”Bonuslasteni äiti, miksi olet niin katkera?”
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Tapasin ihanan miehen. Tapailtiin ja tutustuttiin, ihastuttiin ja rakastuttiin. Mies oli eronnut lähes 2 vuotta sitten, kun ex-vaimon pitkäaikainen sivusuhde paljastui. Minun ja miehen suhde syveni, ja tuli aika tutustua myös miehen lapsiin. Lasten kanssa löydettiin myös nopeasti yhteiset jutut ja tultiin läheisiksi. Vietetään yhdessä uusperheenä aina joka toinen viikko, kun lapset ovat kotona. Lomaillaan kaikki lomat yhdessä, mies, lapset ja minä. Miehen kanssa ollaan yhdessä sitä mieltä, että olemme yhdessä koko lopun elämää. Lastenkin elämään olen siis tullut pysyvästi.
Lasten näkökulmasta olen pysyvä osa elämää. Olen heille ihminen, jonka viereen saman peiton alle kömmitään kun pahat unet yöllä herättää. Olen heille se ihminen, jonka kanssa viikonloppuisin aamulla herätään rauhassa ja jutellaan sängyssä loikoillen. Olen heille ihminen, jonka sylissä katsotaan elokuvaa. Olen heille se ihminen, jonka kanssa käydään metsäretkellä, lomamatkoilla, vesipuistossa, huvipuistossa, leikkipuistossa ja jaetaan elämyksellisiä hetkiä missä tahansa. Olen heille ihminen, jonka kanssa jutellaan elämästä ja tunteita herättävistä asioista. Olen heille se ihminen, jonka kanssa leivotaan ja pidetään meidän perheen pizzaperjantaita. Olen heille se ihminen, jota juostaan ovelle vastaan ja hypätään syliin halaamaan. Isä ja minä, molemmat meidän uusperheen aikuisista on.
Kuva James Besser. Ylin kuva Timon Studler.
Kun tähän elämäni rakkaudeksi kokemaani mieheen rakastuin, ymmärsin ja hyväksyin, että aiemman liiton lapset kuuluvat tähän pakettiin. Päätin rakastaa myös lapsia, koska tiesin, että he ovat rakkaalleni rakkaita ja siksi myös minulle. Päätin, että lapset ovat aina tervetulleita kotiinsa ja me kaikki kuulumme tähän perheeseen. Otin lapset vastaan rakkaudella ja samanlaisen vastaanoton sain myös heiltä. Me olemme tiivis uusperhe ja teemme paljon asioita koko perheen kesken. Minä, mies ja lapset, kaikki yhdessä.
Sinä lasten äiti, miksi olet niin katkera, että et voi arvostaa lastesi maailmaa? Lasten maailma on puoliksi sinun luonasi ja puoliksi isän ja minun kodissa. Lapsilla on meillä rakkautta ja he ovat onnellisia. Katkera äiti, miksi yrität mitätöidä lastesi hyviä kokemuksia? Miksi yrität jatkuvasti mitätöidä minun olemassaoloani ja asemaani lastesi elämässä? Sinulle voin olla ulkopuolinen ja vieras, mutta lapsillesi en sitä todellakaan ole.
Katkera äiti, miksi et ole onnellinen lastesi puolesta, että heillä on rakkautta ja turvaa ja läheinen ihminen elämässään vuosikausia eteenpäin? Oletko kateellinen omille lapsillesi? En ole menossa minnekään, vaikka sinä kuinka minua yrität ulkopuolistaa ja vähätellä olemassaoloani. Katkera äiti, sinä ihan itse hajotit ydinperheesi omilla valinnoillasi. Se ei ollut minun syytäni, että syrjähypylläsi hajotit perheesi. Miestäni et saa takaisin, vaikka minua ei olisikaan. Kohtaa oma rakkaudettomuutesi ja lopeta lastesi onnen kadehtiminen. Päästä irti menneen suhteesi rippeistä ja mene eteenpäin. Mene vaikka terapiaan hakemaan apua itsellesi, että voit olla lapsillesi parempi vanhempi ja opit ottamaan osaa heidän iloonsa ja onneensa lämminhenkisestä ja rakastavasta uusperheen jäsenestä.
Kuva Missy Meyer.
