Kun kukaan ei muista joulun tekijää
Aattoilta kääntyy lahjojen jakoon. Lapsilla on sylit täynnä toiveita, puoliso rentoutuu sohvalla uuden kirjan kanssa, ja olohuone on täynnä revittyä lahjapaperia. Mutta kuusen alla on yksi kohta, joka loistaa tyhjyyttään: äidin paikka.
Tämä on monelle äidille joulun vaiettu ja haikea todellisuus. Äiti on joulun ”toimitusjohtaja”. Äiti on se, joka on syyskuusta asti kuunnellut sivukorvalla toiveita, metsästänyt ne oikeat koot, paketoinut jokaisen yllätyksen yömyöhään ja varmistanut, että jokainen perheenjäsen ja puolison perheenjäsen tulee huomioiduksi. Kortit! Koristeet! Tyttären kumppanin vegaanimenu!
Kun on äidin vuoro, moni äiti huomaa olevansa se joulun näkymätön hahmo. Se, jolle ei ole paketoitu mitään, koska ”äitihän ostaa itse kaiken mitä tarvitsee” tai ”meillä ei ole ollut tapana”. ”Mitä haluat lahjaksi?” ”No en kai minä mitään tarvitse”.
Kyse ei ole tarpeesta, vaan nähdyksi tulemisesta
Kun puhumme siitä, ettei äidillä ole lahjoja kuusen alla, kyse ei ole materiasta tai ahneudesta. Kyse on siitä huomiosta, jota äiti antaa muille koko vuoden ja erityisesti jouluna.
Jokainen paketti kuusen alla on viesti: ”Minä kuuntelin sinua. Minä ajattelin sinua. Minä arvostan sitä, mitä teet.” Kun näitä viestejä ei tule sille, joka on koko juhlan rakentanut, äidin olo voi olla kummallisen yksinäinen kaiken juhlahumun keskellä. Joulun taika tuntuu kääntyvän äidille palkattomaksi palvelutyöksi, yhdelle niistä samoista ja samanlaisista pitkin vuotta tapahtuvista palveluhommista.
Joulu kuuluu myös tekijälle
Äidin on aika lopettaa joulun suorittaminen marttyyrina ja vaatia itselleen tilaa joulupöydässä ja kuusen alta.
Joulu ei ole palveluammatti: Äidin ei kuuluisi olla aattona se, joka vain kantaa lautasia ja siivoaa papereita muiden iloitsessa. Äidillä on oikeus istua alas ensimmäisenä, ei viimeisenä.
Muistuttaminen on sallittua: Joskus rakkaat ihmiset ympärillä ovat sokeita sille vaivalle, jota joulun eteen tehdään. On täysin sallittua sanoa ääneen: ”Äiti haluaisi myös, että hänet yllätetään tänä vuonna.”
Palkitse itsesi: Jos on tiedossa, että muu perhe on huono muistamaan, äidin on lupa huolehtia myös itsestään. Ei siksi, että se olisi säälittävää, vaan siksi, että äiti ansaitsee tulla palkituksi tekemästään työstä. Anna lista toiveistasi ja sano ääneen, että tätä listaa saa noudattaa.
Lopetetaan joulun tekeminen muiden ehdoilla niin, että äiti uupuu ja unohtuu. Joulun taika kuuluu myös sille, joka sen taian on loihtinut. Tänä vuonna pidetään huoli siitä, ettei äidin paikka kuusen alla jää tyhjäksi – ja ettei kenenkään jouluaatto kulu vain muiden palvelemiseen.
Äiti on joulun sydän, ja sydämen täytyy saada myös ravintoa.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 11 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Omalla kohdalla tämä oli tänäjouluna konkreettinen.
Ostin kaikki jouluruuat ja valmistin ne, koristelin, ostin ja paketin lasten lahjat. Pidän joulun laittamisesta.
Illalla lahjojen jakaminen, lapsien iloiset ilmeet, miehen ilme hyytyi kun tytär ojensi hänelle paketin ja toisenkin.
Lahjat avattu, minulle ei mitään.
Pettymys ja näkymättömyys olivat päällimmäinen tunne. Katsoin miestäni, joka ei sanonut mitään. Kyyneleet valuivat poskille. Kyse ei ole siitä, että haluan jotain tavaraa vaan ajatus että olen näkyvä ja minulle tulisi tunne että joku haluaisi huomioida minun panostuksen.
Näin se menee, kun lapset on vielä sen ikäisiä, että uskovat (ainakin osittain) lahjojen tulevan joulupukilta. Ei ole äidille pakettia kuusen alla, paitsi suklaarasia omalta isältä, tai jos itse on itselleen jotain hankkinut. Ehkä joku ystävä silloin tällöin jollain pienellä muistaa. Kaikki muut perheenjäsenet ilahtuivat (ajatuksella valituista) lahjoistaan, jopa se mies, jolle sitten kuitenkin taas jotain pientä hankin, vaikka monien vuosien osattomuuden jälkeen alunperin ajattelin olevani ostamatta yhtikäs mitään. Ei edes lasten lahjoihin osallistunut tänä vuonna rahallisesti. Se sentään lämmittää mieltä, kun lapset sanoivat, että ”äitin olisi kyllä pitänyt saada enemmän lahjoja, kun se on niin kiltti!” ❤️
Joskus tää vielä muuttuu. Jos ei muuten niin siten, että ei ole miestä. Kun ei ole mitään odotettavissa, edes pientä huomioimista, niin ei ainakaan pety ja voi hankkia itse itselleen mieleiset lahjat!
