Ajattele lapsia – ja ota viimeinkin se ero!
”Olemme yhdessä lasten takia”, ”Emme voi erota, koska lapset”… Kuulostaako tutulta? Monet parit ovat yhdessä ainoastaan lasten takia. Ehjän kodin ajatellaan olevan kaikkein paras vaihtoehto lapselle, mutta onko niin?
Jos pari ylipäätään miettii eroa, jotain vikaa suhteessa on. Asiat voivat järjestyä ja suhde korjaantua, se on selvää. Mutta jos ei enää ole voimia eikä halua yrittää, kannattaako lasten takia jatkaa yhdessäoloa?
Minkälaisen kuvan rakkaudesta ja parisuhteesta lapsilleen antaa, jos jää liittoon vain heidän takiaan? Entä millaista lasten on kasvaa perheessä, jossa vanhemmat hädin tuskin sietävät toisiaan, mutta eivät ”lasten takia” suostu eroamaan? Kulissiliitossa kasvanut nainen kertoo:
”Palstoilla jos jonkinlaisilla pohditaan kuinka pelastaa parisuhde, kuinka ei voida erota koska on lapset, raha, talo, yhteinen yritys… Onkos kellään käynyt mielessä että mitähän ne lapset asiasta on mieltä?
Itse olen joutunut elämään koko elämäni vanhempieni riitojen, mykkäkoulujen ja erouhkailujen keskellä, ja näin nelikymppisenä sen uskallan sanoa ääneen julkisesti: olen aina toivonut että vanhempani olisivat eronneet jo lapsuudessani. Kuten toivoimme me kaikki lapset.
Ylin kuva Roman Kraft.
Tuo jatkuva mykkäkoulu ja toisen puoliskon haukkuminen, vähättely, pettäminen ja ilkeily ei todellakaan ole se ilmapiiri, jossa lasten tulisi kasvaa. Eikö nuo aikuisina ihmisinä olisi voineet ottaa päätään pois perseestä ja katsoa mitä aiheuttavat jälkikasvulleen??
Mikä ihmeen ajatus sellainen on että ”olemme yhdessä lasten tähden”, senkö tähden että saatte aikaan ahdistuneita ja rikottuja lapsia?
Vielä hullumpaa tästä tekee se että vieläkin, nyt jo 48 vuotta naimisissa olleina he jatkavat tätä samaa, lapsenlapsilleen. Tästä syystä lastenlapset eivät välttämättä halua vierailla isovanhemmillaan, joka tietenkin on lasten vanhempien vika, tai sen toisen isovanhemman..
Joten jos pohdit voitko erota puolisostasi koska teillä on lapset, ole ystävällinen ja yritä katsoa tilannetta sen lapsen kannalta: onko teillä kotona turvallinen ja hyvä ilmapiiri vai myrkytättekö lapsenne henkisellä väkivallalla? Lapselta voi myös kysyä mutta älä odota rehellistä vastausta: tarpeeksi vanhempien välisellä kitkalla ympäri myllerretty lapsen mieli ei käy vanhempiaan vastaan vaan lapset oppivat kuulostelemaan miten vanhempi haluaa heidän vastaavan.
Nimim. Parempi vaihtoehto
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus alla olevalla lomakkeella. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 8 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Mielestäni asia ei ole noin yksinkertainen. Itse olin vanhempien avioerosta sitä mieltä että oli todella hyvä ja odotettu asia. Isäni petti äitiäni jatkuvasti ja oli väkivaltainen kaikilla mahdollisilla tavoilla. Me lapset jäimme erossa äidille ja tapasimme isäämme eron jälkeen harvemmin kuin kerran kuussa. Kärsin kuitenkin edelleen siitä että kotiini muutti isäni seuraava vaimo ja heidän lapsensa asuvat siellä edelleen. Oman eron kohdalla jouduin jättämään alle kouluikäiset lapset 50 % isälleen enkä ole vieläkään (9 vuotta eron jälkeen) varma kannattiko ero vai ei. Exmieheni harrasti jatkuvaa henkistä ja taloudellista väkivaltaa. Itseni kohdalla ero on se että sen sijasta että olen 100 % ajasta ex mieheni kanssa tekemisissä ja pystyn huolehtimaan lapsistani niin pelkään 50 % ajasta mitä lapsille käy isällään. Käytännössä kukaan (asianajajat, lastensuojelu jne) ei pysty auttamaan tilanteeseen, koska ex on ns hyvä paperilla. Eli vaikka hän ei vie lapsia edes ensiapuun hätätapauksessa en saa tiputettua aikaa minkä lapset ovat isällään. Olen siis sitä mieltä että eron kannattavuus lasten kannalta riippuu avi(o) liiton laadun lisäksi siitä mitkä lapsen olosuhteet ovat eron jälkeen.
Sekä aloittajalla, että kommentoijilla on todella vahvoja ja tärkeitä asioita kerrottavana ihimisille, jotka harkitsevat eroa huonon ja riitaisan liiton takia. Itsekin olen erolapsi, enkä muista mistään muusta ikinä kärsineeni, kuin siitä, että oma kotini piti myydä, kun vanhemmat muuttivat erilleen. Sain koko lapsuuteni pitää molemmat vanhempani, jotka huolehtivat minusta yhdessä ja sovussa. Minun tapauksessani vanhempani itseasiassa erosivat jo pari vuottta ennen, kuin muuttivat erilleen. Heillä oli molemmilla omia mies- ja naisystäviä, ja he nukkuivat eri puolilla taloamme. Koska ilmapiiri oli kuitenkin aina hyvä, en nähnyt tätä ollenkaan pahana asiana. Lapsi ei välitä vanhempien välisestä suhteesta niin kauan, kun se on kunnossa. Lapselle tärkeää on vain ja ainoastaa molempien vanhempien ehdoton rakkaus, ja sen näkyminen. Toki tärkeitä asioita saattaa myös olla se fyysinen koti, mutta materiaaliset asiat ovat kuitenkin melko pienessä roolissa.