Lapsesi haluaisivat jakaa kanssasi hyviä hetkiä, joihin myös minä kuulun. Et taida omalta vihalta ja katkeruudelta edes huomata, miten pettyneesti lapset reagoivat, kun sivuutat heidän kertomansa iloiset jutut tylysti, koska myös minä perheenjäsenenä tulen niissä mainituksi. Lapsillesi on pysyvästi elämässä uusi perheenjäsen. Lapsesi kutsuvat minua perheenjäseneksi. Se on heille totta ja heidän kokemuksensa. Katkera äiti, miksi mitätöit lastesi tunteita ja huudat, että minä en tule koskaan olemaan heille perhettä? Onko se lapsille haitallista, että heillä on enemmän perhettä? Onko se lastesi vai sinun tunne? Tuntuuko se vain sinusta itsestäsi niin pahalle, että et voi iloita omien lastesi puolesta?
Äiti on aina lapsille äiti, eikä sitä paikkaa ole kukaan muu sinulta viemässä. Voisitko siis keskittyä olemaan hyvä äiti ja oman katkeruudessa rypemisen sijaan myötäeläisit lastesi uusperhe-ilossa? Lastesi tehtävä ei ole tukea sinua, vaan sinun tukea lapsia. Jos sitä et tee, sössit ihan itse oman äitiytesi ja pilaat suhteesi lapsiisi. Uhka olet sinä itse, en minä uusperheen aikuinen.
Nimim. Ihan oikea ihminen
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 30 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Tuohon voisi vielä lisätä, että lasten äiti on omalla toiminnallaan aiheuttanut tuon tilanteen. Sinulla ei ole mitään syytä pyytää anteeksi omaa olemassaoloasi. Äiti saisi hävetä.
Mun lapsella ihana bonusäiti. Miten on ihanaa keskittyä itseensä, kun lapsi isän luona, koska tiedän lapseni olevan hyvissä käsissä ja touhuaa aina isän uuden kanssa vaikka ja mitä.
Joidenkin kommentit on kyllä niin katkeria, että vähän sääliksi käy jo. Mahtaa olla pahaolo, kun pitää syöstä tulta toista bonusäitiä kohti, jos lapsella/lapsilla on hyvä olla ja isän lisäksi toinen turvallinen ihminen. Toivottavasti katkeruus peitetään lapsilta niin hyvin, ettei tehdä lapselle hallaa… Sitä saa mitä tilaa, ennen pitkää…
Minusta tämä oli hyvä kirjoitus, jatka samaan malliin, lapsilla säilyy läpi elämän ainakin hyvät muistot isästä ja äitipuolesta. Ei voi muuta kun kiittää ja kumartaa että sinulla on tälläinen asenne. Yrittäkää tulla juttuun, kaikki keskenään, lasten takia❤
Alkuperäisen tekstin kirjoittaja tässä. Tekstini on saanut paljon kommentteja Facebookissa ja siellä heränneeseen keskusteluun haluan myös omalta osaltani vastata.
Kommenteista näkee selvästi, miten erilaisen elämänkokemuksen muokkaamien lasien läpi jokainen lukija tekstiä tulkitsee ja mihin kohtaan se kenelläkin sohaisee. Jokainen lukija on tehnyt omasta perspektiivistään käsin omakohtaisen tulkintansa meidän tilanteestamme.
Osa koki minun nostavan itseäni ”oksettavasti” jalustalle ja koki, että vertailisin itseäni äitiin korostaen omaa erinomaisuuttani, alentavani äitiä itsekorostuksella jne. Jokaisen on syytä miettiä, miksi tällainen tunne itsessä herää. Mitä omaa heikkoutta se tökkii, niin että alkaa ihan oksettaa ja tuntuu, että minä itsetehostan itseäni.
Haluaisin, että jokainen äiti, joka jotain näitä tunteita itsessään kokee aiheesta, ei jumittuisi siihen omaan tunteeseen, vaan katsoisi tilannetta puhtaasti lapsen näkökulmasta. Miltä lapsen elämä näyttää lapsen silmin. Miten lapsi elää ja kokee omaa elämäänsä. Minkälaista lapsen elämä on silloin, kun sinä itse et ole paikalla.
