Armoa niille miehille, jotka edes yrittävät!

”Laiska mies vai liian vaativa nainen? Monesti saa kuulla ja lukea, kun naiset valittavat miehistään. Jonkun mies ei osaa pestä pyykkiä, toisen mies ei vaan yksinkertaisesti osaa viikata pyykkejä oikein, kolmannen mies ei ymmärrä imuroida sohvan alta, neljännen mies ei pese ikkunoita jättämättä raitoja niihin, viidennen mies petaa sängyt väärin. Siis mies kuitenkin monessakin kodissa tekee, ainakin yrittää ja nainen silti valittaa, ettei työn jälki ole hyvää.

On miestentöitä ja naistentöitä. Joissakin kodeissa molemmat vanhemmat tekevät molempia töitä. Mutta suurimmassa osassa koteja työt ovat jakautuneet ”perinteisesti”. Kuinka moni nainen on yrittänyt vaihtaa autoon renkaat tai iskarit, korjata ruohonleikkuria tai lasten pyöriä? Ja onko kuulunut valitusta vierestä tai jälkeenpäin, että teit sen jotenkin väärin?

Aivan ymmärrettävää, että kotityöt jaetaan ja kaikki osallistuvat. Mutta ärsyttää se, että kun mies tekee, niin sitä ei oikeastaan lasketa, koska mies ei osaa tehdä sitä yhtä hyvin kuin nainen.

Itse elin lähes 20 vuotta suhteessa, jossa oli vain minun töitä. Mies tarttui imuriin ensimmäistä kertaa asuttuamme kuusi vuotta yhdessä. Saatoin kysäistä, että onko täällä oikeasti imuroitu ja se oli virhe. On kuulemma aivan turha imuroida, kun ei hän osaa.

Kun mies petasi sängyn ensimmäistä kertaa, naurahdin spontaanisti, koska näytti oikeasti siltä, kuin päiväpeiton alle olisi jäänyt pyykkivuori. No, sen koommin hän ei pedannut sänkyäkään. Pyykkiä mies ei pessyt, koska ei tiennyt, miten värit lajitellaan. Yritin opettaa, ei oppinut.

Miehen reissutyön takia minä naisena jouduin kuitenkin opettelemaan kaikki ”miestenkintyöt”. Opin ne hyvin. Ja yhtäkkiä huomasin tekeväni kaiken yksin. Toinen ei osallistunut ollenkaan. Siis ei mihinkään, eikä yhtään! Toki huolehti itsestään, pesi hampaansa ja puki itsensä, mutta ei juuri sen enempää. Huolehdin hänen kaikki asiansa, koska muuten ne olisi jääneet huolehtimatta ja tekemättä.

Oli raskasta, kun perheen ”pää” olikin kuin vastuuton iso lapsi. Reissutyöt loppuivat ja huomasin pikkuhiljaa miehen olevan vain ”vapaamatkustaja” perheessämme. Olinko omalla käytökselläni ajanut itseni sellaiseen tilanteeseen, jossa odotetaan että teen kaiken? Olinko ollut liian vaativa, vai oliko mies vain laiska?

15 vuoden avioliiton jälkeen huomasin, että minulla ei ollut harrastuksia, ei ystäviä, ei vapaa aikaa. Kotityöt, lastenhoito ja kasvatus, naistentyöt ja miestentyöt veivät kaiken aikani. Mies harrasti mielin määrin, vietti kavereiden kanssa vapaa aikaa ja kävi reissuissa. Yritin saada ääneni kuuluviin, mutta anoppi ja mieheni olivat sitä mieltä, että olin itse aiheuttanut tilanteeni, jossa olin väsyä kuoliaaksi. Eli apua ei enää tässä vaiheessa ole tarjolla.

Rakkaus loppui osittain uupumukseni vuoksi. Erottiin. Eron jälkeen olen huomannut, kuinka paljon helpompaa elämä on nyt. Olen saanut lapset osallistumaan kotitöihin, isommat lapset auttavat kodin kunnostustöissäkin ja auton renkaat vaihtuvat kädenkäänteessä parin apurin kera.

Ennen tein kaiken yksin ja se, että toinen vanhemmista nukkui tai harrasti sillä aikaa, kun itse raatoi, söi sisintä. Nyt kaikki työnteko on mielekkäämpää, kun koen tekeväni minulle kuuluvia töitä. Ennen koin tekeväni töitä, jotka kuuluisi jakaa.

Lapset ihmettelivät aina, miksi meillä äiti tekee kaiken ja isä ei tee kotona mitään. Nyt sitäkään ei tarvitse ihmetellä, kun isä ei enää asu täällä. Lapsistani kasvaa taitavia ja osaavia, ennakkoluulottomia ja avuliaita.

Miehen malli tulee onneksi kavereiden isistä, naapureiden miehistä ja isoisästä. Olinpa sitten itse aiheuttanut tilanteeni, tai en, niin sen voin sanoa, että näin onnellinen en ole ollut aikoihin.”

Nimim. Minä vain

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 84 kommenttia, jätä oma kommenttisi.