Mies mökötti joulun pilalle
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
”Olen mieheni kanssa ollut yhdessä 13 vuotta. Asuneet yhdessä 10 vuotta. Meillä menee pääsääntöisesti hyvin, mitä nyt mieheni mökötyskaudet rassaavat mieltä välillä. Yhdessä viettämistämme jouluista 8 on mökötetty.
Mökötys- eli puhumattomuuskausi saattaa kestää jopa parikin kuukautta. Sitten yhtäkkiä taas kaikki on hyvin. Tämä oli minulle alussa henkisesti raskasta, mutta nykyään yritän olla välittämättä tästä. Aina se ei onnistu. Joulun pilaamisesta kun on tullut lähes vakio. Oma syntymäpäiväni on myös jouluna ja mökötysjouluina ei tule edes onnittelua häneltä.
Olen yrittänyt saada selville miksi juuri joulun aikaan osuu aina tämä mökötyskausi, mutta en ole saanut siihen mitään järkevää selitystä. Ainoastaan, että hän vihaa joulua. Hän vihaa lahjojen ostamista, eikä hän juuri koskaan ostakaan lahjoja minulle. Joulun kun pitäisi olla se rauhoittumisen ja positiivisuuden juhla. Hänelle on turhaa ehdottaa, että menisi keskustelemaan jonkun ammattilaisen kanssa.
Olen nyt vakaasti miettinyt, että vietän seuraavan joulun erillään hänestä. Olisi ihanaa taas kokea joulu sellaisena, kuin se joskus on ollut.”
Nimim. Mököttäjän puoliso
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 40 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Pihi paskiainen. Ei halua muistaa/ ostaa mitään sinulle. Jouluna tai syntymäpäivänä. Ei osallistua joulun ruoka yms. muihin kustannuksiin. Ja hössötykseen.
Jokainen saa olla pitämättä joulusta. Mutta ei sitä saa toiselta pilata ja yrittää riistää.
Meillä mies lähti aattona tänä vuonna yöksi töihin. Hänellä oli vähän samaa meininkiä ett joulun pitäisi olla muiltakin peruttu. En lähtenyt tähän mukaan.
Hän kiukuttelee aina joka joulu myös kustannuksista. Mut minä hommaan mitä haluan. Ja joudun hänen perheelle myös muistamiset maksamaan. Hän on niin pihi.
Enkä tarkoita mitään kallista. Minulla on pieni palkka.
Itse hän kuitenkin haluaisi muilta laadukkaita lahjoja.
Mut sinuna…lähettäisin äijän terapiaan tai kiertoon.
Joulu kuuluu kaikille.
Mun ex mökötti aina välillä. Erityisesti lomilla. Hän olisi halunnut kaiken menevän juuri hänen suunnittelemallaan tavalla ja kun ei mene pilkulleen niin, stressi saa kai mököttämään. Lopulta kysyin itseltäni, että haluanko todella, että hän pilaa mun kaikki muistot. Että kun muistelen vaikka matkaa upealle saarelle, siitä muistuu mieleen mökötys. Oli syitä toki muitakin, mutta tämä on yksi iso syy miksi hän on ex.
Kaamosmasennus ja stressi joulusta. Lahjapaineita ei pidä asettaa, koska toisen voi olla niitä todella vaikea /ahdistavaa ostaa ja antaa.
Kysymällä asia selviää ja selvittämällä voitaisiinko tehdä jotenkin toisin, että mökötystä ei tulisi/olisi. Kannattaa myös kertoa että oma joulu menee mököttämisestä pilalle ja se ei tunnu kivalta.