Lapsen silmin se elämä isän ja isän uuden puolison kanssa on myös hyvää. Lapselle myös isä ja myös se äidin mielestä raivostuttava ja turha isän uusi puoliso ovat täyttä totta ja olemassa. Sen osan elämästä, kun lapsi on isän luona, hän kokee tunteensa isän ja isän uuden puolison kanssa. Lapsille olen todella turvallinen ja läheinen aikuinen ja myös minun kanssani käsitellään päivän asioita, itketään pelkoja ja saadaan lohdutusta. Meillä ollaan läsnä, halataan, puhutaan ja kuunnellaan.
Moni teki tulkinnan, että en itse haluaisi olla äidin kanssa tekemisissä. Minä en voi olla tekemisissä ihmisen kanssa, joka ei halua olla kanssani missään tekemisissä. En voi olla tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa, jonka mielestä minua ei ole olemassa tai ainakaan mikään asia ei minulle kuulu ja minua ei saisi esimerkiksi näkyä lasten vaihdon yhteydessä. Olen ollut tässä se aikuismainen ja yrittänyt tutustua lasten äitiin. Olen pyytänyt häntä kahville, olen aina tervehtinyt häntä ja yrittänyt jutella hänen hakiessa lapsia. Olen ihan alun alkujaan ystävällisesti hänelle esitellyt itseni. Olemme kutsuneet hänet ja hänen puolen sukuaan lasten syntymäpäiville (kukaan ei tullut). Lasten äiti ei edes suostu tervehtimään minua, vaikka hän kotiovellani viikottain vierailee. Vuorovaikutukseen tarvitaan kaksi ja olen kyllä oman osani tehnyt. Ja teen edelleen, tervehdin häntä sinnikkäästi, vaikka en saa vastausta.
Toivoisin, että kun tässä tilanteessa ollaan ainoastaan lasten takia, niin niiden samaisten lasten takia kaikkien lasten elämässä olevien aikuisten pitäisi tulla toimeen keskenään edes sen verran, miten nyt kenen tahansa hyvän päivän tutun kanssa tullaan toimeen. En minä mene rikki siitä, että mieheni ex-puoliso ei halua kanssani puhua. Lapsille se on hajottavaa.
Meillä äitiä ei todellakaan väheksytä lasten kuullen ikinä. Olemme lasten kanssa yhdessä tehneet äidille synttärilahjat, äitienpäiväkortit ja kun on leivottu ja lapsen haluavat äidillekin viedä, niin aina laitetaan pullat ja piirakkapalaset äidinkin luokse mukaan jos lapset haluavat ja kokevat sen tärkeänä. (Tämänkin varmasti joku heikolla itsetunnolla varustettu lukija kääntää mielessään v-tuiluksi ja itsensä korostamiseksi, että täällä sitä askarrellaan ja leivotaan lasten kanssa, lällällää, ollaanpa parempia ihmisiä kuin sinä. Mutta ei, kun ihan sitä lapsen kokemusmaailmaa tässä pyritään kunnioittamaan ja arvostamaan.)
Pahinta mitä läheiselleen voi tehdä, on tämän tunteiden väheksyntä ja toiselle tärkeiden asioiden mitätöinti. Moniko on kokenut omien vanhempien taholta vaikkapa ulkonäön arvostelua? Moniko on ollut innoissaan omasta hyvästä suorituksesta ja joku läheinen on latistanut innon vähättelemällä suoritusta? Oliko kivaa olla ylpeä kokeesta saadusta ysistä, kun vanhempasi totesi, että eihän se mikään kymppi ollut ja naapurin lapsi oli kuitenkin parempi? Oletko lapsena innostuneena fanittanut bändiä ja vanhempiesi kommentti oli ”tuota paskaa ei meillä soiteta”?
Ihan samalla tavalla lapselle jatkuvasti todellisuutta olevan perhe-elämän ihmisten ja tapahtumien vähättely äidin toimesta tuo sitä negatiivisuutta ainoastaan siihen äiti-lapsi-suhteeseen. Pärjään kyllä hyvin ilman äidin hyväksyntää, tervehtimisiä ja muutaman sanan vaihtamista silloin tällöin. Lapsille vaan tuntuisi olevan tärkeää, että näkisivät meidät kaikki itselleen tärkeät ihmiset yhdessä vaihtamassa kuulumisia edes joskus. Lapsia tuo äidin käytös satuttaa.
