”Eksäni yrittää ostaa lapset”
”Jälleen kerran istun aamuyöstä sängyssä ja mietin, miten selviän taas tulevasta. Kestihän tätä hiljaisuutta ja seesteistä aikaa jopa muutaman kuukauden.
Muutama kuukaisi sitten exäni ilmoitti iloisesti, että on löytänyt uuden tyttöystävän ja aikoo esitellä hänet lapsillemme. Huokaisin helpotuksesta, että nyt hän vihdoin jättää minut ja nykyisen mieheni rauhaan. Samalla kuitenkin koin hieman mustasukkaisuutta siitä, että minun vanhassa kodissani, jonka minä olen sisustanut ja jota olen rakkaudella vaalinut monta vuotta, joku toinen nainen leikkii lasteni kanssa kotia joka toinen viikko.
Taustalla on siis 11 vuoden parisuhde exäni kanssa, josta meillä on kaksi suloista lasta. Eroon päädyimme myrskyisän avioliiton jälkeen. Suhteessa sain kokea sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa, vuosia kestävää uskottomuutta, sekä alkoholilla läträämistä.
Erossa minulta meni kaikki. Kaikki mitä olin vuosia rakentanut ympärilleni, sekä viimeisetkin itsetunnon rippeet.
Minä muutin vuokralle pois lasteni koulujen ja päiväkodin läheisyydestä, koska lähempää en asuntoa saanut. Kuskasin autolla omilla viikoillani päivittäin lapsia kouluun ja päiväkotiin, sekä harrastuksiin useamman kilometrin päästä.
Uuden mieheni tapasin puolitoista vuotta sitten, ja yhdessä pääsimme muuttamaan lähemmäksi lasteni kouluja ja päiväkotia. Kaikki asiat näytti asettuvan oikeille raiteilleen, vaikka exäni aina välillä yrittikin hankaloittaa elämäämme omilla tempauksillaan.
Nyt kuitenkin kuulin lasteni kautta, että ovat isänsä ja uuden ”äitipuolen” kanssa muuttamassa pois lapsuudenkodista, sekä koko alueelta, niin ettei ekaluokkalainen tyttäreni pysty itsenäisesti koulumatkaa kulkemaan.
Lapsille oli sanottu, ettei äidille saa kertoa muutosta ennen kuin on sen aika. Jälleen kerran alkoi kädenvääntö exäni kanssa.

Tottakai halusin tietää, minne ovat muuttamassa, ja miten lapset kulkevat kouluun sieltä? Osoitetta en saanut, mutta listan siitä mitä kaikkea uudessa talossa oli lapsille. Trampoliini, poreallas, telinevoimisteluhuone yms. Kaikkea sitä mitä minä en pystyisi heille tarjoamaan.
Lisäksi sain halventavia lausahduksia osakseni, siitä kuinka uusi ”äitipuoli” on niin hyvä lastemme kanssa, ja ensimmäistä kertaa lapsillani on koti joka tuntuu kodilta.
Nyt taas mietin, kuinka en pysty vastavaa materiaa lapsilleni tarjoamaan. Tällä hetkellä en edes omia huoneita, vaan joutuvat jakamaan huoneen keskenään. Mietin, että haluavatko lapset enää äitiviikoilla tulla kotiin, jossa ei ole voimisteluhuonetta tai saunaosastoa? Pystynkö minä enää tarjoamaan mitään elämyksiä heille?
Entä miten sujuu isäviikoilla koulunkäynti, liikkuminen ja lasten kavereiden tapaaminen?
Ovatko lapset ostettavissa? Jälleen kerran minä häviän, mutta nyt häviäjinä ovat myös lapseni ja se tuntuu pahalta.”
Nimim. Ikuinen häviäjä
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 56 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Jos alla oleva kommenttini itsetunnon nostamisesta ja materialistisista tavaroista omaksi iloksi tuntui oudolta, niin ajattele asiaa vaikka näin: Osaat laulaa ja soittaa hyvin. Joku muu, vaikkapa puolison ex/nyxä ei osaa, mutta haluaisi osata. Onko se, että musisoit lapsiesi tai puolisosi lasten kanssa exän/nyxän kiusaamista? Onko niin väärin tehdä, koska lasten toisessa kodissa ei pystytä samaan? Nyt moni vastaa, että ei. Ihan sama asia sen on niiden trampoliinien ja porealtaiden kanssa.
Nyt olisi syytä yrittää nostaa itsetuntoa. Tai no toivottavasti niin on jo käynyt, artikkeli kun on jo vuosia vanha.
Olen itse äiti tilanteessa, jossa voin tarjota lapsille ison kodin, matkoja, merkkivaatteita ja sen porealtaankin. En ymmärrä miksi minun ja mieheni pitäisi olla tarjoamatta näitä vain siksi, että mieheni exällä ei ole samaa mahdollisuutta. Kun ostimme porealtaan, mieheni ex ei käynyt edes mielessä. Se ostettiin, koska itse halusimme sen ja meillä oli siihen varaa. Koska minä ja muutkin perheen jäsenet haluamme lillua siellä. Sitä ei ostettu näyttämisen halusta kenellekään vaan ihan vaan omaksi iloksi. Ihanko oikeasti se olisi pitänyt jättää ostamatta siksi, että exälle voi tulla paha mieli? Pahoittelut, ex ja hänen mahdolliset mielipiteensä eivät olleet pienessä mielessäkään hankintaa tehdessä.
Usko pois, exäsi uusi, eikä välttämättä exäsikään, mieti sinua hyvässä eikä pahassa. Exäsi uusi haluaa sisustaa kotia itselleen. Hän ei leiki kotia tai mieti, että sisustuksessa pitää huomioida sinun aiemmin tekemät valintasi. He elävät omaa elämäänsä, elä itsekin!
Exäsi yrittää manipuloida sinua ja saa kuin saakin aikaan tunnereaktion. Isän viikolla on isän hoidettava lasten kulkemiset. Jos nämä asiat mietityttää ja valvottaa öisin, kannattaa miettiä juttelemista ammattilaiselle.
Olen vähän ikävä ihminen ja mieleen tulee että tilanne muuttuu kyllä, jos uuden puolison kanssa tulee lisää lapsia. Ne isän tarjoamat trampoliinit sun muut ei riitä kantamaan hirveen pitkälle jos muuten tuntevat olevansa tiellä.