Kadun sitä, että lähdin kulissiliitosta
Mistä tietää, milloin pitää erota? Entä jos kadun eroa? Tuttuja kysymyksiä jokaiselle, jonka liitossa on ollut vaikeuksia. Sitä, mikä on oikea ratkaisu ja mitä eron jälkeen tapahtuu, ei voi varmuudella tietää. Pitää vain tehdä päätös ja toivoa parasta.
Päätöksen kanssa joutuu elämään, oli se sitten mikä tahansa. Epäileminen on normaalia, mutta joskus käy niinkin, että huomaa tehneensä virheen. Tältä tuntuu, kun huomaa, että ero ei tainnutkaan olla oikea ratkaisu:
”Minulla on ihan hirveitä fiiliksiä eron jälkeen, ja on pakko purkaa nämä jonnekin: Erosin lasteni isästä vajaa kaksi vuotta sitten. Suhde oli kuihtunut lasten ja miehen reissutyön myötä ystävyydeksi ja kämppäkaveruudeksi. Seksiä oli ajoittain, koska oli pakko olla.
Olin tottunut olemaan lasten kanssa yksin, koska mies meni töiden ja harrastusten perässä jatkuvasti. Jossain kohti vaan päätin, että nyt riittää. Elämä lipuu minulta ohi. En ole onnellinen tuon miehen kanssa enkä näe meitä loppuelämää yhdessä.
Ylin kuva Alex Jones.
Elämämme oli pelkkää kulissia ja vihasin sitä ”kaunista elämää”. Lähdin pois. Uuden alku on ollut paljon muutakin kuin kaunista. Iso omakotitalo vaihtui pieneen rivitaloasuntoon. Rahallisesti olin omillani ja yksin piti vastata kaikesta. Lasten ehjä perhe oli jaettu kahtia.
Sitten rakastuin ja näin jo uuden suunnan elämässä. Arjen astuttua uuteen suhteeseen huomasin, että nyt minulla on elämässä mies joka on läsnä, mutta pääasiassa makaa sohvalla. Tätäkö halusinkin?
Pikkuhiljaa huomasin kaipaavani entistä elämää. Ehkä entinen mies ei ollutkaan niin ”huono” kun silloin ajattelin. Ehkä meillä ei ollutkaan suhde niin huonolla mallilla. Ehkä se kaunis kulissielämä olisi ollutkin parempi.
Eikä tilannetta ainakaan parantanut se, että ex-mies löysi uuden onnen. Kauniimman ja menestyvämmän naisen kuin minä. Onko se kuitenkin niin ettei ruoho aina ole vihreämpää aidan toisella puolella!? Vai kultaako aika muistot?”
Nimim. Kadun eroa
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavauksesi alla olevalla lomakkeella. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset ja palkitsemme niistä Huono Äiti -kirjalla.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 25 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Ystäväiseni, uusi suhteesi on huono.
Kun huonoa vwrtaa huonoon niin voi käydä että huono näyttää paremmalta.
Et ollut onnellinen silloin etkä nyt. Mitä jos pistäisit lusmu ukon pihalle, ottaisit selvää mikä tekee sinut onnelliseksi ja löydät sen ennen uutta parisuhdetta sillä kukan muu (mieskään) ei sinulle sitä onnea tee. Tsemppiä
Niin. Onko parempi pitää kulissit kasassa, vaikka olisit puolisosi kanssa vain sen takia, että on yhteinen lapsi ja haluat pitää lapsen perheen ehjänä? Seksiä ei ole ollut vuosiin ja se kuten muukin läheisyys haetaan muualta (mitä se puoliso ei toki tiedä).
Haluaisitko että sinun kanssasi ollaan vain lapsen takia?
En keksi mitään sen parempaa syytä. Eikä lapsensa toisesta vanhemmasta pääse kuitenkaan koskaan eroon.
