”Äiti, miksi tyttöjen kertominen uskotaan, mutta poikien ei?”
”Koulu edistää epätasa-arvoa ja suosii tyttöjä. Toivoisin kovasti, että edellinen lause ei pitäisi enää paikkaansa, mutta…
Ajauduin pohtimaan tätä aihetta, kun 2-luokkalainen poikani aloitti keskustelun sanomalla: ”Äiti, miksi tyttöjen kertominen uskotaan, mutta poikien ei?”. Ihmettelin poikani kysymystä, koska meillä on pyritty tasa-arvoiseen kasvatukseen, ja tuemme lapsiemme haaveita sekä kuuntelemme ja arvostamme heidän mielipiteitään, riippumatta sukupuolesta. Näin toimivat myös lastemme varhaiskasvatuksen työntekijät, jotka olivat (ovat varmasti edelleen) aivan kulkimpaleita ja alansa ammattilaisia.
Poikani kysymys johtuikin koulumaailman opetuksista. Hänen (vankan 1,5 vuoden) koulukokemuksensa aikana, on hänelle iskostettu päähän mm., että tytöt puhuvat aina totta ja pojat valehtelevat. Yritin pehmentää lapseni kokemuksia ja keksiä perusteluja, jotta yhteistyö opettaja kanssa sujuisi, mutta en keksinyt yhtään hyväksyttävää perustelua. Ainoa syy tuollaiselle kokemukselle on koulun ja/tai opettajan vanhanaikaisuus.
Toivottavasti tämä on vain meidän koulun tai tämän yksittäisen opettajan ongelma eikä valtakunnallinen. Harmittaa nimittäin ihan vietävästi, että varhaiskasvatuksen hyvää työtä yritetään tuhota ja meidän lasten (koskee koko luokkaa) koulun alkutaival on tehty mahdollisimman hankalaksi ja eriarvoisuutta korostavaksi.”
Nimim. Opettajaan kyllästynyt
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 6 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Tytöt ovat usein taitavampia manipuloimaan kuulijaa. Meidänkin luokalla pahin kiusaaja (tyttö) valehteli ummet ja lammet opettajalle, ja opettaja aina uskoi. Muun muassa tyttö tärveli koulun omaisuutta ja meni kertomaan opettajalle nähneensä jonkun toisen tehneen sen, ja opettaja uskoi aina ja rankaisi tytön nimeämään viatonta uhria. Tytöstä tuli isona pikkupoliitikko.
Koulu on tehty ennen ja myös nykyään poikia varten. Tytöt on siellä reunalla vain.
Semmoset naisvihakirjotukset sieltä sitten, ihan naistenpäivän kunniaksi.
Tätä kuulee toisinaan. Joillakin tosiaan on se asenne, että tytöt ovat luonnostaan rehellisempiä kuin pojat. Sen takia varmaan on myös tämä ”pojat on poikia” -asenne olemassa, jossa poikien riehumista ja huonoa käytöstä katsotaan läpi sormien paljon enemmän kuin tyttöjen. Molemmat ovat luonnollisesti väärin ja niihin pitää puuttua, mutta ennen kuin teet mitään hätiköityä poikasi yhden kommentin perusteella, kannattaa selvittää, mistä on kyse. Voi vaikka olla, että pojan kaverit ovat jääneet opettajalle kiinni valehtelusta, mutta poikasi ei tiedä, että he valehtelivat. Tai sitten poikaasi syytetään jostain mitä ei ole tehnyt, ja joku tyttö väittää että on, mutta kyseessä on yksittäistapaus joka ei johdu asenteista sukupuolia kohtaan vaan kyseinen tyttö on hyvä valehtelija. Tai opettajan ystävän lapsi, jota hän haluaa uskoa sosiaalisista syistä.
Aika kummallista.
Itse kysyisin pojalta kuka opettaja(opettajat) ovat noin ”opettaneet” ja mennyt sitten vaikka lapsen kanssa rehtorin puheille, jossa kertoisin omani ja lapsen näkemykset ja kertomukset.
Ne opettajat jotka väittävät että tytöt puhuu aina totta ja pojat valehtelee, on niin vanhanaikaista. En jättäisi asiaa sikseen, jos tollasta ilmenisi missä tahansa.
Aika oudolta kuulostaa. Kannattaa varmaan kysyä konkreettiset tilanteet missä näin on tehty, ja onko epäilylle ollut syytä. Onhan se mahdollista että lapsesi on vetänyt väärät johtopäätökset.