeen emme nähneet vuosikausiin emmekä olleet missään tekemisissä.
Kolmatta lastamme hän näki vasta lapsen ollessa 3vuoden ikäinen.
Nyt välit ovat viileän asialliset. Koen anopin vastenmielisenä ihmisenä enkä arvosta häntä enää millään tapaa
*myrkytimme lasta antamalla hänelle
10 vuotta?! Apua, itse kestin 6kk…
Toivoisin, että näissä jutuissa (tai ainakin otsikoissa) puhuttaisi anoppien sijaan ihan vain isoäideistä.
Meillä se vaikea tapaus on minun oma äitini. Anoppi on ihana. Ei se aina mene niin, että äidin äiti on läheinen ja isän äiti etäinen/vaikea.
Nuo on tosi vaikeita tilanteita. Minun äidiltäni kuoli hyvä lapsuudenystävä. Äitini piti saada jokin selitys kuolemalle, ja maitoallergikkona hän hoksasi että maitohan se syypää tietysti oli. Siitä alkoikin varsinainen farssi. Kauhu silmissään hän selitti lapselleni, tuolloin neli vuotiaille, että maito on myrkkyä. Äitisi antaa sinulle myrkkyä! Meille että miten kauheaa oli kun pienen lapsen annettiin juoda moista myrkkyä. Lopulta ei auttanut muu kuin katkaista välit joksikin aikaa. Mummo siis pantiin jäähylle.
Omalla anopillani on myös vastaavanlaisia kummallisia uskomuksia asioiden suhteen.
Tuntui pahalta ku huonosti nukutun yön jälkeen kuulin anopin puhuvan muille ihmisille että lapsi huutaa öisin koska me vanhemmat myrkytämme häntä d-vitamiinilla.
Sairasta
”Oman voimasi säilyttämiseksi sinulla on lupa irrottautua raskaista ihmissuhteista”.
Niin kauan kun itse otat huonoa käytöstä vastaan, niin kauan sitä tulet saamaan, niiltä jotka sitä mielellään viljelevät.
Kun huomaat, että anoppisi on ehkä syypää tekoihinsa, mutta SINÄ OLET VASTUUSSA siitä mitä otat vastaan, huomaat myös, että et ole uhri, vaan toimija.
Sinun on vastuu siitä mitä sinä siedät ja miten annat itseäsi kohdella. Millaisissa suhteissa käytät aikasi.
Nyt sillä erotuksella, että sinä olet vastuussa siitä millaista kiintymyssuhdetta anoppisi ja sinun välillä lapsi kopioi ja imee itseensä.
Vetoat siihen, että haluat säilyttää lapsen ja isoäidin välit……ai millä hinnalla hyvänsä?? Opetat lapsillesi, että äitiä saa alistaa ja arvostella. Opetat ylipäätään vallankäytölle alistumista ihmissuhteissa.
Sitäkö haluat lapsellesi opettaa?
Voisitko opettaa tervettä ja lempeää itsensä arvostamista niin, että karsit myrkylliset lähisuhteet ja pidät puolesi. Pidät itseäsi arvokkaana.
Otan osaa. Itsehän olen siinä pisteessä, jotta arvon jo vuosien määrää kuinka kauan tätä piinaa tulee vielä kestämään. Mieskin on tietoinen siitä mikä tilanne on, sen verran avoimesti rouva mielipiteitään jakelee ja minua lokaa. Eniten pelottaa kuitenkin se, saako hän mielipiteillään kuinka lapset aivopestyä, sillä heillekin hän aivan avoimesti tekee selväksi, ettei äiti mitään osaa ja äidin sanomisia ei tarvitse totella…summa summaa rum, neljään vuoteen en ole heillä vieraillessa vaihtanut sanakaan rouvan kanssa, enkä kolmeen vuoteen ole lapsiani heillä kieltänyt mistään, se on ollut isän homma. Sillä en halua lasteni joutuvan näkemään enää koskaan sitä kuinka mummi lyttää ja lokaa minut heidän silmiensä edessä ja julkaisukelvoton sanaharkka on valmis, josta saa sitten kuulla ympäri kyliä erinäisiä rouvaa ylistäviä versioita täysin tuntemattomilta ihmisiltä, jotka kokevat asiakseen tulla kertomaan kuinka kiittämätön olenkaan.
Miksei miehesi puutu äitinsä sanomisiin?
Hän on parisuhteessa sinun kanssasi ja mielestäni teidän pitäisi puhaltaa yhteen hiileen. Jos anoppi käyttäytyy rumasti niin miehen tulisi tähän myös puuttua välittömästi
Miksi edes vierailette?
Voi kuinka kurja tilanne! Pystyisikö lapsensa, eli puolisosi kautta ilmaisemaan, että moinen pyytämättä neuvominen ei ole enää asiallista? Itselläni oli vastaavanlainen tilanne, ei todellakaan kyllä noin paha, kymmenen vuotta sitten. Kilttinä ihmisenä yritin ensin edes esittää kuuntelevani vaikka tein oman pääni mukaan. Tilanteessa piti kuitenkin itse kasvaa ja oppia pitämään omia – ja eritoten vauvan puolia. Välit kylmenivät osittain mutta hyvin edelleen toisiamme siedetään. Tilanne on raskas ja vie sinulta nyt turhaan voimia.
Voin samaistua ihan tuohon samaan kohtaloon! Tosin minulla ripittäjänä on oma mummini. Kyllä on monet kerrat saanut itku silmässä lähteä kun on saanut kuulla miten minun pitäisi lastani hoitaa. Mm. Olen aiheuttanut lapselleni Korvatulehduskierteen kun en anna lapselleni sokeria.