Meillä oli kanssa kulissit kunnossa, mutta mutta. Miestä ahdisti, hän joi paljon ja ilmiselvästi minun takiani. Ilmoitin, että se on loppu nyt ja minun takiani ei kukaan itseään hengiltä juo. Mieheltä meni 9 vuotta juopotellessa ja vuosi sitten pakotin miehen hoitton kirjavien vaiheiden kautta.
Onhan se niin että rahaa olisi kahden aikuisen tuloilla enemmän ja olisihan siinä talossa kiva asua ja kyllähän se maalaisidylli oli ihan jees, mutta. En vain suostu olemaan ahdistuksen lähde kenellekään. Lapset ei muista aikaa kun yhdessä asuttiin ja kuinka ahdistavaa se oli, mutta nyt ovat tyytyväisiä kun on kaksi aikuista jotka rakastaa ja on raittiita ja elämä turvallisempaa kuin koskaan.
Aikamoisissa prosesseissa olen rypenyt, sompaillut läpi terapiat ja mielenterveysongelmat ja konkurssit ja kaikki, mutta en ole kokenut tarvetta mennä takaisin ahdistamaan lasten isää. Emme riitele rahasta muuten, kuin että ex valittaa vastuuttomuuttani ja holtittomuuttani. Kumpikaan ei maksa elatusapuja, sillä on jäänyt aika monta riitaa välistä. Miehellä on ollut uusia, minulla on ollut uusia ja toivotan hänelle mitä parhainta onnea ja menestystä, koska hänen tasapainonsa heijastuu lapsiin, jotka pitävät isäänsä puolijumalana.
Lasten koti muovaa paljon heidän tunne-elämäänsä. Me olemme molemmat tulleet sairaista ydinperheistä ja samaa ansaa en omille lapsilleni halunnut tarjota. Mieluummin kaksi hyvää ja turvallista, kuin yksi riitaisa ja surullinen koti.
Pidän tärkeimpänä sitä, että tunnistaa oman onnellisuutensa tekijät ja uskaltaa tuoda ne toiselle esiin, kuunnella toisen vastaavat ja löytää tapa, jolla molemmat saa toteutettua oman onnellisuutensa lähteitä.
Parisuhteessa tulee erilaisia kausia. Oleellista on tunnistaa se, milloin toinen tarvitsee tilaa ja antaa sitä, mutta myös se, milloin tilanne kaipaa ravistelua, ettei vain koomauduta ja todeta kahden vuoden päästä että tässä ei ole enää mitään.
Sit taas jos eroon on jo päädytty, niin se vanhan haikailu vain estää elämästä. Siihen vanhaan ei ole ikinä paluuta, vaikka ex-puolison saisikin takaisin. Lainatakseni tätä mielikuvaa: jos paperin rypistää, niin se ei palaa enää ennalleen vaikka sitä kuinka suoristaisi. Se on sitten katsojasta kiinni näkeekö ne rypyt kauniina vai muistuttaako ne kokoajan siitä, että paperi oli joskus suora.
Itselläni vähän saman tyylinen kokemus. Paitsi että lapseni äiti jaksaa kiusaa koko ajan jotenkin vaikka erosimme ja mitä hirveyksiä hän on tehnyt kostoksi? En tiedä sen jälkeen ku muutin pois yhteisestä asunnosta puolisoni alkoi piinaamaan minua eritavoin varastelemalla nykyisestä asuin paikastani mitä kodiksi vaikea kutsua suojaksi säältä enimmäkseen ainoastaan koska muuta suojaa asunnosta ikävä kyllä ei ole edellis yönä tai kun olin kotoani poissa hän kävi varastamassa puhelimeni jälleen kerran.. Rahat hän vei ja myös tavarat ja vaatteita esim. Meilkein kaikki kenkäni. Lapsemme on tässä suurin häviäjä mutta koska olen vain lapsemme isä ni en tiedä asioista mitään enkä isänä olisi kykeväinen hoitamaan lastani edes tunteja taikka saatikka vuorokausia. HUONO ISÄ
Entinen puolisosi varastaa kenkiäsi? Mitä hän tekee miesten kengillä? Miten hän pääsee asuntoosi?
