Jouluna päätin, että eroan
Huono Äiti sai avautumisen viestillä:
Joulu on perinteisesti perheen, lämmön ja välittämisen juhla. Mutta monelle meille naisille se on myös vuoden kuormittavin suoritus – projekti, jonka projektipäällikkönä, toteuttajana ja siivoojana toimimme kokolailla yksin. Minulle tänä jouluna tapahtui jotain, mikä muutti kaiken. Se ei ollut suuri riita tai dramaattinen paljastus, vaan pieni muovikortti kirjekuoressa.
Valmistelut jouluun alkoivat jo viikkoja sitten. Minä huolehdin, että koti kiiltää, kuusi on hankittu ja lapset saavat juuri ne asiat, joista he unelmoivat. Mutta työlistani ei rajoittunut omaan kotiimme. Olen vuosia hoitanut myös mieheni suvun muistamiset. Minä mietin, mitä hänen äidilleen ostetaan, minä tilasin kummilapsille paketit ja minä kirjoitin kortit valmiiksi, jotta mieheni tarvitsi vain raapustaa nimensä alle. Tein sen, koska halusin meidän näyttävän yhtenäiseltä perheeltä, ja koska tiesin, ettei hän muuten saisi sitä tehdyksi.
Halusin tänä vuonna tehdä lahjan ostamisen miehelleni helpoksi. Lähetin hänelle hyvissä ajoin linkkilistan: muutama tarkkaan valittu kirja, laadukas yöpaita ja apteekista saatava ihoöljy, jota käytän päivittäin. Suorat osoitteet verkkokauppoihin, koot valmiina. Kaikki mitä häneltä vaadittiin, oli muutama klikkaus tai käynti apteekissa, joka on ruokakauppamme vieressä.
Aattona, kaiken sen kiireen, kokkaamisen ja muiden palvelemisen jälkeen, istahdin viimein alas. Mieheni ojensi minulle kuoren.
Sisällä oli 50 euron lahjakortti paikalliseen ruokakauppaan. Samaan kauppaan, jossa olin viettänyt tuntikausia kantaen kotiin joulukinkut, laatikot ja suklaat koko perheelle. Niin siihen apteekin viereen kyllä.
Se ei ollut lahja, se oli viesti
Katsoin sitä muovinpalaa ja tunsin, kuinka jokin sisälläni murtui. Kyse ei ollut ahneudesta. Kyse ei ollut siitä, etteikö 50 euroa olisi rahaa. Kyse oli siitä, ettei hän ollut uhrannut sekuntiakaan ajatellakseen minua ihmisenä.
Hän ei ollut avannut linkkilistaani. Hän ei ollut nähnyt vaivaa. Ruokakaupan lahjakortti oli hätäratkaisu, joka oli ostettu todennäköisesti samalla reissulla, kun hän haki itselleen saunakaljat. Se oli muistutus siitä, että roolini tässä talossa on olla huoltaja ja palvelija – jopa lahjani liittyi kotitalouden ylläpitoon.
Siinä hetkessä, kun lapset leikkivät uusilla leluillaan ja mieheni torkuivat sohvalla tyytyväisenä vatsa täynnä minun laittamaani ruokaa, tein päätökseni.
Olen saanut tarpeekseni näkymättömästä työstä ja siitä, että minun odotetaan kantavan koko perheen emotionaalinen ja käytännön vastuu ilman, että kukaan kysyy, mitä minä tarvitsen. Jos minun on kerran huolehdittava kaikesta itse, teen sen mieluummin yksin kuin sellaisen ihmisen rinnalla, joka ei näe minua.
Tänä vuonna en tee uuden vuoden lupauksia laihduttamisesta tai säästämisestä. Lupaan itselleni kunnioitusta. Olen päättänyt lähteä. Ensi jouluna en ehkä kata pöytää kymmenelle, mutta sen tiedän: se lahja, jonka ostan itselleni, on juuri se mitä halusin. Ja se on vapaus.
Nimim. Saa ottaa kantaa siskot
— Huono Äiti
Artikkelissa on 39 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Ok, muista että miehesi voi itse jättää kaiken ja lähteä.
Kannustan samaa päätöstä myös muille vastaavasta kärsiville, kohti uutta👍
Älä osta enään muille kahjoja, vaan itsellesi.
Miehen näkökulma tarinaan:
Joulu on minulle rauhan ja yhdessäolon aikaa. Tai ainakin sen pitäisi olla. Viime vuosina siitä on kuitenkin tullut myös testi, jossa tiedän jo etukäteen epäonnistuvani. En siksi, etten välittäisi, vaan siksi, etten koskaan tunnu tekevän asioita “oikealla tavalla”.
