”Ehkä se nyt lopettaa, kun tulee vielä kolmas lapsi”
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
”Täytin 19 kun tein ensimmäisen positiivisen raskaustestin, ja olihan se odotettavissa kun pillerit ja kumit oli heitetty roskiin ja ajateltiin että tulee jos on tullakseen. Ja olihan meillä jo neljän vuoden parisuhde takana. Ihana pieni Neiti syntyi ja kaikki oli hyvin, minä kotona vauvan kanssa ja mies viimeistä vuottaan koulussa. Mies oli jo teininä ollut vähän ”paha poika” ja olikin viimeset teinivuodet koulukodissa. Mutta tyttäremme synnyttyä kaikki muuttui, hän alkoi olla enemmän ja enemmän poissa kotoa, alkoholi hyvin vahvana mukana, ja lopulta myös huumeet.
Vuodet meni, mies istui vankilassa pariin otteeseen. Ja minä uudestaan raskaana. Silloin tytär oli 3 v. Kaiken piti muuttua, kamankäyttö loppua, ja mies lupasi auttaa lasten kanssa. Silloin jo pelkäsin mitä tulevaisuus tuo tullessaan, kuinka pärjään yksin kahden lapsen kanssa jos ei mies lopetakaan? Aikansa hän oli taas selvinpäin ja kotona, auttoi kotitöissä ja vietti aikaa tyttäremme kanssa. Minulla oli muutama kk vielä aikaa laskettuun aikaan, kun poliisipartio tuli ovelle, mies oli käynyt yöllä varkaissa ja häkki heilui taas kerran. Ajatukset pyörivät päässä, kuinka synnytys menee, kuka tulee mukaan, miten pääsen edes synnärille (sinne matkaa noin 40 km) en kai minä itse voi ajaa supistuskivuissa? Kaikki meni taas kerran hyvin, paras ystäväni tuli mukaan synnytykseen ja hänestä tulikin poikamme kummitäti.
Kuva Travis Grossen. Ylin kuva Sharon McCutcheon.
Olin yksin kahden pienen kanssa, tyttö 3,5 v ja vauva. Hetken kesti totutella, mutta onneksi vauva nukkui hyvin ja tyttökin oli rauhoittunut paljon vauvan synnyttyä ja halusi osallistua kaikkeen. Poikamme ollessa noin 6 kk mies pääsi kotiin, ja taas piti opetella uutta arkea, nyt en enää ollutkaan yksin lasten kanssa, vaan oli toinen mukana päättämässä ja asettelemassa sääntöjä, ja aivan eri sääntöjä kuin mitä meillä oli ollut. Olen aina ollut aika tiukka ja tarkka säännöistä, ja ei todellakin tarkoittaa ei. Mies ei sitten sitä hyväksynyt vaan halusi olla se ”rento ja kiva” iskä. Halusi kai sillä hyvittää omaa poissaoloa.
Hetken kaikki oli taas niin hyvin kuin voi kuvitella, kun mies on täysi juoppo ja narkkari, eli hän tuli ja meni miten halusi ja minä hoidin yksin lapset. Jos jotai positiivista pitää etsiä tästä kaikesta, niin ainakin mies pysyi poissa kotoa, kun ei ollut selvinpäin. Sen olin tehnyt harvinaisen selväksi: kotiin ei ole tulemista pää sekasin.
Tulin vielä kerran raskaaksi, silloin poika oli reilun vuoden, ja tyttö olikin jo 4,5 vuotta. Vielä kerran ajattelin, että ehkä se nyt lopettaa, kun tulee vielä kolmas lapsi, eihän se voi jättää mua yksin kolmen lapsen kanssa, kahden kanssa vielä pärjää mutta kolmen?! No, niinhän siinä kävi taas, mies linnaan ja minä raskaana kotona lasten kanssa. Hain miehen kotiin vankilasta klo 8 aamulla, ja yöllä tuli lähtö synnärille, meidän pimulla oli kiire alusta asti, olihan laskettuun aikaan vielä 2 vk. Synnytyskin meki kuin suoraan oppikirjasta, 2 h ja Neiti oli maailmassa, en kerennyt edes puudutusta saada, vaikka sitä kyllä halusin.
Kuva Christian Bowen.
Siitä sitten alkoi oman pään hajoaminen, tämäkin vauva oli tosi ”helppo”, mutta kahdella muilla lapsilla olikin jotkut ihme uhmat samaan aikaan. Mies ei välittänyt tällä kertaa edes yrittää olla kotona auttamassa, vaan jäin heti yksin kaikkien lasten kanssa, kun hän lähti omille teille. Siinä ei enää eletty sitä ihanaa lapsiarkea, vaan selvittiin päivästä toiseen. Pitkään kaikki oli vaan yhtä selviytymistä. Lastensuojelu oli tietysti mukana kuvioissa, mutta koska minä olin aika pärjännyt itse ilman apua, niin en kehdannut, tai edes halunnut, pyytää heiltä apua, vaan leivoin hienot kakut ja kämppä oli tiptop kun he tulivat kotikäynnille. En voinut antaa kulissien romahtaa, vaikka oikeasti olin aivan loppu kaikesta. Muutamasti kävi mielessä, että olisin heille myöntänyt, että en jaksa, ja saavat viedä lapset minulta. Olin oikeasti niin väsynyt silloin kaikkeen.
