Älä suhtaudu puolisoosi kuin vähäjärkiseen ameebaan
”Olen lopen kyllästynyt kaikkiin niihin ohjeisiin, mitä parisuhteen toimimisen ehdoksi annetaan. Näitä ohjeita kerrotaan lehtijutuissa ja nettijutuissa kyllästymiseen asti.
Jokaisen tällaisen jutun ennakko-oletuksena on se, että miehet ovat täysiä idiootteja.
Myönnän toki, että moni mies on kasvatettu niin, että tunteita ei saisi näyttää eikä tunteista puhuta. Sekä niin, että kotityöt on aina hoitanut joku muu, eikä pojalta/ mieheltä ole vaadittu paljoa. Ehkä ei ole vaadittu mitään, ja naisen kanssa yhteisessä kodissa asuessa sitten tulee ongelmia.
Mutta tekeekö tämä kasvatus miehistä myös typeryksiä? Ohjeiden perusteella voisi niin luulla.
Ohjeet kuuluvat näin:
– Miehelle pitää puhua sillä ja tällä tavalla… Esimerkkinä tästä, että pitää sanoa suoraan tee, eikä tekisitkö.
– Miehet eivät ymmärrä asiaa x… Esimerkkinä se, että miehet eivät vaikka ymmärrä, että pyykit eivät kuivu jos ne ovat telineellä runtussa.
– Anna palaute hampurilaistekniikalla, ensin kehu, sitten korjattava asia, sitten kehu… Tämä on kai siksi, että muuten näille lapsellisille miesrassukoille tulee paha mieli?!
– Eikun älä sano miehelle noin monimutkaisia asioita, miehet eivät ymmärrä jos sanot monta asiaa yhtä aikaa… Juu kahta tai kolmea ohjetta ei voi antaa koska se on liikaa, aikuiselle miehelle!
– Mies tarvitsee seksiä voidakseen antaa läheisyyttä, naisen pitää ymmärtää se… Niin että jalat auki vaan, vaikka mies ei olisi puhunut sinulle tai koskenut sinuun kahteen viikkoon. YMMÄRRÄ hyvä nainen!
– Mies ei osaa sanoittaa tunteitaan, anna miehelle tilaa keskustella äläkä ole koko ajan äänessä… Muista, että kun keskustellaan, niin sinä olet hiljaa ja annat miehen puhua!
Mitä ihmettä! Ihan oikeasti, miksi nämä ohjeet ovat tällaisia? Mitä idiootteja miehet muka ovat??
Eihän meistä kukaan aina ymmärrä toista 100%, mutta eivät kai miehet joukkona ole erityisen hölmöjä? Sellaisia, että heidän seurassaan pitää asetella joka sana oikein, että varmasti tulee ymmärretyksi? En usko, että ovat.
Kuva Kyle Glenn.
Onhan suurin osa aikuisista miehistä ihan toimintakykyisiä, käy töissä jopa vaativissa tehtävissä, osaa ajaa autoa ja ehkä pelata erilaisia pelejä, moni osaa ruokaakin laittaa sun muuta. Silti parisuhdeohjeet annetaan sen mukaan, kuin suhteen miespuolinen osapuoli olisi täysin vajaaälyinen ja lisäksi täysin vapautettu kaikesta vastuusta.
Kai nyt toisellakin osapuolella, sukupuolesta riippumatta, on vastuuta suhteesta?
Ihmeellinen oletus, että toinen voi lillua perässä kuin jokin ameeba, ja toinen muotoilee siinä sanojaan sitten että se tallukka kumppanikin tajuaisi! Ketä tällaiset ohjeet auttavat, ihan oikeasti?
Tuskin ainakaan miehiä, joita parisuhdeohjeet pitävät tahdottomina ja vastuuttomina typeryksinä.”
Nimim. Äly hoi
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 16 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Valitkaa puolisoksi nainen, niin elämä on täydellistä.
Valitettavasti niitä vastuuttomia ameeboja siellä joukossa on. Itse olen miettinyt ratkaisuksi Totuutta ja tehtävää, eli kalja jokaisesta tehtävän tai totuuden suorittamisesta.
Tuntuu kyllä toisinaan että on vähäjärkinen tai ihan vaan tahalleen piruilee vaikka sanoo että ei! Miksi muuten ei 50 vuotias osaa kunnolla sulkea laatikkoa (murut tippuu laatikkoon) tai shamppoopulloa (ei sitten voi laittaa ylösalas kun tyhjenee)?
Yksi perustavaa laatua oleva ajatteluvirhe tuntuu tässäkin keskustelussa olevan vallalla. Ei naisilla ole automaattisesti oikeutta määritellä mikä kotona on oikein ja väärin. En puhu yhteisen taakan jakamisesta, vaan tavasta millä se tehdään.
Ei mulle ole kyllä noin köpöjä ”neuvoja” sattunut edes silmään vaikka lehtiä luen. Ja mitä niihin työnjakoihin saati muihin isompiin parisuhdeongelmiin tulee..jos parinvalinta meni pahasti syteen ja saveen tai se kunnollinen kumppani taantui ameebaksi vihkivalojen jälkeen eikä asiat puhumalla parane niin eihän se mikään elinkautinen ole nykypäivänä. Eletään kuitenkin 2000 -lukua hyvinvointivaltiossa, ainakin siinä mielessä että erotessakaan kukaan ei jää kadulle nälkää näkemään. Että jos vaikka aktiivisesti yrittäisi vaikuttaa asioihin ja lähtisi jos mikään ei auta.
