Älä äiti tee tätä virhettä teinityttösi kanssa
Se silmien muljauttelu. Ne sanan säilät. Se aliarvostaminen. Se vastaan puhuminen. Se suoranainen v-tuilu. Ah se käy hermoille. Ja me haluamme sanoa takaisin samalla mitalla. Me haluamme vaimentaa. Me tulemme niin vihaiseksi, että silmät turpoavat päässä. Mutta jonkun on pakko olla aikuinen. Ja se olet sinä. Meidän täytyy opettaa tytöille miten tunteita hillitään ja me voi emme opettaa heitä käyttäytymällä itse kuin teini.
Älä ota mitään henkilökohtaisesti
Tätä voi olla haastavaa toteuttaa käytännössä, mutta kannattaa yrittää ihan oikeasti. Näin säästät molempien hermoja ja vaalit teidän välistä suhdetta.
Näitä asioita teinityttösi tarvitsee sinulta
1. Rajoja
Yksikään teini ei ole koskaan kiittänyt vanhempiaan sääntöjen ja rajojen asettamisesta, mutta voit olla varma siitä, että he kiittävät sinua myöhemmin. Rajat eivät ole olemassa vain teini-ikäisen käyttäytymisen hallitsemiseksi. Asettamalla rajoja kerrot teinille, että välität ja olet huolissasi hänen hyvinvoinnistaan. Kyllä, se tarkoittaa, että sinun täytyy olla ensisijaisesti äiti ja vasta sitten ystävä eikä sinusta ei ehkä aina pidetä näinä haastavina vuosina, mutta se on lopulta sen arvoista.
2. Turvallisen tilan näyttää tunteita
Vaikka tyttäresi valittaminen saattaa tuntua ärsyttävältä tai aihe kuulostaa sinusta naurettavalta, älä vähättele sitä. Hänen näkökulmansa voi olla pieni, mutta hänen tunteensa ovat suuret. Muista myös, että hän saattaa käyttää tätä mahdollisuutena käsitellä jotain, jota hän ei vielä ymmärrä. Tehtäväsi ei ole ratkaista tyttäresi ongelmia hänen puolestaan, vaan olla kuuntelevana korvana, tarjota sympatiaa ja turvallisen tilan näyttää tunteita.
3. Tilaa
Kun näemme lapsemme surullisena ja allapäin, haluamme välittömästi tietää mitä tapahtuu, jotta voisimme kykyjemme mukaan auttaa. Mutta totuus on, että joskus lasten täytyy selvittää ongelmansa itse. He eivät ehkä halua puhua meille, koska heitä nolostuttaa, pelkäävät meidän pettyvän tai eivät halua saada tunnin mittaista luentoa. Ja joskus se johtuu vain siitä, että he haluavat pitää joitain asioita yksityisinä, mikä on erittäin luonnollista ja osa aikuistumista.
Rakasta tytärtäsi ja kohtele häntä hyvin
Näin hän oppii myös rakastamaan itseään. Loppujen lopuksi, haluamme kasvattaa tyttärestämme itsevarman, hyvinvoivan ja oikeudenmukaisen, jotta hän pärjäisi tässä haastavassa maailmassa. Suhteesi teini-ikäisen tyttäresi kanssa ei voi aina olla täydellinen, mutta jos keskityt näihin muutamaan asiaan, voit selviytyä tyttäresi teinivuosista paremmin.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 19 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Miksi tässä puhutaan koko ajan vain tytöistä? Tämmöistä tämä on oman nuoremman poikani kanssa.
Meillä oli hyvät välit koko ajan. Puhuin hänelle kuin ihmiselle lapsesta asti, pidin kiinni aika tiukoista säännöistä, mutta mahdollistin kaikenlaista mm harrastuksia. Keskusteluyhtes on tärkeintä. Älä kysy lapselta koko ajan mitä hän haluaa. Aseta itse rajat ja pidä ne. Keskustele ja kuuntele, älä tuomitse, pikkaa tai arvostele.
Tarpeeksi kaukana ja erittäin lähellä on tarpeeksi 🥰
Meillä on 3 tytärtä joiden teini-ikä kesti n.5v.peräperää muljauttelivat ja viisastelivat ja voin kertoo että ärsytti välillä.Ei auttanut kuin olla niinkuin ei kuuliskaan.Joskus lankesin kuittaamaan takaisin ja jälkeenpäin harmitti.Anteekspyyntö on ollut puolin toisin vaikeeta mutta sitä opeteltiin.Nyt kun ovat aikuisia niin välit on läheiset ja paljon on puhuttu teini aikaisista asioista myöntämällä kukin omat virheemme.(poikia myös 3 mutta heidän kanssaan ei ollut vaikeuksia)
Seuraava polvi kasvamassa teiniksi 😮
Näin vaarina, artikkeli miellytti minua kun itse olen seurannut sivusta perheemme elämää. Paljon hyviä ohjeita keskustelutaidoista lapsen ja teinin välillä.
Kyllä nuori koettelee hermoja välillä uskomattoman kovaa.
Ei siis hölmöile eikä mitään sellaista typerää, mutta tuntuu taantuneen 10v tasolle. Mikään opetettu ei tunnu enää olevan itsestäänselvyys esim. omien jälkien korjaus.
Käy nyt töissä, mutta muuten tee mitään, silmiä pyörittelee ja tiuskii. Toki kavereita tapaa niin viikolla kuin viikonloppuisin.
Välillä tekisi mieli kuristaa ja joskus, kun kyllä huudan, kun kamelin selkä katkeaa useista pyynnöistä ja käskyistä, kun ei välitetä.
Onko se sitä kuuluisaa itsenäisyyden kasvamista?