Elin ”mököttäjän” kanssa saman katon alla 9 vuotta. Olimme surustelleet 3 vuotta ennen avioitumista, jolloin vasta muutimme yhteen. En tiennyt hänen mököttämisestään mitään ennen sitä. Lopulta erosin 7 avioliittovuoden jälkeen – seuraava vuosi asuttiin erillään ja silloin sopu säilyi ja ”tyhmyyksissäni” muutin vielä saman katon alle. Ei onnistunut, vaan taas vuoden päästä erosin. Sen jälkeen onneksi sain pysyttyä erilläni ja päätin, etten enää koskaan mene miehen kanssa saman katon alle. Tämä päätös on nyt pitänyt 42 vuotta. En olisi järjissäni, jollen olisi eronnut. Syitä mökötyksiin en koskaan saanut selville, Kerran siskoni kysyi mieheltäni, miksi hän ei puhu minulle ja sai vastauksen ”Sano sille, ettei kysele”.
Toivottavasti hän tosiaan vietti tämän joulun ilman miestä. Juttu on vuoden vanha.
Voi elämä! Tuttua käytöstä ja on täysin narsistista. Toisten fiilisten kontrollointia. Ei kukaan normaali, aikuinen ihminen tuota ikävää fiilistä, tunnetta toiselle toistuvasti. Käyttää toiselle tärkeää asiaa ”aseenaan”. Jättää tollasen miehen vain itekseen viettää mökötys -joulujaan. En kestäisi päivääkään itse enää tuollaista käytöstä jota vuosia joutunut kestämään. Ajan hukkaa. Eikä pidä paikkaansa ”kaikki se kestää, kaikki se kärsii” pah!
Mököttäminen ja mykkäkoulu ovat henkistä pahoinpitelyä ja toisen alistamista vallan alle. Siis lähisuhdeväkivallan muoto. Lapsena jouduin vanhempien välillä viestinviejän rooliin ja kärsinyt siitä koko 57-vuotisen elämäni. Siitä jäänyt puhumisen pelko, pelko että joku suuttuu sanomisistani.
Ajattele itseäsi, olet arvokkaan kohtelun arvoinen, sinun ei tarvitse sietää moista vallankäyttöä.
Minun ex oli myös tällainen, paheni vuosien mittaan. Siksikin on ex.
Kyllä se tuommoinen mökötys jostai ongelmista kielii. Pittäis hankkia keskusteluapua ja käydä ammattilaisen kanssa läpi ne asiat joista tulee paha olla ja pittää mököttää. Itse iloitsen joulusta. Olisi kyllä raskasta jos sattuis olemaan niin, että sakissa olisi mököttäjä. Meillä ei onneksi ole.
Masennus voi oireilla myös mököttämisenä tai yleisenä huonona tuulena.
Mököttäjä tarvitsee apua, mökötys itsessään ei voi tuoda mitään hyvää. Kun mököttäjä itsessään tunnistaa syyn mököttämiselle, on aika tehdä asialle jotain. Taikasauvaa heilauttamalla ei asiat parane, muttei myöskään mököttämällä. Kenelläkään ei ole oikeutta mököttämisellään pilata toisten joulua/lomaa/päivää/fiilistä. Mököttämällä ei sitä toista saa toimimaan niinkuin itse haluaisi, puhuminen taitaa olla parempi keino.
Täällä mökötetään jouluna, arkena, lomilla… Mykkäkoulua päivästä toiseen. Ei puhele mikä vaivaa eikä muutoinkaan. Ja miehen mielestä kaikki hyvin. Joopa joo…
Yhdessä vietettyjä vuosia yli 26…
Mä oon joskus miehelle sanonut et ”jos me ei pariterapiaan mennä nyt niin tää päättyy ennemmin tai myöhemmin… sitäkö sä haluat?!” Siihen vastas et ”ei halua että päättyy”. No sit mentiin pariterapiaan. Ei tosin ollut mököttäjä, mut oli muita haasteita suhteessa mihin tarvittiin apua. On myös kaverin mies sanonut kaverilleni ”et mee sä vaan terapiaan mä en sitä tarvitse” no niiden parisuhteelle ei sit kovin hyvin käynyt kuten olettaa saattaa jos joku ei ongelmaa näe omassa parisuhteessaan..