Kun aikuinen lapsi palaa aina kotipesään
Huono Äiti sai avautumisen: ”En tiedä, miten olen tähän tilanteeseen joutunut. Olen aina halunnut olla lapsille hyvä äiti, tukea heitä kaikessa tekemisessä ja tarjota kodin, jossa he voivat tuntea olonsa turvalliseksi. Mutta nyt, kun nuorin lapsistani on jo teini-iässä, tunnen olevani täysin voimaton.
Vanhin tyttäreni, hän on jo yli kaksikymppinen, palaa aina takaisin kotiin kun elämä työelämässä ei mene putkeen. Kerta toisensa jälkeen hän pakkaa laukkunsa ja marssii takaisin omaan huoneeseensa, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jättää jälkeensä sotkun, joka on kuin pieni myrskyn silmä: ruokalautasia sohvalla, takkeja ruokapöydällä, vaatteita lattioilla. Elää kuin olisi yksin autiolla saarella, täysin piittaamatta muista.
Isänsä ei ole enää kuvioissa. Muutti toiseen kaupunkiin uuden perheensä kanssa vuosia sitten. Minun niskaani on jäänyt kaikki vastuu.
En ymmärrä, miksi hän ei pysty itsenäistymään. Onko tämä nykynuorten tapa elää? Vai onko kyseessä vain hänestä itsestään? Olen yrittänyt puhua asiasta hänen kanssaan, mutta aina keskustelu päättyy siihen, että hän sulkeutuu huoneeseensa ja kieltäytyy keskustelemasta.
Miten voin auttaa häntä löytämään oman tiensä? Onko minun tehtäväni olla hänen tukena lopun ikääni? En halua olla ikuinen äiti, joka pyyhkii hänen jälkiään. Haluan myös elää omaa elämääni, nauttia nuorimpien lasteni seurasta ja rakastaa uutta miestäni. Mutta tyttäreni läsnäolo on kuin raskas painolasti, joka estää minua nauttimasta elämästä.
Olen yrittänyt etsiä tukea läheisiltä, mutta kukaan ei tunnu ymmärtävän. He sanovat, että olen hyvä äiti ja että olen tehnyt kaikkensa. Mutta he eivät tiedä, miltä tuntuu, kun oma lapsi ei kasva aikuisikään.
Käännyn nyt teidän puoleenne. Onko teillä kokemusta vastaavasta tilanteesta? Miten olette selvinneet? Tarvitsen neuvoja ja tukea. Olen täysin hukassa.”
Nimim. Aina äiti
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 6 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Kasvatuksen tehtävä tehdä itse itsestään tarpeeton,niin ettei lapsi tarvitse vanhempiaan aikuisena,miten tämä ei ole toteutunut? onko lapsi sairas,miel.terv.ongelmainen vai mitä???
kyllä kolmekymppinen on jo aikuinen ja vastaa itse tekemisistään,koti eiole palvelutalo tai hotelli!
lukot voi vaihtaa
lähestymiskieltokin on olemassa
huone sisustetaan uudelleen tai vanhempi muuttaa pienenpään asuntoon johonka ei palveltavia mahdu
reilu peli ja asia esille et ole tervetullut palveltavaksi!
ei se kolmikymppinen nälkään kuole eikä asunnotta jää,sossu on olemassa,vanhemmat irrottakaa päästäkää jo viimein irti!!
Onko mitään mahdollisuutta, että hän voisi olla nepsy? Eli adhd tai add esimerkiksi? Kannattaa tutustua asiaan netissä ja sieltä löytyy myös testi, jonka voi tehdä ja jos pistemäärä viittaa siihen, että voi olla, niin hakeutuu tutkimuksiin. Lääkitys kun monesti sitten auttaa.
Tuo hänen käytössä voi olla nepsyoireilua, toki se voi olla myös kypsymättömyyttä. Joka tapauksessa, kannattaa tutustua asiaan ja jutella siitä hänen kanssaan. Juttelu, yhteiset säännöt, rutiinit. Silloin, kun ihminen on itsensä kanssa hukassa, rajat, rutiinit ja rakkaus auttaa eteenpäin.
Lyhyesti sanoen, älä enää hyväksy hänen kotiin paluutaan seuraavan lähdön jälkeen.
Vaikea ajatus varmasti, mutta kannat hänen puolestaan vastuun ja mahdollistat paon vaikeuksien kohdatessa.
Eli tyttö jaloilleen ja vastuuseen valinnoistan.
Toki voit tukea häntä muilla tavoin, voimaa päätöksen tekoon
Hei,
ymmärrän hyvin, että tämä tilanne tuntuu sinusta kuormittavalta. Valitettavasti sinä mahdollistat aikuisen tyttäresi toiminnan.
Jos maailma on potkinut nuorta päähän, niin on aika luonnollista, että häntä harmittaa ja saattaa jopa hävettää. Silloin keskustelujen käyminen on hyvinkin hankalaa ja nuori aikuinen varmasti kokee helpommaksi sulkeutumisen. Tämä onkin se syy miksi näitä keskusteluja kannattaisi käydä silloin kun asiat ovat hyvin. Silloin varmasti nuori aikuinenkin on helpommin lähestyttävä ja myös itsekin pystyy helpommin säilyttämään malttinsa. Keskustelussa voi miettiä sitä, että miten nuorta voisi tukea niin, että kun maailma potkii päähän, hän ei esimerkiksi enää kokisi tarvetta muuttaa kotiin vaan pystyisikin jäämään omaan asuntoonsa. Miten hän toivoo, että siinä tilanteessa hänet kohdataan. Samalla myös itse kertoa, että miltä tuntuu kun nuori tulee kotiin ja toimii niin, että ei osallistu mihinkään päivittäisiin askareisiin. Voisi ehkä myös kirjata listan, että jos ja kun päätät muuttaa takaisin, niin sinun vastuulla on nämä ja nämä asiat. Jos arjen perusasiat eivät hoidu, niin sitten täytyy nuoren muuttaa pois.
Rajat ovat rakkautta ja kun määritämme rajat, suojelemme myös omaa jaksamistamme.
Hyvin moni toteaa, että kyllä kotiin pitää voida aina tulla -mutta todellisuudessa hymy varmasti hyytyisi aika pian kun jääkaappi on tyhjä, koti on paluumuuttajan jäljiltä sekainen ja kodin askareisiin osallistuminen on hyvin vähäistä tai sitä ei lainkaan ole.
Kotoa muuttaneella ei voi olla omaa huonetta. Huoneesta kaikki pois ja huone muuhun käyttöön. Vierashuoneeksi, kuntosaliksi,harrastehuoneeksi.
Sinä sallit tuon kaiken, rakkauden nimissä… olisiko aika asettaa rajat ja säännöt? Kaikille yhteiset? Myös niille nuoremmille? Kotiin voi ja saa palata. Mutta kotona on säännöt. Äidin säännöt❤️ Perheen säännöt. Ei niistä kukaan mene rikki.