Introverttiä äitiä eivät perhekerhot auta…
”Aluksi muistutus:
introvertti eli sisäänpäin suuntautunut persoona ei tarkoita sitä, että henkilöllä olisi huonot sosiaaliset taidot tai hän vihaisi ihmisiä. Se tarkoittaa sitä, että vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa ei tuo energiaa vaan kuluttaa sitä, jopa silloin kun seuraa pitävät ne kaikista rakkaimmat. Siksi hänelle on tärkeää päästä lataamaan akkuja yksin. Ypöyksin. Edes joskus. Edes vähän. Ja siihen ei riitä autossa punaisissa valoissa istuminen.
On tehokkaita, ripeitä ja iloisia äitejä, jotka palautuvat äitiyden rasituksista ystävien seurassa, parisuhdehetkessä, jumpparyhmässä tai uppo-outojen kanssaäitien kera hiekkalaatikon reunalla. Äitien kertomuksista saa käsityksen, että kotona vauvan kanssa on rankkaa, koska “ei pääse koskaan mihinkään”, mutta se helpottaa sitten kun opiskelut tai työ jatkuvat. On myös äitejä, jotka eivät ymmärrä edellämainittua kokemusta, koska lapsethan ovat parasta! Sitten on meitä tällaisia äitejä, jotka ovat tehokkaita, ripeitä ja iloisia (joille myös lapset ovat parasta!), kunnes väsyvät siihen, että palautumisen mahdollisuuksia ei ole. Introverttia ei ahdista kodin seinät vaan se, että seinien sisällä ei saa olla hetkeäkään rauhassa.
Introvertille oma aika tarkoittaa, ettei silloin tarvitse seurustella kenenkään kanssa. Saa rauhassa uppoutua omaan maailmaansa ja introvertille se on helppoa melkein missä vain, kunhan sitä suurinta häiriötekijää – eli huomioitavia ihmisiä – ei ole. Vaatii suurta ymmärrystä puolisolta ja muilta läheisiltä, että äitiä ei saa nyt häiritä. En haluaisi tehdä tästä sukupuolikysymystä, mutta aavistelen että oman perheensä luota pois sulkeutuminen sallitaan helpommin isille. Ja sulkeutuminen omiensa luota myös tulkitaan loukkaavaksi, jos introvertti ei tunne itseään eikä osaa kuvailla olotilaansa toisille, jolloin heillä olisi edes mahdollisuus ymmärtää.
Pienen lapsen äideille tarjotaan apua ja neuvoja hyvin monesta suunnasta, mutta lähes kaikki perustuu ulospäinsuuntautuneeseen persoonallisuuteen. Kun olin vauvani kanssa kotona, en kaivannut yhtään enempää aikuiskontakteja, perhekerhoja tai pois pääsyä kotoa. Kaipasin kotona puuhastelua yksin. En kaivannut juhlia, matkoja ja elokuvailtoja, vaan sitä että saisin kuunnella lempiartistini levyn ilman keskeytyksiä. Onneksi puolisoni ymmärsi asian hyvin ja hän otti tavaksi lähteä vauvan kanssa mummulaan joka sunnuntai, koko päiväksi. Sen ansiosta pysyin järjissäni. Isän ylle toki tuosta uroteosta sovitetaan sankarin viittaa hyvin helposti, mikä onkin sitten toinen keskustelu kokonaan.
Opin myös, että paras tukihenkilö ei ole itsestäänselvästi toinen vauvan äiti. Jos persoonallisuus on erilainen, hyvää tarkoittavat neuvot vain lannistavat ja mitätöivät introvertin tarvetta olla itsekseen. Hyvin helposti se leimataan itsekkyydeksi ja seuraavaksi varmistellaan, että ethän ole masentunut. Sen sijaan rohkaisevaa ymmmärrystä osaa antaa toinen introvertti. Vaikkei hän ymmärtäisi vauvoista mitään, hän ymmärtää miltä tuntuu kun oma jaksaminen murenee atomeiksi sosiaalisen kuormituksen alla.
Kuinka sitten tarjota tukea ystävälle, jolta vauva-arjen pyöritys vie värit elämästä? Se on yllättävän helppoa: kysy mistä hän saa energiaa ja voitko auttaa häntä siinä. Vastaus voi yllättää. Joskus siihen riittää se että katsot vauvaa vartin, että äiti voi vain istua keittiön pöydän ääressä, katsoa ikkunasta ja sulkeutua omaan kuplaansa, jonne ei kukaan muu pääse.”