Minun olemassaoloni ja käytökseni ei uhkaa äiti-lapsisuhdetta. En ole siihen väliin millään tavalla tunkemassa, vaikka lasten seurassa olenkin ja perhe-elämämme on hyvää, rakastavaa ja läsnäolevaa. Meillä ei edes käytetä nimitystä bonusäiti, ihan vain etunimeä. Ihan turhaan äiti pelkää oman äitiytensä puolesta minun takiani. Jos siihen jotain uhkia jostain joskus tulee, niin minä se uhka en ole. Minä en saa lapsia hylkäämään äitiään ja kääntymään äitiään vastaan, vaan äiti tekee sen ihan itse omalla käytöksellään, kun antaa omien tunteidensa olla lasten tunteita tärkeämpiä.
Itse en näin äitinä ymmärrä miten lasten onnellisuus ja turvalliset bonusihmiset olisivat äidiltä pois. Tuli kuitenkin mieleen, että voisiko lasten äiti kokea sinun elävän sitä elämää jonka hän itse olisi miehesi (eksänsä) kanssa halunnut, mutta jossa epäonnistui. Hän ehkä haaveili samanlaisesta perhe-elämästä itse aikoinaan mitä te tällä hetkellä elätte ja miettii nyt mielessään ”miksi tuo nainen onnistui ja minä en”. Tuollainen tuntuu tietenkin musertavalta. Jos asia onkin näin mitä kuvailin, kuitenkaan syy ei ole sinun ja katkeruus ja kateus toisten onnesta on turhaa. Tuollaisessa tilanteessa ihmisellä on vain itsellään niin paha olla ettei kykene juuri näkemään muiden onnea. Asiaan ei auta kuin lakata itkemästä haaveiden perään, löytää onni omasta elämästä ja mennä eteenpäin. Puhun tässä nyt omasta kokemuksesta, silloin tosin ei ollut lapsia kuvioissa, mutta yhtäkaikki olin katkera ja kateellinen muiden onnesta, koska koin että haaveeni oli särkynyt ja mahdollisuuteni onneen mennyt iäksi. Varmaksihan en voi hänen tunteitaan tässä asiassa tietää, tämä on vain yksi mahdollinen tulkinta. Älä anna toisen käytöksen varjostaa omaa onneasi, olet tekstiesi perusteella sellainen bonusäiti jota omilleni lapsilleni toivoisin jos mieheni kanssa tulisi ero. Kaikkea hyvää teille tulevaisuuteen.
Äitihän voi olla vaikka mitä, eikä aloittaja häneltä hyväksyntää itselleen kaipaa. Aloittajahan toivoo vain lasten parasta, että äiti ei jumittaisi omassa vihassa, vaan siirtäisi sen syrjään olisi näkyvästi kunnon äiti lapsilleen. Että menis terapiaan työstämään tuota vihaa ja katkeruutta, joka tulee ties mistä ja näkyy omille lapsille haitallisena.
Minun lapsillani on aivan ihana bonusäiti. Olen vilpittömästi onnellinen ja iloinen kaikesta siitä, mitä he saavat isän uudessa perheessä kokea. Bonusäidin myötä lapset ovat saaneet uusia mukavia serkkuja ja isovanhempia. Bonusäidin kanssa lapset tekevät erilaisia asioita kuin minun kanssani, ja olen siitä kiitollinen, koska se avartaa lasten maailmaa tavalla jota minä en heille pystyisi tarjoamaan.
Aivan mahtavaa, että pystyt antamaan tunnustusta eksän uudelle puolisolle. Jos aikuiset käyttäytyisi noin asiallisesti olisi monessa uusperheessä paljon helpompaa.
Onpa outoa. Naiset hyökkää sankoin joukoin, kun isä löytänyt mukavan puolison, jonka kanssa lapsetkin viihtyy. Äiti on katkera, kun lapsilla on mukavaa muiden kuin hänen kanssa. Äitipuoli koitetaan mustata keinolla millä hyvänsä. Eron jälkeen, kun tilanne on se, että lapset ovat välillä toisella vanhemmalla ja arvatkaa mitä?? He saattavat viihtyä ja olla hyvinkin tyytyväisiä siellä. Harmi, jos äiti on niin omistushaluinen, ettei tätä kestä.
Ehkä neiti bonus hyväksyy paikkansa BONUKSENA. Eikä yrittäisi tunkea ÄIDIN ja lasten väliin. Tee vaikka omat jos lapset kiinnostaa, mut älä koita viedä muiden. Miten edes kehtaat puhua katkeruudesta, kun tekstin perusteella olet itse sitä. Oksettavaa ja mautonta. Häpeä.
