Kyllä vaihtamalla paranee!
Paraneeko vaihtamalla? Se on yksi eroa miettivien tärkeimmistä kysymyksistä. Entä jos joudun ojasta allikkoon?
Toiset sanovat, että vaihtamalla paranee ihan ehdottomasti. Toiset sanovat, että harhaluulo koko juttu. Mistä sitten tietää, että paraneeko vaihtamalla omassa tilanteessa? Voiko sitä tietää?
Kyllä voi.
On tapauksia, joissa vaihtamalla ei parane. Jos eron syy johtuu pääasiassa itsestä ja omista vaikeuksista tai käsittelemättömistä asioista, eikä niitä asioita työstä, on todennäköistä raahata samat ongelmat uuteen suhteeseen. Tällöin on päätyy jälleen samaan tilanteeseen kuin edellisenkin kumppanin kanssa. Pahimmassa tapauksessa kuviota ei tiedosta itse ollenkaan, sitä vain hyppii suhteesta toiseen ja ihmettelee, miksi ne eivät ikinä onnistu.
Uuden puolison hankkiminen ei ratkaise itsestä johtuvaa tyytymättömyyttä, tylsyyttä tai ongelmia.
Vaihtamalla ei parane myöskään silloin, jos puolisoa vaihtaa epärealististen odotusten takia. Kaikissa suhteissa on ongelmia. Sellaista suhdetta ei olekaan, jossa ei koskaan oltaisi eri mieltä ja ei ikinä turhauduttaisi toiseen. Toisen likaiset sukat lattialla, tapa huudattaa telkkaria tai maiskutus alkavat jossain vaiheessa pänniä – sellaisia asioita pitää vain opetella sietämään.
Milloin sitten vaihtamalla paranee?
Silloin, kun on oikeasti huonossa suhteessa. Sellaisessa, jossa pari ei pysty korjaamaan kommunikaatiotaan ja välejään. Tai halua tehdä sitä. Tai sellaisessa suhteessa, jossa on väkivaltaa tai päihteiden käyttöä.
Monesti esimerkiksi väkivaltaisessa suhteessa elävä hakeutuu uudelleen samanlaiseen seuraan. Se ei kuitenkaan ole mikään itseään toteuttava ennuste. Omia motiivejaan ja käyttäytymismallejaan tarkastelemalla voi päästä eroon taipumuksesta hakeutua suhteeseen, jossa kohdellaan huonosti. Tarvittaessa terapiasta voi olla apua.
Kuva Kelly Sikkema, ylin kuva Zoriana Stakhniv.
Huonosta suhteesta eronnut kertoo:
”Elin vuosia vaativan ja manipuloivan ihmisen kanssa. Totuin hänen käytökseensä enkä oikeastaan ymmärtänyt että se ei ollut normaalia. Kun lopulta erosin, ajattelin että en halua uutta suhdetta.
En jaksaisi enää sitä että minulle huudetaan tai sitä että täysin arvaamattomista seikoista seuraisi raivokohtaus. En halunnut enää tilille joka asiasta kuten oman kehoni toiminnasta jos en vaikkapa halunnut seksiä.
Muutaman vuoden kuluttua aloitin kuitenkin suhteen. Se olikin aivan erilaista! Omat kommunikaatiotaitoni ja odotukseni olivat kehittyneet ja muuttuneet, siinä on varmasti osasyy siihen että suhteessa oli helpompi olla.
Ennen kaikkea eroa on kuitenkin se miten kumppanini kohtelee minua. Hän ei suutu jos teen jonkin ”virheen”. Saan sanoa hänelle että en halua seksiä tänään eikä siitä seuraa raivokohtausta.
Kuulostaa tyhmältä mutta en edes tiennyt että tällaista voi olla. Tässä tapauksessa tosiaan vaihtamalla parani.”
