”Apua, puolisoni muuttui enkä enää kunnioita häntä”
”Olen ollut avopuolisoni kanssa 7 vuotta yhdessä. Meillä on uusioperhe ja kaikki lapset kutsuvat nykyistäni iskäksi. Isänä hän on ihan ok, toki hellyyttä voisi antaa enemmän ja olla paikalla enemmän, onhan hän yrittäjä joten aikaa perheelle ei kovin liikene. 5 vuotta sitten hän sairasti burn outin, ja sen jälkeen hän tuli uskoon. Itse olen uskonnoton ja kysyin mieheltäni usein suhteen alussa uskooko hän jumalaan ja vastaus oli silloin ”en tiedä”. Nyt hän uskoo että maapallo on 6000 vuotta vanha, sekä hän tuntuu uskovan että maapallo on myös litteä!
Tuntuu että jollain tasolla hän sekosi burn outin jälkeen, sillä hän uskoo myös moniin salaliittoteorioihin. Hän on hyvin varma näistä asioista. Minä olen alkanut pitää häntä todella tyhmänä, jotenkin ei enää lainkaan kiinnosta mitä hän suustaan päästää. Meillä ei ikinä ole ollut intohimoa ja suhteen alusta alkaen minulla on ollut aika sekavat tunteet häntä kohtaan. Tilanne alkaa olla sellainen että haaveilen asuvani muualla, sekä ihastun herkästi muihin miehiin.
En ole koskaan pettänyt häntä, enkä petä. Hänen suhtautumisensa elämään on negatiivinen, hän ei oikein tue minua asioissa joita haluan tehdä ja koen että en voi olla oma itseni hänen seurassaan. Hän on kuitenkin luotettava, raitis, savuton ja tekevä, mutta siihen hyvät puolet taitavat jäädäkin minun näkökulmastani.
Monet luulevat että olen onnellinen hänen kanssaan mutta en ole. Tuntuu, että sydämeni ei ole ”kotona” hänen kanssaan. Lapset ovat vielä aika pieniä. Olemme käyneet perheneuvolassa juttelemassa ongelmistamme. Tuntuu että olisin mieluummin sinkku lopun ikääni kuin hänen kanssaan. Yritänkö sinnitellä vielä yhdessä, lasten takia, vai olenko paska ihminen joka hajottaa perheen?”
Nimim. Sekaisin suhteessa
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Artikkelikuva Adri Tormo.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 27 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Jos noin moni asia on huonosti, niin itse eroaisin.
Mies ei suostu terapiaan? Jokin mt-ongelma hänellä on.
Sanot vaan että olette muuttuneet ja ei ole enää intohimoa, että tuntuu kämppiksiltä tai kavereilta. Siinä se! Tietäähän sen itsekin että on muuttunut.
Joskus sekin on aika paljon että on raitis, käy töissä ha isallistuu kustannuksiin.
Minua hämmentää se, että kuvailet miehen suhtautuvan elämään negatiivisesti. Jos on uskossa, suhtautuminen elämään on positiivista, koska se on Jumalan antama lahja. Jumala on rakkaus, joka sanoo: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” Siten uskova ei pysty suhtautumaan elämään kielteisesti.
Siksi komppaan edellisiä, jotka epäilevät, että miehesi voi olla menossa psykoosiin.
Itsekkin pari burnouttia ja parisuhdetta läpi käyneenä, tiedän että perheelle se on myös haastavaa. Jos puhe, ja tuki eivät auta, on ammattiapu ainoa mikä auttaa. Burnoutin päälle vielä ero, on usein se viimeinen niitti. Voimia teille❤️
Uusioperhe lapset kutsuu isäksi? Eli taas revitään lapset pois kun ovat edellisestä erosta toipuneet? Oletko ajatellut että sinussa olisi jotain korjattavaa jos tämäkään suhde ei toimi? Lähditkö liian aikaisin uuteen suhteeseen edellisen jälkeen, jos et kuitenkaan tuntenut paloa.
Näin spontaanisti tuntuisi siltä että miehesi on hyvän matkaa menossa kohti psykoosia.
Uskonto nyt vielä menee mutta salaliittoteoriat burn outin päälle.
Mitä jos ehdottaisit pariterapiaa ja toivottavasti terapeutti huomaa miehen tilan josko saisi hoitoa sitä kautta.
Mitä siihen tulee ettet ole tyytyväinen suhteessasi niin mieti että haluaisitko miestäsi vaikka hänen mielenterveys ongelmat saataisiin hoidettua. Mikäli vastaus on -ei niin silloin ainakin itse lähtisin suhteesta ja joko olisin mielummin itsekseni ja vain casual deittailisin jos en enää suhdetta haluaisi.
