Avioero ei ole vain huono asia
Huonossa Äidissa julkaistiin aikaisemmin erään lukijan kirjoitus siitä, kuinka nykyään erotaan liian helposti. Kirjoitus poiki paljon keskustelua, ja myös mm. tämän avautumisen nimimerkiltä Avioero ei ole vain huono asia:
”En minäkään olisi halunnut tuottaa surua ja tuskaa lapsilleni eroamalla, ja olin ylpeä pitkästä nuoruudenliitostani.
Ajattelin pitkään, että tässä elämä on, ei ole suuria tunteita, ei rakkaudenosoituksia, ei oikein mitään mikä yhdistää (lapset tietysti). Kipeät asiat käsiteltiin niin, että kun kerran anteeksi toisiltamme pyydettiin, ei enää asiaa puhuttu. Paljon haudattiin ja jätettiin sanomatta. Kasvettiin tahoillamme eri suuntiin, vuosi vuodelta etäämmälle. Arki meni eteenpäin lasten ehdoilla. Yhteistä aikaa ei ollut, eikä haluakaan olla kahdestaan, oltiin vain isän ja äidin roolissa.
Lopulta kävi niin, että rakastuin ja sain vastarakkautta. Tunsin, että tämä ihminen saa minut hehkumaan ja elämään. Hän jakoi kanssani samat arvot ja unelmat. Sain osakseni arvostusta ja rakkautta.
Erosin, vaikka lähipiirissä ei eroamista hyväksytä. Mistä koitui tietysti syyllistämistä ja tuomitsemista, myös uusi puolisoni sai osansa. Osin lähisuhteet katkesivat. Onneksi suhteet lapsiin ja entiseen puolisoon eivät. Yhteishuoltajuus on onnistunut.
Lapset kärsivät aluksi, joutuivat sopeutumaan muutoksiin, mutta näkivät että kummastakin vanhemmasta tuli ajan kanssa paljon onnellisempia erikseen kuin yhdessä. Nyt vuosien jälkeen ajattelen että päätös olisi pitänyt uskaltaa tehdä aiemmin, läheisten mielipiteistä välittämättä.
Moni ystävä elää ns.kulissiliittoa, on yhteisön, lasten tai taloudellisten asioiden vuoksi yhdessä. En voi antaa ohjeita miten kenenkään tulisi omalla kohdallaan toimia ja vältän tuomitsemasta ketään. Toivoisin että jokainen saisi elää niin, tehdä ratkaisunsa itse.”
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Artikkelikuva Larm Rmah.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 7 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Jos oikeasti haluaa antaa lapselle hyvän parisuhdemallin, niin eikö pitäisi panostaa siihen, että eletään niin, että halutaan pysyä yhdessä? Sehän se oikeasti tärkeä taito on. Ei se, että lähdetään huonosta suhteesta vaan se että pidetään suhde hyvänä. Kyllä nykyään esimerkkejä eroista riittää, ei sitä tarvitse opettaa, tärkeämpää on näyttää miten eroa ei tarvitse koskaan harkita koska parisuhde pidetään niin hyvänä, ettei kumpikaan siitä luopuisi mistään hinnasta.
On vaikeaa rakentaa parempaa parisuhdetta jos toisella tai kummallakaan ei ole siihen halua. Esimerkiksi minun puolisoni ei halunnut lähteä keskustelemaan vaikeista asioista minnekään, vaan asiat oli hyvin lyhyesti käsitelty eikä niihin saanut palata. Hellyyttä ei osannut näyttää, eikä niitä tunteita enää lopulta meidän välillä ollutkaan. Ehdotin yhteisiä kahdenkeskisiä hetkiä ym.mutta vastaus oli ”miksi ihmeessä”. Hänelle riitti se, minulle ei. Nyt elän paljon parempaa elämää.
Jätetty oli ihmeissään ja järkyttynyt, koska hänen ajatuksensa oli että kaikista liitoista tulee tällaisia ja ennenkään ei ole tarvittu enempää kuin rinnakkaiseloa vaikka olin ilmaissut haluni suhteen parantamiseen ja siihen etten ollut tyytyväinen.