Mutta, aikaa kului, lapset menivät tarhaan ja kouluun, ja menin itse töihin pikkupimun ollessaan vain 9 kk. Oli pakko päästä pois kotoa. Tasan vuosi sen jälkeen, kun olin hakenu miehen vankilasta hän lähti takasin, ja on vieläkin kiinni, tästä nyt 2 v. Muutaman kuukauden surin ja mietin, että miten pärjään, vaikka olinhan mä tähänkin asti pärjännyt aikalailla yksin. Yhtenä päivänä sitten ajattelin, että nyt riitti. Päätin muuttaa pois, 600 km päähän, takaisin minun kotikaupunkiini, minun perheeni ja sukulaisteni lähelle. Nyt olen unelma-ammatissa, lapset koulussa ja tarhassa, ja EX-mies linnassa.”
Nimim. Linnaleski
Psst. Huono Äiti ruoat nyt kaupoissa!
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 12 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Toivottavasti olet hakenut avioeroa ja lasten yksinhuoltajuutta!
Tuollaiset tapaukset eivät ikinä lopeta hölmöilyään eivätkä IKINÄ kasva aikuisiksi ja vastuullisiksi vanhemmiksi. Kokemusta on: omat lapseni (4) ovat jo täysi-ikäisiä ja kaikilla menee hyvin. Erosin väkivaltaisesta alkoholisti/narkkari miehestäni 15 vuotta sitten ja on ollut tosi vaikeita aikoja. Koskaan ei ole hoitanut elatusmaksuja eikä osallistunut millään tavalla lasten hoitoon, kun olimme naimisissa. Uhkailu ja vaino jatkui vuosia eron jälkeen.
Nuorimmainen, joka oli vain kaksivuotias, kun hain asumuseroa, aloitti yliopisto-opiskelun tänä syksynä. Ja viiden vuoden kuluttua meillä on oma psykologi ihan perhepiirissä : ) Ja sillä tulee olemaan paljon töitä!
Pidä ensin huolta itsestäsi ja omasta hyvinvoinnistasi; näin voit olla paras äiti omille lapsillesi.
Hienoa, jos sinulla on perhettä ja sukua tukenasi.
Tsemppiä Ihanainen!
Voimahalaus <3
Vahva Nainen olet❤ ja Onnellinen ”loppu”😊 sait kun saitkin 3 ihanaa lasta😍 koskaan ei kannata katua mennyttä, koska niin paljon hyvää sait siitä❤
Loistavaa, että olet saanut rakennettua uudn elämän itsellesi ja lapsillesi. Lähteminen on aina vaikeaa, vaikka olisi miten huonosti asiat, sitä jotenkin pelkää muutosta enemmän, uutta ja arvaamatonta.
Huiskauta noille inhottaville kommenteille, ja ole kiitollinen siitä, että sait voiman ja rohkeuden lähteä. Päivä kerrallaan, elämä jatkuu. Onnea matkaan!
Eipä tosta tullut mieleen mitään muuta kuin että elämä on valintoja. Jotkut akat tykkää olla vuosia suhteessa missä saa turpaan, tässä oli vähän erilaisesta valinnasta kyse sitten. Ei riitä ihan aina kyvyt ymmärtämään noita.
Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta tuollainen ikuinen toivossa eläminen, että ”kyllä se nyt lopettaa” (varsinkaan jos henkilö itse ei mitenkään sitoudu siihen), on täysin turhaa. Ei kannata vain odottaa, että kyllä se nyt käsittää tilanteen mittakaavan, koska parhaimmassakaan tapauksessa, jossa luvattu ummet ja lammet, niin ei pidä.
Kuin helvetin tyhmä tai hullu täytyy olla että tekee tollaseen suhteeseen lapsia?! Eka voi olla virhe, mutta se että toistaa sen saman virheen tietoisesti vielä kahdesti..
Mitä vittua?
Paljon olet saanut kokea ja kestää, mutta pärjännyt silti. Olet vahva ja selviytyjä!
Voi kun lastensuojelu ei olisi niin suuri peikko ihmisten mielessä. Siellä tehdään niin paljon perheiden hyvinvoinnin hyväksi – lapsia ei haluta viedä omilta vanhemmiltaan, ellei ole ihan pakko. On mahdollista saada esim. tukiperhe lapsille, tukihenkilö itselle ja/tai lapsille, perhetyötä, ohjausta, ryhmätoimintoja, keskusteluapua jne.
Tosi hienoa, että kirjoittaja löysi oman verkoston lähelle ja on saanut elämän rullaamaan. Lasten isäsuhdetta voi olla tarpeellista jossain kohtaa tukea. Siihenkin on apua saatavilla, esim. Kriminaalihuollon tukisäätiön Ehjä Perhe -toiminnasta. Kaikkea hyvää kirjoittajan perheelle, äidille ja lapsille paljon sydämiä. Isällekin voimia, että hän jaksaisi lähteä muutoksen tielle.
Kiitos positiivisesta vastauksesta.
Aivan mahtava selviytymistarina, joskin saatanan surullinen.
Sinä itse päätit millaisen lapsuuden annat lapsillesi.
Onnittelut hyvästä valinnasta. 🌺😀
Me naiset ollaan monesti kummallisia siitä että kuvitellaan muuttavamme ihmisiä. Oikeasti ei ihmiset muutu ellei ne itse halua.
Nyt sinun lastesi tulevaisuus ei ole petettyjä lupauksia, huumeita, rikollisuutta ja valehtelua. Mikään rakkaus ei poista noita tosiasioita.
Jos itse mietit, olisitko halunnut itse elää lapsuutesi noiden asioiden keskellä?
Ei kukaan halua.