Huono Äiti sai avautuminen: ”Kesä. Voi, se ihana kesä, josta kaikki puhuvat. Meidän perheessä se tarkoittaa lähinnä stressiä ja tiukkaa budjetointia. Olen miettinyt, miten ihmeessä muut keskituloiset pariskunnat pärjäävät, varsinkin jos heillä on lapsia, perus asuntolaina ja autolainakin painaa päälle. Kuten meillä. Tuntuu, että täällä kesä-Suomessa ei ole varaa käydä perheenä juuri missään, jos ei kansallispuistoja ja nuotiomakkaraa lasketa.

Onhan meillä toki oma piha ja trampoliini, mutta lapset haluaisivat kokea muutakin. Mainoksissa näkee huvipuistoja, eläintarhoja ja vaikka mitä teemakohteita. Meidän tyttö haaveilee Särkänniemestä, poika PowerParkista. Minä puolestani haaveilen siitä, että voisin viedä heidät edes kerran kesässä johonkin vähän erikoisempaan paikkaan ilman, että tili menee miinukselle tai joudun tinkimään ruokamenoista.

Kun laskee yhteen ne kaikki piilokulut: bensa, sisäänpääsymaksut, ruoat ja juomat paikan päällä, ehkä joku pieni muistoesine lapsille… Summa nousee nopeasti pilviin. Yksi huvipuistoreissu voi helposti nielaista useamman satasen. Se on iso raha, kun kuukausittain menee jo se parisataa asuntolainaan, päälle autolaina ja kaikki perusmenot. Koulun alkaessa tarvitaan uusia vaatteita ja tarvikkeita, ja säästötilille pitäisi kertyä puskuria yllättäviä menoja varten.

Olen monta kertaa miettinyt, miten pystyisimme parantamaan tilannetta. Lisätöitäkö? Mutta milloin sitten ehtisin olla lasten kanssa, kun juuri kesällä heillä on loma? En halua, että he muistavat lapsuudestaan vain äidin, joka oli aina töissä.

Niinpä meidän kesämme koostuvat usein retkistä lähimetsiin, pulahduksista kunnan uimarannoilla ja iltaisin grillataan makkaraa omalla pihalla. Nämä ovat toki ihania hetkiä, ja lapset nauttivat niistä aidosti. Mutta silti, jokin pistää mieltä, kun näkee somessa kavereiden kuvia ulkomaanmatkoista tai upeista kotimaan kohteista. Tuntuu, että me jäämme paitsi.

Ehkä tämä on se ”normaali” kesä monelle muullekin keskituloiselle perheelle, vaikka siitä ei niin ääneen puhutakaan. Se hiljainen totuus, että Suomen kesä on kaunis, mutta usein saavuttamattoman kallis elämys, jos ei ole valmis tinkimään jostain muusta. Ja se on harmi.”

 

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 30 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

30 vastausta artikkeliin “Kesä – ei keskituloisille”

  • Tara sanoo:

    Aika on eri nyt ja silloin 20 vuotta sitten, 10 vuotta sitten.
    Monellekkaan nyt aikuiselle, ei lapsena järjestetty juhlia juhlapaikoissa vieraslahjoineen yms.
    Teineille oli ihan erijutut silloin joskus kuin nyt.
    Kaikilla ei huvipuistot ole ovella, matkat näihin jo maksavat, joka paikkaan et voi pyöräillä eikä kaikilla ole sitäkään.
    Koululaisten kesäloma on pitkä, jo päivittäiset ruokamenot kasvavat. Uimarannallekaan ei kaikilla ole mahdollista päästä joka päivä, ei edes joka viikko. Kaikilla ei ole sitä tramppaa, ei sitä omaa pihaa, ei sellaista puistoa lähellä mihin tehdä piknikkejä.
    Laivasatamat eivät ole kaikkien saavutettavissa välimatkojen takia, vaikka laivan päiväreissun saisikin edullisesti ym ym ym

  • M sanoo:

    ”pari sataa asuntolainaan”? Tän on pakko olla vitsi. Meillä menee joka kuukausi noin tonni asuntolainaan ja silti käytiin kesällä ulkomailla kahden teinin kanssa ja siihen päälle kotimaan reissut. Joku ei nyt ihan täsmää.

  • Rahaton sanoo:

    Kesä ei keskituloisille…Saati sitten pienituloiselle.
    Ollaan kuusi henkinen perhe, kaksi aikuista ja neljä alaikäistä lasta. Mies käy töissä, itse olen kotona äitini omaishoitajana. Ei voi edes haaveilla mistään ylimääräisestä, juuri ja juuri saa laskut maksettua ja halvinta mahdollista ruokaa ostettua. Mitään ei jää säästöön.
    Lapset haaveilee huvipuistoista ja eläintarhoista, mutta aina joutuu sanomaan ettei nyt pysty. Pyysivät uusia reppuja ja muita koulutarvikkeita. Ei pysty hankkimaan niitä kaikkia, kynät ja kumit saivat. Puhelimia ihan turha lapsille edes haaveilla, ei ole varaa. Polkupyörällä käyty läheisellä uimarannalla, polttoaineet säästettävä jotta mies voi kulkea töihin, yhtään ei voi turhaan ajaa.
    On se kesä näinkin mennyt.
    Mutta on tässä jotain hyvääkin. Lapset oppivat että vähemmälläkin pärjää, aina ei tarvitse olla kaikki uusinta uutta ja viimeisen muodin mukaista.
    Vaikka kyllä se välillä itselle käy voimille, kun saa miettiä mistä rahaa että seuraavallakin viikolla saa lapset syödäkseen.