Nykyään toinen vanhemmistani on seurustelusuhteessa, toinen ei. Tästä huolimatta vanhempani ovat viikottain yhteydessä toisiinsa ihan oma-aloitteisesti. He viettävät aikaa keskenään, ja auttavat toisiaan. He hoitavat lapsenlastaan yhdessä, ja vuorotellen, keskenään sopien. En voisi toivoa parempaa suhdetta vanhemmilleni, vaikka he eivät olekaan yhdessä.
Toivoisinkin siis, että kaikki eroavat vanhemmat miettisivät nyt, että miten voivat turvata lastensa onnelisuuden, kun ovat eronneet. Ero itsessään ei satuta lasta, mutta vanhempien rikkoutuneet välit voivat satuttaa. Vaikka ero olisi ollut kuinka henkisesti raskas, ja ex-puoliso hankala, niin koittakaa ihan viimeisimpiin voimiinne asti välttää toisen vanhemman dissaamista. Jos ero on ollut raskas, niin ymmärrän, että tämä saattaa olla todella vaikeaa. Tai jos toinen osapuoli heittäytyy hankalaksi. Tai ei välitä lapsistaan. Lastenne takia, koittakaa kuitenkin tehdä eron tie HEILLE helpommaksi, kuin se teille itsellenne oli. Tämä on paljon pyydetty, mutta mitäpä vanhempi ei yrittäisi lapsensa takia tehdä, jos omat voimat vain mitenkään sen sallivat.
Itse vuosia henkisen väkivallan uhrina ja monen lapsen äitinä näen päivittäin tekojeni seuraukset. Kysyn itseltäni, miksi jäin liian pitkäksi aikaa ja tein näin omille lapsilleni. Lapseni ovat jo siinä iässä, että seurustelevat. On surullista nähdä, kuinka he eivät osaa rakastaa ja välittää samoin, kuin toiset lapset. Riita tilanteissa he turvautuvat henkiseen lyömiseen. Jos olisin vain uskaltanut lähteä aiemmin..
Lapset kuitenkin kasvavat ja oppivat ja ehkä löydän rakkauden ja joku päivä lapset oppivat, mitä aito rakkaus ja toisesta välittäminen oikeasti on.
Lapsien ei kuulu kasvaa malliin, jossa sinnitellään avioliitossa. Vanhemmat nukkuvat eri sängyissä ja eivät tee mitään yhdessä, riitelevät ja ovat epäkunnioittavia toisiaan kohtaan. Myös sisarukset alkavat toisiaan kohtelemaan huonosti, jos joutuvat tällaista katsomaan.
Todella huonon mallin saavat avioliitosta ja parisuhteesta. Mieluummin näytän mallia yhden aikuisen perheestä ja saavat luoda omia suhteita aikuisena ilman väärää mallikuvaa.
Toivoin koko lapsuuteni ja muoruuteni vanhempieni eroavan. Molemmat olivat rakkaita minulle mutta perhe-elämä täynnä jännitystä siitä mistä riita alkaa ja pelkoa isän alkoholinkäytöstä.
Luin nyt 53-vuotiaana päiväkirjojani ja sydäntä särki miten pieni tyttö toivoi eroa ja pettyi kun ei sitä koskaan tullutkaan. Vanhempien yhdessä pysyminen tuntui siltä että lapsen paras ja lapsen tunteet ohitettiin täysin. Edelleen minussa jonkinlainen hylätyn lapsen tunne on jäänyt suruksi sisälle. Minun tuskani, pelkoni, kasvurauhan puutteeni jäi huomaamatta kunhan vaan saatiin perhe pidettyä ehjänä.
Reilu neljä vuotta sinnitelty,yritetty ja yritetty. Yhdet eropaperit takas vedetty… mikään ei muutu ja tilanne muuttuu vaan pahemmaksi. Ero astuu 15.10 voimaan ja tällä kertaa se myös tapahtuu. Lapset kärsii,me kärsitään. Vanhempi lapsi sanonutkin ääneen että voitteko vaan erota ei tota jaksa…
Kyllä me voidaan,eri huoneissa nukuttu pitkään,talo ym.on vaan materiaa,niin käy kun on tarkoitus,mutta uskon että elämänlaatu paranee kun erilleen päästään.
Juuri noin! Olisin itse halunnut, että vanhemmat olisivat eronneet kun olin n. 13 v ja veljeni vähän nuorempi. En jaksanut ainaisia riitoja, mykkäkouluja, eri huoneissa asuvia vanhempia jne. Myöhemmin mulle sanottiin, että meidän lasten takia sinnittelivät. Silloin sanoin, että ei ois tarvinnut, ois säästynyt kaikelta siltä kärsimykseltä. On täyttä kukkua sanoa, ettei erota, kun ajatellaan lasten parasta. Silloin ei nimenomaan sitä tehdä.
Aamen!! Se oli suuri helpotus, kun vanhemmat vihdoin tajusivat erota. Eihän se elämä olis helppoa ollut eron jälkeen, kun olin pieni, mutta en todellakaan nauttinut olla vastuussa kaikesta siitä riidasta ja tappelusta, itkusta ja ahdistuksesta. Helppohan se on sanoa, ettei se ole lapsen vastuulla, mutta kyllä vaan on, jos lapsen takia yhdessä pysytään. Silloin olisi parempi, ettei lasta olisi olemassakaan