Tämä kommentti on kovin kummallinen…
Siis kyllähän kannattaa tosi tarkkaan miettiä ratkaisua, koska tuo taloudellinen puoli ei ole mikään pikkuasia. Lapsille on paljonkin merkitystä, elävätkö normaalisti vai köyhästi, kuten yh:na tuppaa käymään. Voisiko ero odottaa joitakin vuosia, jotta lapset alkavat lentää pesästä? Jos ongelmana on pelkästään parisuhteen ns. kuivahtaminen, siinä saattaa pystyä sinnittelemään (rahan takia). Kun on tottunut että mies betalar niin ei ole helppoa pärjätä yksin. Tämä on yksi strategia, mutta ei tietty sovi kaikille.
”Jos ongelmana on pelkästään parisuhteen ns. kuivahtaminen, siinä saattaa pystyä sinnittelemään (rahan takia)”
Tai jos ongelmana on pelkästään kuivattaminen, niin kannattaisiko kuitenkin yrittää hankkia kaikki mahdollinen kasteluapu?
Kyllä joka naisen pitää taloutensa hoitaa siten, ettei rahan takia tarvi suhteeseen jäädä. Kuka enään tänäpäivänä antaa tilanteen mennä siihen, ettei olisi varaa elää ilman miestä? Sitä paitsi yh-tuet on niin isot, että paremmin pärjää työtön yh kuin opettaja.
Olisipa kiva nähdä, mitkä nämä paljon puhutut ruhtinaalliset yh-tuet oikein ovat, kun itse en saa yh-tukena kuin lapsilisän yh-korotusta (63,3€/kk)? Ja ne yh:t, joiden laps(i)en toinen vanhempi ei syystä tai toisesta maksa elatusapua, saavat valtiolta elatustukea (max. 186,97€/kk). Toki jotkut yh:t saavat myös muita tukia, esim. asumistukea, opintotukea, työttömyystukea jne., mutta näitä tukia voivat saada myös muutkin kuin yh:t, joten niistä ei pidä puhua yh-tukina.
Tämän viestin kirjoittajalla on mennyt ohi se tosiasia, että onni pitää löytää itsestä eikä parisuhteesta. Minä erosin myös kulissiliitosta, mutta en yhtään kaipaa takaisin entiseen elämääni. En vaikka ei ikinä löytyisi uutta puolisoa. Sen asian kun oivaltaa, että parisuhde ei ole se mikä tekee ihmisestä onnellisen, on jo tosi pitkällä.
Alkuperäisellä kirjoittajalla ei selvästi ollut liitossaan hyvä olla. Jälkeenpäin ehkä palaa vain niihin hyviin muistoihin, eikä mieti sitä mitkä olivat syyt miksi siitä tilanteesta lähti. Rakkautta on myös se että päästää toisen vapaaksi vaikka uuteen suhteeseen jos vanhasta liitosta ei ole enää mitään jäljellä.
Kukaan ei ole täydellinen, ei edes se ex jota nyt kaipaat.
Erittäin osuva kirjoitus jonka allekirjoitan täysin. Ruoho ei todellakaan ole vihreämpää siellä aidan toisella puolella. Menestyvät alfatason miehet eivät kasva puussa ja he kyllä tietävät arvonsa. Jos sattuu olemaan persjalkainen perus ”suomi-akka” niinkuin varsinkin tällä foorumilla 99% on, niin kannattaa ehkä vaan hyväksyä se, että miehellä on oma elämä ja siihen monesti liittyy naiset jotka pitävät itsestään ja miehestä huolta.
Mä en nyt ymmärrä tota sun avautumista ollenkaan. Onko se siis taas yxi loputon vihjaus siitä että jos et pidä miehestäsi huolta niin joku toinen kyllä pitää?
