Kun ultrassa kaikki ei olekaan hyvin
“Mie päätin ne pari viivaa nähtyäni, että jos tämä lapsi on terve niin pidän sen. Ei mun sitä pitäny saada.. mutta siinä ne kaks viivaa oli. Maanantaina työpaikalle päästyäni toimistossa istuessani, pomon saapuessa paikalle purskahdin itkuun. ”Eihän se ole huono uutinen. Onnea!” Työkaveri saapui samaan aikaan toimistoon ja oli huolissaan.. niiskutukselta sain kerrottua myös uutisen.
Lapsen isän kanssa homma meni kuin auto katsastuksesta: hylätty. Kumpikaan ei halua vaihtaa asuinpaikkakuntaa, isä ei halunnut olla viikonloppuisä, minä en halunnut leikkiä perhettä. Hitto. Äiti ja sisko olivat pakahtua onnesta kun kerroin. Lupasivat auttaa parhaansa mukaan.
Aikaa kului, olin väsynyt. Olisin voinut nukkua kellon ympäri, ja nukuinkin. Heräsin töihin.
Sitten tuli se puolivälin onnellisin hetki, kun lähdin kuulemaan onko tämä omassa ajatuksessa oleva tyttö oikeasti tyttö. Oli se, mutta se onni loppui lyhyeen. ”Anusatresia” ”Jaa mikä ja mitä??” ”Käytännössä sun lapsella ei ole peppureikää.. saavat tutkia TAYSsissa enemmän.. Haluatko puhua jollekin?” ”Ei.. haluan kotiin”.
Kuva Daiga Ellaby. Ylin kuva freestocks.
Kävi onni että TAYSsiin pääsi jo seuraavana päivänä. Ystävä lähti kuskiksi. En olisi yksin selvinnyt reissusta. Ultraaminen kesti toista tuntia. Siellä se mun pieni tyttöni oli. Täydellisen näköisenä. Ja kyllä se peppureikä sieltä löytyi, nyt vaan puuttui virtsarakko. ”Otetaan verikokeet ja lapsivesipunktio” ”Voidaan keskeyttää vielä.. parin vkon päästä myöhäistä. Koska menee yli 24 viikolle” Pitelin mahaani… ”ei.. ei… jos sen on mahdollista selvitä ja kehitysvammoja ei löydy niin haluan pitää tyttöni”.
Kului muutamia päiviä. Puhelin soi ”TAYSsista hoitaja Moi. Verikokeet ja lapsivesipunktiot, kromosomit, se ja tämä ja nämä on kunnossa. Tyttösi on terve, ultrataan jatkossa täällä ja seurataan poikkeaman tilannetta.” Sitten tuli kerta kun ultraaja sanoi lopussa ”Ainut vika mikä tässä lapsessa on… on se, että siitä ei voi tulla Mattia. Koska niin selvä tyttö hän on.” Taisin olla viikoilla 33 tällöin. Päivän päätteeksi mulle oltiin järkätty baby-showerit. ♡
Raskaus eteni normaalisti, loppuun asti. Tyttöni syntyi. Mun migreeni räjähti käsiin. Estolääkekokeiluita, nukkumattomia öitä, päiviä, lääkkeitä lääkkeiden perään. Kerran laitoin yöllä vanhemmilleni viestin että ”voitteko tulla, en selviä” He tulivat, 200 km päästä. Keskellä yötä.
On mennyt viikkoja, päiviä ja öitä migreenissä, flunssassa, mahataudissa… Olen ollut yksin. Tyttöni on silti se jonka takia nousen. Teen. Hoidan. Jaksan. Opettelen koko ajan pyytämään apua. Se ei ole helppoa. Koska itse itseni pahimpana tuomitsijana ajattelen, että ”ken leikkiin ryhtyy…” Hyvät päivät on rikkaus. Huonot päivät… huonoja päiviä. Onneksi ne on eilisiä, viime viikkoisia, ja viime kuisia. Olen hyvässä migreenihoidossa nyt. Ekaa kertaa niin että kipuani ei vähätellä. Ei sanota että mun täytyy mennä psykologille. Otan vastaan avun ja olen itselleni kiltimpi. Aina ei tarvi suorittaa, huomenna on uusi päivä.”
