Kun lapsen uhma vain jatkuu ja vie kaikkien voimat
Uhmaikä on kehitysvaihe, joka alkaa yleensä noin 2-vuotiaana ja jatkuu noin 4-vuotiaaksi. Tänä aikana lapsi alkaa kehittää omaa persoonallisuuttaan ja itsenäisyyttään. Uhmaikäiset lapset haluavat usein testata rajojaan ja itsenäistymistään, mikä voi aiheuttaa haasteita vanhemmille.
Yksi suurimmista haasteista uhmaikäisen lapsen kasvattamisessa on käytösongelmien, kuten itkupotkuraivareiden ja kiukuttelun, hallinta. Uhmaikäiset lapset voivat tuntea voimakkaita tunteita ja ilmaista niitä voimakkaasti, mikä voi olla vaikeaa vanhemmille käsitellä.
Toinen haaste liittyy lapsen tarpeeseen itsenäistyä ja tehdä asioita omalla tavallaan. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi kieltäytymistä noudattamasta vanhempien ohjeita tai halua tehdä asioita itse, vaikka se olisi vaikeaa tai vaarallista. Vanhemman on tärkeää löytää tasapaino lapsen tarpeiden ja turvallisuuden välillä.
Lapsen uhmaikä aiheuttaa turhautumista ja väsymystä lapsen itsensä lisäksi myös äidille. Näitä tuntemuksia tiivistää hyvin tämä uhmaikäisen lapsen väsyttämän äidin avautuminen:
”Muistan, kun katselin lapsettomana ihmisenä Supernanny Pia Penttalaa ja ihmettelin ’mikä ihmisiä vaivaa? Miksei he laita lapsiaan kuriin’. Huvitti. Eihän se noin vaikeaa voi olla.
Karma iski kovaa. Esikoisen uhmaikä alkoi jo 1,5 vuotiaana ja tätä on jatkunut nyt lähes kaksi vuotta. Helpompia aikojakin on, mutta ne ovat harvassa. Meillä huudetaan. Paljon. Hoidan esikoisen yksin koska hänelle ei kelpaa kukaan muu. Yritetty on. Lapsi saattaa huutaa 2 tuntia putkeen ja raivota kaikella vimmalla – ja vain siksi että nyt oli isän vuoro kylvettää hänet.
Jossain mielenhäiriössä tein lisää lapsia. Kuopuksen vauva-aika oli elämäni raskainta kiukkuilevan taaperon kanssa. Kävin psykologilla puhumassa. Perheneuvolassa ja ihan tavallisessa neuvolassa: ’lapsellasi on normaalia uhmaa. Hän on vain temperamenttinen.’ Ei helvetti. Pakkohan tänkin vaiheen on loputtava joskus?
Yritän pitää kuria yllä, mutta aamu viideltä ei jaksa tapella siitä syödäänkö muroja vai leipää. Ehkä en kuitenkaan ole tarpeeksi jämäkkä. Yritän jäähyä, sylissä pitoa, huomioimista enemmän ja vähemmän, luen kirjoja aiheesta ja hankin kuvakortteja ja tarrataluja. Ei auta. ’Pitää olla itse rauhallinen’. Yritän mutta välillä itken itsekin.
Ehkä tämäkin vielä helpottaa, mutta olis se ollut kiva tietää etukäteen että taaperon kanssa täytyy olla superihminen selvitäkseen perus arjesta.
Ps; Supernanny voi tulla myös meille😂”
Nimim. jos et jaksa, niin koita vaan jaksaa
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
