Biovanhempi, älä tuhoa katkeruudellasi
Huono Äiti sai avautumisen: ”Olen elänyt vuosia uusperheessä, jossa meillä on sekä yhteinen lapsi että bonuslapsia. Liittoamme on varjostanut puolisoni entisen kumppanin jatkuva ja suorastaan piinaava kiusanteko, joka alkoi yhteisen lapsemme synnyttyä.
Minulla ei ole ollut osaa eikä arpaa puolisoni eroon, silti minuun on kohdistunut kiusaa. En ole saanut yhtäkään kiitoksen sanaa tehtyäni lasten kanssa enemmän kuin kyseinen biovanhempi ikinä. Vieraannuttamisen kokeneena ja siitä edelleen kärsivänä toivon, että jokainen, joka kyseistä toimintaa harjoittaa pysähtyy tämän tekstin äärelle. Toivottavasti kyseisen käytöksen siten myös lopettaa.
Lähetän toivomuskirjeen biovanhemmille, joilla on hallussaan supervoima, lastensa lojaalius heitä kohtaan. Tämä voi olla kaikessa turvallisuudessaan kaunista ja vankkumatonta mikäli elämälle on suotuisat lähtökohdat, mutta myös haavojen syntysija sitä käytettäessä syystä jos toisesta väärin. Useat bonusvanhemmat yrittävät auttaa luomaan turvallisuutta ja pysyvyyttä lasten elämään. Osa yrittää vilpittömästi auttaa ja kiitoksensa siitä ansaitsee. Aina se ei kuitenkaan riitä.
”Hyvä Biovanhempi,
Sinulla on aina mahdollisuus kasvaa, antaa anteeksi ja hyväksyä. Elää ja mennä eteenpäin elämässäsi. Antaa lapsillesi luvan pitää lähellä olevista bonuksista. Lapsesi tarvitsevat sitä.
Työstäthän oman katkeruutesi, jotta vältytään karhunpalveluksilta ja kauaskantoisilta seurauksilta. Katkeruus on tuhovoima. Lapset ovat myös aina sinulle uskollisia. Älä käytä asemaasi väärin.
Bonusvanhemmat eivät ole syy menneisyyden haamuihin, joissa he eivät ole olleet läsnä. Älä syytä ja mustamaalaa heitä siitä, jos he eivät ole tehneet niin. Ota itse vastuu menneisyydestä ja yritä kasvaa.
Kuvittele sitä tunnetta, kun huomaat lapsesi löytävän hyvä ystävän, näet hänen iloitsevan harrastusohjaajan kanssa tai löytävän opettajan, joka saa hänet motivoitumaan jostakin. Ei ole sinulta pois, jos lapsesi tulee toimeen myös bonusvanhemman kanssa. On hyvä tiedostaa, mitä tunteita tämä suhde sinussa herättää ja miten ne saavat sinut toimimaan.
Olet ehkä miettinyt, mitä bonusvanhemmat haluaisivat kuulla. Aika usein se on ihan pienikin arjen kiitos:
Kiitos, kun autat arjessa. Laitat ruokaa ja tarjoudut tekemään läksyt kanssani.
Kiitos, kun luet minulle ja kannustat koulunkäyntiin.
Kiitos, kun opetat minulle käytännön arjen taitoja joita elämässäni tarvitsen.
Kiitos, kun opetat minulle tunteista.
Kiitos, kun jaat arvojasi kanssani, vaikka ne ovatkin minusta erilaiset.
Kiitos, kun olet siinä, kun tarvitsen tukea.
Kiitos, kun kuuntelet tarinoitani, joita loihdin.
Kiitos, kun asetat rajat ja rutiinit, joita tarvitsen.
Kiitos, että olet siinä, vaikka useammin sinua haluan syyttää kuin kiittää.
Kiitos, että jaksat yrittää.
Aidot kiitoksen sanat ja teot ylipäätään lapsia kohtaavia ja tukevia aikuisia kohtaan ovat merkityksellisiä niin arjessa, vapaa-ajalla kuin siellä toisessa kodissa.
Ps. Biovanhempi, käytäthän vastuutasi viisaasti. Supervoimallasi voit tukea lapsesi kasvua tai kylvää kauaskantoista tuhoa, vaikka kenties itse ajattelisit suojelevasi.
Mikä osa tästä saattaisi olla omaa kipuiluasi?
Minkä tien valitset?