Nimim. Introvertti äiti
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 49 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
[…] as an introverted mother with the fact that she can never have time just to herself. It’s here (in Finnish). Well, I’m introverted and it very nearly put me off having any myself. And it […]
Tuttu juttu. Olin lapsityössä, kotona odotti kolme lasta ja mies tarpeineen. Teinimusiikki
kaikui joka puolelta. Unelmoin pienestä yksiöstä vieressä jonne saisin hetkeksi mennä hiljaisuuteen työpäivän päätteeksi. Olla vaan ihan
hiljaa ja palautua päivästä. Se unelma ei toteutunut. Lapset kasvoivat ja lähtivät omaan elämäänsä. Lapsenlapsetkin jo aikuisia. Kuinka nyt kaipaankaan niitä aikoja, jolloin talo oli täynnä elämää, lasten naurua ja riitoja. Hiljaisuutta riittää.
Ihan täysin kuin omasta kynästä ois tullu tämä teksti. Mun henkireikä on ringette ja ollut jo 25 vuotta ennen lasta. Sielläkin on ns sosiaalisuutta mut jäällä ollessa ei tarvi rupatella saa vaan mennä. Täydellinen pään tuuletus. Arkena muuten auttaa jopa se kauppareissu yksin. Pääsee hetkeks ottaa happee ja just et sen hetken ei ketään kaipaa.
Kyyneleet vaan valuvat kun tämän luin. Ensimmäistä kertaa yhdeksään vuoteen tuntuu että JOKU ymmärtää miltä musta tuntuu joka päivä. Harmittaa ettei puolisoni ymmärrä. He ovat aina täällä ellen minä organisoi ja maksa jotain viihdettä kodin ulkopuolelle. Mummoillakin on muuta tekemistä. Miten tällaiselle äidille käy kun sitä tukea ei lähipiiristä irtoa? Lähteekö hän jonain päivänä yksin ”maitokauppaan” eikä enää tule sieltä takaisin?
Tämän kirjoittajan asiat on tosi hyvin. Mies vie itsensä ja lapsen joka sunnuntai muualle, jotta äiti saa olla yksin. En ymmärrä mistä hän valittaa? Jos ympäristö odottaa jotain muuta, miksei sille ympäristölle voi kertoa tuota samaa mitä tässä kerroit? ”Ei, en halua ulos tuulettumaan. Lataudun parhaiten olemalla kotona yksin.” Oikein introverttien ihmisten kohdalla ihmettelen valintaa tehdä lapsia. Luulisi olevan päivän selvää, että lapsiperheesessä yksinoloaika on hyvin rajattua.
Introvertiys saattaa paljastua itsellekin täytenä yllätyksenä vasta sitten kun tulee lapsia. Tarvetta ei ole aikaisemmin huomannut koska yksinolo on ollut mahdollista milloin vain. Näin minulle kävi ja tämä kirjoitus nosti todella monta pointtia esiin joita en ole itse aikaisemmin tajunnut. Esim se että miksi hiekkalaatikolla istuminen toisten äitien kanssa on aina ollut todella ahdistavaa ja josta olen aina potenut huonoa omaatuntoa.
Tunnistan niin itseni tuosta, vaikka olen jo 60v ja 3 aikuisen äiti ja kohta 5:n lasten lapsen mummi. Nautin aikoinaan kotona olosta, en kaivannut töihin ja muiden aikuisten sekaan kuin aina silloin tällöin. Mutta minun piti saada omaa aikaa, vaikka 30 min päivässä, jotta sain olla ajatusteni kanssa ihan yksin. Aivan huippua oli, kun mies lähti mökille lasten kanssa viikonlopuksi. Sain ihan rauhassa siivota kotona ja syödä silloin kun halusi ja katsoa leffoja, eikä kukaan häirinnyt. En todellakaan lähtenyt ravintolaan tai muualle hulinaan. Ei tullut mieleenikään.
Mieheni taas on aivan päinvastainen ja kaipaa seuraa kokoajan. Hän ei voi edes saunaan mennä yksin, vaan aina pitää olla joku seurana. Ja minä en voi sitä ymmärtää.
