Kahdenkeskisestä lomasta tulikin kakarakatastrofi!
”Tiedätkö sen tunteen, kun olet saanut lapset hoitoon ehkä ensimmäistä kertaa koko tänä vuonna tai jopa vuoteen? JA siihen päälle on vielä lomaa tai vapaapäivä?
Harvinaista herkkua, josta kannattaa ottaa kaikki irti. Esimerkiksi varaamalla kylpyläreissu. Kerrankin aikaa kahdestaan…kerrankin aikaa rentoutua…kerrankin lepoa ja hiljaisuutta!
Odotuksia täynnä ja aivan loppuun rasittuneena saavutaan hotellille. Odottelun jälkeen päästään huoneeseen, ja ihan ensiksi pitää vähän levätä. Tai ”levätä”, onhan sentään kahdenkeskistä aikaa, mitä luksusta!
Lepohetki keskeytyy pian, kun huoneesta alkaa kuulua älytön älämölö. Pomppaan pystyyn, mitä täällä tapahtuu? Pääsikö tänne joku muu sisään?! Mitä??
Mutta ei sentään! Mölinä kuuluu viereisestä huoneesta. Se on käsittämätöntä. Miten puhe on noin kovaa? Miten se voi kuulostaa siltä että joku on tässä samassa huoneessa? Syyksi paljastuu paperinohuet seinät ja vielä ilmastointikanava päälle.
Selviää, että viereiseen perhehuoneeseen on paukannut suurperhe pikkubussilla. Suuressa perheessä pitää puhua kovalla äänellä, jotta kaikki kuulevat. Koska kaikki huutavat samaan aikaan. Se siitä levosta sitten, kun vieressä käydään läpi koko katraan nukkumisjärjestelyt – ja joka perheenjäsen vaatii asian läpikäymistä uudelleen. Sitten alkaa spekulaatio siitä, kuka on syönyt ja kuka ei ole syönyt banaania. Jokaisen on syötävä hänelle määrätty banaani, koska ravintolaan ei olla menossa vielä! Pajatus on niin kovaa, että omasta keskustelusta ei tule mitään.
Mölinä taukoaa, kun lapset painuvat pihalle. Katketakseen puhelimen soimiseen. Etsimme soivaa puhelinta tovin, ennen kuin tajuamme, että ääni kuuluu naapurihuoneesta. Kertonee kaiken tarpeellisen äänieristyksestä.
Ilmastointikanava kuljettaa huoneeseen aivan kaiken äänen toisesta huoneesta. Siis aivan kaiken. Niin tarkasti, että ei voi muuta kuin toivottaa naapureille onnea sekä lomanviettoon että avioliittoon, kuulostaa siltä että tekin olisitte kahdenkeskisen loman tarpeessa!
Kuva Alvin Mahmudov, ylin kuva Frank McKenna (kuvituskuvia).
Rauhaa ja hiljaisuutta ei löydä myöskään ravintolasta. Vaikka kuinka yrittää valita pöydän, jossa saisi rauhassa jutella, viilettää jaloissa naperoita ja korvissa kaikuu sekä nälkäitkua että tylsyydestä mankumista. Rasittuneena ei edes muista, mistä keskusteli ennen kuin keskustelu katkesi hyytävään rääkäisyyn korvanjuuressa.
Samaa ihanaa rauhaa ja rentoutumista on vuorossa kylpyläosastolla. Kylpylässä on lastenallas leluineen ja pienine liukumäkineen. Uimiseen tarkoitettukin allas on toisesta päästä matala ja lapsille sopiva. Mutta lapsetkin haluavat olla porealtaassa ja lämpimässä altaassa, totta kai. Harmi vaan, että lapsille ei riitä niissä rentoutuminen, vaan silmät kiinni lämpöaltaassa lilluminen keskeytyy siihen, kun vieras lapsi ensin monottaa naamaan ja sitten saa raivarit kun vanhemmat eivät halua lähteä altaasta vielä. Porealtaassa taas hypitään ja sukelletaan. Ihanan rentouttavaa, eikös olekin mukavaa että tultiin tänne kylpylään nauttimaan kahdenkeskisestä laatuajasta!
Huoneen ”rauhassa” kuullaan viisinkertainen tappelu nukkumaanmenosta. Joka sana on niin selvä, että ei uskoisi, että välissä on seinä. Tämähän on kuin kotona olisi. Sitäkin myöten, että unet loppuvat aamulla siihen paikkaan kun naapurihuoneessa ensimmäinen herää. Edes lomalla olisi mukavaa nukkua pidempään kuin puoli seitsemään, mutta älämölö viereisestä huoneesta ei anna mitään mahdollisuutta siihen. Korvatulpat ja tyyny pään päällä eivät riitä. Viereisen huoneen lapset voisivat yhtä hyvin hyppiä tässä sängyllä.
Ei muuta sitten kuin aamupalalle kuuntelemaan huutokonserttia viereisestä pöydästä ja sen jälkeen aamu-uinnille vieraan lapsen varpaat naamalla. Alkaa tulla koti-ikävä, siellä ne on sentään tutut lapset kun huutaa ja niitä voi komentaakin!
Kuva Ks Kyung.
Kyllä kyllä, lapsiperheidenkin pitää saada matkustaa, lomailla ja syödä ravintoloissa. Ehdottomasti pitää saada, ja lasten pitää saada olla lapsia. Eikä tietenkään ole viereiseen huoneeseen parkkeeranneen suurperheen vika, että joka ikinen sana kuuluu kirkkaana huoneesta toiseen. Ja kun hotelli on täyteen buukattu, ei voi oikein huonettakaan vaihtaa.
Itsekin on lasten kanssa lomailtu, ja myös ne meidän omat hyvinkasvatetut kullanmurut kiukuttelevat, itkevät, väsyvät ja leikkivät kovaäänisesti. Että ei tästä voi ketään syyttää eikä olla kellenkään vihainen. Mutta välillä oli omat itkupotkuraivarit ja mankumiskohtaus lähellä, kun lopen uupuneena harvinaisena vapaahetkenä joutuu kuuntelemaan muiden lasten kitinää ja vanhempien motkotusta.
Kaksi ajatusta kantoi läpi loman: rauhoittava tokaisu toiselle, että ei ole meidän lapsi, me ei olla vastuussa! Ja se, että mitäs jos ensi kerralla kokeiltaisiin K18-hotellia? Toisin kuin luulin, niitä ei nimittäin varmaankaan ole suunniteltu kaikesta valittaville lastenvihaajille, vaan meille uupuneille vanhemmille jotka haluaisimme viettää edes pienen rentoutumishetken ilman kiljuntaa, kälätystä ja vieraan lapsen varpaita suussa.
Niin ja anteeksi kaikille, joita meidän lapset ovat vuosien aikana erinäisissä paikoissa häirinneet! Vasta ilman lasten seuraa tajuaa, kuinka paljon niistä saattaakin lähteä ääntä ja muuta häiriötä! Olen TOSI pahoillani.”
Nimim. Että semmoinen lepoloma
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