Terveisin,
Bonus
xxxx
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 15 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
No minulla on kokemusta, kun lapseni isän uusi puoliso on tässä viimeisen 15 vuoden aikana ollut niin mukava, että minun oma perheeni – äitini, isäni, siskoni – eivät ole vuosiin olleet minun kanssa itse tekemisissä. He ovat täysin ex-mieheni lumoissa ja tietenkin hänen uusi vaimo otettu mukaan sukuun. Minut äitinä on pelattu täysin pihalle. Se mukavuus voi olla myös manipulointia. Minä tietenkin yhteishuoltajuuden 16 vuotta sitten sopineena olen käynyt viranomaisten edessä neuvottelemassa yhteishuoltajuuteen liittyvistä asioista. Lapsen isän uusi vaimo on tietenkin aviomiehelleen ykkönen ja näppinsä on pelissä – minun näkökulmasta tullut asiat viranomaisten kautta täysin puskista. Lapseni sanonut minulle nyt teini-iässä mm. että kyllä minussa täytyy jokin vika olla, kun moni ihminen sitä toiminnalla osoittaa ja myös kertovat minun huonoja puoliani lapselle (heidän omia mielipiteitään syöttävät) mm. molemmat siskoni on katkaisseet välit. Nuorin siskoni on yli 20 vuotta exääni nuorempi Ex mies osaa kyllä heittää Uuno Turhapuro -vitsiä niin että kaikkia naurattaa. Tähän vitsin heittoon sitten lankeaa kaikki; minulle hän on entinen aviomies, joka hyödyntää urheilullista ulkonäköään ja vitsailuaan vieraannuttamiseen. Minulla on kokemus yhteisen lapsen vauva-ajoilta, kun ajoi minut jouluna pihalle. Että semmoista. Sain kokea suomalaisen joulun, vaikkei minua lyöty. Ja kun ei lyödä, ei saa apua poliisilta vaan on selvittävä itse.
”Bonus”äiti tässä 15 vuoden aikana sitten saanut mieheltä kaikki parhaat palat. Heillä on hyvä tiimi ja ensimmäisten vuosien aikaan heidän parisuhteen sisältönä oli aika paljon minun mustamaalaamiseni ja sääntöjen keksiminen, joita lastenvalvojien kautta saatiin toimeenpantua.
Eli lapseton nuorin siskoni on katsoo ex miestäni edelleen lapsen silmin, hauska ja turvallinen mies. Kyllähän se aikuisilla ihmisillä mielestäni kuitenkin vastuu tutkia ja nähdä ihmissuhdeasiat kokonaisuutena, suhteessa historiaan. Kypsä aikuinen ei juonittele yhtä aikuista pihalle lapsen elämästä.
Bio ja bonus älyttömiä termejä.
Se on hienoa, jos aidosti voi kiitoksen antaa. Molemmin puolin. Tuleeko bonus hyvässä vai pahassa päälle? Mielestäni tässä yhteydessä bonus on typerä sana, tulee aina s-kortti mieleen.
Kovin ihanteellinen kuva kirjoittajalla on omasta roolistaan. Se on hänen näkemyksensä, lasten ja bion voi olla eri.
Ja että vielä kiitoksiakin pitäisi saada.
Tällaiset kaikkitietävät neuvojat on niin rasittavia.
Todella osuva kuvaus katkeruuden tuhovoimasta, joka käsittelemättömänä tuhoaa ympäristöntä. Tämä saa lopulta kaikki lähipiirissä voimaan pahoin. On väärin siirtää tuollaista katkeruutta omien lasten kannettavaksi. Hehän siitä kärsivät tulevaisuudessa eniten omissa ihmissuhteissaan, vaikka bonus onnistuttaisiinkin savustamaan ulos..
Olen itse bonus. Bio ei hauku/solvaa minua. Minua ei vain ole olemassa hänelle. Mutta miestäni, omaa exäänsä kyllä haukkuu ja väheksyy jatkuvasti tämän vanhemmuutta. Jopa lasten kuullen. Äärimmäisen raskasta meille kaikille.
Amen!
Ainoa vaan että itse näen että bonusvanhempi voi hyvin olla esim sijaisvanhempi tai kuka tahansa muu aikuinen kuin biovanhempi.
Amen! Täyttä asiaa.
Olen itse bonus ja bio. Koska tiedän miten hankala bioäiti (mieheni ex) voi olla, suurimpia tavoitteitani elämässäni on olla itse mukavampi bio ex-mieheni nykyiselle puolisolle, lasteni bonusäidille. Toistaiseksi olen siinä onnistunutkin.
Olen ollut bion roolissa kuviossa, jossa se hyökkäävä ja asemaansa vahvistava asenne tuli sieltä bonusvanhemman suunnalta. Sanansäilät vaan sivalteli, kun hän mm laittoi viestejä exän, lasten isän puhelimesta. Haukkui minua sarkastisesti lapsille, lasten vierailessa isänsä luona, niitä asioita, mitä lapset kertoivat vierailujen jälkeen, oli todella ahdistavaa kuunnella. Lapset ei pieninä ymmärtäneet bonusvanhemman sanojen sisältämää ”kettuilua”.
Näissä asioissa on aina monta eri näkökulmaa, bonusvanhemman näkökulma on yksi niistä.
Silloin, kun se ”bonus”, on tullut kuvioon jo avioliiton aikana ja roikkunut tietoisesti rinnalla toisena naisena niin kauan, että on saanut lopulta revittyä lasten perheen rikki, ei sille ”bonukselle” ihan hirveästi kunnioitusta löydy.