Niin.
Edellinen mies oli kyllä niin yksinkertainen, todella paljon tein töitä että hän ymmärtäisi.
Ongelma poistui miestä vaihtamalla. Nyt ihan normaali keskustelu riittää parisuhteen hoidoksi.
Aamen! Olipa hyvin sanottu!
Ovat miehetkin ihmisiä. Kai. Jopa älykkäitä. Mutta se äly suuntautuu usein aivan muualle kun kotiin. Hyvä esimerkki on just tuo wc-paperirulla, jota mies ei älyä laittaa kartonkikeräysastiaan, tai roskiin, tai edes pönttöön. Mies ottaa kyllä uuden rullan käyttöön, laittaa sen lavuaarin reunalle tai lattialle tai jonnekin sinne. Mutta tyhjä rulla jää roikkumaan telineeseen. Mistähän johtuu että miehille joutuu puhumaan kun viisvuotiaalle??
Joo, oiskohan kyse keskustelutaidoista. Eri puolella Suomea käsitellään asioita eri tavoin. Jopa saman pitäjän eri koulujen oppilaiden käytös vaihtelee sen mukaan ketkä ovat heitä opettaneet ja missä seurassa on liikuttu.
Jos jossain maatalossa on pidetty tyttöjä seinäruusuina joilta ei saa peltotöihin paljoakaan apua ja joita on syrjitty veljien kustannuksella eli tyttö ei peri mitään muuta kuin velvollisuuksia ja poika saa kaiken kultalautasella kun on kerran mies.
Mistä aapisesta näille hemmotelluille karjuille on opit ammennettu? Nykyisin nuoret ovat fiksuja ja tasapuolisia usein. aina on poikkeuksia Nuorissa ja lapsissa on tulevaisuus
Niinpä. Lopettakaa naiset kaikki passaaminen, niin kyllä ne sitten rupeaa asioitaan hoitamaan. Kun ei ole vaihtoehtoa.
Siis jos mies ei ole amööba niin on kertakaikkiiaan niin että mies ei tippaankaan välitä kuunnella eikä edes yritä ymmärtää olla perheen jäsen! Siis ne vaan ovat mieslapsia ihan vaan omasta valinta stan.
Näin on!
Tämä on edelleen miesten maailma: Miehiä pidetään geneerisesti älykkäämpinä ja kykenevämpinä kuin naisia. He tienaavat enemmän, he johtavat enemmän, he istuvat hallituksissa ja heitä nimitetään leikkisästi perheen pääksi.
Kotona heiltä ei voi kuitenkaan odottaa esim. kodin siisteydestä huolehtimista, lasten vaatteista ja tarvikkeista huolehtimista, lasten neuvola- ja lääkäriaikojen muistamista, syntymäpäiväkutsuihin reagoimista, joulukorttien lähettämistä, perhejuhliin valmistautumista (häät, hautajaiset, ristiäiset, yo-juhlat…)
Sitä minä en vaan ymmärrä, miten voi hypätä suoraan päälliköksi osaamatta viedä sukkia likapyykkikoriin ja unohtamalla lapselta ulkovaatteet talvipakkasella. Tai toteamalla, että olihan sillä talvikengät viime vuonnakin!
Juuri näin. Ikävä kyllä olen tullut samaan lopputulokseen. Ennen lapsia luulin että mulla on ihan kelpo mies, hoitaa mitä tahansa kotitöitä siinä missä minäkin. Lasyen syntymän jälkeen onkin niin älyttömän kuormittavaa niin se on mullakin) ettei siinä jaksa enää ruuanlaittoja tai siivouksia ajatella. Vaatteitakaan ei voi viikata kun ei tiedä mikä vaate kuuluu millekin lapselle (meillä on tyttö ja poika). Siivota ei voi kun kaikki on kotona aina eikä ikinä saa rauhassa siivota. No tämmöstä tää elämä nyt vaan on ja sen kanssa on elettävä tai sit suunniteltava niin että asiat muuttuu. Vaimo ei oo kiinnostanut vuosiin, lapset ei kiinnosta, huutaa niille vain. Mitään ei oikein haluta tehdä paitsi kantaa niitä polttopuita tupaan. Lopetin yhteisten reissujen ja muiden asioiden suunnittelun ja suunnittelen vain lapset edellä asioita. Mitä minä haluaisin tehdä, mitä lapset haluaisi tehdä. Meillä köy vain minun ystävät, me käydään vain minun ystävillä/sukulaisilla, mies tapaa vain äitiään (vie itsensä ja lapset sinne passattaviksi). Että joo, ihnettelen.
Ei hyvä tavaton…. 😮
Tämä. Juurikin näin. Ja sitten kun ei tajua sitä työn määrää mikä siinä ns.näkymättömässä metatyössä on, kun se kahta työtä tekevä suurperheen äiti ei luuttua lattioita, pyyhi pölyjä ja siivoa tarpeeksi usein. Kuitenkin se tekee kaksi ruokaa joka päivä, kuskaa ja kustantaa 90% kaiken itsenäisesti ja hoitaa ne wilmat, whats upit ja hammaslääkärit. Mies arvostelee kun ei ole kiti tiptop ja hänellä ei ole puhtaita sukkia. Osasi kyllä pestä pyykkiä ennen kuin muutimme yhteen !