Tässä kommentissa näkyy äidin puoli tarinasta, jossa katkeruus loistaa kauas asti. Lasten etu on välittävä ja huolehtiva bonusäiti. Lapsille on haitaksi ja lapsista tuntuu pahalta, jos bonusäiti välittää ja huolehtii vain omista lapsistaan. Katkera ihminen ajattelee asiaa vain omalta kannaltaan, ei lasten kannalta. Sinä et kestä, että lapsillasi on hyvä aikuinen elämässään. Ei pitäisi olla sinulta pois, jos lapsilla on hyvä ja turvallinen aikuinen elämässään. Voi se olla myös esim. päiväkodinhoitaja tai valmentaja, ei ainoastaan bonusäiti. Bonusäiti sananakin kertoo merkityksensä: bonus tarkoittaa lisää.
Hyi on oikein malliesimerkki äidistä joka ei tajua lastensa parasta. Tuhoat omat lapsesi tuolla katkeruudella
Onko kommentti totta vai onko ”hyi” provo?
Ihana bonusäiti, luulisi äidinkin olevan tyytyväinen kun lapsilla hyvä olla. Hyin kommentointi kertoo ainoastaan sairaasta narsistisen itsekeskeisestä ajatusmaailmasta. Miksi kukaan veisi kenenkään lapsia? Varsinkaan tämän tekstin bonus? Sulta hyi on varmaan viety myös työpaikka joskus, varmaan mieskin? Ja kaikki vika kaikessa muussa kuin omassa itsessään. Mä niin toivon, että hyin kaltaiset äidit eivät saisi lapsiaan tuhottua vaan jokin taho tulisi kiireellä apuun!
En ole eronnut ja katkera, joten ymmärrän kirjoituksesi. Olet loistava bonusäiti. Ikävää että täällä bonusäidit aina haukutaan kirjoittipa tekstin miten tahansa. Lasten parasta ajatteleva ei voi katkeran kiusanhengen ajatuksia ja tekoja ymmärtää eikä tarvitsekaan.
Katkeralta kuulostaa kyllä ihan kirjoittaja itse.
Minä varmaan olen sitten se paha lasten äiti, joka ei hyväksy lasten uutta elämää. En koe olevani kateellinen lapsilleni, mutta olen kateellinen heistä, kateellinen siitä ajasta, jonka menetän heidän elämästään, kun ovat isällään ja hänen uudella ihanalla vaimollaan. En lapsia toivoessa i ajatellut, että joudun heidän elämänsä jakamaan. Lapsia toivottiin ja odotettiin vuosia. Pikkulapsiaika oli rankkaa, kun toinen lapsemme ei hyväksynyt isäänsä hoitaakseen. Hänen koki jäävänsä ulkopuoliseksi. No tietysti löytyi sitten se ihana uusi, joka pystyi häntä huomioimaan. Itse olin liian väsynyt. Kyllä olen vieläkin katkera. Samoin kun sinä, mieheni uusi laittaa minulle viestejä, etkö vieläkään hyväksy eroa jne. Hetihän se olisi hänen mielestään pitänyt. Mutta elämä vaan ei mene niin ja tunteet eivät tottele jotain sääntöjä. Minulla koko ikävä lapsia, kun ovat isällään, ihan sydämestä sattuu. En pysty pitämään lapsiin yhteyttä, kun he ovat isällään. Lapset eivät vastaa puheluihin eikä viesteihin.
Oletkohan vähän liikaa takertunut lapsiisi? Eihän ole lastesi tehtävä täyttää sinun yksinäisiä hetkiäsi ja tyhjyyttä elämästäsi. Lapsesi ovat isänsä luona hyvässä hoidossa ja heillä ei ole mitään hätää. Kun sinulla on yksin kotona hätä ilman lapsia, niin hae apua siihen ammattilaisilta. Älä laita lapsiasi auttajan ja itsesi pelastajan rooliin. Anna lasten olla lapsia.
Juuri tämä. En halua lasten isää, mielelläni olisin täysin yh, mutta en pidä siitä ajasta jonka joudun antamaan exälleni lasteni kautta. Ja hänen uudelle kumppanilleen. Lapset ovat minun, ei sen toisen.