On totta että bonukset tekevät enemmän kuin tarpeeksi joskus kiitoksen kanssa joskus ilman. Tuo katkeruus on sellainen ase, että se tuhoaa paljon. 10 vuotta olen ollut mihen kanssa jolla lapsi sillontällöin ja toisinaan. Kuitenkin tapaa niin paljon lasta, että edelleen 10 vuotta jälkeenpäin on tapaamisillaan tehnyt kaiken väärin exän mielestä. Katkeruutta siis on. En ole vienyt kenenkään miestä, en ole kiukutellut kenenkään exälle. Kun itse olin raskaana päätin, ettei tuo katkeruus liity vauvaani. Sanoin isosti, että kun lapsi syntyy, haluan olla hyvä äiti hänelle, ilman turhaa stressiä ja kiukuttelun kuuntelua. Vauvani ei ehtinyt olemaan maailmassa kuin alle kuukauden niin yht. Äkkiä minä ja lapseni olikin ongelma exälle. Taas tuli rutinoita ja mutinoita kaikesta. Katkaisin hanan omalla kohdallani. Ei enempää negatiivisuutta. Mies sopii lapsensa asiat keskenään, minä keskityn omaan lapseeni ja hänen kasvattamiseen. Tehköön kukin tolallaan sitä mistä nauttii. Nyt olen ongelmallinen jälleen kun en ole nähnyt miehen lasta toviin. Kuinka paljon tarvii kuunnella kiukuttelua, uhkailua ja vittuilua ihmiseltä jonka kanssa minulla ei ole mitään yhteistä historiaa tai kenellä ei ole edes halua tulla toimeen. Tiedostan että tästä kärsii myös lapsi, mutta pitäisikö sen lisäksi kärsiä vielä yksi aikuinen ja lapsi lisää?
Onneksi en ole eronnut, mutta en ymmärrä tuota kiitos-osiota ????
Jos lähtee suhteeseen, jossa toisella lapsia, niin tottakai lasta tuetaan ja kuunnellaan.
Olen itse ollut sekä se biovanhempi, että bonus. Molemmissa todella on haasteensa, joihin ei yhtään auta lähestymistyyli ”ymmärräthän, hoidathan, työstäthän”. Kukaan ei ole tahallaan katkera tai aiheuta tuskaa lapsilleen. Mitä syvemmät ovat omat kiintymyssuhdevauriot, sen vaikeampaa on, koska tuska vastaa usein vauvan kauhua, joka on kokonaisvaltainen, kaoottinen tila. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että lapsia pitää suojella ja vanhempien pitää tehdä kaikkensa jotta tässä onnistutaan. Tarvitaan paljon aikuisuutta niin erossa, yksinhuoltajana kuin uusperheessä. Tai sinä biovanhempana joka saa elämäänsä uusperheen, halusi tai ei. Mutta rehellisyyden nimissä, kuinka moni meistä pystyy toimimaan vain kypsästi-nimenomaan silloin kun ne omat syvät haavat triggeröityvät. Viisasta apuakaan ei niin vain ole tarjolla. Sinä olet itse valinnut uusperheesi ja voit myös olla valitsematta. Minulla oli kerran myös uusperhe, jossa ex teki kiusaa, tuli yli rajojen jne. Teki oloni omassa kodissani hankalaksi. Ja se myös oli iso tekijä siinä että uusperheemme ei onnistunut. Suurin oli se ettei kumppanin osannut laittaa exälleen rajoja eikä sitoutua eksästä huolimatta vaalimaan ja vahvistamaan meidän suhdetta. Kun kuviossa on tällainen rajaton lapsimies, ihan kaikkien olo on turvaton. Niin exän, nyxän kuin lastenkin. Ja miehelläkin toki omat haasteensa. Se että ex sabotoi on yleensä monen asian summa. Ja kuten sanoin, käytöksen taustalla olevat haavat voivat olla niin isot etteivät ne kauniita höpöttelemällä tai tahdonvoimalla pois mene. Ja kun on vähän niinkuin ”laajennettu perhe”, mitä uusperhe joltain kantilta katsottuna on, on tärkeää että kaikki osapuolet kunnioittavat toisiaan ja kohtelevat ystävällisesti. Jo erosta toipuminen voi viedä vuosia. Ja edelleen, kun valitsee uusperheen, valitsee monimuotoisen ihmissuhdeverkoston, joka on ihan eri asia kuin ydinperhe.
Kunpa aikuiset olisivat aikuisia ja pääsisivät katkeruudesta eroon. Menneet ovat menneitä, tämä hetki on nyt ja tässä. Lapset kasvavat liian nopeasti. Aikuisen tehtävä on tukea ja auttaa, ei kylvää katkeruuden siementä lapseen.
Mä en käytä sanaa mikään ”bonus”. On vain äiti ja isä. Biot. Ja lapsi/lapset. Uudet kumppanit kantavat nimeä ”kaveri”.
Olen täysin neutraali uusia ”kavereita” kohtaan. Isän puolelta tuntuvat vaihtuvat puoli vuosittain. En noteeraa mitenkään. ”Kaverit” vaihtuu, niin en välitä oikeastaan edes tutustua.
Mutta toisaalta, en kiittele edes bio vanhempaa hoidosta. Miksi tekisin sitä muillekaan?