Suomi on pullollaan sohvalla makaavia resupekkoja joille työ ja vastuunottaminen ovat ihan vieraita sanoja. Kotielämässä ovat läsnä juuri sillä että makaavat sohvalla joka usein on keskellä olohuonetta. Suurin osa tälle palstalle kirjoittelevista on omanarvonsa tuntevia ihmisiä jotka kiinnostuvat arjen asioista ja muista ihmisistä. Hyvää jatkoa heille!
Ne ”alfatason miehet” on kyllä niin surullisia ja tragikoomisia tyyppejä varsinkin parisuhteen näkökulmasta että luojan kiitos oon lakannut sellaisia etsimästä jo parikymppisenä. Alfojen tehtävä kun on koko evoluution ajan ollut toimia siemenlinkoina ja taistelijoina. Ei kovin kummallista puolisomateriaalia, ja aina löytyy joku toinen tolvana akka siihen somaan pikku asetelmaan soviteltavaksi kun edellinen nainen kyllästyy. Itse näkisin eron alfasta vain positiivisena asiana ja mahdollisuutena löytää parempi mies.
Tuntuu, että itse avautujan omanarvontunto on todella heikko, ja se on rakentunut pääasiassa kauniiden kulissien, varakkuuden ja miehen varaan.
Mitä sitten, vaikka miehellä olisi viisi avautujaa menestyneempää tai nätimpää tai älykkäämpää akkaa, ei se vaikuta siihen miten eksän pitää itsensä nähdä! Tietyst jos puoliso, kulissit ja varakkuus ovat ainoat asiat millä avautuja on saanut jonkinlaista itseluottamusta niin onhan se rankkaa kun jättää nämä taakseen vielä omalla valinnallaan. Jos haluaa elää feikkiliitossa vain siksi että on varaa siihen isoon omakotitaloon, niin sitten varmaan kannattaa etsiä toinen varakas tomppeli joka sellaisen talon voi tarjota. Jos haluaa aidompaa elämää, kannattaa etsiä itsensä ensin, ja sitten ehkä jossain kohtaa löytää siihen se toinen tyyppi jonka ansiosta ”me” on parempi vaihtoehto kuin ”minä”. Mikään kulissihan sitä ei ole.
Just näin!
Kuin suoraan omalta näppäimistöltäni! Alfat eivät ole tavoittelemisen arvoisia, jos arvostaa hyvää parisuhdetta, uskollisuutta ja aidosti hyvää elämää, ei vain sen esittämistä.
Avautujan kannattaa hankkia itselleen parempi omanarvontunto ja kehittää elämäänsä sisältöä muusta kuin kauniista raameista ja komeista kulisseista. Jos se iso talo ja ne kauniit raamit ovat tärkeät, niin rahamiehiä on maailma täynnä. Sen kun etsii uuden rahoittajan unelmilleen.
Kyllä Katquliini. Olet asian ytimessä. Kiitos!
Erosta toipuvana miehenä vastaan tähän omaa näkökulmaani, en kaikkien miesten puolesta. Minulle ero tuli oikeastaan yllätyksenä. Isoa taustadraamaa ei ollut esim. väkivaltaa, päihteitä, kolmansia osapuolia. Vaimo vain sanoi yksi päivä, että haluaa eron kun ei enää jaksa. Sen enempää syytä minulle ei ole kerrottu. Oli kyllä iso omakotitalo, kaksi autoa ja koira, julkisivuna. Itse olin kuitenkin aika tyytyväinen elämäämme. Eihän se pitkän liiton arki ole aina mitään herkkua mutta itsestä kiinni kuinka paljon siitä vetää hernettä nenään ja kuinka negatiivisen kaverin kanssa tuntojaan purkaa. Minä suorastaan rakastin tulla kotiin. Joka paikasta lähdin aina ensimmäisenä jotta voisin nähdä vaimoni ja lapset. Aina ekana ulkona harkoista, lenkiltä, höntsäpeleistä koska kiire vaimon luo. Töihin menin aikaisin jotta olisin ennen vaimoa kotona ja voisin ottaa hänet vastaan. Mikään ei ollut kauniinpaa kuin töistä kotiin saapuva vaimo. Menin autolle vastaan auttamaan mahdollisten kantamusten kanssa. Palautteena sain vuosien ajan mitätöintiä, vertailua muiden miehiin, alistamista, yleisesti jonkin verran negatiivista palautetta kun en ollutkaan tehnyt jotain mitä hän oli töissä miettinyt. Rakastin vaimoani ja lapsiani ja olisin halunnut mennä pariterapiaan mutta ei se kuulemma auta. Epätietoisuus eron syistä kalvaa sisältä vielä melkein 2v eron jälkeen. Olen muistellut kaikkia huonoa asioita liitostani mutta omat hyvät muistot vievät voiton. Haluan perheeni takaisin!