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 13 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Vaihtamalla parani 💪
Jääkääpä aikanaa eläkkeelle. Ja 24/7 saman naaman kanssa. Kyllä siinä viimeistään huomaa, tuliko valinneeksi ”sen oikean”. En ollenkaan ihmettele niitä pariskuntia, jotka tuossa vaiheessa muuttavat erilleen. Kun ei vaan tulla toimeen.
Vaihtamalla parani. En ollut koskaan oikeasti rakastunut lapseni isään, ja meillä oli myös suuria näkemyseroja elämän arvoissa. Nyt on rinnalla huomattavasti sopivampi kumppani.
Vaihtamalla joko paranee tai saa ainakin itsekseen rakennettua paremman elämän.
Olen juuri irtautumassa parisuhteesta, jossa mies ei kaipaa läheisyyttä, ei osaa sitä antaa eikä ole tehnyt mitään asioitten parantamiseksi. Itse olen tehnyt aloitteita, epätoivon vimmalla koettanut keskustella asioista, tinkinyt omista tarpeista ja vaikka mitä. Seksi on vain laukeamiseen keskittyvää, kaavamaista ja mies tykkää tästä. Hän on kaavoihin ihastuva jämähtäjä, haluaa elää jokaisen päivän samalla tavalla ja kammoksuu uusia asioita. Minä olen täysin päinvastainen. Pari kuukautta sitten totesin, että nyt riittää, haluan vapauteni takaisin ja eroon tästä parisuhteesta jossa selkeästi kumpikaan ei saa mitä kaipaa.
Olen jo nyt todella tyytyväinen, vaikka emme ole ehtineet vielä edes muuttaa erilleen, vaikka muuttopäivä pian tuleekin. Jos löydän itselleni paremmin sopivan/paremman miehen, niin tosi kiva, mutta minulla ei ole mitään sitäkään vastaan, että elän yksin ja määrään itse omasta elämästäni yksinvaltiaana.
Tällaisten tapausten kohdalla sitä aina miettii, miksi noin erilaiset ihmiset on alun alkaenkaan ruvenneet olemaan yhdessä ja vielä muuttaneet saman katon alle…
Itse elän tällaisen naisen kanssa, joka ei tee aloitteita mihinkään yhteiseen asiaan. Ei läheisyyteen, seksiin tai vaikka keilaamiseen. Tosin torjuu epätoivoiset ehdotukset milloin mihinkin syyhyn vedoten. Miksi päädyimme yhteen.. koska yhteenmuuton aikaan asiat eivät olleet näin, vaan nainen muuttui vuosien saatossa. Itse kaipaisin edelleen sitä lämmintä ja romanttista suhdetta, koska ei tässä nyt niin vanhoja olla..
Todellakin paranee. 10v avioliiton jälkeen yhtäkkiä naksahti päässä, en enää halunnut yhteistä perhettä/ kotia miehen kanssa – halusin vaan eroon hänestä.
Nyt uus suhde ja KYLLÄ vaihtamalla paranee.
Olen nainen , katselin vuosia pihtaavaa puolisoa, se todella satutti kun en kelvannut toiselle. Lisäksi pidän seksistä enemmän kuin mistään muusta. Toista kertaa en tee sitä myönnytystä että katselisin ihmistä joka torjuu ja torjuu ja sitten siihen ei saisi edes reagoida 🤔
Kyllä. Jatkuvaan torjumiseen saa ja pitääkin reagoida. Se syö ihmisen sisältä, kun puoliso jatkuvasti torjuu.
”Uuden puolison hankkiminen”
Tässä näkee missä narsisitisessa hyväksyntäkalastelussa tämä on kiroitettu ja miten kirjoittaja ei ymmärrä tunnemaailmasta mitään. Suhteessa on aina erilaisia vaiheita. Myös hankalia vaiheita.