Sano suoraan, mitä tunnet ja ajattelet. Ehkä siitä syntyy keskustelu, millä on merkitystä jollain tavalla.
Aika näyttää miten käy. Ehkä tiellesi sattuu mukava mies, joka vastaa ajatusmaailmaasi. Hänkään ei välttämättä ole pitemmän päälle oikea ja saattaa olla huonompi isähahmo lapsillesi. Elämässä ei tiedä miten käy. Vasta taaksepäin katsoessa asiat näyttävät selkeiltä.
Vaikea asia on tuo toisen muuttuminen. Usko on ok, mutta salaliittoteoriat yms ne menevät minultakin yli ja pahasti. Sekin että jos intohimokin puuttuu ja ei pystytä kommunikoimaan eikä vuorovaikutus ole normaalia, hyvää. On kyllä vaikea tilanne. Kyllähän tuossa tilanteessa helposti ihminen saattaa ihastua johonkin toiseen kuten kerroit. Keskustelut ja puhuminen olisi lääke. Jos tilanne menee vieläkin huonompaan suuntaan eikä toinen ole halukas tulemaan vastaan ja ymmärtämään sinun näkökulmaa niin eihän tuossa ole vaihtoehtoja kuin erota. Voimia sinulle paljon. Tsemppiä tuohon.
Vaikea asia on tuo toisen muuttuminen. Usko on ok, mutta salaliittoteoriat yms ne menevät minultakin yli ja pahasti. Sekin että jos intohimokin puuttuu ja ei pystytä kommunikoimaan eikä vuorovaikutus ole normaalia, hyvää. On kyllä vaikea tilanne. Kyllähän tuossa tilanteessa helposti ihminen saattaa ihastua johonkin toiseen kuten kerroit. Keskustelut ja puhuminen olisi lääke. Jos tilanne menee vieläkin huonompaan suuntaan eikä toinen ole halukas tulemaan vastaan ja ymmärtämään sinun näkökulmaa niin eihän tuossa ole vaihtoehtoja kuin erota. Voimia sinulle paljon. Tsemppiä tuohon.
Sanon vaan tuohon ”ei koskaan intohimoa ja sekavat fiilikset alusta asti” – ihminen helposti muokkaa muistojaan tarpeen mukaan. Uskon että taustalla on kuitenkin syvempiäkin tunteita.
Suhde on ilman muuta kriisissä ja vaihtoehdot on erota tai rakentaa pitkää suhdetta. Sen ratkaisemiseksi pitää a. olla itsellesi ehdottoman rehellinen ja b. molemmilla olla halu rakentaa yhdessä pitkä suhde, halu ylittää vaikeat ajat
Kun joku tuolla lailla hurahtaa johonkin järjettömään ”uskontoon” voi ajan kanssa muuttua vaaralliseksijos ei muu perhe muutu mukana. Minä ainakin lähtisin lapsineni ennen kuin mitään vakavaa tapahtuu sillä sitä melko varmasti tulee taphantumaan jos ei taivu mukaan hulluuteen.
Samaa mieltä! Äkkiä pois vaan.
No ei kai siinä auta kun joko repiä lapset irti siitä miehestä tai lähtee ja jättää ne lapset sen kiltin isän luokse. Ajattele lapset vois saada rakkaan äitipuolen joka jakaa yhteisen ajatusmallin isän kanssa ja lapset sais tuntea kuuluvansa perheeseen. Lapsen koti on vanhempien parisuhde joten miksei. Sitä en tiedä mitä siitä tulis jos äitin kanssa asuis joka ei osaa kunnioittaa toisia ihmisiä ja pitää heitä tyhminä.
Lähteä ja jättää lapset miehelle, joka uskoo, että maapalloon 6000 vuotta vanha ja mahdollisesti litteä?
Itse en kyllä jättäisi lapsia miehelle. Ei kuulosta siltä, että mies on ihan tasapainoinen, kun kieltää todistettavat tosiasiat noin voimakkaasti.
Jos toista ei voi enää kunnioittaa, niin silloin täytyy erota. En haluaisi vihamiehellenikään suhdetta, jossa molemmat eivät kunnioita toisin. Ei se tee lapsillekaan hyvää.
Hurahtaa uskoon ja luulee, että maailma on litteä. Tyhmähän se on.
No hohhoijaa..
Minä olen eronnut exästä ja meillä on kaksi yhteistä lasta.
(Exäni nyt kuitenkaan ei ole tärähtänyt kuin tässä aloituksessa) meillä lapset asuu vuoroviikoin ja muutenkin saavat mennä miten huvittaa talojen välillä.
Minulla on uusi mies ja lapsi ja exällä uusi vaimo. Meidän puolisot ovat moi tuttuja kaikkineen, keskenään. Erittäin vähän ongelmia ollut muuten kuin minulla ja exällä tietenkin.