En ole sohvalla makaava kaljamaha vaan pidän itsestäni huolta ja hoidin taloa, pihaa ja tein lasten kanssa päivittäin kaikkea kivaa mitä keksittiin. Olisin halunnut tehdä vaimon kanssa yhdessä vaikka mitä matkoja, parisuhdeiltoja, käydä leffassa ym. ym.
kaikki ehdottamani oli väärään aikaan tai vääränlaisia tai sitten vaimo suuttui kun hänen kaveria en ollut ajatellut mukaan. Kaatuuko pitkät liitot itsekkääseen ajatteluun? Liian hyvään median antamaan kuvaan? Miehen tekemisiin tai saamattomuuteen? Tuleeko parisuhde johonkin murrosikään josta nykyisessä eromyönteisessä yhteiskunnassa ei haluta ylläpitää perheitä vaan korostetaan sinkkuuden ihanuutta? Jos on väkivaltaa, päihteitä, pelivelkoja, pettämistä niin ymmärrän eron olevan hyhvä vaihtoehto mutta toimivasta parisuhteesta eroaminen oman kriisin takia ei ole mielestäni hyvä vaihtoehto?
– Olen surullinen eronnut vuoroviikkoisä. Uusi parisuhde tuo mieleen avioliiton ja ehjän perheen jossa kaikki on helpompaa yksinkertaisempaa.
YDINPERHE on jotain niin ainutkertaista, kaunista ja pyhää, että älkää hajottako niitä liian kevein perustein 🙁
– Ruoho ei todellakaan ole vihreämpää aidan toisella puolella.
Jokainen parisuhde on omanlainen. Hoida omaasi. älä murehdi muiden parisuhteita.
Parasta mitä ihminen voi tehdä on mennä omaan kotiin ja rakastaa perhettään.
– Luotanko mihinkään
❤
Voi että! Tuollainen mies kyllä kelpaisi!
Vaimosi sanoi haluavansa eron, koska ei jaksa. Onko hän nyt voimaanntunut? Epäilen. Ero ei ole koskaan helppo. Ja jos lapsistaan välittää, se on rankkaa lapsillekin.
Voimia tulevaan!
Todella kaunis kirjoitus. Ainakin tiedät, että olet rakastanut sydämestäsi ja tehnyt kaikkesi♥️
Itsellä n. 2v erosta myös. Enkä voisi kuvitella edes seurustelevani, vaikka kiinnostuneita on ollut. Suurin suru varmaan on, että toista ydinperhettä ei tule. En voi kuvitella toista miestä tähän taloon minun ja lasten kanssa. Ydinperhe on jotakin niin ainutkertaista, että sen arvon ymmärtää syvimmin vasta sen menettäessään. Koen myös, että nykypäivänä liian heppoisin perustein luovutaan ydinperheestä juurikin omien kriisien vuoksi, jotka olisi selvitettävissä ilman että oman onnettomuuden syy lykätään puolison päälle.
Meillä ex-puolison kanssa tosin molemmat teimme suuria virheitä, mutta loppupeleissä olisin itse varmasti tehnyt mitä vain säilyttääkseni liiton. Seurustelumme alkoi suhteellisen nuorena ja emme ehkä kumpikaan olleet siihen valmiita. Liitto ei kestänyt henkilökohtaisia kriisejämme, toisen lapsen sairautta ym. Mutta varmasti suuressa osassa oli myös oma itsekkyyteni ja toisaalta molempien traumat.
