Kun äitiä ei kiinnosta oma lapsi
”Hyvä äiti on kiinnostunut lapsen kiinnostuksenkohteista, lapsen innostuksista ja lapsen harrastuksista. Mikään ei saa äitiä iloisemmaksi kuin se, että lapsi tulee iloiseksi!
Tämän takia lasta viedään huvipuistoihin ja eläintarhoihin ja konsertteihin ja uimarannalle. Tämän takia lapsille ostetaan uusimmat pelit ja puhelin ja muotivaatteet. Tämän takia perheen lomamatkat ja ateriat suunnitellaan lasten ehdoilla. Koska äidistä tulee onnellinen kun lapset ovat onnellisia!!
Eikös sen näin kuulu mennä? Vastakkainen mielipide tyrmätään heti. Jos sanot että lapsesi ilo ei ole sinun suurin riemusi niin tuomio tulee heti: Huono äiti! Kylmä äiti! Etäinen! Epä-äidillinen!
Käytännössä on huomattu, että äiti ei saa sanoa, että eivät ne lasten kiinnostuksen kohteet minua nappaa ollenkaan, ja että olen onnellisimmillani silloin kun lapset ovat jossain muualla.
En ole koskaan ollut hiekkalaatikon reunalla istuva ja mammakerhoja suorittava äiti. Lapset mukautuivat minun elämääni eikä toisin päin.
En ole kuljettanut lapsiani lastenkulttuuritapahtumiin kuten Ti-Ti Nallen keikoille tai lasten festareille. Koska minua ei ole kiinnostanut. Ehkä lapseni olisivat olleet festareilla iloisia, mutta se ajatus ei riittänyt innostamaan.
Olen edelleen sama ihminen kuin ennen lapsia. Minua ilahduttavat ja kiinnostavat samat asiat kuin aiemmin, eivätkä fidgetspinnerit tai Marcus ja Martinus tai tubettajat tai Ryhmä Haut.
Totta kai toivon että lapseni ovat iloisia, ja ostan heille yllätyksenä jäätelöä, hankin heille niitä vaatteita joita he kovasti toivovat, tuen heitä harrastuksissa ja vien joskus trampoliinipuistoon tai elokuviin. Mutta tykkään itsekin trampoliineista ja elokuvista. Pelkästään lasten ilon takia en lähde kiusaamaan itseäni paikkaan joka on minusta sietämätön, koska lasten ilo ei yksinkertaisesti riitä!
Ajatteletko nyt, että olen hirveän kylmä äiti? Todennäköisesti.
Mutta mietipä omaa lapsuuttasi. Odotitko silloin, että oma äitisi olisi ollut kiinnostunut NKOTB:sta tai jojoista tai tuoksuvista kumeista tai vienyt sinua joka viikonloppu huvipuistoon tai nukketeatteriin? Et varmasti odottanut.
Ennen äidin ei tarvinnut olla innoissaan lasten kiinnostuksenkohteista. Ennen äiti sai saada iloa omista asioistaan eikä vain elämällä lasten kautta.
Rakastan lapsiani ja huolehdin heistä. Tykkään kyllä katsella heidän iloaan. Voin kokeilla flossaamista ja tehdä limaa. Mutta minun ei ole mikään pakko olla innoissani tai edes kiinnostunut kaikista lapsieni puuhista. Lapsestaan ei tarvitse olla loputtoman kiinnostunut, eikä lapsen pidä syrjäyttää elämässä kaikkea muuta.
Haluan elää omaa elämääni enkä lasteni kautta. Saan yhä olla ihminen, joka on onnellinen, innoissaan ja kiinnostunut sellaisista asioista, joilla ei ole yhtään mitään tekemistä lasteni kanssa.”
Nimim. Annika
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 11 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Tärkeää on, että lapsille ollaan läsnä. Jos se ei tapahdu lasten (lempi)harrastusten parissa, sen on sitten tapahduttava jotenkin muuten. Mielenkiintoinen lisäys artikkeliin olisi ollut, miten juuri tämä äiti huolehtii siitä, että yhteistä aikaa ja lasten huomiointia tulee kuitenkin riittävästi. Esimerkiksi yksi tuttavani ei pidä leikkimisestä, mutta ulkoilee lasten kanssa paljon. Toinen taas ottaa lapset mukaan kokkailuun, kotitöihin ja pihahommiin. Omat vanhempani keskustelivat kanssani runsaasti. Jokaisella lapsella tulisi olla kokemus siitä, että on tärkeä ja kiinnostava. Jos näin ei ole, se ei valitettavasti vain uhmaa jotain ”täydellistä äitimyyttiä”, vaan voi ihan oikeasti aiheuttaa lapselle itsetuntovaurion, joka ei ole korjattavissa lapsen toivomia vaatteita ostelemalla. Läsnäolon tapoja on todella monia, mutta tavoite on kaikissa sama: tasapainoisten ihmisten kasvattaminen.
Ei tarvitsekaan mutta onpahan on ongelmasi miten asioihin suhtaudut ja itseäsi ilmaiset sitten näissä kohdissa kun lapsi on innoissaan ja sinä et. Tarkoittaako se myös sitä että arvostellaan vieressä lapsen katsomaan ohjelmaa? Tarkoittaako se sitä että hymähdellään lapsen ideoille ja innolla? Tarkoittaako se sitä että lapsi ei pääse lasten tapahtumiin tai huvipuistoihin…edes uimahalleihin? Tarkoittaako se sitä ettei sinun tarvitse koskaan lähteä seisomaan luistinradan reunalle tai jos joudut näin tekemään sen kyllä huomaa. Ennen oli ennen ja nyt on nyt.