Lapset on sosiaalisia, terveitä, aktiivisia keskiverto lapsia joilla on kaksi hyvää kotia yhden huonon sijaan.
Vanhin sai tänä vuonna päättää missä asuu mutta halusi itse jatkaa vuoroasumista samoin kun tähän asti. Aluksi mietti haluaisiko olla enemmän täällä mutta sitten päätyi kuitenkin samaan järjestelyyn.
Kyllä eroperheet toimivat monesti paremmin kuin kitkuttajat..
Lähteä pois ja jättää omat lapset miehelle, jonka lapsia he eivät ole – oletko ihan tosissasi vai etkö ymmärtänyt lukemaasi? Vai luitko vain joka toisen rivin?
Kyseessä on uusperhe, jossa naisen lapset ovat ruvenneet kutsumaan naisen uutta puolisoa isäksi.Vielä kun uutta isukkia vaivaa psykoosi (maapallo litteä, salaliittoteoriat) ymmärrän oikein hyvin naista, joka miettii eroa. Toivottavasti hän on ymmärtänyt ottaa lapsensa ja muuttaa eri osoitteeseen tuon miehen luota – sentään yli kahden vuoden takainen keskustelun aloitus.
Savuton, raitis ja tekevä on asioita mitä minä arvostan. Raittius jopa niin suuri, että sietäisin ateistina uskovan puolisonkin, jos hän vain olisi raitis. Niin paljon on alkoholi elämääni pirstonnut.
Mutta jos tuntuu, että hänellä voisi olla ihan skitsofreniakin olisi se pohdinnan paikka, enkä voisi skitsofrenisen kanssa yhteiseloa jatkaa.
Minulle tulee ikävä kyllä tästä tekstistä kuitenkin sellainen olo, että kirjoittaja olisi kontrolloiva muutenkin ja siksi varovaisesti esitänkin kysymyksen onko mahdollista, että koska tunteesi ovat aina olleet miestä kohtaan sekavat ja intohimoakaan ei ole ollut, niin olet ehkä kontrolloivana ihmisenä ottanut ensimmäisen mahdollisen tavallaan uhriksi, jota pompotella, muokata ja käskyttää alusta alkaen?
Nyt kun et enää sitä voi tehdä koet täydellistä kunnioituksen puutetta ja pidät häntä tyhmänä. Se on hyvin yleistä narsisteilla ja kontrolloivilla ihmisillä. Tunteet ei koskaan syvene, mutta ykskaks muuttuvat jääksi.
Jos joskus olisit rakastanut aitoa häntä, etkä miestä, jonka hänestä muokkasit, et kokisi nyt ehkä niinkään kunnioituksen puutetta, vain erilleen kasvua. Tietäisit, että hänessä pohjimmiltaan oli tämä kaikki jo tavatessanne.
Miksi ylipäätään olet tivannut onko hän uskovainen? Sekin on tyypillistä narsisteilla ja kontrolloivilla ihmisillä, että nähdään toisen heikko tai tärkeä, mutta herkkä kohta ja tivaamalla, ivaamalla kutistetaan se pois tästä uhrista juurikin jatkuvasti kyselemällä asiasta se hoituuu.
Jatkuvasti rivien välistä osoitetaan, että jos olet sellainen tai arvostat sellaisia asioita olet alinta kastia, etkä ole silmissäni mitään. Suoraan ei sanota mitään näistä, vain kauniisti kiertäen.
Voin olla väärässäkin, mutta tästä tekstistä minulle tulee vahvat vibat siitä, että olet vain muokannut jotain vastaantulijaa ja täyttänyt sillä omia tarpeitasi, mutta pohjimmiltaan et ole koskaan aitoon häneen halunnutkaan tutustua ja nyt kun hän alkaa olla oma itsensä sinä tunnet halveksuntaa ja kiukkua, mutta et lähde siltikään. Et lähde ennen kuin voitat
Narsisti ei toisilta neuvoa kysy joten taisi mennä se diagnoosi vähän vinksalleen. Narsisti ”tietää” aina olevansa kaikessa oikeassa eikä kaipaa kenenkään neuvoja. Taidat vain kuulua siihen ikävään naislajiin joka naisia vihaa.
Itse olen ateisti ateistisestä suvusta, enkä voisi ikinä olla parisuhteessa vahvasti uskovaisen miehen kanssa. Arvot ja maailmankatsomus olisivat niin suuresti ristiriidassa, ettei yhteiselosta tulisi mitään. Aviomieheni on ns. tapakristitty ja se on ihan ok, mutta esim. elämänsä jättämistä herran haltuun (=irtisanoutuminen vastuusta omaan elämäänsä) saa minut näkemään punaista. Eikä tämä liity millään lailla narsismiin.
