Entä kun ei oman elämän herruudesta nautikaan?
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
”Erosin. Syillä ei ole merkitystä. Kuulin eroni jälkeen, joka tuutista kuinka ihanaa on kun saa olla sinkku ja asua yksin. Saa päättää sisustuksen, saa siivota kun tykkää, syödä mitä tykkää, tulla ja mennä. Ei tarvitse olla kellekään tilivelvollinen. Olet vapaa. Eikö olekin ihanaa?
Ei. Minä en saa iloa siitä, että saan sisustaa. Verhoilla ei ole minulle merkitystä. Alkuun sisustin siksi, että odotin saavani sen onnen tunteen, joka kuului tulla. Olisin niin kiitollinen kun joku keittäisi minulle kahvit ja voisin jakaa tv-ohjelman jonkun kanssa. Tyhjentäisin tiskikoneen, jotta sinne mahtuisi yhdessä kokkaamamme aterian tiskit. Petaisin mielelläni petimme, jotta sinne olisi illalla ihana käpertyä. Pelkkä läsnäolo tekisi minut onnelliseksi. Se, että joku odottaisi minua kotona ja kun tulen kotiin niin voisimme jakaa päivän tapahtumat. Käydä illalla koiran kanssa yhdessä kävelyllä. Jakaa tämän kaiken ja kun ongelma tulee noin voimme ratkaista sen yhdessä. Ei pienistä ongelmista riitaa tarvitse tehdä. Haaveillaan sohvalla asioista, joita emme koskaan tule saamaan. Ja nautitaan siitä mitä meillä on.
Kaipaanko eksääni? En. Se on taputeltu. Mutta kaipaanko yhdessä asumista? Erittäin paljon.
Kaikista meistä ei ole yksin eläjiksi, kaikki eivät saa siitä nautintoa. En edelleenkään ymmärrä mitä ihanaa siinä on, että saa olla itsensä herra/rouva. Toki meitä on erilaisia, mutta mielestäni yhdessä kuin erikseen asuminen on paljon onnellisempaa kunhan siihen ei liity väkivalta ja päihteet.”
Nimim. Entä kun ei oman elämän herruudesta nautikaan?
Artikkelikuva Freestocks.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 6 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Kuinka kauan erosta on? Minustakin tuntui alkuun, jopa ensimmäiset 1-2 vuotta tosi vaikealta se, etten voinut jakaa arkea kenenkään aikuisen kanssa. Seurustelin, mutta tapailimme vain viikonloppuisin ja sunnuntai-illat olivat tosi vaikeita. Kunnes yllättäen eräänä sunnuntaina, pari vuotta eron jälkeen, aloin jo iltapäivällä oikein odottaa sitä, että toinen lähtee omaan kotiinsa ja voin puuhailla omiani. Seurustelemme edelleen, nyt erosta jo kuutisen vuotta, ja hän haluaisi jo muuttaa yhteen, mutta minä en halua. Nautin liikaa vapaudestani jakaakseni sen toisen kanssa kokoaikaisesti.
Ihana kirjoitus ja kauniisti käytettyjä ilmaisuja. Hymähdin ajatukselle sohvalla istumisesta ja haaveista, jotka eivät koskaan täyty. Kyllä – arki olisi ihana jakaa jonkun kanssa ja täyttää se yhteisillä haaveilla. Oltaisiin me. Ensimmäinen viikko eron jälkeen kaikkine ikävyyksineen tuntui helpolta, totta vie oli mukavaa olla hiljaisuudessa. Ajan kuluessa syvät huokauksetkin alkavat tuntua huudolta. Kuten sanottu, ”sinkkuna on ihanaa ja saat tehdä mitä haluat ja milloin haluat!” Mutta kun en minä halua. Haluan kotihiireillä ja asettua aloilleni, käpertyä kainaloon. Toivottavasti vielä joskus 🧡
Hyvä kaverikin riittää noihin.
Entä jos hyvät kaverit ovat kiinni niissä omissa parisuhteissaan, kiireisiä ruuhkavuosissaan?
Haaveilet ihannetilanteesta ja auvoisesta elämästä unelmakumppanin kanssa ja vertaat sitä nykytilanteeseen, jossa olet yksin. Suhde ei kuitenkaan tuo tullessaan vain mainitsemiasi mukavia asioita, vaan toinen osapuoli haluaakin ehkä muuta kuin sinä. Hän ei välitä kokkailla tai käpertyä viereesi. Hän olettaa sinun siivoavan, jos itse ei viitsi. Hänellä on omat käsitykset siitä, ketä kutsutaan kylään, mihin matkustetaan lomalla ja miten rahaa käytetään yms. Ajan mittaan kaikki suhteet myös väljääntyvät. Rauhanomainen rinnakkaiselo saattaa silti toimia, mutta kompromisseja ja kyllästymistä on paljon. Jos tulet hyvin toimeen itsesi kanssa ja sinulla on ystäviä, yksin asuminen tuo vapautta. Riippuu ihan itsestäsi, mikä sopii sinulle.
Hyvissäkin suhteissa on huonoja hetkiä, tietysti huonoissa suhteissa niitä on usein tai huonot hetket ovat erityisen huonoja.
Siitä huolimatta uskon, että ihminen on tarkoitettu elämään toisen ihmisen kanssa, ei pelkästään siinä illuusiossa, että ei ole yksinäinen tai ei tarvitse toista ihmistä. Yksinoloon voi tottua, jos ei muuten, niin viherkasville juttelemalla. Mutta silti yksinelävä on usein myös yksinäinen, etenkin, jos myös ystävyyssuhteet ovat ohentuneet tai esimerkiksi lapset aikuistuneet. Yksinäisyyteen liittyvistä asioista kipeimpiä (ja eniten häpeämiäni) ovat kosketuksen ja läsnäolon puute, jotka itselleni ainakin tekevät välillä osattoman olon. Luulottelen itselleni olevani vapaa ja onnellinen, vaikka en ole. Vaikka ystävä kuuntelisikin huolet kahvilassa tai lenkillä, puuttuu silti toinen ihminen siitä läheltä, täyttämästä kodin huutavaa tyhjyyttä. Yksinäisenä päivänä kaikista pienistäkin ikävistä asioista tulee isoja mörköjä, kun ei ole vierellä ketään. Televisiota on pakko pitää päällä, että kuulisi toisten ihmisten ääntä.