Meillä on kakka housussa
Äitiys, tuo naisen aivoja alati sumentava elämäntapa, jossa kummastelun aihetta riittää. Yksi on tämä me-muodon käyttö lapsesta ja itsestä puhuttaessa:
”Miksi sitä kullannuppua ei voi kutsua vauvaksi tai vaikkapa ihan hänen omalla nimellään? Mutta ei, nainen (lue: äiti) alkaa puhua varsinkin ensimmäisen lapsen saatuaan suloisesta silmäterästään monikossa. ”Meillä on nyt ruoka-aika, me mennään nyt nukkumaan, ai jai, kun meitä jo väsyttääkin” jne. MIKSI? Miksi lapsesta puhutaan monikossa? Mikä ihmeen me??
Joo, ymmärrän, uusi tilanne – iso asia, ollaan oltu samaa lihaa ja verta 9 kuukautta, mutta silti! Lapsi on lapsi ja äiti on äiti. Ei naisen pidä äidiksi tultuaan taantua lapsen tasolle. Miltä esimerkiksi kuulostaa naisen suusta: ”Meillä on nyt kakka housussa, me ollaan nyt niin tyytyväisiä, me ei nukuttu viime yönä ollenkaan” – ja sitä rataa. Hohhoijaa! Anna mun kaikki kestää. Antakaa lasten olla omia yksilöitään pienestä pitäen, sillä vauva ei ole äidin jatke. Ei ole, vaikka äiti niin toivoisi. Vauvasta ei voi puhua monikkomuodossa, me. Vauva on yksilö, ihminen. Äiti on yksilö, ihminen.
Onko tuoreella äidillä sitten oma minuus hukassa vai mitä, mutta yhtä kaikki me-muodossa itsestään ja lapsestaan puhuminen kuulostaa kyllä tosi hassulta. Jotenkin mietin asiaa niin, että jos niin kamalasti on me-me-asenteella vauvan kanssa, eikö tuo pikkuinen kullannuppu ole sitten myös isompana se arka, lahkeessa roikkuva, epäitsenäinen ihmisen alku. Yleistää ei tietenkään voi, mutta elämänkokemus on tämänkin näyttänyt ja opettanut. Monesti se vain on niin, että juuri nämä me-me-äidit ovat saaneet kehitettyä lapseensa sellaisen riippuvuussuhteen, jota ei katkaista edes armeijassa. Ja se on kuulkaas aika itsekästä. Eikö lapsellakin ole oikeus kasvaa omaksi itsenäiseksi ihmisekseen? On.
Ja joo, ymmärrän kyllä kolikon kääntöpuolenkin, sillä onhan se lapsen syntymä iloinen, mullistava ja onnellinen asia, mutta kannattaa silti muistaa, että elämässä on muutakin. Hölmöksi ei äidinkään tarvitse heittäytyä. Me-muodon lisäksi on sitten tämä lässytys. Miksi ihmeessä vauvalle pitää lirkuttaa niin kuin vähä-älyiselle? Joo, olen ehkä itsekin syyllistynyt joskus samaan, mutta huomannut pian ja lopettanut nolona. Puhukaa siis vauvoillenne normaalisti, lukekaa, niin kieli kehittyy ja pitäkää heitä ihmisinä.
Okei, ME taidetaan mennä tänään aikaisin nukkumaan. ”
Terveisin,
Rokkimama
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 4 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
’Joo, ymmärrän, uusi tilanne – iso asia, ollaan oltu samaa lihaa ja verta 9 kuukautta, mutta silti!’
Apua, mä juuri tajusin puhuvani koirista me-muodossa! 😀 En oikein tiedä, mistä moinen johtuu. Kai se on vaan tarttunut joltain toiselta. Mutta todellakaan en ajattele olevani sillä tavalla yhtä persoonaa meitittelyn kohteen kanssa, ei sillä mitenkään kyllä yritetä estää itsenäistymistä tms, tai mikä nyt olisikaan vastaava asia koirasta puhuttaessa. 😀 Eli en tarkoita kirjaimellisesti meitä. Minulla siinä on yleensä mukana jotain sarkasmia, saatan puhua jostain ongelmasta huoh-ilmeellä ja nimenomaan toisen koiraihmisen kanssa, kun ilmeisesti käytän me-muotoa ’Meillä tämä sisäsiisteys on vielä vähän sisäistämättä…’ Lapsia minulla ei ole eikä tule, joten jäänee arvoitukseksi, meitittelisinkö lasta! Toivottavasti en, hölmöähän tämä on. 🙂 Olen myös rankka lepertelijä. 😛
Hih, nyt 13v kuopus opetteli vajaa parivuotiaana ilmaisemaan tarpeitaan kysymysmuodossa. Eli, kun oli jano hän kysyi minulta ”onko sulla jano?” – kuten häneltä oli kysytty. Tilanne meni aika koomiseksi, kun hän kysyi kyläpaikan isännältä luottamuksellisesti ”Onko sulle tullu kakka?”
Niin asiaa taas! Ja jotkin puhuu koiristaankin ME! Anna meidän kaikki kestää!
Huono Äiti rakastaa koiria. Mutta kun tapasin kadulla koiran ja isännän samanlaissa me-henkisissä asuissa, en voinut tykätä. Rajansa koirarakkaudellakin.