Itse voin sanoa omista kokemuksistani, että on parempi että äiti ei ota kantaa eikä pidä hyvänä uutta äitiä, sillä kukaan ei voi luvata pysyvänsä siinä aina kun ei kerta ole se oikea äiti, harvemmin tämä netissä pätevä äitipuoli on kiinnostunut enää ex miehen lapsista eron jälkeen tai katuu erosta johtuvaa tuskaa mitä lapset tuntevat, eli mielestäni välittävä äitipuoli tukee isän ja lasten välejä eikä oo kiinnostunut miten joku suhtautuu häneen! Näitä on omaankin lapsuuteni kuulunut ja aina vaikka kuinka ois ollu hyvä äitipuoli ei se ole koskaan pystyny olemaan perhe tai tarjoamaan mitään mitä tässä tekstissä lukee! Kuvainnoillisesti ehkä, mut todellisuudessa tämä hämmentävä rakkaus kuormittaa lasta sillä lapset ovat heille vain leluja joita ”rakastetaan” koska pitää ja ulospäin pitää näyttää hyvältä, mutta eron jälkeen lapsi on näkymätön
Minulla on lapsilla eri isät ja olen eronnut.
Vanhimman lapseni isällä oli meidän eromme jälkeen aivan mahtava nainen, joka oli lapselleni ihana ja rakastava äitipuoli. Aina pystyi hyvillä mielin viemään lapsen isälleen, kun tiesin että lapsi viihtyy siellä ja hänellä on välittävä isä ja isän uusi puoliso siellä. Kun he sitten erosivat, niin me jäimme ystäviksi tämän naisen kanssa ja edelleen 10 vuoden jälkeenkin olemme ystäviä ja pitää yhteyttä lapseeni ja lapseni käy mielellään yökylässä hänen luonaan ja hänen omat lapsensa minun luonani yökylässä.
Lapsen isä tapasi uuden naisen, jonka kanssa teki kaksi poikaa eli veljiä lapselleni ja tämänkin naisen kanssa erosi, mutta me olemme parhaita ystäviä nykyään tämän lapseni veljien äidin kanssa ja lapset näkevät toisiaan paljon ja edelleen rakastaa tämä nainen lastani vaikka ei enää hänen ns. Äiti puolensa olekkaan ollut vuosiin.
Toisesta liitosta minulla on kaksi lasta ja näiden lasten isällä edellisestä suhteesta kaksi lasta. Erosimme lasten isän kanssa ja edelleen lasteni isän edellisen liiton lapset vierailevat luonani milloin vain haluavat tulla ja ovat minulle rakkaita ja tärkeitä, olen paljon tekemisissä heidän äitinsä kanssaan ja meillä on hyvät välit, kahvitellaan ilman lapsiakin silloin tällöin.
Meillä lapset ovat onnellisia, kun kaikki ollaan hyvissä väleissä keskenään ja lapset eivät ole eron myötä menettäneet tärkeitä ihmisiä elämästään. Meillä tämä toimii hyvin ja kukaan ei ole katkera tai mustasukkainen mistään.
Oi, tuttua. Ensin pettänyt ja sitten miehen jättänyt lasten äiti julkaisi somessa vielä vuosia eron jälkeen meidän perhe-kuvia: siis hän, mies, lapsi, otsikkona ”Meidän perhe”. Ex-vaimon äiti komppaa puhumalla olevansa mieheni anoppi ja anoppini on kuulemma hänen tyttärensä anoppi. Perhematkoihimme, siis jos bonus on niistä mummolle kertonut, viitataan sanomalla vävyni ja lapsenlapseni matka. Kumpikaan, mies eikä ex, halua toisiaan takaisin, mutta silti tuntuu olevan todella vaikeaa hyväksyä, että mies ei enää palvele ja passaa ja hänellä on uusi perhe.
Kuulostaa ihan luonnolliselta, eräällä tavalla biologiset vanhemmat ovat aina perhettä, koska lapsi/lapset yhdistää. Tätä perhesuhdetta ei saa mitätöidä. Uudet kumppanit ovat osa uutta päällekäistä perhettä, mutta eivät osa sukua.
Kyllä vaan anoppini on minun anoppini eikä ex-vaimon 😆. Entäs kun uusperheeseen syntyy lapsi. Ensimmäisen lapsenlapsen äiti on sukua, toisen ei, koska on uusi kumppani?