Tänäkin vuonna huomasin sen jo joulukuun alussa. Ilmassa oli kiirettä, listoja, aikatauluja ja hiljaista ärtymystä. Puolisoni hoiti asiat, kuten aina – tehokkaasti ja ennakoivasti. Minä yritin pysyä perässä, auttaa missä osasin, olla sotkematta järjestelmää, joka tuntui toimivan vain hänen käsissään. Opin jo aikaa sitten, että jos teen omalla tavallani, teen väärin.
Hän lähetti minulle linkkilistan lahjoista. Kirjoja, vaatteita, ihonhoitotuote. Kaikki valmiina, helppoa, hän sanoi. Ja juuri siinä kohtaa tunsin piston. Lahja ei enää tuntunut lahjalta, vaan suoritukselta. Klikkaa tästä, osta tämä, ruksaa tehtävä. Minusta tuntui, että jos teen juuri niin kuin sanotaan, olen vain ulkoistettu käsipari – en puoliso, joka antaa jotain omasta ajatuksestaan.
Minä mietin pitkään. Tiesin, että hän tekee arjessa paljon. En ole sokea sille. Mutta samalla kannan omaa vastuutani: teen pitkää päivää, huolehdin taloudesta, pidän huolen, että arki pyörii. En ole paras sanoittamaan tunteita tai muistamaan yksityiskohtia, mutta välitän teoilla – tai ainakin niin luulen.
Päädyin lahjakorttiin. Ajattelin sen olevan käytännöllinen ja reilu. Ajattelin, että se helpottaa arkea, antaa joustoa, ehkä jopa pientä hengähdystilaa. En nähnyt sitä kylmänä eleenä, vaan luottamuksena: hän tietää itse parhaiten, mitä tarvitsee. En osannut arvata, että se tulkittaisiin viestiksi siitä, ettei häntä nähty.
Kun ojensin kuoren aattona, huomasin heti, että jokin meni pieleen. Katse, hiljaisuus, etäisyys. Siinä hetkessä tajusin, että taas olin epäonnistunut kokeessa, jonka sääntöjä en täysin ymmärrä. Minulle se oli yritys olla järkevä ja olla lisäämättä hänen taakkaansa. Hänelle se oli todiste välinpitämättömyydestä.
Jatkan vielä, kun tuo tuotos jäi vaivaamaan, vaikka höpöhöpöä olikin. Saattaahan joku uskoa siihen. .
Antavatko nykyään perheen aikuisjäsenetkin toisilleen lahjoja? Ja ottaako joku ne niin tosissaan, että on valmis eroamaan, ellei saa mieleisiään?
Minä en ole uskonut joulupukkiin enää pitkään aikaan, eikä hän minulle lahjoja tuokaan. Minä saatan ostaa miehelle lahjan, jos löytyy jotakin tarpeellista ja edullista, esim. sukat tai taskulamppu. Mitä tämä aloittaja antoi miehelleen?
Nykyään puhutaan paljon lapsiperheköyhyydestä ja siitä, etteivät kaikki lapset saa edes yhtä joululahjaa. Ei ole vielä tarpeeksi köyhää, jos aikuisetkin kiukuttelevat joululahjoistaan. Panisitte nekin rahat lasten lahjoihin. Samoin viinaksiin varaamanne rahat.
Parasta on lasten ilo – ei riistetä sitä murjotuksella – ja raitis joulu ja joulurauha. Se tulee tai on tulematta ihan lahjoista riippumatta.
Hieno päätös. Olen joskun päätynyt samaan enkä ole sitä katunnut. Tseppiä👍
Vai pitäisikö ennen tuota eropäätöstä odotella vielä vuosi ja elää seuraava joulu ilman tuota helvetinmoista hössötystä.
Jätä osa asioista tekemättä.Älä yritä tehdä täydellistä joulua. Keskity oleelliseen. Delegoi tietyt asiat pois itseltäsi selkeästi ja pitävästi. Kun olet delegoinut niin älä puutu niiden toteuttamiseen. Lopeta tuo joulusekoilu. Älä mene tuohon rooliin kehittämään itsellesi tunnetilaa jota ympäröivät ihmiset eivät edes tajua olevan olemassa.
Pääsiäinen on paljon parempi juhla. Mieti joulun ja pääsiäisen eroja.
Kukahan kouluttaisi miehiä? Miten voi olla niin vaikeaa olla aikuinen, tasavertainen kumppani ja vanhempi? Kuulee niin monesta suusta tätä, että miehet ovat vain ylimääräisiä lapsia perheessä. Jotkut perustelee luontaisilla rooleilla ja sukupuolien eroilla, vaikka kyse on siitä, että miehenkin pitäisi nähdä vaivaa ja kyetä kehittymään ihmisenä. Mies tuntuu taantuvan vetelän teinin tasolle, jota ei kiinnosta koti, perhe, lapset ja vaimo.