Äiti on pomo, joka osaa delegoida. Jos ei osaa, kandee opetella.
Kummaa uhriutumista naiset harrastaa. Itsehän jokainen on puolisonsa valinnut ja lapsensa kasvattanut. Jos lopputulos ei miellytä, kannattaa katsoa peiliin. Kuten vastaavassa tilanteessa miehenkin.
Kiitos, menipä ytimeen. Itse olen kokenut tuon monta kertaa. Olen eronnut ja minulla on yksi aikuinen poika. Hän asuu morsiamen kanssa omillaan, mutta äsken juurikin mietin että nytkään en saa häneltä edes hyvän joulun toivotusta. miten sitä sanotaan että äiti on tehnyt tehtävänsä äiti saa mennä. Ehkä mä tästä eteenpäin keskityn itseeni.
Miten tämä osuikaan taas nappiin… The story of my life tai jotain. Tänäkin aamuna (niin kuin kaikkina muinakin) mies nukkuu vielä, kello tällä hetkellä 10.50. Riisipuuro kohta valmis, miehen neurokirjolla oleva lapsi on jo kolme tuntia kierrostellut, koska jouluaatto ja jännittää.
Merkkipäiviä ei muisteta, omat haluamat asiat kyllä muistetaan tuoda vahvasti esille ja jos niitä ei paketeista löydy, tulee pettymys. Monesti käyty keskustelu siitä, että lahjan saamisessa materia ei ole itselleni tärkeää vaan se ajatus sen takana: olen kuullut sinut, olet tärkeä.
Ei kun nyt huijaan hieman, sainhan jo eilen mieheltä joululahjan. Hän ilmoitti etsivänsä oman asunnon ja muuttaa heti kun sen löytää.
Totta.. sitä tuntee itsensä aina sivusta seuraajaksi. Olen hiljaa, en valita, en vaadi. Ja jään ilman huomiota, enkös siitä vain tykkää? No en
Kun lapset otetaan mukaan miettimään lahjahankintoja esim kummeille, kavereille tai toiselle vanhemmalle, he oppivat ajattelemaan lahjoja myös antajan näkökulmasta. Lasten isovanhempi tai joku muu läheinen aikuinen voi ottaa lapsen kanssa mietintään mitä äidille ostaisi joululahjaksi, jos perheen isällä ei riitä siihen älyä. Äiti voi myös antaa lapsille rahaa ja vinkata mitä toivoisi lahjaksi. Se on kasvatusta.
Kun jäin leskeksi kahden alle kouluikäisen kanssa, vein heidät ennen äitienpäivää koruliikkeeseen. Valitsin muutaman mieleisen vaihtoehdon tiskille, lapset saivat siitä valita minulle äitienpäivälahjan ja maksaa sen antamallani käteisellä. Toisten muistaminen ja huomioiminen on opetettava tapa siinä missä kiittäminenkin ja koska siinä hetkessä ei ollut toista aikuista saatavilla, ratkaisin asian näin. Nykyään jääkaapin ovessa on vaivihkainen lappunen, jossa lukee: ”näistä ilahdun aina:” sekä ”näistä ilahtuisin lähiaikoina.” Nykyiselle puolisolle on pitänyt opettaa (= lue: takoa kalloon) huomiointia kädestä pitäen, mutta tänä jouluna taidan saada enemmän paketteja kuin edellisvuosina yhteensä <3. Aloituksessa ollut ilmiö on valitettavan yleinen ja on surullista, kuinka moni jumiutuu näihin rooleihin. Vanhempieni parisuhde ja joulu ovat juuri kuten aloituksessa, itse päätin, että haluan jotain muuta kuin olla perheen palvelija. Työtä se toki vaatii ja esiteinien kanssa on päivittäinen riski lipsahtaa palvelijattareksi. Lapsille tuleekin muistutettua useamman kerran viikossa, että perheessä jokainen osallistuu yhteisiin asioihin omalla panoksellaan, olipa kyse tiskikoneen tyhjentämisestä tai imuroimisesta. Tai toisten muistamisesta jouluna.
Kuulostaa niin tutulta. Itkua pidättelin lapsen ollessa pieni kun kysyä heläytti kummissaan että ”äiti oletko sinä ollut niin tuhma ettet saanut yhtään lahjaa?” Mies pöllönä katsoi vaan ei puhunut mitään. Koko vuoden olin taas raatanut kodin ja perheen ja sen joulun eteen. Oli viimeinen joulu sen miehen kanssa.
Äidit on aikuisia naisia, joilla on omat aivot päässä. Ei kukaan pakota mihinkään joulukouhkaukseen. Sanoo vaikka, että vietämme tänä juona joulun ihan vaan oman perheen kesken. Aikuisille ainakaan ei lahjoja. Sitten porukalla laitetaan jotain kivaa ruokaa, josta kaikki tykkää. Ei tarvi olla jouluruokaa. Rentoudutaan, ulkoillaan yhdessä. Vietetään omanlainen joulu. Joulutervehdykset voi lähettää sähköisesti ja ajastaa. Itsestä on kiinni, että asettaa rajat.