Toivon, että kaikki eroa harkitsevat kävisivät ensin terapiassa ja avioliittoleirin tms. Vaikka ei yhtään huvittaisi, mieli voi muuttua matkalla ♥️
Tässä miehen kirjoituksessa on todella paljon samaa oman kokemukseni kanssa, mutta asiat ovat menneet toisin. Meillä oli ollut useamman vuoden vaikeuksia parisuhteessa ja keskeisenä asiana on ollut vaimon jatkuva tyytymättömyys minua kohtaa. Juuri kuten yllä kuvasit, vaikka rakastat puolisoasi, hoidat taloa, perhettä, yhteisiä asioita, olet hyvä isä, etkä se sohvalla makaava kaljamaha, niin miehenä olet kuitenkin virheellinen, teet asioita väärin ja saat toisessa aikaan valtavia ärsytyksen tunteita. Olemme käyneet pariterapiassa ja perheneuvolassa ja ties missä. Meidän ongelmia kärjistää vielä vaimolla terapeutinkin toteama ääniyliherkistyminen, joka kohdistuu vihan ja raivon tunteina minun pitämiini ääniin, jopa hengitykseen. Vaimo on ollut pitkään jo ”jalka oven välissä” ja uhannut erolla. Moni riita on päättynyt vaimon eroilmoitukseen, mutta tilanteen rauhoituttua hän on taas suostunut jäämään. Itselle ehjä ydinperhe on todella iso asia ja olen ollut sovittelussa se osapuoli, joka sanoo, että yritetään vielä ja saamme meidän ongelmat korjattua. Reilu vuosi sitten kuvioihin tuli toinen mies, joka kuulemma osaa kohdata vaimoni minua paremmin ja asia kärjistyi siihen asti, että vaimo olisi halunnut meille avoimen suhteen voidakseen olla tyon miehen kanssa, kun minä vahdin lapsia. En suostunut, sanoin että valitse itse, minä tai hän. Vaimo ei halunnut ottaa eroa, joten valitsi perheen, mutta tämä toinen mies jäi kummittelemaan elämäämme. Samalla oli vielä talon rakentaminen kesken, johon piti löytää voimia töiden ja perheen lisäksi. Näiden seurauksena minulle tuli uupumus ja jäin vuosi sitten töistä sairaslomalle. Vaimo pakeni keväällä tilannettamme töihin ja hetken tuntui, että olen uupumuksen kanssa painiva yh-isä, joka yrittää hoitaa yksin lapsiamme ja kotiamme rikkinäisillä voimavaroilla. Sain kuitenkin kevään aikana itseni jaloilleni ja kesäksi olin jo aiemmin sopinut pidemmät vapaat töistä talomme rakentamista varten. Sain talon valmiiksi, niin että pääsimme syksyllä muuttamaan uuteeen kotiimme. Emme ehtineet asua, kuin muutaman viikon, niin saimme aikaan todella suuren riidan, jossa purkautui varmasti molemminkin puolin alkuvuoden aikana kiireen keskellä patoutuneet tunteet. Riidan seurauksena vaimo lähti tämän toisen miehen luo yöksi. Viikkoa myöhemmin hän oli löytänyt itselleen asunnon. Puhuimme ja päädyimme siihen, että ei haluta tehdä hätiköityjä liikkeitä, joten emme eronneet, mutta aloitimme syksyllä asumuseron, jossa saisimme molemmat hieman tilaa tulehtuneesta parisuhteestamme. Täytyy sanoa, että tämä erillään asuminen ja vuoroviikköisyys tuntui minusta vapauttavan hyvältä. Koti oli nyt turvallinen paikka, jossa en jatkuvasti kuule kuinka huono olen tai kuinka väärin teen asioita, eikä tarvitse pelätä että jostain tyhjästä asiasta syttyy yllättäen valtava riita. Minun