Elämä on joskus yhtä farssia!

”Ei makseta” on asenne, joka houkuttaa monia tänä päivänä. Mitä kaikkea voikaan käydä, kun oman käden oikeus ottaa vallan?

Vuosikausien teatteritauon jälkeen on hyvä aloittaa kevyellä komedialla, tuumasin kun marssin Helsingin Kaupunginteatterin Studio Pasilaan katsomaan Dario Fon tekstiin perustuvaa Ei makseta, ei makseta.

Mukavastihan se menikin, 2 t 25 min hujahti ohi nostalgisissa ja hauskoissa tunnelmissa. Vaikka Ei makseta, ei makseta on muunnettu tämän päivän Suomeen sopivaksi, on siinä tiettyä kodikasta 80-luvun fiilistä. Paikoitellen yleisön kanssa tapahtuvat interaktiiviten tilanteet vetävät pahimmankin jäykistelijän mukaan menoon.

Eija Vilpas on täysin elementissään sanavalmiina, energisenä ja räiskyvänä vaimona. Hän on Helena Holopainen, lähihoitaja, joka on kurkkua myöten täynnä pihistelyä, köyhäilyä ja yhä nousevia hintoja. Niinpä hän liittyy salaiseen Facebook-ryhmään, joka tekee iskun ruokakauppaan ja ottaa halpuuttamisen omiin käsiinsä.

Kaisa Leppänen tulkitsee Piaa, pätkätyöläistä ja Helenan bestistä. Nuori ja hiukan perässävedettävä mutta uskollinen kamu joutuu mukaan sotkuun Helenan päsmäröimänä.

Enää ei tarvita kuin postin yt-neuvotteluista kotiin raahautuva nälkäinen aviomies, jolle EI saa kertoa, mitä marketissa tuli tehtyä. Soppa on valmis, mutta syömisestä on turha uneksia.

Äkkiä onkin käsissä ”vahinkoraskaus” ja lähes kaikki tutut farssin elementit kuten yksinkertainen ystävä, toinen toistaan seuraavat väärinkäsitykset, miesten ja naisten väliset erot ja jopa kuolema.

Pertti Koivula Helenan aviomiehenä Raimo Holopaisena hoitaa homman kotiin varmoin ottein. Rehellisen Raimonkin moraali joutuu koville, kun koko kaupunki tuntuu lähteneen rikoksen tielle.

Meno karkaa totaalisesti lapasesta, kun Pian mies, Mikko Virtasen esittämä Saku, saapuu paikalle ja kuulee elämänsä yllättävimmän uutisen. Mikko vetää roolinsa rennolla ja vaivattoman tuntuisella tavalla eikä katsojan tarvitse jännittää hänen puolestaan.

Näin rikollisessa ympäristössä tarvitaan tietysti poliiseja, joista Ville Tiihonen venyy jopa kahden rooliin – hyviksen ja pahiksen. Eipä tämä silti riitä, Ville viipottaa myös kahdessa muussa roolissa, ja hänen suorituksensa paranee loppua kohden kuin ilotulitusraketti. Ville on hauska myös fyysisessä komediassa ja antaa itsestään paljon. Mahtaa mies saada kunnon treenit per esitys. Hänen on yksi parhaista hahmoista, liikaa paljastamatta kerron vain sen olevan hänen viimeinen piipahduksensa tässä näytelmässä.

Nopeatempoinen farssi jakelee osumia yhteiskunnallisiin epäkohtiin sarjatulen lailla. Tämä on ehkä tällaisen tavan tallaajan nautinnollisin puoli koko esityksessä – se kertoo selkeästi kansan mielipiteen. Iskuilta eivät välty yt-neuvottelut, korkeat hinnat, ihmisten moraalikäsitys tai terveydenhuolto. Jopa hipstreiden kustannuksella hupaillaan melko ovelasti.

Kielenkäyttö on ajoittain värikästä, mikä kannattaa ehkä muistaa perheen pienempiä ajatellen. Dialogi on sujuvaa ja taitavasti muokattu italialaisen Dario Fon vuonna 1974 ensi-iltansa saaneesta näytelmästä.

Hyvän mielen komedia sopii varmasti moneen makuun, mutta herättää myös ajatuksia Suomen tämän hetkisestä tilanteesta.

Rooleissa Eija Vilpas, Pertti Koivula, Kaisa Leppänen/Emilia Sinisalo, Matti Rasila, Ville Tiihonen ja Mikko Virtanen, suomennos ja sovitus Pentti Järvinen, ohjaus Pentti Kotkaniemi, Lavastus Jyrki Seppä, puvut Marja Uusitalo, valosuunnittelu Teppo Saarinen, äänisuunnittelu Ari-Pekka Saarikko ja naamionti ja kampaukset Aino Hyttinen

Ensi-ilta oli 1.9. Helsingin Kaupunginteatterin Studio Pasilan näyttämöllä.

Teatterissa kävi Satu Huonon Äidin toimituksesta.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 7 kommenttia, jätä oma kommenttisi.