Jättäjä, mieti tätä kun lähdet suhteestasi…
”Sinulle joka suunnittelet päättäväsi parisuhteesi… Mikäli et suunnittele eroa väkivaltaisuuden vuoksi, narsistien tai muuten epävakaan puolison vuoksi, alistamisen tai muun hyväksikäytön vuoksi, odota vielä.
Jos puolisosi ei tiedä ajatuksistasi, odota vielä. Jos kaikki on ok, mutta jotain puuttuu. Odota vielä. Odota vielä hetki. Ajattele tovi.
Olet toivottavasti joskus rakastanut ihmistä vierelläsi. Arvostanut, kunnioittanut. Jos et enää rakastakaan, niin välitä. Välitä edes ihan vähän. Kunnioita yhteistä historiaanne, yhteisiä hetkiä. Muista, että vaikka ne eivät enää merkitse mitään sinulle, ne saattavat vielä olla kaikki tuolle ihmiselle jonka olet päästämässä käsistäsi.
Kerro tunteistasi tuolle toiselle ihmiselle. Tämän toivoisi tapahtuvan jo sellaisessa vaiheessa että pysähtyminen asian äärelle voisi vielä auttaa teitä muistamaan miksi toisiinne rakastuitte. Jakakaa toiveenne tulevaisuudesta. Asettakaa tavoite, tavoitelkaa sitä ja todetkaa sitten oletteko matkalla samaan suuntaan.
Vaikkei suunta enää olisikaan yhteinen, olet antanut toiselle mahdollisuuden. Se mahdollisuus auttaa häntä selviytymään jatkossa. Hän sai mahdollisuuden. Hän oli osallisena päätöksessä.
Kuva Andrik Langfield, ylin kuva Roman Kraft.
Silloin, kun olet jo päättänyt, ettet pysty enää yrittämään, muista välittää. Jos puolisosi ei tiedä tunteistasi, tiedosta että olet tehnyt päätöksen yksin. Olet ottanut oikeuden päättää yksin yhteisen elämänne päättymisestä. Kanna vastuu päätöksestäsi. Älä syyttele. Älä osoittele. Muista menneisyytenne.
Olet ollut tekemässä valintoja joista yhteinen matkanne on muodostunut, olet ollut kokemassa asioita joista menneisyys ja muistot ovat rakentuneet. Älä mustaa sitä. Älä jätä puolisoasi tyhjän päälle. Arvosta. Anna hänen pitää muistonsa, menneisyytensä. Katso eteenpäin, mutta älä tuhoa sitä mikä jää jälkeen.
Muista nämä silloinkin kun puolisosi purkaa suruaan ja pettymystään. Jos pystyt tähän, olet tehnyt hyvin. Annat puolisollesi mahdollisuuden toipua helpommin. Tai ei se helppoa ole, mutta murheita on vähemmän kantaa.
Kuva Alex Iby.
Silloin kun olet jo tehnyt siirtosi. Olet pettänyt puolisosi. Olet pettänyt puolisoasi. Silloin ja vallankin silloin, muista seistä päätöksesi takana. Myönnä. Älä kiertele. Älä peittele. Ole vihdoin rehellinen. Puolisosi tietää totuuden. Silloinkin, kun hän vielä yhdessä ollessanne on kieltäytynyt näkemästä totuutta, hän on tiennyt. Viimeistään jättäessäsi hänet hän näkee totuuden, merkit ovat selvät kuin tähdet kirkkaalla yötaivaalla. Kieltämisesi vain satuttaa enemmän.
Olen kuullut (mutta en tiedä) että jotkut tutkimukset olisivat osoittaneet että todella harva mies eroaa ilman suunnitelmaa (=toista naista). Nopea katsanta ja pieni otanta lähipiiristä valitettavasti tukee kyllä tätä… Päästä toinen aloittamaan puhtaalta pöydältä. Siivoa sotkusi ja kanna vastuusi.
Kuva Jurica Koletic.
Yritän sanoa sitä että matka totaalisesta tyrmäyksestä on pitkä, se on lohduttoman pitkä. Loputon määrä kysymyksiä, epäonnistumisen kokemuksia, petoksen tuntua, tyhjiä muistoja, murskattuja haaveita, pelkoa, turvattomuutta… Paljon turhaa painoalastia.
Toteuta erosi niin hellävaroen kuin pystyt, sillä se miten sen teet vaikuttaa suuresti siihen miten tuo ennen sinulle tärkeä ihminen pääsee eron jälkeen jaloilleen.
Älä tee entisestä puolisostasi kynnysmattoa johon rapaiset kenkäsi vielä lähtiessäsi hierot. Älä jätä itsestäsi sitä muistoa.”
