”Kulissien takana tapahtuu paljon vaikka potilas kokee olevansa yksin”
Huonossa Äidissä julkaistiin jonkin aikaa sitten lukijan kirjoitus inhimillisyyden puutteesta synnytyslaitoksella. Kirjoitus herätti paljon keskustelua synnytyksistä ja synnytyskokemuksista, ja saimme mm. nimimerkin Kolikolla on kaksi puolta kirjoituksen aiheeseen:
”Tottakai jokaista potilasta olisi kohdeltava ystävällisesti ja autettava niitä jotka tarvitsevat apua. Synnytyksen jälkeen on usein kipuja ja mieliala vaihtelee hormoonien ja väsymyksen takia. Ikävä kyllä tämän katsotaan olevan normaalia eikä ole hoitajien prioriteettiasteikon kärjessä. Kärkisijan saavat kriittiset synnyttäjät joilla on sairauksia ja komplikaatioita.
Sairaaloiden budjetissa ei ole paljon liikkumavaraa ja silloin kun on kova kiire hoitajamäärä ei lisäänny vaan hoitajien odotetaan tekevän työnsä nopeammin silti työn tasosta tinkimättä. Jos hoitaja sairastuu toiset tekevät hänenkin työnsä jos joku ei halua tulla vapaapäivänä tuuraamaan.
Valitettavasti paineet näkyvät hoitajien käytöksessä. Niin ei saisi olla. Hoitajilta vaaditaan enemmän frustraation ja stressin sietokykyä kuin monelta muulta ammatinharjoittajalta. Jostain syystä alalle hakeutuu ihmisiä jotka ei tajua tätä vaan luulevat että heillä on oikeus sanoa potilaalle pahasti. On myös hyvää tarkoittavia hoitajia jotka haluavat potilaan parasta kannustamalla heitä omatoimisuuteen. Senkin voi tehdä tylysti tai potilasta kunnioittaen.
Joskus potilaasta saattaa tuntua siltä ettei kukaan välitä. Tosiasiassa hoitajat pitävät potilaan tilannetta tarkasti silmällä. He seuraavat potilaan elintoimintoja ja laboratorioarvoja ja kommunikoivat lääkärin kanssa. Kulissien takana tapahtuu paljon vaikka potilas kokee olevansa yksin. Ehkä auttaa vähän jos muistaa että tylykin hoitaja pitää huolta siitä että potilas selviää komplikaatioitta takaisin kotiin.”
Nimim. Kolikolla on kaksi puolta
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Artikkelikuva Craig Pattenaude.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 18 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Varmasti kulissienkin takana tapahtuu, mutta se ei näy eikä tunnu potilaan hoidossa. Me olemme ihmisiä emmekä vain varastoon lappavaa materiaalia, jolle osastolla käy mitä käy. Kiire ei saa selittää hoidotta jääntiä tai huonoa kohtelua. Tuntuu nykyään, että sairaanhoito on jokin oma prosessinsa, jossa potilas on riesa ja sivuseikka niine syineen, miksi hän hoitoon tulikaan, sillä prosessilla ei ole tekemistä enää potilaan kanssa.
Siinä tehdään sitten jotain muuta kuin sitä hoitoa, jollei se näy potilaalle. Ydintehtävät ja prosessin tavoitteet hukassa sairaalassa?
Minua ainakin rassaa nämä hoitoalan ihmisten puheet kiireestä ja siitä, että sillä voi perustella paskasti tehdyn työn. Missä se kiire on? Kun käyn sairaalassa tai vanhainkodissa joko asiakkaana tai asiakkaan vieraana ne hoitajat löytyy sieltä kaffehuoneesta ja kun asiakkaalle tarvitsisi jotain apua niin koko porukka katsoo siellä taukohuoneessa sinua kuin jotain idioottia: ai pitäiskö meidän reagoida asiakkaan hätään? Mielestäni hoitohenkilökunnan asenne on katastrofaalisesti romahtanut sen jälkeen kun tämä myllytys palkkakuopasta alkoi. Mielestäni tuo teoreettinen palkkakuoppa (hoitajien palkat on ihan jiirissä meidän muiden vastaavasti koulutettujen palkkoihin verrattuna ja jopa parempia – ja hei töitä mekin täällä tehdään ja jopa ilman huonoa asennetta asiakkaisiin) ei voi olla syy siihen, että aikuinen ihminen ei voi suhtautua työhönsä vakavasti, varsinkin kun hänen työnsä on ihmisen kanssa työn tekemistä tämän elämän hauraimmissa hetkissä. Kaivakaapa se ammattiylpeys sieltä närkästyksen alta ja alkakaa tehdä töitä tosissaan.