Olet varmasti selvännäkijä tahi muu guru, kun yksittäisen tekstin perusteella lähdet ihmistä narsistiksi diagnosoimaan?
Alkuperäiseen kirjoitukseen toteaisin, että mikäli koet, ettet arvosta ja rakasta kumppaniasi, lienee aika selvää, mitä kannattaa tehdä? Oikeasti tiedät omalle elämällesi parhaan ratkaisun itse, eikä sitä kukaan ulkopuolinen voi sinulle todeta.
No minusta taas se että pitää puolisoa tyhmänä tarkoittaa sitä että on eroamisessa odotettu liian kauan. Kyllähän vaikuttaa aika mielisairaalta ja josko asiaan voi suhtautua neutraalisti niin suhteen voi vielä korjata.
Minun exäni valehteli, ihan typeristäkin asioista. Hänen mielipiteensä olivat aina toisten mielipiteitä ja hän muutti niitä keskustelukumppanin mukaan. Hän ei osannut perustella asioita vaan vaati että uskon ne vain koska hän sanoo niin.
No tietysti tähän kuului paljon muutakin mutta itse heräsin siihen kuinka kipeästi eroa tarvitsen kun aloin toivomaan että exmieheni joutuisi vaikka kolariin (ei tietenkään vakavaan) mutta sen verran ettei hän pääsisi pariin päivään kotiin niin että minun ei tarvitsisi kuunnella häntä ja hänen valheitaan.
Joka kakkapuhe sai minulle olon että joko hän on aivan idiootti tai hän kuvittelee että minä olen vajaa kun hän kuvittelee minun uskovan puheitaan.
Ne olivat niin huonoja ja tyhmiä ja läpinäkyviä sekä monesti samoja ja liiotellun pitkiä sekä jatkuvia päivästä toiseen.
Ajanmittaan hän alkoi ällöttää minua ja olin ikionnellinen kun erosimme. Ensimmäistä kertaa vuosiin sain hengittää ja levätä enkä joutunut kuuntelemaan toista hampaat irvessä.
Minun olisi pitänyt erota paljon aikaisemmin, tilanne ei olisi mennyt niin pitkälle että exä oli minusta typerä ja ällöttävä. Tunsin syyllisyyttä siitä miten en nähnyt mitään hyvää hänessä enkä kestänyt sitä että hän edes kosketti minua epäseksuaalisesti. Kaikki toisessa oli inhottavaa.
Ei se ole normaalia, vasta kun pakotat itsesi olemaan jonkun kanssa moiset tunteet vastemielisyydestä alkavat nousta pintaan.
Olen siis normaalisti hyvin myötätuntoinen ihminen, minulla on paljon läheisiä ystäviä, teen avustustyötä ja nykyinen avokkini 10v ajan jo on minulle äärimmäisen rakas. Exäänikään kohtaan en enään tunne ällötystä, en tunne oikeastaan mitään. En positiivista tai negatiivista. Hän on vain kuin työkaveri kenen kanssa täytyy tehdä yhteistyötä lasten asioista.
Itse aloittaisin eroprosessin jos moisia tunteita nousee pintaan
Onko teillä yhteisiä lapsia? Jos ei, niin asiaa ei tarvitse sen enempää miettiä. Jos olisit mieluummin yksin kuin hänen kanssaan, sinun tulisi olla yksin. Rahan takiahan monet sietävät kauheita mulk—teja kotonaan, mutta täällä ei sentään ole aivan pakko tehdä niin.
Ikinä ei pidä jäädä suhteeseen vain lasten takia. Lapset kyllä vaistoo jos sulla ei oo kaikki hyvin.
Missä suhteessa muka aina on kaikki hyvin? Jos puhutaan pitkästä avioliitosta, mahtuu vuosiin niin hyviä kuin huonoja aikoja ja kriisejäkin. Jotka lapset tosiaan huomaa. Ja ehkä oppivat että kaikesta selvitään ja yhdessä pysytään ja rakastetaan, niinä huonoinakin aikoina. Se on elämää.
Haluatko näyttää lapsillesi että on pakko jatksaa ja yrittää, vaikka ei ole onnellinen? En usko,että lapsille tekee hyvää nähdä kärsivä parisuhde ja olettaa että se on normi. Jokaisella, myös sinulla on oikeus onneen. Joskus joku asia tuntui hyvältä, enää ei, ja se on okei. Lapsille on parempi nähdä yksinäinen ja onnellinen äiti kun riitelevä toisiaan väheksyvät vanhemmat.
Ole iloinen niistä ihanista hetkistä joita sinulla oli miehesi kanssa, mutta ole valmis päästämään irti, kun huonoja hetkiä on ihania enemmän.