”Emmä osaa”
Mitä tehdä sellaisen lapsen kanssa, joka ei osaa mitään?
Siis ei osaa, ennen kuin kokeilee ja harjoittelee? Sitä kysyy tämä kirjoittaja:
”Kukaan ei ensimmäisellä kerralla uusia juttuja. Meidän lapselle se ei kelpaa syyksi. Hän ei edes kokeile mitään uutta, koska ei kuulemma osaa.
Tämä koskee ihan kaikkea.
Uusia asioita ei kokeilla, ja syy on se sama ”emmä osaa”. Harrastuksia ei voi aloittaa, koska ”emmä osaa”. Kentän laidalla ollaan yritetty rohkaista, että kokeile, se on hauskaa, katso kuinka hauskaa kaikilla muillakin on.
Tämä johtaa siihen että lapsi pyörittää päätään ja potkiskelee maata.
Ymmärtää tämän osittain. Ei me aikuisetkaan tykätä tehdä asioita, joissa olemme huonoja. Varsinkin jos tuntuu siltä, että kaikki muut osaavat, paitsi itse…
Lasta tämä asenne vaivaa kotonakin. Peuhatessa ei voi kokeilla tehdä mitään kierimistä tai kuperkeikkoja, jos ne eivät ole ennestään tuttuja. Piirtämisenkin kohdalla nousee seinä eteen, kun lapsi kokee että ei osaakaan vaikka maalata vesiväreillä.
Kuva Donovan Arias.
Lapsi on ollut tällainen aina. Kotona ei ole arvosteleva ilmapiiri, ja vanhemmat näyttävät mallia siinä, miten tehdään asioita, joita ei osata.
Lasta ei myöskään painosteta tai pakoteta. Melkein tuntuu siltä, että pitäisi?
Luulisi, että lapsi kärsii tästä itsekin. Ei kai se ole mukavaa jäädä syrjään?
Mutta mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä, muuta kuin kannustaa ja kehua yrittämisestä? Vai pitäisikö vain antaa olla? Jos lapsi ei halua, niin ei halua…”
Nimim. Kukaan ei ole seppä syntyessään
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 9 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Sama meillä! Ja keinot vähissä… Vedetään vuorotellen pakottamalla ja vuorotellen ihan vaan älyttömällä lahjonnalla. Molemmat toimii satunnaisesti ja sit taas on niitä kertoja kun 7v makaa selällään maassa, naama punaisena itkien, kun mikään ei ikinä onnistu ja ikinä hän ei mitään opi 😥 Ja on siis kaikissa taidoissa toimintaterapeutinkin tutkimusten mukaan keskitason paremmalla puolella. Mutta perfektionisti mikä perfektionisti…
Pakottamalla. Okein nauratti itseäkin kun lopuksi sai pienen riidan myötä pakottaa lapsen auton rattiin, koska kynnys aloittaa ajoharjoittelu oli niin suuri. Nyt rakastaa autolla ajamista ja sen tuomaa vapautta. Toki siis ”pakottaminen” on iän myötä vähentynyt ja oma reippaus lisääntynyt, mutta ajokortin hankkimisen kohdalla huomasi hyvin sen, että välillä vaan tarvii sen ”pakon” edetäkseen. Vähän niinkuin benji-hyppyä kokeileva pyytää tönäisemään, kun ei vaan itse pysty ottamaan sitä ratkaisevaa askelta 😁.
Eli nyt lapsi jo iso, mutta sama meininki pienestä asti.
Täysin sama juttu meillä! On kokeiltu erilaiset palloilulajit, paini, partio… You name it. Mitään ei voi edes yrittää kun ”ei osaa”. Huoh. Läksyjen kanssa sama juttu, vie paljon energiaa ihan koko perheeltä kun yksi vaatii niin paljon opastusta ja kannustusta. Pakottaminen toimii toisinaan, ja se on välillä myös ihan oikeasti ainoa vaihtoehto..
Kuulostaapa tutulta! Jopa koulunkäynti vaatii uhkailu/kiristys/lahjonta -keinoja. Onneksi jo kuudes luokka alkoi…
Pakottaminen. Se on ainoa joka meillä on toiminut. Pakolla viety uusiin harrastuksiin, laitettu pyörän päälle, pistetty kauha käteen keittiössä jne. Todella raskasta niin lapselle kuin aikuisillekin mutta toimivaa.
Jokaisesta pienestäkin onnistumisesta on mainittu että hyvin opit tämän jutun ja seuraava ”porras” on helpompi oppia. Epäonnistumisen kohdalla on aloitettu alusta ja yritetty uudestaan.
Vuosien mittaan lapsi on oppinut että osaaminen tulee harjoittelemalla ja onnistumisen tunne on tavoittelemisen arvoinen. Siis todellakin vei vuosia, mutta enää ei kaikkeen sanota ”emmä osaa”.
Meillä sama. Lapsi on koko ikänsä ollut samanlainen. ”Pakottaminen” on aloitettu asioista, joista tietää, että kyllä osaa vaan ei uskalla. Esim polkupyöräilee sujuvasti pitkiä matkoja jalat irti maasta. Pyöräileminen 15min itkun kanssa, jonka jälkeen ei enää tarvinnut pakottaa kun hoksas, että osaa. Ja niiiin onnellinen siitä. Ajan kanssa helpottanut kun puolipakolla aloitettu ensin ja sitten hoksannut, että oppii ja osaa. Toki kaikki pienin askelin ettei tule liian isoa epäonnistumista.
Autocorrect eli potkupyöräilee pitkiä matkoja jalat irti maasta.
Poikani on samanlainen. Hän ei suostunut edes piirtämään kun jo alle 2 vuotiaana hoki ettei osaa. Oli ehkä kuullut isomman, sisaren sanovan ettei ihan vielä osaa. Vaikka koko perhe kannusti. Lähdin opettajan kädestä pitäen. Kynä käteen ja siirtelin kättä. Sen jälkeen meillä olikin ovet ja kaikki piirretty ku innostui. Tänä päivänäkin on sama juttu kaikessa ja jos joku tilanne tulee vastaan niin kädestä pitäen, nopeesti se on lähteny etenee ja ny on rohkeutta tullut jo itsellensäkin et jopa yllättänyt ja kokeillut jotain uutta.