Aamen! Kerrankin joku, joka ajattelee samalla tavalla kuin minä! Halleluja!
En myöskään ole koskaan tykännyt istua hiekkalaatikon reunalla tms, mutta olen ottanut pojat mukaan moniin hommiin. Korjasin poikien kanssa fillareita ja skuutteja kunnes oppivat tekemään sen itse eivätkä tarvitse tai halua apua koko ajan – kysyvät kyllä apua jos tarvitsevat, mutta harvoin. 13v taisi olla 8v kun vaihtoi 8-pyttyiseen autoon tulpat, pyysi työkalut, annoin ohjeet ja poistuin paikalta. Kävin tarkastamassa tulppien kireyden ja totesin että hyvin menee, jatka vaan.
Leipovat ja tekevät ruokaa mieluummin omin avuin, mutta silloin en kauaksi poistu.
En edes yritä muistaa suosikkitubettajia tai ymmärtää tietokonepelejä kun ne eivät minua kiinnosta.
Ei ole pakko tehdä ”lasten juttuja” jos ei siltä tunnu, kunhan tekee jotain yhdessä. Väittäisin että lapselle on hyväksi oppia tekemään aikuisten hommia (tietysti oman kiinnostuksen mukaan) niin eivät ole isompana ihan avuttomia.
Tärkeintä varmaan on löytää omalle perheelle sopivat aktiviteetit joiden parissa voi viettää aikaa yhdessä ja erikseen sekä saada arvokkaita onnistumisen kokemuksia.
Minusta tässäkin asiassa mustavalkoisuus on huono vaihtoehto. Teemmehän parisuhteessakin myönnytyksiä ja kompromisseja ja itse ainakin välillä teen miehen mieleisiä asioita, koska tiedän hänen niistä nauttivan. Vaikka se ei ihan oma juttu olisikaan. Samoin mieheni tekee minun kanssa asioita, joista ei niin paljon pidä, koska tietää minun nauttivan niistä. Miksipä siis suhde lasten kanssa olisi erilainen? Välillä teen asioita heidän kanssaan, koska tiedän heidän pitävän niistä. Toisinaan taas lapset tekevät minun kanssani asioita, joista eivät pidä. Sitten teemme tietenkin niitä asioita, joista yhdessä nautimme koko porukka. Ja sitten teemme jokainen tahoillamme omia juttuja. Silloin lapsetkin oppivat välillä tekemään myönnytyksiä toisten kanssa ja myös pitämään kiinni omista haluistaan ja oikeuksistaan. Sitähän hyvä elämä toisten kanssa vaatii, kompromisseja puoleen ja toiseen.
Tämäpä juuri. Hyvään ihmissuhteeseen kuuluu kompromissien teko ja se koskee kaikkia ihmissuhteita ja on tulevaisuuden kannalta tärkeä taito.. Annetaan ja vastaanotetaan. Joustetaan ja pidetään omia puolia. Rakentavassa hengessä.
Vaikka sinua itseäsi ei tippaakaan kiinnostaisi jokin lapsesi mielenkiinnon kohde, niin mitä menetät jos hetken annat hänelle aikaa jonkin hänelle tärkeän asian parissa? Hän saa tunteen että hän ja hänen asiansa on tärkeä.
Samoilla linjoilla olen kirjoittajan kanssa. Tässä tosin voi olla vähän kyse myös käytetyistä sanoista, mutta ilmiö on tuttu. Nykyään osalle äideistä äitiys tuntuu olevan koko elämä, mutta mielestäni sen ei pitäisi eikä tarvitse mennä niin. Lapsetkin oppivat paremmin, etteivät ole koko maailman napoja vaan kasvavat realistisen minäkuvan kanssa. Ei lapsia silti jätetä heitteille, heidän tarpeet ja toiveet vain eivät ole aina etusijalla.
Onnellisena seuraan tätä. Kiitos.
Ei elämän tarvi pyöriä lasten ehdoilla.Silloin kun omat kakrut oli pienempiä en istunut hiekkalaatikon reunalla,heille riitti että olen läsnä jos tarvitsivat ,istuskelin jossain penkillä ja luin kirjaa.Välipalansakin oppivat pienestä pitäen tekemään itse ja kaveritkin kanssa siinä samalla.Olin ”hyvän äidin”vastakohta,sellainen ”en passaa”-äiti jonka pennut ei ole uusavuttomia.Saan varmaan haukut jos kerron kuinka he suostuivat siivoamaan huoneensa.Pyysin järjestämään tavarat paikoilleen ja elleivät suostuneet niin annoin jätesäkin ja vartin aikaa säkittää kaikki että saan viedä roskiin,siivoushalutkin löytyivät ja tyttö pienimpänä poikien mukana touhuamassa.Eivätkä kuulemma ole katkeria.
Meillä kanssa imuri uhkaa syödä kaikki, mitkä eivät raivaudu lastenhuoneen lattialta johonkin piiloon. Yleensä annan aikaa päivän pari siivota, saattaa venyä viikollakin, jos en kerkeä natkuttaa asiasta tai imuroida uhkauksesta huolimatta, mutta tuo tapa toimii meillä.