oli pitkästä aikaa hyvä olla. Kääntöpuolena oli kuitenkin lasten rikkinäinen koti, ja heistä oli nähtävissä, että ero vuoroviikoin toisesta vanhemmasta on heille huono. Myös rahat olivat tosi tiukalla ja oli selvää, että eron myötä uusi itselle tehty koti menisi myyntiin. Vaimolle asumusero oli puolestaan yllättäen todella vaikea kokemus ja hänen oli paha olla erossa. Hän alkoi todella pian erilleen muutettuamme kaivata läheisyyttä ja tunteiden osoituksia minulta. Minun puolestani oli nyt jostain syystä todella vaikea vastata hänen tunteisiinsa, vaikka olin ollut tähän asti se osapuoli, jolla rakkauden tunteet olivat siihen asti olleet katkeamatta olemassa ja joka oli koko ajan halunnit pitää meidät yhdessä. Asumuseroon vuokratun kämpän määräaikaissopparin päättymisen lähestyessä tuli eteen vaikea puntarointi. Erota ja jatkaa eri teillä, vai palata yhteen ja yrittää korjata ydinperhe. Vaimo oli jo päättänyt hyvin pian asumuseron alettua, että hän rakastaa niin paljon, että haluaa palata yhteen, joten valinta jäi käytännössä minun käsiini. Aivan helvetin vaikea valinta! Nyt varsin tuoreena tilanteena vaimo on muuttanut takaisin kotiin ja olemme päättäneet yrittää vielä ydinperheen ehjänä pitämistä ja yrittää korjata parisuhteemme ongelmat. Ja näin alkufiiliksenä voin sanoa, että se ei ole helppoa. Meillä on ainakin vielä ehjä ydinperhe, täydelliset lapset, uusi omakotitalo, uudehkot autot pihassa, eli kulissit kaikin puolin kunnossa… Mutta entä jos sisällä tuntuu tyhjältä, rikkinäiseltä, loukatulta, eikä rakkauden tunteita löydy, vaikka haluaisikin yrittää…
Ehkä tuo liiallinen läsnäolosi oli liikaa? Itseäni ainakin ahdistaisi, jos ei esim. koskaan saisi tulla rauhassa töistä kotiin, vaan siellä olisi aina mies odottamassa yhdessäoloa. Ihminen tarvitsee myös parisuhteessa omaa tilaa. Jotkut enemmän ja jotkut vähemmän. Jotta toista ei kuormittaisi omilla tarpeillaan liikaa, niin sisältöä elämään pitää saada myös kodin ulkopuolelta. Ei niistä harrastuksista pidä juosta kotiin, vaan jäädä saunomaan ja sitä kautta ylläpitää sosiaalisia suhteita myös perheen ulkopuolelle. Välillä on molempien hyvä käydä viikonloppujakin reissussa ihan kaveriporukalla. Tämä keventää parisuhteelle kertyvää taakkaa ja yleisestikin ajatusten vaihto ulkopuolisten kanssa auttaa ymmärtämään myös omaa elämää.
Mutta varmaan jollekin tuollainen tiiviimpikin yhteiselämä käy. Yritä siis löytää vierellesi toinen vahvasti parisuhdeorientoitunut, ehkä tarpeenne kohtaavat paremmin? Ehkä pääsisit uudessa parisuhteessa yli vanhan perään suremisesta. Ja muista, että myös lapset tarvitsevat kasvaessaan koko ajan enemmän omaa tilaa. Älä siis vaadi, että isäviikollasi lapset olisivat koko ajan tekemässä jotain sinun kanssasi.
Jos tuo vaimo kaipasi enemmän omaa tilaa, niin se olisi pitänyt kertoa miehelle. Vaikea on huomioida toisen toiveita, jos ei niitä kerrota. Eroilmoitus ilman selityksiä on melkoinen isku vyön alle ja vaikeuttaa jätetyksi tulleelta asian omaa käsittelyä.