Tyly hoitaja ei hoida työtään eikä huolehdi että potilas pääsee komplikaatioitta kotiin! Hän päinvastoin aiheuttaa niitä. Potilaan ei tarvitse olla kiitollinen siitä että palkkaa työstään saava aikuinen ihminen on naisen elämän karmeimmalla hetkellä lisäämässä huonoa oloa ja halveksii.
Miksi ihminen joka ei osaa käyttäytyä eikä osaa eikä pysty hillitsemään itseään lähtee hoitoalalle? Kuka osaa kuvitella että vaikka yläkoulun opettaja käyttäisi oppitunnit oppilaille vattuiluun ja sanoisi että hyvä tarkoitus siellä takana on. Ei ole eikä ole yhdelläkään synnyttävää tai synnyttänyttä tylyttäneellä hoitajallakaan. Siellä on vain tahallinen ilkeys, kateus, katkeruus, sairas vallantunne siitä että pääsee kyykyttämään elämänsä herkimmällä hetkellä toista naista.
Eikä nämä osaa edes hävetä vaan suolletaan tuollaista kakkaa kuin tämä aloitus.
Mitä muuten jos naiset alkaisivat kertomaan lapsilleen tarkkaan tämän syntymän ja mitä kaikkea ikävää sai kuulla ja kokea vain hoitajien silkkana ilkeytenä?
Olen itsekin hoitaja ja synnyttäjä. Ehdottomasti yksi tärkeimmistä asioista on kertoa asiakkaalle/potilaalle mitä tapahtuu ja mitä tehdään. Se ei maksa mitään vaan pitäisi tulla ihan hoitajalta selkärangasta. Näin ei mun kohdalla tapahtunut, tultiin vaan yöllä huoneesta hakemaan ja vietiin laittamaan ballonki mitään kertomatta, sain sitten sieltä yksin raahautua takaisin omaan huoneeseen kovissa kivuissa. Tuntui että kätilöitä lähinnä ärsytti.
Niin siis mikä tän mielipiteen pointti oli? Se että hoitajilla on kiire ja vääränlaisia ihmisiä hakeutuu alalle!? Ja asiakkaan pitäisi vaan ymmärtää..
Oma kokemus ihan hirveä, toinen kätilö hemmetin ilkeä ja kylmä ja kova.
Onneksi se kiva osui h-hetkeen, mutta kauheaa, että saa pelätä kuollakseen ja vähätellään, jäätävää kohtelua.
Ei huolehdittu minusta eikä lapsestani. Minun annettiin pyörtyä käytävälle ja lapsen annettiin mennä sellaiseen kuntoon, että jouduttiin kiireellisenä asentamaan nenämahaletku, kun kukaan ei tarkistanut saako tarpeeksi maitoa vaikka imetin jatkuvasti. Tämä Naistenklinikalla 2016. Jäi aivan hirveän olo. Lääkäriä en saanut paikalle millään, vaikka anelin, minulle määrätyt lääkkeet lamasivat suoleni, olin koko ajan tajunnan rajamailla. Siltikään kukaan ei tarkistanut, miten lapseni voi, ennen kuin oli kiire ja mua kärrättiin täyttä päätä käytäviä pitkin Lastenklinikan puolelle. Luulin, ett lapseni kuolee. Sillä oli siis verensokeri tippunut niin alas, että tärisi ja krampit kuulemma lähellä.
Aivan kamala kokemus, toi on jo hoitovirhe. Veitkö asian eteenpäin?
Tämä on tätä ”lapsimyönteistä” toimintaa, joka on kiertoilmaus imetyspakotukselle. Vauvalle ei suositella lisämaitoa, ennen kuin vauva on ravinnon- ja nesteenpuutteen vuoksi hengenvaarassa. Koin saman tilanteen esikoisen kanssa vuonna 2016, ja seuraava lapseni sai lisämaitoa heti synnyttyään. Kannan ikuisesti kaunaa tätä imetyspakotushoitokulttuuria vastaan, se on tappava ajattelumalli.
Aina ei tapahdu kaikki mahdollinen ja aina ei pidetä huolta. Esim mun on pitänyt soittaa kelloa, kun suoneen tiputettava antibiootti unohtui, ja aika oli ylittynyt jo tunnilla.
Ikävä kyllä antibiootti saattaa kiireen vuoksi myöhästyä tunnilla. Ei sinällään ole vaarallista, kunhan muistaa kuitenkin tuoda sen heti kun ehtii. Tämä siis ihan yleisenä kommenttina. En tietenkään tiedä, onko sinun ollessa sairaalassa ollut kiire vai mikä syy tuohon.
Omalla työpaikallani tiedän, että sekä itse että työkaverit ovat välillä ihan stressissä, kun tietävät töitä olevan rästissä kiireen vuoksi. Hätätilanteet ja ponnistavat tai todella kipeät synnyttäjät on vain pakko hoitaa ensin ja antibiootit sekä muut lääkkeet sitten kun ehtii.