Nimim. Toivottavasti joskus vielä onnellinen
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 8 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
kyllä! varsinkin jos on lapsia, jättäjän pitäisi ymmärtää, että jos hän jättää taaksensa maahan poljetun ja solvatun ihmisen, se on myös lapsille hyvin raskasta. On myös lapsia kohtaan loukkaavaa maalata mustalla koko yhteinen menneisyys, koska ei kestä kantaa omaa syyllisyyttään: se perhemenneisyyshän on lastenkin menneisyyttä.
lisäksi lasten etu on, että jätetty toipuu erosta mahdollisimman nopeasti.
(ja tässä jutussahan muuten sanotaan alussa, ettei siinä käsitellä eroa narsistista, päihdeongelmaiseta, väkivaltaisesta tms)
Itse olin se osapuoli joka yllättäen otti ja lähti. Enkä selitellyt. Kahdeksan vuotta olin ihmisen kanssa joka ei arvostanut minua ihmisenä, ei minun mielipiteitä eikä minun ajatusmaailmaani ollenkaan, perheeni ja ystäväni olivat tälle ihmiselle myrkkyä joista minut piti eristää keinolla millä hyvänsä ja ainoa sallittu paikka minulle oli kotona missä hän pystyi kontrolloimaan tekemiseni. Joka toinen päivä riideltiin ja myllättiin tunteet ja pahat teot joita toinen oli tehnyt läpi, tehtiin toisistamme hirviöitä ja luultavasti vihattiin enemmän kuin mitä koskaan rakastettiin. Mies jaksoi aina muistuttaa kuinka siskoni oli niin kaunis ja hyvän näköinen, minä olin vain ihan ok. Olin luultavasti hänelle vain itsestään selvyys joka piti kodin kunnossa, kävi töissä ja toi rahan kotiin jotta hän sai tuhlata päihteisiin, vain sillä että hän kuskasi minua töihin tai haki sieltä silloin tällöin milloin ei nukkunut läpi valvotun yön jäljiltä ja verukkeena hänen työttömyyteen oli se että hänen työpäivä on siinä kun hän vie tai hakee minut töistä jonne olisin voinut koska tahansa kävellä ja mielellään olisin kävellyt mikäli olisi ollut toinen tienaava talossa. Liian monta vuotta henkisesti epätasapainoisen ihmisen kakkosäitinä hyväksi käytettynä riitti minulle syyksi lähteä sen enempiä selittelemättä, jos olisin kertonut kaiken tämän olisin saanut osakseni vain lapsellista huutoa kuinka huono ihminen olen jättäen avuttoman ihmisen omien ongelmiensa keskelle ja manipulointia jotta jäisin. Vuosia yritin asioista puhua hänelle jotta asiat olisi saatu toimimaan mutta arvostuksen puuttuessa minkäs teet. Mies oli vihainen joka tapauksessa, selittelin tai en, luultavasti siksi koska ymmärsi itsekin että nyt lähti lompakko ja pillu samalla oven avauksella.. Noh, erossa hän myrkytti kaikki välit yhteisiin ystäviimme mutta en kadu päivääkään. Mieluummin olen yksin kuin hyväksikäytettynä yksin huonossa suhteessa.
Voi apua. Minä olin se jättäjä. Mieheni halusi vain turvallisen kodin lapsellemme ja meille. Mutta minä en kestänyt sitä.
Päädyin nuorena raskaaksi miehelle, jota en varmaan koskaan rakastanut. Se oli suunnittelematon raskaus, joka tuli ihan puiden takaa. Luulin käyttäväni e-pillereitä, mutta jokin meni pieleen. Ehkä omaa huolimattomuuttani.
Ensimmäiset pari vuotta lapsen syntymän jälkeen meni vielä hyvin. Olin äitiyskuplassa. Mutta sitten alkoi tapahtua. Ihastuin, petin, ja kerroin lapseni isälle, että en halua olla hänen kanssaan. Lapsen isä kuitenkin halusi, että pysymme perheenä. On iso asia rikkoa lapsen ydinperhe. En olisi halunnut sitä. Viisi kokonaista vuotta sen jälkeen yritin pysyä siinä, jotta lapsemme olisi saanut ydinperheen. Yritin jaksaa koko ajan vähän aikaa vielä. Mutta se kaikki oli vaan liikaa koko ajan. En todellakaan halunnut miestäni. En missään mielessä. En seksuaalisesti, en miehenä, enkä ihmisenä. Hän oli periaatteessa hyvä mies, mutta ei erityisen älykäs. Hän ei ollenkaan viehättänyt minua miehenä. Yritin ja yritin. Mutta jossain kohtaa en enää jaksanut, vaan päätin kertoa, että muutan pois (lapsemme kanssa). En tiennyt mitä sanoa. En tietenkään voinut sanoa erohalujeni todellista syytä. Että hän ei ollut minun mielestäni haluttava mies. Että hän ei ollut tarpeeksi älykäs. Eihän sellaisia asioita voi sanoa toiselle. Se olisi pahasti sanottu.