Sanoisin, että hanki dildo. Se ei tee kotitöitä, mutta ei tee miehesikään.
Niin tai sitten tämä
Olin ostanut lahjat, omille pojilleni, hänen lapsille, hänelle, tehnyt joulusiivon, tehnyt ruuat, huomioiden kaikkien must be toiveet ruokapöytään, ja sitten leikittiin joulupukkia
Lahjat oli jaettu, niin hän ylväänä pöydän päästä , ETTÄ SULLE EI OLLU NYT SIT MITÄÄN… Olis saatana ollu ees hiljaa
Kaikella onnella on hintansa!
No jopas.
Jos tämä nyt oli se viimeinen tikki niin selvä, eroa vaan. Miehelle se todennäköisesti tulee täytenä yllätyksenä.
Ja kyllä, varmasti on helppoa ottaa täysi vastuu kaikesta eikä odottaa toisen panosta.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki olisi täydellistä. Harvoin on.
Ero, uudet asunnot, lasten vuoroviikot, kavereiden, jopa isän perään itkeminen, elämän järjestäminen, elintaso, yksinäisyys, uudet parisuhteet, uusperhekuviot.. kyllä edessä on paljon uutta.
Tunnut olevan kova järjestelmään asioita. Asetat kovat vaatimukset itsellesi ja myös läheisillesi. Mitäs jos vähän löysäisit?
Sen sijaan, että lähetät excelin täynnä vaatimuksia, mitäs jos sopisit puolison kanssa että kumpikin ostaa itse itselleen lahjan, toisen puolesta?
Ja ne sukulaiset voi suosiolla jättää pois järkkäilylistalta. Ilmoitat miehelle että ei kuulu sinulle. Todennäköisesti eivät edes kaipaa lahjaa mutta se on totuttu tapa, josta joku yrittää välillä pyristellä pois mutta sitten taas jatketaan vanhalla tavalla.
Kummilapset, jos ovat yhteisiä, ovat tietenkin hankalampi kohde, mutta siinäkin kannattaa miettiä vastavuoroisuutta – onko todellinen kummisuhde vai kalliiden lahjojen odottaja? Yhdessä vietetty aika on paras lahja – jos siis ylipäätään sietää kummilapsiaan.
En halua vähätellä tunteitasi. Toisaalla voi olla väkivaltaa, alistamista, taloudellisia ongelmia, sairauksia, alkoholismia, vinoutuneita toimintatapoja. Ja mistä tietää, vaikka sinunkin tapauksessasi.
Jos olet loppu ja haluat muuta – toimi. Itsesi ja sitä kautta kaikkien parhaaksi.
Ero olisi ehkä helpotus teille molemmille.
Mutta mainitsit lapset. Kun ihmisellä on lapsia, ovat he etusijalla. Mietipä vielä oikein kynän ja paperin kanssa, onko teillä varaa erota. Madaltuuko elintasonne, joudutteko muuttamaan vaatimattomampaan asuntoon, putoatteko kenties köyhyysrajan alapuolelle, kuinka se vaikuttaa lapsiin? Entä auto? Onko sinulla eron jälkeen varaa autoon ja sen ylläpitoon? Jos ei, kuinka lasten kuljettaminen lääkärille, harrastuksiin, päiväkotiin onnistuu?
Tekeekö miehesi kodin pieniä remontteja? Entä pihatöitä? Selviydytkö niistä?
Kuinka lapset reagoivat isän lähtöön?
Avioliitto ja perhe on liikeyritys, avioero eräänlainen konkurssi. Tässä tilanteessa on mietittävä, mikä kannattaa ja mikä ei. En soisi, että joudut katumaan. Onneksi tämä kertomus on tekoälyn tuotos. Varsin hauska on tämä kohta: ”… kun lapset leikkivät uusilla leluillaan ja mieheni torkuivat sohvalla…” Toisaalta ei ole yhtään hauskaa vitsailla vakavilla, jopa kuolemanvakavilla, asioilla.
Täällä annetaan melko paljon neuvoja siitä keskustelemisesta. Itse arvostan toki kykyä keskustella. Keskusteluun tarvitaan vaan molemminpuolinen motivaatio. Pohjan tästä vie se, että kyseinen mies varmasti kyllä ymmärtää tekemänsä. Ei vain välitä. Tämä yksittäinen teko ei varmaankaan ole ollut ainut välinpitämyyttä osoittava teko. Jos mies kykenee toimimaan suhteessa näin on hän tuskin kiinnostunut enää siitä, että asioita aletaan rautalangasta vääntämään. Hän tietää tekonsa. Välinpitämättömyys on välinpitämättömyyttä, eikä se selityksillä siitä muutu. Tämä käytös on miehen tietoinen valinta. Kukoistusta sinulle kevääseen😍
Eikä ollu vaan jouluna, vaan kaikki muutkin juhlat ja pyhät. Keskusteltiin ja keskusteltiin, ei muutosta tai edes yritystä. Sitten en enää jaksanut keskustella ja hiljaisuus tappoi loputkin suhteesta. Miksi onkin niin vaikea lähteä ajoissa? Kun lähdin, oli enää kuoret jäljellä.
