Äiti kiroilee kuin merimies

En ole koskaan joutunut ojentamaan lapsiani kiroilemisen takia. Tosin sitä lienee odotettavissa, he kun eivät ole vielä teinejä. Mutta entäs kun suu on siisti lapsilla muttei äidillä?

En pidä kiroilemista pahana. Kuulostaahan se ikävältä, jos joka toinen sana on rivous tai manaus, mutta pari ärräpäätä tuolloin ja tällöin ei mielestäni haittaa mitään. Enkä hätkähdä muidenkaan kiroilusta, en edes lasten.

Sanojahan ne vain ovat, eivätkä välttämättä edes niin rumia. Ja vaikka olisivatkin, niin mitä sitten? Hätkähdyttääkö kiroilu oikesti vielä nykypäivänä vai ärsyynnymmekö siitä tavan vuoksi? Kummin vaan, silti tuntuu että äiti-ihminen ei saisi kiroilla.

Se on ”huonoa esimerkkiä”, ”sivistymätöntä”, ”huonotapaista”, ”rumaa” ja ”epänaisellista”. Itse en ajattele noin, mutta uskon, että muut ajattelevat, ja silloin oma kiroilu nolottaa. Enkä tosiaan halua olla se äiti, kenen kirosanarimpsuja lapset laskettelevat ulkoa päiväkodin pihalla.

Siitä huolimatta koen, että itseilmaisuni kärsii, jos en voi heittää muutamaa sukupuolielintermiä tai sielunvihollisen nimeä ilmoille kun jokin oikein pännii tai on kerta kaikkisen upeaa. Minä haluan manata, kirota, noitua ja sadatella sydämeni kyllyydestä, vaikka äiti olenkin. Mieluiten oikein törkeillä ja mielikuvituksellisilla rimpsuilla, mutta nautin kyllä ihan lakonisista yhden ruman sanan purkauksistakin.

Ja pakko myöntää että minusta lapsen lausumat peekeleet ja taatanat ovat söpöjä. Ehkä lapseni eivät kiroile, kun se ei koskaan ole ollut meillä kielletty juttu? Kenties kiroilun tabuasemasta luopuminen saisi teinienkin veenviljelyn jäämään vähemmälle, kun kukaan ei enää järkyttyisi siitä?

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.