Alussa liitossa oli tietysti paljon enemmän, mutta klassisesti kasvettiin eri suuntiin. Eikä paluuta meillä ollut.
Todella ikävää, että lapsia käytetään syynä siihen, ettei itse uskalleta repäistä irti huonosta liitosta. Kyllä jokaisen pitäisi ymmärtää, että millaisen parisuhde mallin lapset saa perheessä, jossa vanhemmilla ei ole mitään tunteita toisiaan kohtaan. Ei halata, pussata, ei keskustella, jos jotain on niin riitaa. Miten voi edes kuvitella, että se olisi lapsille parempi vaihtoehto, kun 2 onnellista vanhempaa erikseen, kun 2 onnetonta yhdessä. Melkoista lasten aliarvioimista. Kyllä lapset tajuaa. Totta kai se ero on lapsille aina ikävä juttu, mutta lapsi ei ymmärrä miten kauaskantoinen vaikutus voi olla huonossa suhteessa kasvaneella lapsella, joka ei saa mitään eväitä vanhemmiltaan, miten parisuhteessa ollaan. Ei ole ihme, että niin moni aikuinen ei osaa puhua, ei näyttää tunteitaan tai käsitellä asioita, kun kotona on ”tarjottu ehjä koti”. Nyt herätys ihmiset.
Mua jäi alkuperäisessä jutussa vaivaamaan se että kuka haluaa erota? Kuka suunnittelee että olempa taloudellisesti epävakaampi lasten yksinhuoltajaäiti ilman tukiverkkoa? Rohkeutta myös ”luovuttaa” ajoissa ja lähteä. Jos mietitään sitä myös siltä kantilta että miten huono asiat saavat sitten olla jotta voi riskeerata kaiken ja rikkoa kulissin? Kunhan vaan lapset eivät vaan läpikäy eroa.
Monesti näistä paistaa läpi uhriutuminen, miten ”minä olen parempi ihminen, kestän ja kärsin koska lapset jne. Minä olen tässä vielä niin ja niin kauan ja sitten lähden, kun lapset on isoja yms” Eipä tule pieneen mieleenkään, että mitä jos se toinen kuitenkin kyllästyy siihen suhteeseen, seksittömyyteen ja hellyyden puutteeseen. Rakastuu johonkin ihmiseen, löytyy jonkun joka rakastaa ja arvostaa. Mitä tekee nämä uhriutujat, nostaa hirveän metelin, keittää myrkkyä ja huutaa suureen ääneen miten hirveä petturi se toinen ihminen on. Kyllä sen toisen pitää tyytyä elämään ilman mitään, kun eihän sillä ihmisellä ole edes mitään sijaa, ei siltä ole kysytty onko se samaa mieltä, haluaako elää kylmässä kuolleessa suhteessa.
Niin monta juttua on täälläkin jo ollut. Minä, minä , minä. Huoh!
Naulan kantaan. Läheltä tullut vastaan ihmisiä, jotka sitkutelleet esim.seksittömissä kämppisparisuhteissa lasten vuoksi ja sitten tullut eteen tilanne, jossa onkin tullut halutuksi ja ihastuttu. Menoa se on ollut ja ei voi todellakaan ihmetellä. Ns.jätetty taas on ollut todella myrkyllinen ja hämmästynyt tilanteesta, vaikka käsittääkseni asiaa on yritetty nostaa pöydälle.
Minäkin erosin vasta vuosien harkinnan jälkeen 20-vuotisesta liitostani. Suurin syy eroon oli lasteni isän ikävä tapa kohdella lapsia huonosti. Olen jälkikäteen miettinyt myös sitä, että kyllähän lapset sen tietävät onko liitto onnellinen. En olisi halunnut antaa lapsille sellaista mallia, että onnettomaan liittoon kuuluu jäädä. Haluaisin pikemminkin näyttää että omalle elämälleen voi tehdä jotain sen parantamiseksi. Vaikka ero onkin huono ratkaisu, voi surkea parisuhde olla vielä huonompi.