Anoppi vain arvostelee ja piikittelee

Vanha juttu, anopit on kamalia. Niitä pitää vain sietää ja niiden jutut pitää jättää omaan arvoonsa. Ne ovat rakkaan puoliskosi äitejä. Niitä ei saa haukkua, varsinkaan puoliskosi kuullen.

Miksi oma äiti on niin paljon ihanampi ja normaalimpi. Se ei kommentoi mitenkään, että miten me sen mielestä eletään. Se asuu tarpeeksi kaukana ja jaksaa soitella vain pari kertaa kuussa. Se on lapsenvahtina aina silloin kun pitkästä aikaa nähdään. Joskus se laittaa rahaa tai ostaa jotain ihanaa laadukasta lapsitavaraa, Pentikin lastenastioita tai Marimekon lastenvaatteita. Se osaa myös oikeasti valita kirppikseltä helmiä. Saadaan häneltä oikeasti kivoja juttuja. Se myös osaa kysyä mitä me halutaan tai tarvitaan ennen kuin ostaa mitään. Puolisoani hän arvostaa ei arvostele.

Anoppi ei osaa mitään edellisistä ja asuu hieman liian lähellä. Ja soittaa aivan liian usein. Ja minulle! Mitä pahaa minä olen tehnyt ansaitakseni sen, soittaisi omalle lapselleen. Anoppi raahaa meille kauheita värikkäitä ja äänekkäitä muoviroskaleluja. Sitten se ostaa kaikki krääsät mitkä sattuu halvalla saamaan. Anoppi ostaa paljon roskaa ja raahaa kaiken meille, ja hän ei kysy vaan hän tietää mitä me tarvitaan. Anopeista 99% arvostelee äidin tapaa kasvattaa, isässä, tai siinä toisessa vanhemmassa, ei ole koskaan mitään vikaa. Ainoa vika anopin lapsessa on, että tämä teki lapsen vääränlaisen ihmisen kanssa.

No mitä se Anoppi sitten tällä kertaa? Noh, ensinnäkin, sain siltä joululahjaksi jumppapallon. Samalla sain kuunnella kuusen alla kuinka miehen ex on niin kaunis ja hoikka. Ja hyvä äiti. Ihanasti ulkoilee lastensa kanssa. (Kyllä minäkin ulkoilen vaikka Anoppi ei usko sitä, varmaan koska en laita jatkuvasti arjestamme kuvia someen ”todisteeksi”.) Sain kuulla myös kuinka miehen parhaan kaverin vaimo on niin kaunis ja hoikka heti synnytyksen jälkeen. Toisin kuin eräät. Anoppi ei voi sietää sitä, että syön kasvispainotteisesti. En ole vegaani, mutta vältän lihaa niin kauan kun se on helppoa (kun jossain tarjotaan pelkkää lihaa, ok). Lapseni syö lihaakin, mutta anopin mielestä lihaa täytyy olla joka aterialla. KASVAVA LAPSI TARVII ENEMMÄN LIHAA. Lapsen pieni koko johtuu kuulemma siitä, ettei hän joka lämpimällä ruoalla saa lihaa. Myös Anoppi jaksaa muistuttaa että hänen poikansa tykkää liharuoista (aijaa, eihän me tässä kuin kohta 8 vuotta olla samaa ruokaa kokkailtu ja aikuinen mies osaa varmaan itse kertoa mitä haluaa syödä).

 

Anopin mielestä muiden lapset puetaan paremmin kuin meidän lapsi. ”Miksi sillä pitää olla keltaista päällä, eikö se ole tyttöjen väri.” Paitsi vaatteistaan, meidän lapsi näyttää muutenkin väärältä. Aina kuulen kommenttia, että lapsi näyttää liikaa minulta. Ja jos lapseni joltain näyttää, niin anoppi kuvailee häntä ”hassun näköiseksi”. Mieheni aiemmasta liitosta oleva lapsi puolestaan on NIIN SULOINEN. Kun lapset ovat yhtä aikaa mummolassa, minun synnyttämäni lapsi on kuin ilmaa. Toista lasta hemmotellaan ja kaikki lapsen toiveet täytetään. Minun lapsi ajetaan yksinään käymään isomummon luona, lempparilapsenlapsen ei tarvi sinne lähteä vaan silloin Anoppi viettää tämän kanssa ”laatuaikaa”.

Kaikista eniten minua suututtaa, että Anoppi ei usko, että meidän lapsella oli vauvana koliikki. Ja en tiedä miksi tämä on edes uskon asia, enkä tosissaan tiedä miksi annan asian suututtaa minua. Kun minulla oli ”hieman” rankkaa vauva-aikana, sanoin että onhan se välillä yksinäistä kun vauva itkee kolme tuntia putkeen ja mies tekee reissuhommaa. Mikään ei rauhoita vauvaa, ei mikään. Kaikkeni yritin noitatohtorista omaan ruokavalioon ja rukoiluun. Olimme lisäksi juuri muuttaneet uudelle paikkakunnalle ja tukiverkko täydet nolla ihmistä. Anoppi kommentoi tuohon aikaan, ja edelleen puhuu asiasta, että minulla ei ole ollut lainkaan rankkaa. Eihän minun vauva edes itkenyt. Tietäisinpä kuinka rankkaa miehen exällä oli. No miehen ja hänen exän yhteisellä lapsella ei ollut koliikkia. Miehen exällä asuivat kaikki isovanhemmat, kummit, kaverit yms. aivan vieressä. Jopa Anoppi oli auttamassa tätä exää muutossa. Kun me muutettiin, saatiin vain arvosteluja miten huonoon taloon asetuttiin. Ei tukiverkkoa näkynyt. Miehen ex kanniskeli iltaisin ja öisin vauvaansa kuulema paljon enemmän kuin minä. (Mistä Anoppi tietää, miten se tätä mittasi?)

Miehen ex selvisi kaikesta paremmin kuin minä. Mieheni ex kasvattaa lapsestaan paremman ihmisen kuin minä. Olisi hiljaa jos ei ole mitään hyvää sanottavaa. Kuulostanpa katkeralta. Ehkä hieman olenkin. Ärsyttää olla aina se toinen nainen, ydinperheen rikkoutumisen jälkeen arvosteltavaksi tupsahtanut hupakko. Muuten kyllä olen pääosin ihan tosi onnellinen elämääni, aina vain kun näen Anopin naaman minua puistattaa. Olen onneksi edistynyt, en ajattele häntä enää juuri koskaan. Mutta kun ajattelen, en kykene ajatella häntä lämmöllä.

Bonuslapseni itsessään miehen entisestä liitosta on aivan ihana ja hurmaava, minulla ei ole hänen kanssaan mitään haasteita. Eikä exässäkään ole mitään vikaa, ainoastaan Anopin kommentoinnissa. Lasten kasvatus ei ole mikään kilpailu, eihän? Anopin arvostusta ja hyväksyntää ei tarvitse toivoa, eihän? Saahan olla hieman katkera, saahan?

Nimim. Anonyymit Anopin Ahdistamat Ry

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 26 kommenttia, jätä oma kommenttisi.