Olen juuri samanlainen!🙂ja avopuolisoni juuri samoin minun vastakohtani..tuottaa välillä hankaluuksia😏
Tajusin juuri tätä tekstiä lukiessa, että miksi ajatus tulevasta äitiydestä on aina ahdistanut minua. Tästä on hyvä lähteä työstämään omaa ajatusmallia asiasta.
Tunnistan niin itseni. Muutaman vuoden lapsiarjen jälkeen menin takaisin töihin ja siitä meni pari viikkoa, kun pääsin työmatkalle ja siellä istuessani yksin ravintolassa työpäivän jälkeen ja juodessani pihvin kanssa sen lasillisen viiniä ihan yksin…se oli jotakin todella ihanaa. Viinikin maistui niin hyvältä, ettei ole ikinä ennen maistunut. Ja kaikki vain sen takia, että sain olla yksin 2 tuntia.
Tämä kirjoitus on edelleenkin niin hyvä ja totta jokainen sana. Kunpa joskus vielä ympäröivä yhteiskunta oppisi ymmärtämään erilaisia persoonallisuustyyppejä ja sitä kuinka eri tarpeet ihmisillä on. Itse näen punaista, kun oma aika rinnastetaan siihen että näkee toisia ihmisiä harrastuksissa, kerhoissa ja erilaisissa tapahtumissa. Oma aika on minulle sitä että saa olla ihan yksin.
Mulla on (onneksi 😆) vain yksi lapsi. Hänen kanssa opeteltiin jo varmaan 3-4 vuotiaana että äidillä on oma kahvihetki olkkarissa, jolloin sinne on pääsy kielletty jos ei ole hätä. Näin sain yksinhuoltajana pidettyä pään kasassa.
Jes, hienosti tuotu esille äidinkin mahdollinen tarve olla hetken yksin. Tarve huolehtia vain itsestä nousi henk.koht. pintaan tänä kesänä. Itse olen nauttinut lasten kanssa kotona olosta enkä ole kaivannut mihinkään… Nyt kuitenkin työ joka myös on hoitamista ja huolehtimista, ”ajoi” minut siihen että kaipasin todella omaa aikaa! Sitä onneksi myös sain ja saan! Edelleen lapset ovat sitä parhautta. Itseään vain ei saa unohtaa ja omia hetkiä!
Kiitos, aivan kuin kirjoittaja olisi päässyt pääni sisälle lukemaan ajatukseni. Lapseni isän kanssa asuessani minulla ei ollut omaa koloa, johon välillä vetäytyä. Pieni työyhteisö on minulle vääränlainen paikka, onneksi korona on tuonut porrastetut lounastauot, niin saa aterioida yksin. Ihana nähdä ekaluokkalaistani mutta käytännön syistä hän viettää enemmän aikaa isällään. Ei se olekaan niin hirveää ja kontrollifriikkiyteni on hellittänyt! Nyt saan omaa rauhaa, jota tarvitsen paljon. Luulen, että kyse on hermostosta, jonka jokainen saa syntyessään tietynlaisen.
Nyt soi päässä Irinan biisi – 🎶mä haluun olla yksin, haluun olla hiljaa….🎶
Tämä teksti on niin totta ja tärkeää että tämä asia tuodaan esille. Introverttinä kokee aika suurta turhautumista tässä yhteiskunnassa, kun aina oletetaan kaikkien olevan niin sosiaalisia ja ulospäin suuntautuneita tai ainakin kaikkien pitäisi olla, koska introvertit on outoja ja niissä on jotakin vikaa. Ei sitä oikein edes viitsi missään tuoda ilmi että on introvertti, koska se on heti joku ihme leima. Vauva-aika ei ollut niin raskas, vaikka varmasti omaa aikaa silloinkin kaipasi. Sen sijaan olen itse kokenut taaperon kanssa itseni välillä todella väsyneeksi. Lapseni on oppinut varhain puhumaan ja hän puhuukin melkein koko ajan ja sen lisäksi taaperolle ja leikki-ikäiselle pitää olla eri tavalla läsnä. Se on välillä uuvuttavaa, kun haluaisi olla vain hiljaa ja omissa ajatuksissaan edes hetken. Kävelylenkit yksin on ihan henkireikä. Ja onneksi myös olen jo työelämässä ja etätyöaikana ei tarvitse työpäivän aikana välttämättä puhua kenellekään.