Nimim. Tytön äiti
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 7 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Ultrassa kävi ilmi, että sikiö on kuollut. Sen pituinen se, ei söpöä loppua, jossa valitellaan migreenistä vauvaa hoitaessa, koska tuli vain se migreeni, ei vauvaa ollenkaan.
Aika yleistä tämäkin.
Ensimmäisessä ultrassa raskausviikolla 12 näkyi sikiön valtava niskaturvotus, joka oli reilusti yli puolet sallitusta ja viittasi vahvasti vakavaan kromosomipoikkeavuuteen. Ikäni, verikoearvojen ja niskaturvotuksen perusteella laskettiin riskiluku, joka merkitsi että oli 20:n % mahdollisuus ettei lapsi ole normaali vaan hänellä on jokin kromosomi- tai rakennehäiriö. Istukkanäytteen lopullista tulosta odotin kuukauden, ja tuon ajan muistan yhtenä elämäni kammottavimmista. Luin netistä tarinoita pitkälle edenneiden raskauden keskeytyksistä ja kuolleena syntyneistä lapsista, samaistuin näiden äitien kertomuksiin ja itkin todella paljon. Pelkäsin että menetän lapseni ennen kuin hän saapuikaan. Kuka hölmö sanoikaan että raskausaika on ihanaa aikaa? Kuukauden loputtua tuli vastaus kromosomitutkimuksista: normaali kromosomisto. Seuraavaksi rakenneultrassa etsittiin vielä erityisen tarkasti mahdollisia rakennepoikkeavuuksia, mutta niitäkään ei löytynyt. Kymmenen viimeistä vuotta olen ollut joka päivä erityisen kiitollinen herkästä ja erityislaatuisesta, mutta terveeksi kutsutusta lapsestani.
Esikoisella huomattiin ultrassa, että koko sisäelimistö, sydän mukaan lukien, on vatsaontelon ja rintakehän ulkopuolella. Ja rintakehä oli sulkeutunut. Muutenkin kasvu oli hidastunut ja turvotusta oli joka puolella.
Päädyimme keskeytykseen 9 vuotta sitten.
Kun pikkuveli syntyi 6 vuotta sitten, hän joutui lastenteholle ennenaikaisuuden vuoksi. Siellä taisteli samaan aikaan tyttö, jolla oli sama diagnoosi kuin esikoisellamme. Katselimme vierestä lapsen tuskaa ja suoranaista toivottomuutta. Mahdollisuudet selviämiseen oli 20% luokkaa. Hän oli kuitenkin kehittynyt alusta asti muutoin normaalisti. Tiesimme oman kohdalla tehneemme oikean päätöksen.
Syntyi vielä toinenkin pikkuveli, mutta esikoisen kohtalo ja suru on edelleen mielessä. Päätöstä en silti kadu. Kannan mieluummin itse tämän tuskan.
Ja joskus käy kurjemminkin. Ekassa ultrassa ultraajan ”Oho!” paljasti aika kivasti, ettei kaikki ollut kunnossa. Niskaturvotusta oli reippaasti yli ns. Turvarajan. –> lähete naistenklinikalle, jossa havaittiin niskaturvotuksen vähentyneen, mutta levinneen selän puolelle. Niskaturvotus selässä on lähes aina merkki vakavasta vammasta. Istukkanäytettä ei voitu ottaa istukan ja sikiön sijainneista johtuen.
Odotimme siis n. 15 raskausviikolle, jolloin lapsivesinäyte onnistuu. Ko. Näyte otettiin ja vauva vaikutti tuolloin ultrassa hyvinvoivalle. Ei rakennepoikkeamia. Ekat tuloksetkin tulivat: tyttö eikä poikkeamia.
Onnea ei kestänyt kauaa, sillä kohta saimme uuden soiton. Tarkemmissa tutkimuksissa poikkeamia kronosomeissa löytyi, mutta ne eivät välttämättä tarkoita vakavaa sairautta. Lisätutkimuksia. Uusia ultria. Kunnes 19 raskausviikolla lopullinen tuomio: vauva todella vakavasti sairas. –> raskaudenkeskeytys
Raskasta, mutta siitäkin selvittiin.
Tuon ekan raskauden jälkeen siunaantunut pari tervettä ja elävää muksuakin.