Jos perään katson, niin minulla ja lapsella on hyvä olla. Mutta isä ei juurikaan osallistu lapsen elämään. Se on pääosin minun vikani. En silti ole katunut päätöstäni. En olisi pystynyt elämään siinä suhteessa enää päivääkään. Ja lapsi näyttää voivan hyvin. Se on kuitenkin se tärkein asia.
Todella hyvä kirjoitus. Vielä kun tämä tavoittasi jokaisen ja lukija ymmärtaisi yhdessä päätöksenteon tärkeyden, saisi sen mahdollisuuden.
Vielä edellisellä viikolla suunnittelimme yhdessä muuttoa toiseen kaupunkiin. Seuraavalla viikolla mies sanoo haluan eron. Ei selitystä. Täysi hiljaisuus. Olin alistettu, arvoton, henkisenväkivallan alla ja riippuvaiseksi joutunut tästä miehestä.
Nyt yhdeksän vuotta olen toipumista työstänyt yllättäin jätettynä. Elämä hajosi tomuksi silloin. Hyvin hiljaa ja varovasti olen ottanut askeleita eteenpäin. Koonnut itseäni elämässä jossa toisilla on se punainenlanka ja elämä hallinnassa. Luottamus, sitä ei ole ollut keneenkään eikä mihinkään sen jälkeen, kun tulin jätetyksi. Voin luottaa vain itseeni koska tunnen ja tiedän itseni jolloin en pety eikä kukaan vie mattoa altani jolla seison tukevasti. En ole katkera. Olen ottanut opiskeni js olen valmistautunut etenen järjellä, tunteet toki mukana, mutta aina miettien ja kyseenalaistaen. Nykyään ajattelen kaikessa eka itseäni ja lapsiani sitten muita. Koska minun täytyy tulla toimeen itseni kanssa läpi koko elämäni. On itsensä arvostaminen ja itsestään huolehtiminen ensiarvoisen tärkeää. Keskustelua ei ole erosta ollut myöhemminkään exän kanssa. Puhuminen auttaa ja olenkin puhunut ammatilaisille sataanmiljoonaan kertaan kaiken ja se on kannattanut. Vihdoin voin sanoa. Kiitos. Olen oppinut.
P.s. Voimia kaikille tämän asian kanssa elämiseen. Olet hyvä juuri sellaisena kuin olet.
Hienosti kirjoitettu kaunis teksti. Luin ihan hiljaa ja vielä uudelleen. Anna mahdollisuus toiselle toipua.
Minä olin erossa se jota petettiin ja vielä raapaistiin kengät kurasta. Pitkään ja moneen kertaan. Syyttelyä ja syyllistämistä. Uusi elämä ollut vaikeaa vaikka tiesin että ero oli hyvästä. Minä päätin rakastaa häntä hautaan jo lastenkin tähden, mutta en voi kunnioittaa ihmistä joka ehdoin tahdoin murskaa toista vaikka sai minkä halusi. Lastenkin takia helpompi uusi alku olisi ollut kohtuullista. Mutta pikkuhiljaa. Muistot on tuhottu, yhteinen historia poljettu. Meillä eletään vain eteenpäin ja toivon, että joskus en sure enää jos vahingossa vanhaa muistelen. Olisinpa tiennyt minkä hinnan maksan kaikesta, niin en olisi koskaan sitä miestä ottanut. Me olemme eri puusta. Joskus tärkeä… Voisi edes yrittää pitää tärkeänä eron jälkeenkin. Näin minä yritin vaikka olinkin se petetty, mutta enää. Sen aika meni jo.
Kauniisti ajateltu, mutta aika harvoin noin kauniisti erotaan. Ei ainakaan narsistimiehestä, joka on piessyt minut henkisesti niin alas, että juurikin tänään mietin, että en ole koskaan välittänyt hänestä vähempää kuin tänään. Lapset monimutkaistaa kuviota, pitäisi lähteä niin kauan kun minussa on vielä rippeitä itsekunnioituksesta. Sydän särkyy kun 2v (jota mies ei halunnut) kysyy miksi isä ei ole kiltti ja miksi isä huutaa meille koko ajan. Enää on pohdinnassa se, onko pahempaa parisuhteessa vai erossa, hän osaa jo nyt tehdä elämästäni helvettiä…
Voi lähde ja anna lapsellesi mahdollisuus pelottomaan lapsuuteen <3
Mitä nopeampaa lähdet sitä äkempää pääset itse toipumaan ja löytämään vielä onnea elämästäsi.