Minusta ei ainakaan huolehdittu. Yritettiin väkisin että menisin lämpimään suihkuun ei tajuttu etten pysty sanottiin En voi enempää marssi huoneesta pois Olin yksin synnyttämässä. Nappi jolla, sai apua pyydettyä putosi sängyn laidan väliin en saanut sitä. painettua. Seuraavaksi tuli aamu hoitaja katsomaan yöhoitaja ei käynyt katsomassa tämä Tyksissä. Kai vauvan käyrät näytti hyvältä sieltä kahvihuoneesta ei sen äidin niin väliä. Harmikseni tästä synnytyksestä jo yli 6 vuotta en tajunnut tehdä mitään kirjallista valitusta ja nyt asia on jo vanhentunut.
Minulla on yhdestä hoitajasta tosi huono kokemus, vaikkakin varmasti yritti vain auttaa.
Olin imettämässä laitoksella toista lastani, hän kyttäsi lapsen imuotetta. Hän huusi jo, nähtyään tilanteen, kaukaa että huono imuote. Siinä säikähti vauva, minä ja mieheni. Annoin hänestä kyllä palautetta jälkeen päin. Muutoin kyseisessä sairaalassa oli tosi kivat ja ihanat hoitajat. Muusta ei ole valittamista mutta tuo tapaus jäi mieleeni.
Oma kokemus oli, että ne tylyimmät hoitajat olivat vanhat ja kokeneet, eivät niinkään vasta alalle hakeutuneet. Eniten empatiaa sain nuorelta hoitajalta, joka ymmärsi tuoda minulle rintapumpun ja nännikumin kun imetys ei onnistunut. Muut vain sättivät, että miten taas nukun tai että vauva ei kyllä selviä ilman ravintoa…
Tämä kokemus tukee, etteivät hoitajat jaksa työssään. Toivottavasti uskalletaan tehdä päätöksiä, joilla valtion budjetissa varataan terveydenhoitoon enemmän ja korvamerkintään se hoitotyöhön.
Hoitajan palkkaus on aivan sopiva. Jos on ( muka) kiire niin ei se palkkaa nostamalla vähene. Oikeastaan päinvastoin, isompi palkka= vähemmän työntekijöitä.
Miun on pakko tulla kertomaan positiivinen kokemus siitä miten kätilö oli 100% läsnä kun olin synnyttämässä kuopusta yksin. Mies ei päässyt mukaani koska hänen piti jäädä esikoisen kanssa kotiin. Kun minut siirrettiin synnytyssaliin niin tämä ihana kätilö oli koko ajan kanssani (kerran poistui huoneesta noin 10 min ajan). Se kuinka kannustava, läsnäoleva ja sydämellinen hän oli vaikka varmasti kiirettä oli. Hän kuitenkin yli kaksi tuntia oli kanssani salissa, piti kädestä spinaalia laittaessa, tsemppasi ja kannusti ponnistusvaiheessa. Hän ei antanut kiireen vaikuttaa siihen kuinka minua kohteli. Hän jäi sydämeeni.
No eikö sitä esikoista kukaan muu voinut hoitaa hyvä tavaton?
En ole kirjoittaja, mutta haloo, Joku Muu on tosi harvoin hommissa. Jos lähdetään synnyttämään vaikka klo 02 polttojen tullen pari vkoa ennen laskettua aikaa, mistä raapaiset esikoiselle turvallisen aikuisen hoitamaan hänet aamulla hoitoon tai huolehtimaan yöllä?
Noita ”eikö joku muu” juttuja kannattaisi viljellä vähän vähemmän. Ei meillä kaikilla ole mummoja alle 400 km päässä tai ylipäätään hengissä. Kommentoijam kannattaa miettiä, monelleko odottajalle naapuristossaan hän itse on sellainen henkilö, jolle voi keskellä yötä pikalähtönä soittaa, kun poltot tulevat vaikka kk ennen synnytystä, ja joka tulee hyvänä luotettavana ja lapselle tuttuna hoitamaan esikoisen tuosta vain.
Kyllä minäkin valitsisin yksin synnytykseen menon ennemmin kuin tuon legendaarisen Joku Muun esikoisesta huolehtimaan jännittävässä tilanteessa, jonka kestosta ei voi tietää lähtiessä synnärille. Oletuksena kuitenkin pitää olla, että synnärillä äidistä pitää huolta palkattu henkilökunta. Muuten kannattaisikin jäädä ihan kotisynnytylseen vanhan ajan malliin. Esikoisenkin turvallinen olo on tärkeä asia, ei se esikoinen ole mikään ”johonkin varastoitava” vaan lapsi.
Perheet valitsevat tilanteessa parhaan tai pienimmän pahan toteutuksen. Ikävä kyllä, se ei aina ole äidille kivoin, mutta hyvin moni meistä pistää sen esikoisen etusijalle.