Parisuhteissa on myös mahdottomia vaiheita. Sellaisia, joista homma ei voi mitenkään kääntyä voiton puolelle. Vai miten monta vuotta pitäisi väkisin koettaa sovittaa neliskanttista palikkaa kuusikulmaiseen reikään, ennen kuin voi myöntää, että täytyy ehkä miettiä muita vaihtoehtoja?
Kuulostaa hyvin tutulta…
Oma liitto kesti lähes 25v ennenkuin sain aikaiseksi erota
Kymmenisen vuotta asiaa pyörittelin mielessä ja Yritin saada keskustelua exän kanssa mutta hänestä valitin turhaa eikä mitään ongelmaa ollut kuulemma.. muutama asia sitten rohkaisi tekemäãn lopullisen päätöksen ja pari vuotta eron jälkeen oli todella raskasta aikaa kun exä yritti ’korjata’ suhdettamme vuoroin uhkailemalla, vuoroin lahjomalla… Haukkui ja kyttäsi menojani…
Muutaman vuoden päästä yllättäen huomasin eläväni uudessa parisuhtessa jossa uskaltaa olla oma itsensä eikä tarvitse suorittaa koko ajan.
Ei nykyinen kumppanikaan mikään taydellinen ole… Mutta se tärkeä asia.. Luottamus ja toisen arvostus näkyy ja kuuluu myös arjessa
Exä ilmoitti viime syksynä, että haluaa erota, koska meillä ei ole ennää mittään yhteistä. Itse olin alitajuisesti ilmeisesti tätä sammaa miettiny. Kahden päivän itkemisen jäläkeen asia oli lähes loppuukäsitelty. Kävimme kaksi kertaa parisuhdeterapeutilla, mutta vain sitä varten, että exä sai sanottua asioita. Ero astui voimaan loppukevväästä. Kun exä muutti yhteisestä talosta poies, oli se iso helepotus. Vaikka lasten kanssa olinkin sitten kolmistaan, niin olihan se helepompaa.
Alakuvuojesta moikkasin Facessa lukioaikaista poikaystävää, jonka kanssa en ollut voinut olla missään tekemisissä exän mustasukkaisuuden vuoksi. Nyt asutaan yhessä ja oma olo on parempi kuin vuosiin! Nykysen kanssa tunnen olevani turvassa, rakastettu ja arvostettu. Minua ei avokki häpeä, kuten exä, jonka kanssa saan vääntää lasten asioista lähes viikottain.
Exä tuntuu aivan eri ihmiseltä, kuin aviossa ollessa. Ehkä hän on nyt se, joka on hän oikeasti on ja pystyy olemaan nykyisessä suhteessaan onnellinen. Exä ei tuntunut luottavan minnuun, rahasta riideltiin jatkuvasti ja hän otti rahaliikenteen ommiin kässiinsä jo vuosia sitten. Aivan kuin olisi pitäny pyytää kuukausirahhaa eikä exä myöskään koskaan omatoimisesti kertonut maksettavista laskuista tai tulossa olevista issoista laskuista. Kotiöitten tekemättömyyestä kyllä valitti, mutta ei ite teheny mittään kuin 2-3kk vällein. Ei pystynyt ymmärtämmään mun kroonista kipua ja kun edellisen leikkauksen jäläkeen jäin lähes sänkypotilaaksi kuukausiksi, oli se liikaa.
Nykynen rakas tukkee ja auttaa. Lapset myös tullee toimeen sekä mun että exän uusien avokkien kanssa, mikä on aivan loistava juttu! Vaikka poikanen (kohta 17v) sanoki, että nyt on isällään myöhästä yrittää saaha aikaan jottain suhetta heijän välille, niin käy isällään pikkusiskon (9v) seurana. Tunnen kyllä ylypeyttä, että olen saanu kasvatettua niin hienon nuoren miehen <3 Nuoremman kanssa olemme menossa perheneuvolaan, typynä reagoi vielä erroon ja temperamenttia löytyy ku pienestä kylästä! Mutta kyllä elämä voittaa.