Totta. Lapsen pitäisi saada jollain tavalla ”lupa” tykätä bonusäidistä. Tämä tuntuu olevan monelle vaikeaa, koska rakkautta ja välittämistä on joidenkin mielestä olemassa rajallinen määrä. Jos lapsi tykkää, saati kehuu bonusäiti, on se myrkkyä biologisella vanhemmalle. Ymmärrän hyvin kirjoittajan tunteita.
Ihana kirjoitus ja juuri sitä mitä lapsilleni toivoin, kun isänsä nopeasti uuden kodingengettären löysi eromme jälkeen. Vaan toisin kävi 🙁
Sama täällä, vaan eromme jälkeen otti naisen joka käytti huumeita, oli väkivaltainen, teki perättömiä ilmoituksia viranomaisille kaikista, levitti juoruja nykyisestä suhteestani ja koetti saada meidät eroamaan nykyisestäni, häiriköi sukulaisia sekä ystäviäni. Koskaan ei ole kasvotusten sanonut päivää, en ole edes nähnyt. Tätä jatkunut jo vuosia ja tilanne se ettei lapset voi isäänsä enää nähdä.
Melkein luulin itse kirjoittaneeni tämän, kuinka voi näin omat ajatukset olla tässä tekstissä, ihan muutamaa pientä käytännön eroavaisuuksia lukuunottamatta. Helpottavaa huomata, etten ole tilanteessani yksin, vaan on muitakin, jotka kärsivät katkerasta bioäidistä. Sinullekin, kirjoittaja, haluan sanoa, että et ole yksin ajatustesi kanssa. Olet loistava bonusäiti, arvostan sinua suuresti.
Todella surullista. Tuttu tarina, mutta lasten äidin tilalla anoppi. Mustasukkainen anoppi, joka ei syystä tai toisesta kestänyt sitä, että lapset tykkäsi minusta. Ainoa vaan, että anoppi sai lapset puhuttua minua vastaan.
Minä erosin exästäni enemmän kuin hyvästä syystä ja aivan liian myöhään. Ero oli riitaisa mutta elämäni keveni huomattavasti kun exäni tapasi uuden naisen.
Minun kiusaaminen ja ihan suoranainen ahdistelu väheni, tietenkin pysyin yhä akileen kantapäänä siinä mielessä että minä en koskaan saa olla hyvä tai tehdä mitään oikein.
Totuus on vääristelty ja kieroiltu aina miehelle edulliseksi. Hän ei häpeä edes jäädä valheistaan kiinni vaan sivuttaa moisen alkamalla syyttää jostain toisesta tai vaan jankkaa päin vastaista.
Uudelle vaimokkeelleen hän yhä vuosien jälkeen esittää asiat niin että olisin häntä takaisin kinuava epätoivoinen exä.
Hänellä ei ole mitään mitä haluaisin enkä enää sohaisisi siihen herhiläispesään edes kepilläkään.
Olen päättänyt olla korjaamatta asiaa uudelle naiselle, en halua sotkea heidän välejään ja ties mitä valheita mies kertonut että tuskin uskoisikaan. Hän tulee kyllä joku päivä näkemään millainen mies on kyseessä. Se että minun viesteistä näytetään tarkoin valitut asiat, minusta aivan suoraan valehdellaan jopa rikollisia asioita on tietenkin ahdistavaa mutta minun uusi miesystävänikin kehoitta minua luottamaan siihen ettei hän voi luonteelleen mitään ja joku päivä totuus tulee ilmi. Lapseni kyllä tietävät kuka olen ja mitä edustan joten isän puheet varmasti näkyvät läpi joku päivä siinäkin talossa.
Lasten isä ei ole mikään paholainen tietenkään vaan ainoastaan epärehellinen ihminen jolla on huono itsetunto ja jota minä kolhaisin.
Tietenkään aina ei ole näin mutta sanompahan vaan että kun kurkistaa kolikon toiselle puolelle tietää paljonko se on väärti.
Hyvä kirjoitus ja kurja tilanne kun mustamaalataan ja sabotoidaan toisten elämää. Molemminpuolinen ymmärrys kuitenkin lisäisi varmasti lasten hyvinvointia. Isän uuden puolisonkin kannattaisi ymmärtää lasten äitiä, kuinka kipeältä tämä kuvailema uusi perhe-elämä hänestä tuntuu, omista huonoista valinnoistaan huolimatta. Empatia ei maksa mitään mutta lisää kaikkien hyvinvointia ja yhteistyötä.