Kuopusta odottaessani oli ihan kamalaa kuulla “pojallanne on reikä sydämessä ja kysta aivoissa”.. lääkäri rauhoitteli kuitenkin että korjaantuisi toivottavasti odotuksen edetessä. 3x lapsevesipunktiot ja kaikki onneksi normaaleja. Mun isä kuoli äkillisesti ja en edes muista viimeisiä kuukausia. Synnytys käynnistettiin 2kk etuajassa pojan ja minun kunnon heiketessä. Naistenklinikan teholla pari viikkoa ja letkuruokintaa pari kk, mutta nykyisin varsin eläväinen ja liiankin fiksu ikäisekseen oleva 9-vuotias nuori mies <3
Kylläpä hänestä Mattikin voi tulla! Itselläkin kokemuksia rakenneultrassa havaitusta ”poikkeamasta” joka ei sitten se poikkeama ollutkaan vaikka lääkäri toisensa jälkeen sen ”löysi” siihen saakka kunnes löytyi se rohkea, joka oli eri mieltä ja oikeassa. ”Kuulkaas rouva, ei tämä *sitä poikkeamaa* ole nähnytkään, sitten kateltiin Googlen kuvahausta miltä k.o. poikkeama näyttää ja verrattiin mun ultrakuviin…
Toisessa ultrassa kätilö sanoi yhtäkkiä ”Miksi miehesi ei ole mukana?”. Kerroin, että hän kotona kuumeisen yksi vuotiaan kanssa. Kätilö sanoi, että ”kyllä pitäisi olla joku mukana” ja jatkoi, että ”sinun pitää nyt sitten yksin mennä heti naistenlinikalle”. Kysyin mitä on hätänä ja kätilö vastasi, että niskapoimuturvotusta ja ehkä muutakin, hän ei osaa sanoa mutta kyllä lääkäri sitten vastaa.
Lähdin kätilöopistolta ja purskahdin autossa itkuun. Ystäväni soitti juuri silloin. Itkin ja selitin miksi itken. Hän rauhoitti minut ja muistutti mihin olen menossa. Ajoin Naistenklinikalle ja kolhasin autoni parkkihallin tolppaan. Tuntui siltä, etten osaa parkkeerata. Sain auton lopulta parkkiin ilman suurempia vammoja. Tajusin vasta odotushuoneesta soittaa miehelleni joka tuli melko pian. En muista mihin hän oli saanut yksivuotiaamme hoitoon.
Lääkäri ultrasi pitkään. Sitten minun piti juoda paljon vettä. Taas ultrattiin, kävin vessassa tyhjentämässä virtsarakkoa kupillisen verran ja sitten ultrattiin ja otettiin lapsivesinäyte.
Perinnöllisyyslääkäri kertoi mahdolliset vaihtoehdot ja kertoi, että he soittavat viiden viikon päästä. Kotimatkalla vatsaani sattui ja pelkäsin keskenmenoa. Onneksi niin ei käynyt! Mietimme kotona eri vaihtoehtoja mutta totesimme, ettei päätöstä voi tehdä ennenkuin tiedämme mikä vauvalla on hätänä.
Viisi viikkoa kului hitaasti ja minulla oli mustat varjot silmien alla koko ajan. Sitten tuli tulokset. Lapsi ei voinut jostain syystä hyvin, mutta kromosomit olivat ok.
Loppuraskaus oli raskas. Sain ennenaikaisia supistuksia, turposin kuin pallo, jouduin sairaalaan verenpaineen ja tiheän sykkeen vuoksi. Sekä minusta, että lapsesta oltiin huolissaan mutta vikaa ei oikein löytynyt. Raskaus tuntui vain olevan liikaa keholleni.
Synnytys käynnistettiin kun lapsen sydänäänet alkoivat heiketä. Synnytyksessä hän meinasi kuolla hapenpuutteeseen ja syntyi lähes elottomana. Hänet elvytettiin ja vietiin teholle. Mietin, että mikähän häntä vaivaa. Lopulta selvisi, että ei juuri mikään. Hienomotoriikassa ja aisteissa (naurologiassa) ilmeni myöhemmin erityisyyttä ja ruokaainealleegioita on melko paljon, mutta onneksi hänellä ei mitään vakavaa.
Hän on pärjännyt hyvin koulussa ja saanut kavereita. Aistien kanssa on ongelmia kuormitustilanteissa ja hienomotoriikan ongelmien
vuoksi hänestä ei tule ammattilaisina tai kirurgia. Onneksi muitakin töitä löytyy. Kaikista tärkeintä on, että hänellä on mahdollisuus onnelliseen elämään.