  • Jape Saares sanoo:

    Apua. Mun lapset oli teinejä ja olin YH. Toki oli oma mainostoimisto ja asuttiin mukavasti maksetussa kämpässä. Ensimmäisenä vuonna (2008) kierrettiin prätkällä ympäri Eurooppaa pojan kanssa. 11tkm. Ja tais olla 17 maata, kuudessa viikossa. Seuraavana vuonna tytärkin pääsi mukaan ja viitisen viikkoa Toyota Supralla, 15 maata. Mä tiedän että mun lapset sai liian paljon ja liian aikaisin, koska lisäksi Egypti ja pyramidit, Thaimaa jokusen kerran, Tunisia, Kanariansaaret. Lontoo. Itse olin kerran Mallorcalla ehkä 10 vuotiaana ja 11 vuotiaana Tukholmassa. Mut mä annoin lapsille ihan liikaa. Nyt elävät kurjuudessa ja opiskelevat yliopistossa. Olen kyllä lähettänyt rahaa, että saavat ruokaa. Ja maksanut jotain puhelinmaksuja, koska luottohäiriöisenä laskut tulee mulle, jos ei maksettu.

  • Taimi sanoo:

    Me ollaan todella pienituloisia, ja me nautitaan kesästä täysin palkein. Käydään kansallispuistoissa ja muissa ilmaisissa retkikohteissa. Yövytään teltassa, uidaan järvessä. Maksulliset hömpötykset kierretään kaukaa. Olen tyytyväinen tähän elämän laatuun.

  • Lomailija sanoo:

    Oon välillä miettinyt ihan samaa…
    Enää ei lapset ole mukana kuvioissa mutta muuten kesä menee kituutellen.
    Toisaalta on hyvä muistaa se että someen tulee kymmenien kavereiden lomapostauksia…tuntuu siltä kaikki on koko ajan reissussa. Eihän se niin ole…se yhden perheen postaus voi olla koko vuoden säästetty ja odotettu viikonloppu/päiväreissu. Toki on niitäkin jotka matkustelee paljon.
    Oon vähentänyt suomen seuraamista näin kesällä niin ei tarvitse harmitella ’kun kaikki muut’ käy keikoilla, rantalomalla jne jne
    Mun näköinen loma on pihalla kirjan kanssa riippumatossa.

  • Nimetön sanoo:

    Kulutatte arjessanne liikaa. Olen yhden kouluikäisen yh, lisäksi perheeseen kuuluu koira. Tulot jää verojen jälkeen 2500-2600€/kk paikkeille. Maksan asuntolainaa ja autolaina on kuitattu aiemmin tänä vuonna. Käytiin lapsen kanssa tänä kesänä lintsillä ja särkänniemessä. Pidettiin myös lyhyt hotelliloma. Kukaan ulkopuolinen ei ole näihin liittyvien kulujen kanssa auttanut.
    Jos teillä on kaksi työssäkäyvää aikuista ja kaksi lasta, pitäisi teidän teoriassa pystyä tekemään kesälomalla ainakin jotain. Jos kuluja haluaa esim lintsin osalta karsia, aikuiset voivat ottaa liput ottamatta ja lapsille kertoa jo ennen reissua ettei rahaa käytetä peleihin yms.

  • Itekki tehnyt sanoo:

    Liikutte luonnossa, se on hieno juttu. Ottakaa ämpärit mukaan ja poimikaa metsänamtimia myyntiin. Faceen vain ilmoitusta myytävistä marjoista. Nyt ovat mustikat ja hillat kypsiä. Pian puolukat ja karpalot. Jos tunnette sieniä, niistä ruokaa itselle ja saa säästettyä ruokalaskussa ja näillä säästöillä ja marjastusrahoilla voi sitten ostaa lomaelämyksiä tai jotain muuta kivaa ja vähemmän tai enemmän tarpeellista, ihan porukalla ansaitusti. Sekin elämystä.

  • Takaisin koulun penkille. sanoo:

    Jos kahden keskituloisen aikuisen taloudessa ei jää mitään viivan alle on kulut liian korkeat. Auto halvemmaksi, kämppä pienemmäksi, ei osteta kersoille joka vuosi sitä uusinta älyluuria/tablettia/kelloa. Ihan ala-astetason matematiikkaa.

  • Jennipenni sanoo:

    Minusta asenne että ”jää paitsi” on ihan turha. Meillä on varaa käydä huvipuistossa niin joka toinen vuosi, samoin ulkomailla. Säästän pikkuhiljaa, ja budjetoin. Mutta ikinä muiden ilot eivät ole meiltä pois.