Kompromisseja, jos toinen antaa valmiin listan missä selvästi lukee kaikkine mahdollisine tietoineen mitä haluaa lahjaksi ja toinen ignooraa tämän totaalisesti niin kyllä se aika paljon miehestä kertoo ja siinä ei taida enää keskustelut auttaa vaikka kuinka on a ja o.
Minä sain milloin lumilapion, milloin paistinpannun. Kaksikymmentä vuotta riitti. Lähdin muutama joulu sitten.
Oletteko yhdessä miettineet, mitä kumpikin haluatte esimerkiksi joululta? Mikä siinä on molempien mielestä tärkeää? Tai arjesta ja parisuhteesta? Monet parit eivät keskustele ja tee kompromisseja. Jos toisen mielestä on tärkeää, että joka paikka kiiltää sisällä ja toisen mielestä auton pitää olla puhdas, niin mitä jos kumpikin tekee sitä, mitä pitää tärkeänä ja mikä itseltä sujuu? Ei tulisi itselläni mieleenkään mennä siivoamaan autoa – mutta miehen mielestä se voi olla juuri tärkeintä – miehen mielestä kiiltävä koti ei välttämättä ole niin tärkeä – miksihän sitten siivoaisi? Ns pakolliset, ruuat ja tiskit on tietty hoidettava ja ne jotenkin jaettava. Miten ne tehdään, milloin ja millä tarkkuudella – siinä voi taas olla näkemyseroja ja jossain määrin pitää joko sietää toisen tapaa tai tehdä itse.
Kenenkään yksittäisten parisuhdetta ei kukaan ulkopuolelta tunne, mutta monesti keskustelujen puute on ongelma. Omassa liitossaan olen huomannut, että olettaminen, odottaminen (täälläkin joku kertoi salaa toivovansa jotain) on avain ongelmiin. Miksi emme suhtautuisi toisiimme kuin esimerkiksi sisarukset Topi Borg ja Sointu – selitetään ystävällisesti, mitä halutaan ja tarkoitetaan ja miksi ja sitten myös hyväksytään toisten eroavaisuudet. Oikeasti voimme oppia vuorovaikutustaitoja myös neuroepätyypillisiltä, jotka saattavat aiheellisesti kyseenalaistaa olettamuksiamme ja tapaamme toimia. Toiselle voi aivan toiset asiat olla tärkeitä. Suurin osa ihmissuhteiden ongelmista johtuu mielestäni vuorovaikutuksen haasteista – miksi pitää olettaa ja odottaa toisen tajuavan jotain ilman erittäin selkeää ilmaisua. Tuttavani valitti laiskasta miehestään – töissä hän hoiti miesten tiskivuorot, koska ”eihän ne osaa” tai ”eihän nyt miehet”. Kannattaa miettiä, onko kovin kiintynyt marttyyrikruunuunsa tai moittiiko puolisoaan tämän tavasta hoitaa asia niin, että toinen luovuttaa.
Sitten on tilanteet, joissa toinen ei yksinkertaisesti selkeästä, ystävällisestä ja rakentavasta keskustelusta huolimatta ota vastuuta kodista tai kunnioita puolisoaan. Kannattaa katsoa, ettei itse kasvata ”mieslasta” tai ”prinsessaa” kotonaan. Lapset sukupuolesta riippumatta mukaan kodin askareisiin. Joutuu laskemaan rimaa ja katsomaan läpi sormien, mutta tärkeintä on opettaa kotitöihin. Useammin näkee sitä, että perheen tytöltä vaaditaan kaikenlaista ja poikaa kasvatetaan kuin haurasta vauvaa.
Kotitöissä minusta on tärkeää jakaa hommat mielenkiinnon ja taitojen mukaan ja loput sopuisasti. Ei ole minulle ongelma hoitaa lahjat ja ruuat, siivoamiset yms., ne ovat minulle tärkeitä. Mies hoitaa minulle vastenmieliset asiat, pyörät ja autot, ulkotyöt, laskut ym. Tietty tiskit ja pyykit jaamme. Tavoista osoittaa ja näyttää arvostusta ja rakkautta on myös tärkeä keskustella.
Paras lahja, jonka voit itsellesi antaa. Itse arvostusta ja kunnioittamista. Ole ylpeä itsestäsi.
Aamen tolle! Kertoo kaiken ko hepusta jollei edes noiden ohjeiden kera viitsi/halua panostaa sinuun senkään vertaa.