Tärkeä postaus. Jaan tähän Kansainvälisen Tyttöjen päivän kunniaksi blogi tekstin. https://loistosetlementti.fi/tyttojen-kesken-sukupuoliodotuksia-purkamassa/?fbclid=IwAR3wlmfQyjT22jiBelpA-D8TURphWWw7dccDBc62Xv9cQMIqpzUdDDtpLOk
Lisäisin vielä neuvon, joka pätee kaikkiin.
Katso heitä rakastavasti ja lempeästi. Kerro rakastavasi, vaikka just sillä hetkellä ärsyttäisi.
Jos joskus en muista rutiininomaista mitä kuuluu, miten meni koulussa, mitä teitte jumpassa jne teini muistuttaa, että et ole kysynyt mitään. Niillä pienillä, toistuvillakin kysymyksillä on merkitystä.
Tämäkin totta. Teinit on kaikki erilaisia, toisen puhuu kotona, toisen ei. Meillä on aina puhuttu avoimesti kaikesta, kavereista, kiusaamisesta, seurustelusta, mutta ei auttanut lopuksi kuin melkein uhkailemalla saada teinin suu auki, että häntä kiusataan koulussa. Ei vain halunnut sanoa siitä ensin kotona, koska hävetti, ja oli yrittänyt itse selvitä yksin tästä. Sen jälkeen teini itse sanoi, että onneksi pakotit kertomaan. Kannattaa seurata enemmän niitä sanattomia merkkejä.
Tarvitaan oma versio myös näiden teinityttöjen isille, kielellä jota tuo isä-mies ymmärtää.
Tarvitaan oma versio myös näiden teinityttöjen isille, kielellä jota tuo ikä-mies ymmärtää.
Meillä on ollut hyvä suhde teinin kanssa. Niin luulin, kunnes koulupsykologi soitti ja kertoi tyttären viillelleen itseään jo jonkin aikaa ja hakeneen apua poikaystävänsä rohkaisemana ysiluokan keväänä. Siitä alkoi hyvä, oikeasti läheinen ja avoin suhde teiniin, kun tämä saatiin käsiteltyä yhdessä. Ei tuomitsevana vaan tukevana ja osin sallivanakin vanhempana.
Koskee isää yhtä lailla, ainakin meillä. Kolmen tyttären kasvaminen teiniksi on ollut kipuilua puolin ja toisin isän ja tyttärien suhteessa, ja on helpottanut vasta lasten aikuistuttua.
Onneksi lapset eivät synny teineinä, vaan heihin voi pienestä asti luoda hyvän suhteen. Kun kuuntelee lapsen kertomia juttuja vähättelemättä hänen kokemuksiaan, kyselee tarkennuksia kiinnostuneena ja kertoo lapsentasoisesti juttuja omasta elämästään, miksi hän teininä muuttuisi totaalisesti? Miksi keskusteluyhteys katkeaisi? Vanhempi ei ole lapsen kaveri, joten auktoriteettiasema näkyy niin, että lapsi tietää vanhemman olevan pomo, mutta hyvä sellainen. Vanhempi on turvallinen, koska hän pitää rajoista kiinni lapsen parhaaksi, mutta keskustellen voi myös joistain säännöistä joustaa. Näin teini tulee myös kuulluksi, joten hänen ei tarvitse osoittaa mieltään.
Jos teini ei kapinoi, hän ei kasva henkisesti. Liian kiltti tyttö jää kiinni äitiin ja voi tukahduttaa tunteensa. Perfektionistit, itsensä viiltelijät jne voivat hyvinkin olla niiden äitien lapsia, joilla mielestään on ”täydellinen suhde” teiniensä kanssa.
Ole vanhempi, älä ystävä. Vähän niinkuin ole koutsi, älä pelikaveri.
Tosi hyvin sanottu! Minusta kasvoi juurikin aikuinen nainen, joka vaati aina itseltänsä aina liikaa ja täydellisyyttä. Riuhtaisin itseni äidistäni vasta kolmekymppisenä äärimmäisen kivuliaalla tavalla. Ja olin siis teinityttö, joka ei koskaan kapinoinut. Nyt aina kun oma tyttäreni kapinoi ja muljauttelee silmiään, olen salaa tyytyväinen. Vaikka se ei helppoa olekaan.
Onpa ajattelemattomasti sanottu. Nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet valtavasti ja monille ahdistusta ovat aiheuttaneet esim. korona, Ukrainan sota, ilmastonmuutos, koulukiusaaminen tai yhteiskunnan asettamat paineet täydellisyyden tavoittelussa. Syyllistät kevyellä heitolla äitejä ongelmista, joiden syyt ovat todella moninaisia. Ehkä kannattaisi katsoa peiliin ja miettiä miten kohtelee toisia ihmisiä.
Kyllä oli todella hyvin sanottu! Tähän ei juurikaan lisättävää. 👍
No ei se vanhemmista tai heidän taidoistaan välttämättä kiinni ole. Muistan kun oma teini n 14 lakkasi puhumasta pariksi kuukaudeksi, en saanut mitään yhteyttä. Nyt on jo päälle 20, hieno tyyppi hänestä on kasvanut. Kyllä se murrosikä usein on jollain lailla vaikea vaikka olis kuin erinomainen( tai sellaisena itseään pitävä) äiti. Parinkympin jälkeen sitten alkaa näkyä miten nuori on sinut itsensä kanssa, muodostaa läheisiä suhteita ikätovereihin, löytää paikkansa työ-ja opiskelu-elämässä. Ja millainen suhde hänellä on mahdollista muodostaa vanhempansa kanssa irtauduttuaan lapsuudenkodista. Murrosikä on yksilöllinen ja hormonien myllerrys vaikuttaa paljon enemmän kuin vanhemman vanhemmuus